TÄHÄN ON TULTU

Noniin, tämän vuoden päivitetty tavoite on saavutettu, joten oli aika ottaa pitkästä aikaa mitat ja vertailukuvat! Tässäpä tämän hetkinen tilanne kuvin ja luvuin auki ruodittuna:

Tältä siis näytän tänä aamuna päivämäärällä 17.12.2014. Jotenkin vasta nyt ihan oikeasti alan tajuta mitä vajaassa puolessa vuodessa onkaan tapahtunut…!  Allaolevasta kuvasta tuo muutos näkyy vielä selkeämmin!

Vasemmalla heinäkuu, keskellä elokuu ja oikealla joulukuu 2014.

Ensimmäinen asia, joka itselleni tulee mieleen näitä kuvia katsoessa on: NUORENTUMINEN! Näyttäisi siltä, että kilojen mukana on karissut myös ikä! ;) Olen kyllä saanut viime kuukausien aikana useita kommentteja siitä, että näytän tosi nuorelta. Nykyään varaudun myös aina siihen, että joudun näyttämään Alkossa paperit. Ei haittaa, terveisin 35-vuotias!!! Vasemmanpuoleisessa kuvassa olen "kupukyyhky", joiksi hyvän ystäväni eläkkeellä oleva äiti kutsuu ikäisiään naisia. No en nyt ihan eläkeläiseltä näytä, mutta kyllä mulle tuosta kokonaisuudesta tulee vahvasti mieleen keski-ikäinen lady. Kaikella rakkaudella. :)
Keskivartaloni pienentymiseen on vaikuttanut useampi seikka, kukin vähän eri kohtaan. Noita kuvia ja tuossa alapuolella olevaa taulukkoa tutkaillessa voi todeta, että ylävatsa on lähtenyt pienentymään samantien vauhdilla. Jätin nimittäin vaalean leivän, herkut, karkit ja alkoholin pois kesällä tätä Laihisraivarointiprojektia aloittaessani. Pöhötys siis poistui. Seuraavaksi kuvioon tuli säännöllinen liikunta Personal Trainerin kanssa. Käytiin Monnan kanssa jo ensitreffeillä läpi mun tavoitteet ja ajatukset. Kerroin, että haluan keskittyä erityisesti keskivartalooni, ja löytää coreni. Keskustelun pohjalta Monna on treenauttanut mua tosi monipuolisesti, ja taustalla on koko ajan ollut keskivartalon vahvistaminen. Pääpaino treenaamisessa on ollut voima- ja painoharjoittelussa. Ollaan itseasiassa treenattu tosi vähän salilla, eniten ollaan käyty hikoilemassa Mäkelänrinteen uintikeskuksen HOT-alueella. Oon loikkinut, punnertanut, ravannut rappusia, heiluttanut kahvakuulaa, kiipeillyt seinälle, roikkunut renkaissa…
Oon saanut voimaa, ryhtiä ja lihaksia rasvan tilalle. Masun pienenemisestä sen huomaa todella hyvin, mutta toki myös noissa muissa mitoissa. Ainoa mitta joka kasvoi hetkellisesti on käsivarren ympärys. Kun alettiin treenata Monnan kanssa, käsien lihakset vahvistuivat nopeasti, mutta rasvamassa ei tietenkään ihan heti lähtenyt sulamaan. Nyt näen peilistä ja valokuvista, että haba on kasvanut hyvin, mutta samalla ympärysmitta kuitenkin pienentynyt pikkuhiljaa. Käsissä ei enää ole hirveästi rasvaa jäljellä, joten saapa nähdä lähteekö ympärysmitta toiseen suuntaan ensi vuoden puolella…

Huhhuh, rupesi kyllä hymyilyttämään, kun tänään iskin nuo luvut Excelliin. Olen kirjannut niitä ylös vihkoon, mutta vasta nyt laskin kunnolla kuinka ne sentit ovatkaan vähentyneet. Erityisen onnellinen olen vyötärön löytymisestä ja keskivartalotynnyrin pois sulamisesta! Tuo alue on ollut komapstuskivenä nuoresta asti, oon aina jotenkin ajatellut, että "Omppu mikä omppu, and there's nothing I can do about it!" Koska päähuomioni painonpudottamisen näkökulmasta on ollut nimenomaan tuon ompun pienentämisessä, päätin mittailla itseäni keskivartaloalueelta kolmesta kohtaa: kylkiluiden alta, navan yläpuolelta ja masun pulleimman kohdan, eli alavatsan päältä. Se, että olisin kirjannut ylös pelkän vyötärönympäryksen, ei mielestäni kerro koko totuutta!

Syys-, loka- ja marraskuussa en ottanut lainkaan edistymiskuvia, koska en edistynyt ainakaan kropan näkökulmasta. Sensijaan pää edistyi ja kyllä se corekin kehittyi siellä jossain kaiken alla! ;) Vaikka olin melkein kolme kuukautta painonpudotuksen suhteen suvannossa, kävin kuitenkin viikottain treenaamassa Monnan kanssa, ja haaveilin jatkuvasti lisäliikkumisesta. Opettelin syksyn aikana myös päästelemään löysää syömisten ja juomisten kanssa. Olin armollinen itselleni, mutten liian. ;) Herkkuhamsterivaara on edelleen olemassa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut tavoille!

HUOMIO: hippihöpinävaroitus!!! ;)
Tärkein juttu tässä mun Laihisraivaroinnissa on ollut itserakkaus sanan varsin positiivisessa merkityksessä. Oon vihdoin päässyt eroon itsesyytöksestä ja -inhosta sekä turhien lasikattojen kasaamisesta. Oon joka aamu seissyt kokovartalopeilin edessä ja tarkkaillut itseäni. Katsonut syvälle silmiin, ja rakastanut. Oon tutkinut kehon kurveja ja kumpuja, ja arvostanut jokaista soluani. En väkisin, vaan ihan rehellisesti, tunteella! Toki on ollut niitä aamuja, jolloin oon seissyt tuolla eteisessä, ja itku on päässyt peiliin katsoessa. Välillä on ollut vaikea rakastaa itseään, varsinkin jos pään sisällä on ollut ukkospilviä. En silti ole päästänyt irti siitä hyvästä tunteesta, ja vahvasta visiosta jonka heinäkuun helteisinä päivinä istutin itseeni. Tuolloin saatu vainu on siivittänyt tähän hetkeen saakka ja tiedän, että se siivittää pitkälle eteenpäin, toivottavasti koko elämän loppuun saakka. Se, että oon muokannut kehoani mukavammaksi elää, on myös muokannut mieltäni, vai toisinpäin?! Itseasiassa muokkasin ensin mieltäni, jotta ymmärsin sen ja kehon kuuluvan yhteen. Oon kokenut viimeisten kuukausien aikana uskomattomia euforioita, mutta toisaalta myös sumusukeltanut niin syvällä, että oon hetkittäin epäillyt itseäni ja vainuamaani suuntaa. Nyt en enää epäile.

Sydän rupesi hakkaamaan…Tähän on hyvä lopettaa tällä erää. Toivottavasti kaikki te, jotka painitte mielenne ja kehonne kanssa saatte näistä mun teksteistä voimaa ja uskoa. Nyt juuri tuntuu, että itselläni on kumpaakin runsaasti, ja toivon, että energia välittyy ja tarttuu näiltä riveiltä. :)

One love.