Huh-hei, sinne meni "virallinen" työviikko. Tästä alkaa vielä epävirallinen työviikonloppu, eli kirjan viimeisten tekstien kirjoittaminen. Eipä ole enää onneksi paljoa jäljellä!
Oli ihanaa olla viikolla pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla. Kun on koko talven puuhannut vaan yhden ja saman projektin parissa, lähinnä kotitoimistossa ja studiolla, tuntuu, että muu maailma on kadonnut kokonaan jonnekin. Vaan eihän se mihinkään kadonnut ole! Sen verran sosiaalinen tapaus olen, että muiden ihmisten tuoma energia on välttämätöntä omalle hyvinvoinnille.
Eilen tuli nollattua töiden jälkeen Spalt PR-toimiston 10-vuotis karkeloissa. Hieman skumppaa ja sen jälkeen dinneri, jonka aikana maistelin muutaman murusen vaaleaa leipää. Maistelin myös muutaman murusen salmiakkia illalla kotona. Aamulla vaaka onneksi näytti samaa lukemaa, kuin eilenkin! (punnitsen itseni joka aamu ja kirjaan lukemat ylös. Tosin, ihan vaan mielenkiinnosta, ainoa luku, jota tarkkailen vakavissani on joka sunnuntainen viikkopunnituslukema!)
Tänään siis ohjelmassa kirjoittamista ja myöhemmin reipas lenkki. Ihana ilma ulkona ja vähän harmittaa, etten voi lähteä vielä kirmailemaan... Ensin työ, sitten huvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti