sunnuntai 18. tammikuuta 2015

UUSI YRITYS: InBody-kehonkoostumusmittaus

No niin, toinen kerta toden sanoo… ;) Käytiin tosiaan kaverin kanssa viime viikolla InBody-kehonkoostumusmittauksessa Hakaniemen Ideal Fit-kuntosalilla. Olen käynyt viimeksi samassa mittauksessa kuutisen vuotta sitten keväällä 2009. Silloin tilanteeni oli liikunta- ja ruokailutottumusten suhteen todella erilainen kuin nyt. En liikkunut lainkaan, söin mitä ja milloin sattui, herkuttelin päivittäin, enkä pitänyt itsestäni lainkaan huolta. Tuon mittauksen jälkeen täytin 30, vietin megaepäterveellisen kesän, jonka päätteeksi aloin pitää tätä blogia (lähtötilanteeni tuossa oikealla sivupalkissa otsikolla TJ 143 ->). On ollut tosi mielenkiintoista vertailla viime viikkoista ja sitä muutaman vuoden takaista raporttia keskenään.


Kehonkoostumusmittauksen ideana on, että kuntosalilaitteen ja terkkarin vaa'an yhdistelmän näköinen masiina lähettää mietoa sähkövirtaa kehon läpi, ja tekee sen perusteella raportin lihas- ja rasvamassasta, nesteistä sekä eri kehonosien koostumusten tasapainosta toisiinsa nähden. Haluan heti tähän kärkeen sanoa, että mitattavana oleminen ei tunnu miltään, ei siis OIKEASTI YHTÄÄN MILTÄÄN! En olisi mistään tuntemuksesta osannut sanoa, että kehoni läpi kulkee mieto sähkövirta!

Kaj neuvoo oikeaoppisen kahvojen puristusotteen ennen mittauksen aloittamista.
Laitteessa seistään paljain jaloin metalliantureiden päällä, ja käsissä pidetään kahvoja, joissa on myöskin anturit. Mittaus kestää ainoastaan pari minuuttia, jonka jälkeen tulostuu virallinen raportti. Se käydään mittaajan kanssa kohta kohdalta läpi. Mittausta ennen on hyvä olla syömättä ja juomatta runsaasti nesteitä vähintään parin tunnin ajan, mielellään vähän pidempäänkin.

InBody-raporttini 2015
Yleisesti ottaen voin todeta, että tämänhetkinen tilanteeni on varsin hyvä. Paino oli viime viikon torstain mittauksessa 59,6 kg ja rasvaprosenttini 23,8. Normaaliraja ikäiselläni/pituisellani naisella on tuon rasva%:n kohdalla 18-28, eli olen juurikin passelisti siellä keskivaiheilla. Painoni normaalialue on 46,8-63,3 kg. Tiedän hyvin, että tuolla 60 kg:n yläpuolella en näytä hyvältä, enkä varsinkaan tunne oloani hyväksi. Toki jos rupeaisin nyt kasvattamaan oikein huolella lihasmassaa, olisi selvää, että painokin nousisi takaisin sinne 60:n yläpuolelle. Se ei kuitenkaan ole suunnitelmissani. En muista millaista on painaa alle 57 kg, mutten missään tapauksessa haluaisi olla niin hoikka, että keikkuisin 50 kg:n tuntumassa. Noin kevyeksi muuttuisin ainoastaan sillä, että alkaisin kuluttaa rasvamassan jälkeen lihasmassaa, se ei todellakaan ole suunnitelmissani!

2009
Vuonna 2009 painoin 63,7 kg ja rasvaprosenttini oli 33,5. Kehossani oli rasvaa reilun 42 voipaketillisen verran, eli tarkalleen ottaen 21,4 kg. KÄÄK! Rasvojen suhteen raportin raksit menivätkin tasaisesti punaiselle, eli joko kohtaan "yli" tai "huomattavasti yli". Samoin kuin vyötärö-lantiosuhde, omppukeskivartaloa pukkasi pahemman kerran!

2009
Jo tuo havahdutti miettimään omaa hyvinvointia aika lailla, mutta erityisesti huomioni kiinnittyi raportin oikeassa yläkulmassa sijaitsevaan viskeraalisen, eli sisäelinten ympärille ja väliin kertyneen rasvan määrään. Iästä riippumattoman suositusarvon yläraja on 100. Kuusi vuotta sitten oma lukemani oli 93,2, eli kolkuttelin aivan hälytysrajan porteilla…

2009
Tuo harmaalla väritetty alue kuvastaa vatsaonteloon, sisäelinten väleihin ja ympärille sekä mm. maksan sisään kertyneen rasvan määrää. Tämä sisäelinrasva on terveydelle huomattavasti haitallisempaa, kuin pintarasva. Näkyvä, ihon pintakerrosten alle kertyvä rasva toki häiritsee esteettistä silmää, mutta siitä ei kuitenkaan ole samanlaisia vakavia terveydellisiä haittoja, kuin sisäelinrasvasta. Viskeraalisen rasvan kertymisen on todettu olevan yhteydessä mm. verenpaineen nousuun, kakkostyypin diabetekseen sekä sydänsairauksiin. Meillä naisilla se vaikuttaa myös hedelmättömyyteen.  Keskivartalolihavuus on yhteydessä munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se on hormonalinen häiriö, joka voi estää hedelmöittymisen. Keskivartalolihavuus myös nostaa riskiä sairastua raskausajan diabetekseen. Keskivartalolihavilla miehillä taas on iso riski sairastua rasvamaksaan, joka linkitetään yleensä vahvaan alkoholinkäyttöön. Jatkuva viinan kanssa lotraaminen toki kasvattaa sairastumisriskiä entisestään, mutta jo epäterveellinen ruokavalio ja liikunnan puute voivat saada aikaan rasvapisaroiden kertymisen maksasolujen sisään = rasvamaksan.

Muistatteko nämä tyypit, "Olipa kerran elämä-piirrossarjan" rasvasolut… :D
Kuuden vuoden takaisen InBody-mittaukseni aikoihin kuuntelin erään tuttavapariskunnan vauvahaaveita. Ikäiseni nainen oli muodoltaan saman mallinen kuin minäkin, eli omppuvartaloinen. Kun vauvaa ei alkanut kuulua, kävi pariskunta erilaisissa testeissä, mitään poikkeavaa ei todettu. Sensijaan lääkäri kehotti naista tiputtamaan viitisen kiloa painoa ja pienentämään vyötärönympärystä. Tuostapa ei mennyt kauankaan, kun esikoinen ilmoitti tulostaan! :)
Viime vuonna taas alle 30-vuotias tuttu mies sai kuulla työterveyslääkäriltä järkyttävän diagnoosin: rasvamaksa! Tuttuni ei käytä alkoholia mitenkään poikkeuksellisen runsaasti, mutta ruoka- ja liikuntatottumukset ovat olleet hänen kompastuskivenä koko elämän ajan. Ei siinä auttanut muu, kuin laittaa ruokavalio uusiksi ja alkaa liikkumaan. Aluksi hän tiputti painoa vauhdikkaasti, aika tiukalla dieetillä tosin. Paino ja vyötärönympärys pienenivät, ja maksan rasva-arvot ovat jälleen normaaleissa lukemissa.

2015
Olen todella iloinen, että tämän vuoden sisäelinrasva-arvoni on näinkin hyvä, eli 63,3. Olen onneksi päässyt kauas sieltä satasen lähettyviltä. Samaa voin onneksi sanoa satasen rajalta karkuun pääsemisestä vyötäröni suhteen! Vyötärönympärykseni oli vielä kesällä 97 cm, joka on yli omenalihavuuden rajan (= naisilla yli 90 cm:n vyötärönympärys). En ole koskaan käynyt verikokeissa, mutta olen aika varma, että jos Mariela Sarkima Beauty Oy:lla olisi työterveyslääkäri, hän olisi kehottanut pienentämään tynnyriä nimenomaan terveyssyistä. Ei ole lääkäriä, mutta virallinen valvoja on, minä itse! :) Ja kyllähän se vyötärö on onneksi pienentynyt. Viime kuussa ympärysmitta oli enää 76 cm. Meinaan mittailla itseäni jälleen tällä viikolla, saapa nähdä mihin suuntaan on sentit kuukauden aikana liikkuneet. TÄÄLTÄ löytyy asiaa mittailumetodeistani sekä edelliset lukemat hienosti taulukoituna!

2015
Olen hyvällä tiellä myös lihas- ja rasvamassan tasapainon suhteen! Nyt kehossani on rasvaa 14,2 kg ja lihaksia 24,9 kg kokonaispainosta 59,6 kg (torstain 8.1. iltapäiväpaino). Rasvaprosenttini on siis 23,8. Nuo ovat kuulemma varsin hyvät lukemat. Toki haluan vielä saada tuota suhdetta muuttumaan niin, että  seuraavan InBody-raportin käppyrät muodostaisivat vielä pulleamman D-kirjaimen. :) Ei muuta kuin lihasta rasvan tilalle, kiitos! Sovittiin kaverini kanssa, että mennään puolen vuoden kuluttua uudestaan mittaukseen, eli heinäkuun helteillä luvassa seuraavan kerrab vertailua!

Kehoni oli raportin mukaan muutenkin ihan passelissa balanssissa nesteiden, mineraalien sun muiden osalta. Pientä heittoa oli oikean ja vasemman käden lihasmassassa. Se johtuu varmasti oikeakätisyydestäni ja työstäni. Meikkaan ja käyttelen hiuslaitteita aina oikealla kädellä, joten se on tietenkin tässä vuosien saatossa tullut vahvemmaksi. Tämä todettiin myös Monnan kanssa maanantaina, kun puskin hauiskääntöjä. Oikea jaksoi ja jaksoi Monnan avustaessa rimpuilevaa vasenta. Oonkin nyt ottanut sellaisen "vasen tekee täysillä"-ajatusleikin kaikissa käsiliikkeissä, ja myös uinnissa. Vasurinvahvistusviikot! :D

Tällaista analyysia tähän sunnuntai-iltaan. Nyt pidetään peukkuja, että saan tän liveksi ilman säätöä! Copy pastean koko postausken varuiksi ennen kuin painan "julkaise". :D Kauniita unia, huomiseen.

Photobucket

6 kommenttia:

  1. vitsit sä oot jo hoikka!mä pääsin tänään ekan kerran alle 90 vyötärön mitassa pitkästä aikaa..kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa - näytät ihan huippuhyvältä jo! Ja nuo InBody-tuloksetkin on yksi toisensa jälkeen ihan huippuja. Hyvä hyvä!

    Olen niin kade kaikille, joilta löytyy mielettömästi itsekuria. Nuorempana olin tosi hyvä laihduttaja ja jopa elämäntapamuutostakin sain aikaiseksi. Mutta nyt en vaan saa itsestäni irti mitään kuria. Koko ajan ajattelen että pitäisi pitäisi. Tiedän kuinka se motivoisi jatkamaan, kun saisi aloitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään itsekuria vaadi kuin suunnittelua, itsensä rakastamista ja ekaksi laittamista. Aloita pienestä. Tekeekömieli vetää suklaalevy illassa? Vedä vaikka pelkkä dacapo. Keskity juomaan paljon vettä päivässä. Syö kevyt illallinen. Kerro itsellesi joka ilta että olet ihana ja ansaitset parhaan elämän. Pieniä pieniä askeleita, elät sitä elämää jo nyt, et vasta sitten kun olet hoikka.

      Poista
    2. Moikka Annika. Ei kannata olla kade, sillä ei saa positiivista porskutusta aikaiseksi! :) Kuri ja itsekuri on mun mielestä kans sellasia sanoja, joiden olemassaolon suosittelen ehdottomasti unohtamaan! Et sä mitään kuria tarvitse, vaan uskoa itseesi. Tein itse viime vuonna sen päätöksen, että lopetan kokonaan konditionaalin käytön! Isi-loppuisissa päätöksissä piilee aina mahdollisuus olla tekemättä. Mä tiedän kokemuksesta, kuinka vaikeaa on ryhtymään rupeaminen. Se vaatii pitkiä keskusteluja itsensä kanssa ja vahvan päätöksen. Mutta ennenkaikkea se vaatii sitä uskoa ja armoa itseä kohtaan. Mä tiedän kuinka motivoi, kun saa aloitettua. Ja mä tiedän kuinka ihanalta tuntuu rakastaa ja kunnioittaa itseään, ja olla ylpeä siitä mitä on tehnyt oman hyvinvointinsa hyväksi. Voimia Annika, ole itelles hyvä! :)

      Poista
    3. Ja jes Anonyymi, iso peukku noille ajatuksille!!! <3

      Poista
  3. Mä kävin kans tänään Monnan pitämässä InBody-mittauksessa :) Pakko oli tulla nyt takaisin kurkistelemaan tänne, uteliaspirkko :) Oot sinä kyllä jo aika sutjakassa kunnossa! Tosi hyvältä vaikuttaa. Itsekin olin positiivisesti yllättynyt tuloksista - tässähän on ens viikola 33v ja elämänsä kunnossa :D

    VastaaPoista