torstai 23. lokakuuta 2014

KIINTEÄ AAMU

Ooh, miten ihana aamu. Oli nimittäin herätessä sellainen olo, että kroppa on jotenkin kiinteän tuntuinen… Päätin piipahtaa vaa'alla, ja JES, noin kuukauden päivät samoissa jumittanut lukema oli vihdoin notkahtanut alaspäin. Olen suhannut tavoitevaatelaatikko 1:n avaamisesta (22.9.) saakka painossa 61,2-61,9 kg, tänään lukema oli 60,7 kg. Nyt kun katson kalenteriani, niin juurikin tuolla syyskuun lopulla alkoi työrytinä, ramppasin haastatteluissa, kuvauksissa, vedin lehdistötilaisuuksia, etsin itselleni assaria, pidin luentoja, ja samaan aikaan kasasin omaa messuosastoa + suunnittelin Elle Style Awards -näytösten meikkejä. Mun työssä on hyvin tyypillistä, että hämmennän useampaa soppaa samaan aikaan, mutta tälle syksylle on kyllä sattunut sen sortin soppapadat, että! Isoja juttuja, jotka kukin on vieneet paljon aikaa ja energiaa. En valita, päin vastoin! Rakastan projekteja, ja annan mielelläni aikaani ja energiaani niille, varsinkin silloin, kun tiedän milloin ne päättyvät, ja pääsen jälleen pitämään kunnolla huolta itsestäni. Ymmärrän siis hyvin miksi kroppa on pitänyt kiloista kiinni viimeiset neljä viikkoa.

Mahduttiin Hannan kanssa molemmat näihin kittanoihin messumekkoihin, huh! ;)
Iloinen ja tyytyväinen olen siitä, ettei kiloja kuitenkaan lähtenyt kertymään, vaikka syömiset, juomiset ja treenaamiset ovat olleet syyskuun loppupuolelta epäsäännöllisyyskierteessä. Kuluneella "jumituskuukaudella" olen kokeillut herkku- ja holihanojen hölläämistä heinäkuussa alkaneen nollatoleranssin jälkeen. Se on onnistunut hyvin. En ole muuttunut herkkuhamsteriksi, eikä skumpattelusta tullut jokailtaista huvia, niinkuin aiemmin on käynyt. Olen myös iloinen siitä, etten lyönyt hanskoja naulaan, ja luovuttanut henkisesti, vaan olen ollut armollinen itselleni, ja ymmärtänyt tilanteeni haastavuuden painonpudotuksen näkökulmasta. Olen kaikesta ryminästä ja rytinästä huolimatta voinut hyvin sen tiedon avulla, että kohta helpottaa, ja pääsen takaisin rytmiin. Se on tapahtunut nyt! Laitoin alkuviikosta jälleen herkku- ja holihanat kiinni, ja vedin Monnan kanssa pitkästä aikaa oikein tehotreenin. Vaikka nyt tiedän, että pystyn herkuttelemaan kohtuudella ilman, että syöksyn syövereihin, haluan ottaa loppuvuodeksi jälleen pienen niskalenkin. Ne heinäkuussa asettamani tavoitteet ovat edelleen olemassa, ja Suuri Suunnitelma odottaa loppuunviemistä. Pieni kurinpalautus tekee hyvää. ;)


Olen kuulkaas niin lähellä välietappia 3… :) Enää ei ole kuin vajaasta kilosta kiinni, että saan avata tavoitevaatelaatikon 2, eli tuon keskimmäisen noista! Olin alunperin aikatauluttanut avaamisen toissaviikon maanantaille, mutta katsotaanpa josko pääsisin uusiin vanhoihin vaatteisiini käsiksi viikonlopun jälkeen! Tavoitteenani on siis päästä 50-alkuiseen painolukemaan! Can't wait!!!


Nyt hyppään työasuuni, ja suuntaan Helsingin Sokokselle! Siellä vietetään Hiustenhellimisviikkoa, ja ollaan Hannan kanssa pääaulassa vetämässä Remington-tapahtumaa lauantaihin saakka! Tulkaahan siis moikkaamaan.

MUS!!!

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti