Joudun antautumaan. Aika ei tunnu yksinkertaisesti riittävän, vaikka muka kuinka hallinnoin sitä. Jälleen meinaa käydä niin, että blogi ja liikkuminen jää kaiken muun jalkoihin. Onneksi tää on poikkeustila! Elle Style Awards ja i love me -messut on parin viikon kuluttua, ne nielee tällä hetkellä kaiken ajan.
Tämä on siis poikkeustila, josta en aio tehdä vakiota. Uusi vakio sensijaan on jo muodostunut siitä hyvästä ja rauhallisesta tunteesta joka tuolla mun sisällä on. Vaikka kuinka maailma myllertää ympärillä, oon jostain ihmeen ja kumman syystä onnistunut pitämään sisimpäni rauhallisena. Isojen tapahtumien alla on aina paljon actionia. Päivittäin eteen lentelee eriliaisia kierrepalloja, ja stressitaso kasvaa hetki hetkeltä.
Nyt myös valon määrän väheneminen vaikuttaa ihan selkeästi energioihin, ja välillä tuntuu, että pää menee ihan puuroksi. Tästä kaikesta huolimatta tunnen kuinka hengitän rauhassa, ja pystyn katsomaan kaiken yli kohti taivaanrannassa siintävää horisonttia.
Oon päättänyt olla ottamatta ruuhkaa siitä, etten ehdi kirjoittaa tänne päivittäin, tai etten menekään treenaamaan, vaan syömään pötköttelemään vanhempieni sohvalle! Tosin sitä en voi enää tehdä kun vajaan viikon verran, mamma ja pappa nimittäin lentävät ensi viikolla muuttolintujen mukana etelään. :( Onneksi veljen perheellä on myös pehmeä sohva… :D Ja treenattuakin kyllä tulee, vaikka välillä valitsenkin lepäilyn & lököttelyn. Meillä on Monnan kanssa sovittuna peräti kahdet treenit tälle viikolle, ja pääsen jo tänään hikoilemaan. Tiedossa on aika tiukka päivä erilaisten palaverien ja
ei-välttämättä-niin-mukavien neuvottelujen merkeissä, eli
kunnon raivarointitreeni alkuillasta tulee tarpeeseen!
Tämä uusi vakio mun sisällä on myös ainakin toistaiseksi estänyt kompastumasta niihin "entisestä elämästä" tuttuihin ansoihin, roskaruokaan, leipään, pullaan ja pastaan, skumpatteluun, viinittelyyn ja herkkujen pupeltamiseen. Juu, viikonloppuna päästelin vähän löysää veljen 30-vuotiskarkeloissa ja söin hodarin ja kakkua.Toissapäivänä kaipasin kovasti salmiakkia, joten jeps, ostin pari Läkerol-askia. Kyllä, eilen käytiin syömässä ulkona Oskarin kanssa, join lasillisen kuohuvaa, mutten vetänyt napaani pinkeäksi, enkä tilannut jälkkäriä.
Olen siis oppinut kohtuutta.
Mulla on vahvaa taustaa hallitsemattomasta herkuttelusta ja epämääräisillä ruoka- ja juomatottumuksilla stressin, väsymyksen ja kaamosmasennuksen karkottamiseksi.
Oon siis todella iloinen, että nykyään karkottaminen hoituu riittävällä unella, sopivalla syömisellä, liikkumisella ja sillä taivaanrantaan tähyilyllä. Tottakai välillä tuntuu, että liemikulho meinaa hulahtaa yli, ja joutuu tekemään ihan tosissaan töitä, ettei stressi ota yliotetta… Oon onneksi oppinut myös pyytämään apua! Oon nyt kolmen viikon ajan etsinyt assaria, ja kuinka ollakaan, löysin kaksi! Viime viikolla sovin Elinan kanssa, että hän suorittaa koulunsa viimeisen työharjoittelun mun firmassa, ja eilen palkkasin ihanan Hennan apukäsikseni. Heidän lisäksi mulla on
mun oma kauneustiimi, jotka kaunistavat naisia mun kanssa, ja myös sellaisissa tilaisuuksissa, joihin en itse pääse. Oskari auttaa, perhe tukee, joten kaikki on hyvin. :)
Tällainen mietintä tähän aamuun. Om. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti