TIISTAI-ILLAN MANIFESTI

Oli talvi 2012... Melko tasan neljä vuotta sitten kirjoitin itselleni tällaisen manifestin, eli julistuksen, joka on siis Wikipedian mukaan "Julkinen periaatteiden ja aikomuksien ilmoitus, joka usein liittyy poliittisiin aiheisiin, mutta voi myös ilmaista kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita." Kun tiistai tuntuu tuskaiselta nämä auttaa ainakin mua...

Tässä lyhyet perustelut näille mun manifestiohjeille:

Naaman vääntely & irvistely
Toimii parhaiten, kun katsot itseäsi samalla peilistä, ei voi kauhean kauan ottaa itseään vakavasti! :D Rentouttaa myös mukavasti kasvojen lihakset. Tämän parina toimii hyvin hiusharjaan laulaminen (kts. alempana).

Kaakao & kynttilät
Kotoilua, romantiikkaa ja lämmintä tunnelmaa yhdistettynä kaakaon sisältämiin antioksidantteihin, rasvaan (= energiaa!) kuituihin, mineraaleihin ja herkullisen lohduttavaan makuun + tutun turvalliseen tuoksuun.

Punahuulet
Klassikko. Oman naisellisuuden ylistys. Me myself & I.

Hiljaa makoilu lattialla
Itseään ja omaa hengitystään kannattaa kuunnella. Ei ainoastaan tiistaisin, vaan joka päivä. Peltorit vielä korville, niin johan kohisee ja kovaa.

Itku, joka muuttuu lopulta hysteeriseksi nauruksi
Tuttu teinivuosilta, mutta toimii edelleen näin päälle kolmikymppisellekin. Itkeminen puhdistaa, ja kunnon hekotus rentouttaa koko kropan lihaksia, puhumattakaan hermoista. ISO SUOSITUS! Ehkei kuitenkaan joka tiistai, varsinkaan jos kotona asuu itsen lisäksi muita. Luulevat vielä hermoheikoksi... Tämän voi mainiosti yhdistää tyynyyn huutamiseen (kts. alempana).

Victor Hugon "Kurjat"
Niin hieno tarina, joka pelasti mut vuonna 2001, kun luulin että sekoan sydäntäsärkevän eroprosessin takia. Tämän klassikkoteoksen kahlatessani tajusin, että mullahan on kaikesta huolimatta asiat ihan hyvin. Reipastuin ja muutin Barcelonaan! :D

Hiusharjaan laulaminen
Tämäkin toimii parhaiten peilin edessä! Omaan hiusharjahittikimaraani kuuluvat mm. Britneyn "Everytime", Rihannan "Take a Bow" ja Roxetten "Milk and Toast and Honey". Ai niin, ja tietty Celine Dionin "All by Myself" (by Bridget Jones).

Kuva via randomlife.fi

Tanssiminen
Parasta lääkettä, huumetta, terapiaa ja sielunhoitoa ihan mihin tahansa vaivaan! Joko yksin olkkarissa, kaksin iho vasten ihoa, ryhmässä tunnilla, tai kädet ilmassa disessä! Kaikki käy, just dance!!!

Vaatekaapin siivous
Vaikka se onkin manifestissa suluissa, niin todellisuudessa asioiden järjestäminen on täydellistä terapiaa. Ainakin itse olen huomannut, että vaatteita viikatessa ja lajitellessa myös pää selkiytyy.

Majan rakentaminen
Koskaan ei voi olla liian vanha majan rakentamiseen ja siellä nukkumiseen. Myös kevyt retkeily toimii, eli sijauspatjan reunoista kiinni ja olkkariin unille! Haaveilen edelleen myös puumajasta. Ehkä sit joskus, kun omistan kesämökin!

Suunnitelma
Tiistaisin olen itse usein jotenkin eksyksissä. Omistan valehtelematta noin 20 muistikirjaa ja -vihkoa, joihin olen jo vuodesta... Ööö... Varmaan 1994 kirjannut kaikennäköisiä suunnitelmia. Osa toteutuu, osa ei, mutta tärkeintä on saada jotain joskus kirjattua ylös.

Oranssia ja pinkkiä
Nää on mun ultimate-voimavärit! Aikanaan mun käyntikortitkin oli juurikin oransseja ja pinkkejä. Kreisi väriyhdistelmä, joka saa hymyilemään.

Tuliset nuudelit
Toimii erityisesti ketutukseen ja sydänsuruihin, tulta ja tappuraa! Tässä myös vahva hiilarimeininki, eli kunnon Mama-nuudelit kehiin! Ja liemi kannattaa ryystää kulhosta kiinalaisen äänekkäästi.

Raivolenkki
Ootteko koskaan juosseet ja parkuneet samaan aikaan? Mä oon ja täysillä. Lupasin itselleni syksyllä 2014, että jos ketuttaa kovaa, lähden juoksemaan. Olen juossut pois myös sydänsuruja, työstressiä, ja yleistä tiistaitipahdusta. Ei tarvitse pinkoa pitkälle, joskus korttelin ympäri riittää. Aina on kuitenkin auttanut ja mieli ollut astetta zenimpi kotiin palattua.

Hunajaa suoraan purkista
Guilty pleasure, sokeriaaaaahhhh! Ok, ei sormella, vaan lusikalla, mutta kuitenkin! Nalle Puh-meininki ja palkintona ainakin hetkellisesti helpottava Sugar High.

Tyynyyn huutaminen
Tää on erityisesti naisille! Välillä pitää huutaa niin, että ääni särkyy. Se tekee hyvää, oikeesti. Kahdessa edellisessä kämpässä mulla oli pikkuruinen vaatehuone, jonne saatoin lukittautua tyynyn kanssa muutamaksi minuutiksi, kun maailma tuli oikein kovaa päähän. Myös sängyssä mahallaan makaaminen ja naaman tyynyyn upottaminen toimii hyvin.

Kuplat
Noniin, kaikki jotka tuntee mut, tietää, että cava on mun juoma. Rakas kummityttöni Jade tunnisti mut vielä joku aika sitten "skumppatätinä". :D Kuohuva ei mun mielestä ole pelkästään juhlajuoma, vaan nautin sitä ainakin itse milloin sattuu, myös tiistaisin. Erityisesti tiistaisin. Itselläni on yleensä demi-pullo Papet-cavaa jääkaapissa tiukkoja tilanteita ja yllättäviä vieraita varten. Piccolopullo on vaan niin... No siis pieni! ;)

TIISTAI on ollut itselleni jo vuosien ajan se viikon vaikein päivä. 

Maanantaina energiat on yleensä kohdillaan tuoreen viikon kynnyksellä. 

Keskiviikko onkin jo "pikkulauantai".

Torstai toivoa täynnä! 

Perjantaina häshtägätään #TGIF 

ja viikonloppu on, no VIIKONLOPPU!!! 

Tiistai tippuu tuonne väliin pahasti, tipahdustiistai.

Tänään ei kyllä ollut, oikeastaan päinvastoin. Aamu alkoi omalla joogaharjoituksella, sitten rauhassa aamupalaa ja töitä. Väliin mahtui salitreeni ja lounas hyvän ystävän kanssa. Iltapäivästä oli vielä Luxottican presssitilaisuus ja piiiiiiittttttkää palaveri meikkaaajakollegani Eevis Liedeksen kanssa. Oltiin niin tehokkaita, että paketoitiin yhdellä istumalla koko kauneuskevät 2016 (...ja juotiin vähän cavaa...)!

But hey, it's TUESDAY!!! :)

Laihisraivarointia Me Naiset-lehdessä

Tänään kannattaa kipaista lehtikioskille, uusimmassa Me Naiset-lehdessä on nimittäin iso juttu tästä mun Laihisraivaroinnista! Avasin toimittajalle mun iänikuisen painojojoilun taustoja ja tähän hetkeen, eli onnelliseen mielentilaan ja tasapainoon itseni kanssa päätymistä. Käytiin aika syvissä vesissä… Juttu on mielestä ihanasti kirjoitettu, ja pääsin pomppimaan, tanssimaan ja poseeraamaan lahjakkaan Heli Blåfieldin kameran edessä sydämeni kyllyydestä.

Hassua lukea lehden sivuilta omia höpinöitäni. Mä toivon ja uskon, että juttu antaa intoa ja inspiraatiota mahdollisimman monelle. Yksi mun ystävä, sama jonka häissä puhaltelen jutun kuvissa saippuakuplia, on joskus sanonut, että harrastan laihduttamista. (Jussi, olit jo 10 vuotta sitten ihan oikeassa!) Tosin sana laihduttaa kuulostaa tämänhetkiseen ajatusmalliini tosi vieraalta, en mä enää ole laihduttanut pitkään aikaan! Mutta kyllä mä harrastan karhunpainia kilojen kanssa, niinkuin varmaan suurin osa suomalaisista naisista. Eikä siinä mitään, ihan hyvä harrastus tää on, nykyään kun olen sinut asian kanssa. Kiloja tulee ja menee, yleensä housut menee kiinni, joinain päivinä sitten taas ei. Se on semmosta! :D

On ollut aikamoista turbulenssia tällä ja viime viikolla, lomat oli ja meni, ja nyt on taas arki kuvioissa. Viime viikolla tosiaan alkoi tanssitunnit ja treenailu muutenkin. Ihanaa, että on taas vähän rutiinia elämässä. Yritän rutinoitua pikkuhiljaa muillakin elämän osa-alueilla, mutta pitkän kesäloman jälkeen se tietenkin ottaa oman aikansa. Blogin päivittäminen on ollut vähäistä, mutta älkää luulkokaan, että musta pääsette! :) Jahka tästä taas pääsen kunnolla arjen kylkeen kiinni, niin täältä pesee ja linkoaa!

Meanwhile, käykää ostamassa lehti, ja kertokaa mitä tykkäsitte! Ai niin, löydätte mut samasta lehdestä myös KÄMMÄRIKAMPAAT-jutusta! Smurffitukka mainittu… ;)

PUSS!!!

ON TULLUT AIKA TOIMIA

Hei rakkaat ihanat! Piiiiiiitkä tauko ollut blogin päivittämisessä. Syitä on kaksi: 1: päivät rullailee suht samanlaisina, ja on taas tuntunut ettei muka ole mitään kerrottavaa, ja 2: oon viettänyt tosi paljon aikaa pääni sisällä ja sieltä on hetkittäin ollut tosi haastavaa tulla pois…

Kun "synnyttää itsensä uudelleen", joutuu opettelemaan monta asiaa alusta. Isoimpia konkreettisia ja fyysisiä asioista mulle on olleet kävely, hengittäminen, puhuminen ja kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita, että tämän muutosprosessini aikana olisin menettänyt noi taidot, mutta opettelen käyttämään niitä uudella tavalla; kävelemään rauhallisesti, mutta kuitenkin päämäärätietoisesti, hengittämään tilanteen mukaan joko syvään ja pitkään, tai voimakkaasti, energioita nostattavasti. Oon opetellut myös käyttämään ääntä uudella tavalla. Haluan, että mun sanat merkitsee jotain, joten paljon turhaa ja ylimääräistä on jäänyt pois. Toisaalta tilalle on tullut paljon asiaa, ja sitähän mulla on roppakaupalla! :D Haluun, että mun äänessä on voimaa sekä mulle itselle sisäisesti että sille joka mua kuuntelee. Ja tää kirjottaminen… Tää on lapsesta saakka ollut mulle terapiaa, keino ilmaista itseä ja kutoa pään sisällä risteilevät ajatuslangat kauniiksi kankaaksi. Musta tuntuu kuin tulostaisin ajatuksiani, kun kirjoitan. Sitähän se just nimenomaan on. Samalla ne ajatukset menee jonkun viimeisen filtterin läpi ennen kuin sormet muotoilee ne sanoiksi. Toi on mulle se terapeuttinen kohta jota opettelen hyödyntämään paremmin. Oon monesti alkanut kirjoittaa jotain, missä ei mun omasta mielestä ole ollut päätä eikä häntää. Sit kun oon lukenut mitä paperille tai tähän tietokoneen näytölle on tulostunut, yhtäkkiä kaikessa onkin ollut järkeä. Oon huomaamattani selvittänyt jonkun ajatusvyyhdin kirjoittamalla sen itestäni ulos, tota mä haluan oppia tekemään entistä enemmän. :)

Olo on tosiaan kuin vastasyntyneellä. Katselen maailmaa kiinnostuneena ja aistin ympärilläni koko ajan uutta. Treenaamisen ja tervehtyneen ruokavalion myötä kehosta löytyy jatkuvasti uusia mielenkiintoisia kohtia, joita kummastelen ja ihastelen. Oon edelleen jatkanut mun joka aamuista peilituokiota! Katselen itseäni tovin, kosketan ihoa ja tutustun uuteen ulkomuotooni. Laihisraivaroinnin ydinvaiheessa tähän rutiiniin kuului myös päivittäinen punnitseminen, sillä halusin oppia ja ymmärtää miten edellisen päivän ruoka/juoma/liikunta vaikuttaa painoon. Nyt jo tiedän mikä tekee mitäkin, ja osaan sanoa kehoni olotilasta paljonko painan. Painolla ei ole enää niinkään väliä, joten oon siirtänyt vaa'an vaatekaapin alle. Otan sen sieltä esiin, kun haluan tarkistaa tilanteen. Paino on pysytellyt edelleen siellä 55-56 välissä, tässä on hyvä. :) Ruokavalio jatkuu samanlaisena kuin painonpudotusvaiheessakin, eli mahdollisimman paljon kasviksia, siemeniä, pähkinöitä, sopivasti eläinproteiinia, vähemmän kuitenkin kuin aiemmin, jonkun verran viljatuotteita ja vähän maitotuotteita. Jumppaa ja skumppaa sopivassa suhteessa ja herkkuja hallitusti. Millekään en enää sano tiukasti EI. Oon tosi iloinen, että oon löytänyt itselleeni sopivan ruokavalion, ja oppinut nautiskelemaan hyvällä omallatunnolla ja kohtuudella.

Koko talven ajan oon jollain tapaa hibernoinut, ja pääni sisällä pohdiskellut tätä käynnissä olevaa prosessiani. Toki oon liikkunut ja puuhannut paljon mun kehon kanssa, mutta ajatuksissani oon ollut rauhaksiin pimeyden suojissa. Nyt kun kevät on ihan oikeasti koittanut (meidän katu lakaistiin ja pestiin eilen!), tuntuu, että on aika päästää myös mieli nauttimaan valosta. Avata silmät ja antaa raikkaiden tuulien virrata myös pään sisälle. Pari viime viikkoa on ollut sellainen olo, että mun päässä on käynnissä talven ja kevään välinen kamppailu, pimeyden ja valon loppuaistelu! Mieli on kaamoskauden aikana mukautunut siihen olotilaan, että saa vaan kaikessa rauhassa olla ja hissuksiin pyöritellä asioita pimeydessä, mutta nyt joku toinen voima, toinen osa mun mieltä on noussut ja on sitä mieltä, että saa talviunet riittää! Tän pidemmälle en voi enää jatkaa ajatusten pyörittelemistä, on aika ryhtyä toimimaan.

Sana TOIMIA saa mut varuilleni. Oon teillekin valottanut mun taipumusta TOIMIA 120% tehoilla. Tuosta oon vierottanut itseäni kohta 10 kk ajan. Nyt, kun keho ja mieli yhteisessä rintamassa kertovat mulle, että pitkän pohdiskelukauden jälkeen olisi jälleen aika TOIMIA, syttyy mun kojelaudan kaikki punaiset merkkivalot palamaan. Mun sisäinen hälytysjärjestelmä yhdistää samantien TOIMIA-verbin toimimiseen täysillä yli omien voimavarojen ja siinä samalla itsensä laiminlyömiseen. Alert, alert! Oon viime kuukaudet treenannut tosi intensiivisesti sekä kehoa että mieltä. Tällä hetkellä tuntuu, että keho on valmiimpi toimimaan kuin mieli. Koska ne on hyvät kaverukset ja tekee nykyään kaiken sulassa sovussa ja toisiaan tukien, niin keho on selkeästi ruvennut reagoimaan mielen hätään…
Mulla on kaksi fyysistä oiretta, jotka nostaa aina aika ajoin päänsä pintaan. Toinen on se mun vauvana leikattu kampurajalka, eli oikean jalan akillesjänne. Se oli tosi kipeä koko viime syksyn, kävin fysioterapiassa ja lepuutin sitä loppuvuoden, mutta nyt oon taas treenannut ihan normaalisti. Se kuitenkin kipeytyy varsinkin juoksusta, ja oon yrittänyt sitä huoltaa hieromalla ja venyttelemällä. Oon aina ajatellut mun oikeaa jalkaa heikkona, sillä siinä on paljon vähemmän lihaksia kuin vasemmassa, ja se on muutenkin jäykempi, jne. Oon ikäänkuin lannistanut jalan vaan kulkemaan mun mukana, en oo antanut sille mahdollisuutta näyttää voimiaan. Nyt kun tanssin aktiivisesti, tarttisin tosi paljon molempien jalkojen voimaa, ja oon päättänyt, että on aika huomioida se kunnolla. Tähän ajatukseen kiritti myös hyvän ystävän tarina omasta oikean jalan akillesjänteestään, joka ruhjoutui pyörän pinnojen välissä tosi pahasti muksuna. Lääkärit oli kuulemma sanoneet, että jalalla ei enää kävellä, ja koko kesäloma oli mennyt sairaalassa, pyörätuolissa ja kävelykepeillä. Nyt 36 vuoden iässä jalka on kuulemma jopa vahvempi kuin vasen, eikä siinä ole tuntemuksen häivääkään onnettomuudesta ja sitä seuranneesta isosta leikkauksesta… Voisinkohan itse saada vahvistettua oman oikean jalkani reippaaksi vielä tällä iällä? :)

Sit on se mun puutuva vasen puoli naamasta… Käyn edelleen hoidattamassa sitä Kirsi Vaaliolla Voice Well-terapiassa. Tilanne on ollut päällä taas useamman viikon ajan siinä mielessä, että oon huomannut esim. punnertaessa, että kaulan vasemmalla puolella, leukapielessä ja poskella alkaa tuntua tietyn tyyppistä "kutittelua", kun joudun pinnistämään viimeisillä voimillani. Toissasunnuntaina tein salilla muutamat burpeet, minkä aikana olkapää ja olkavarsi tulivat tosi kipeiksi. Tästä syystä muutettiin Monnan kanssa viime viikon PT-treeni vesijuoksuksi, ja oon pyrkinyt välttämään käsi- ja hartialiikkeitä omassa treenissäni. Paitsi sitten tanssit ja jooga… Huomasin tiistain jazz-tunnilla, että jaahas, käsien ojentelut tekevät olkavarrelle ihan yhtä pahaa kuin voimaliikkeet, ja eilen joogassa totesin, että nyt saa koobrat sun muut jäädä vähäksi aikaa. Illalla nimittäin alkoi taas kaulan ja posken puutuminen, joka on kiivennyt pään vasenta puolta pitkin kulmakarvaan saakka. Tottakai tää on ennenkaikkea fyysinen juttu, mutta mulla on vahva tunne, että homma on osittain psykosomaattinen, oire jonkinlaisesta stressitilasta…

Mulla ei todellakaan ole perinteistä duunistressiä, päinvastoin! Sensijaan mulla on varmaan päällä jonkinlainen emotionaalinen stressitila, joka oireilee mielen hätäilynä ja kehon kipuiluna. Tiedän, että on tullut aika toimia ja viedä tätä mun projektia eteenpäin, siksi varmasti reagoin. En nimittäin yhtään tiedä mikä on se seuraava vaihe mihin oon siirtymässä, mutta sen tiedän, että eteenpäin on mentävä. Oon niin tottunut tuottamaan ja pitämään kaikkia lankoja näppärästi käsissäni, että mulle on todellinen epämukavuustila tällainen tietämättömyys. Miksi nyt sitten on tietämättömyyden tila? Siksi, että tähän saakka kaikki on ollut suunnitelmallista ja päämäärätietoista. Mun päämäärät Laihisraivaroinnin suhteen voi lukea tuosta yläpalkin Suuresta Suunnitelmasta! :) Kaikki on mennyt just niinkuin kesällä kirjasin ylös, mutta entäs nyt sit….? En mä tehnyt mitään suunnitelmaa sen varalle, kun pääsen tavoitteeseeni ja oon saanut sen mitä oon tilannut! Vuosien haaveet ja unelmat on toteutuneet, mulla on tässä ja nyt kaikki mitä oon itsestäni aina halunnut. Toimiminen pelottaa, sillä en edelleenkään ole 100% varma, että oon saanut itseni vieroitettua niistä vahoista toimintamalleista. Mutta en mä voi pääni sisällekään jäädä, pakko vaan rohkeasti mennä eteenpäin, mitä ikinä siellä odottaakaan! Ei aina tarvitse olla suunnitelmaa, vai tarviiko?

Tällaisia ajatuksia tähän torstaihin. Mä lähden nyt hakemaan rakasta ystävääni Riikkaa lentokentältä, eipä voisi parempaan hetkeen tämän leidin Suomenvisiitti sattua! Riikka on nimittäin kuunnellut näitä mun hippihöpinöitä since 1989. :) Ja mä en muuten meinaa enää laittaa tänne blogiin hippivaroituksia, niinkun oon aiemmin tehnyt näiden mielen syövereiden avaamisten kanssa. Saatte lukea mun hippijuttuja sulassa sovussa treeni- ja ruokavaliotarinoiden kanssa! :D