lauantai 4. helmikuuta 2012

HIILARIHIMOTUS

Viikko on sujunut muuten oikein hyvin, mutta eilen iski hiilarihimo. Taltutin sen syömällä kanan kanssa kokojyvänuudelia, eli ei paha. Se olikin ainoa kerta viikolla kun olen mitään jauhopitoista suustani alas lapannut. Tai no lukuunottamatta parina aamuna syömiäni ruisleipäviipaleita, mutta ihan kaikesta en aio luopua...
Liikuntatunteja on tullut kivasti. Itseasiassa pääsen tällä viikolla jopa tavoitteeseeni (4 h) ja vähän sen ylikin! Tanssiminen on kyllä todella tehokasta kropan muokkauksen kannalta. Olin torstaina dance hall reggae -tunnilla ja voin kertoa, että kaikki se hetkutus ja akrobaattiset ihmeteot, joita tunnilla tehtiin, ovat saaneet mm. kylkeni niin pirun kipeiksi. Olin aivan unohtanut, kuinka fyysisestä lajista onkaan kyse! Tunnilla hikoillessani ja mm. hidastettuja kärrynpyöriä tehdessäni, totesin, että jos meinaan tulla oman elämäni Dance Hall Queeniksi, nyt tarvitsee hankkia lihasvoimaa! Kyllä nimittäin paukut loppui aika nopsaan... Mutta ihanaa oli silti! Nyt vaan painot käteen ja voimaa lisäämään. Siksipä lähdenkin tunnin kuluttua Motivuksen muokkaustunnille! Sen jälkeen pari meikkiä ja kampausta tutuilleni, jotka ovat menossa ystävänsä karonkkaan ja illalla treffit mieheni kanssa! :) Luvassa ensin biljardia, sitten leffa, jonka jälkeen hänelle olutta, itselleni joku *holiton cocktail ja maailman parannusta!

Ihanaa viikonloppua!!!

*laskeudun pikkuhiljaa paastolle, eli pois on jäänyt alkoholi, ensi viikolla luovun myös päivittäisestä kahvikupposestani ja lihasta, koska 16.2. aloitan Vogelin viiden päivän mehupaaston.

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti