torstai 12. marraskuuta 2009

PORKKANA

Kerroin muutama viikko sitten, että tavoitteeseen pääsemistäni kannustaa porkkana, joka minulle yllättäen heitettiin. En valitettavasti vieläkään kerro mikä se on, mutta lupaan paljastaa sen teille ennen vuodenvaihdetta. 31.12.2009 laihisraivareiden tulisi olla päämäärässään, eli 13 kiloa kevyempänä. Uskon vakaasti, että pääsen tavoitteeseeni ja sujahdan solakkana uudenvuoden juhlamekkoon!

Mutta mitäs sitten tapahtuu...?

Tulee vuosi 2010 ja laihiksesta ei toivottavasti ainakaan tarvitse raivota. Minulta on kyselty, aionko jatkaa blogin pitämistä, vai loppuuko kaikki kuin seinään vuodenvaihteessa. Olen mietiskellyt tätä ja tullut siihen tulokseen, että en voi enkä halua lopettaa kirjoittamista! Blogin kirjoittaminen on ollut tärkeä, jopa tärkein apuvälineeni tässä prosessissa. On ollut helpompi tarpoa tätä matkaa, kun on samanhenkisiä ihmisiä mukana, vaikkakin kilometrien ja kilotavujen päässä...! :) Seuraava etappini ja tähtäimeni on kiinteytyminen. Se olkoon kevätpuoliskoni tavoite. Tämän vuoden loppuun mennessä olen kaivautunut esiin ja ensi vuoden alkupuoliskon käytän uudelleenlöytämäni vartalon muokkaukseen. Mitään lihaskimppua minusta ei tule, haluan kiinteytyä ja voimistua. Ensi kesänä sitten voin kerrankin nauttia auringosta vähissä vaatteissa, ilman, että tarvitsee koko ajan vetää vatsaa sisään...
Miltäpä tämä kuulostaa?

Photobucket

5 kommenttia:

  1. Moi!

    Mä löysin sun blogin blogilistan kautta noin kaksi viikkoa sitten. Luin parissa päivässä koko blogin,ja nyt käyn monta kertaa viikossa kurkkaamassa onko tullut jotain uutta! Mä tykkään todella sun blogista <3 Itse olen 24v nainen, joka taistelee kesällä tulleiden 5 kg kanssa. Ja muo inspiroi myös toi ens kesä! Ois ihanaa olla bikineissä ilman, et joutuu häpeemään! Jatka kirjoittamista!!!

    ps. toive aihe: kertoisitko oikeen tarkkaan, mitä syöt mihin aikaan päivän aikana, jos päivä menee hyvin, saisin vinkkejä omaan
    ruokavalioon ;)

    t.fani-nainen

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa todella hyvältä! Vähät vaatteet on hieno tavoite. :) Minäkään en aio lopettaa 24 viikkoon, enkä kyllä siinä ajassa pääse tavoitteeseenkaan. Mutta sitten kun pääsen joskus hamassa tulevaisuudessa päämäärääni, niin täytyy asettaa uusia tavoitteita. Tai ehkä alkuperäisen 24 viikon täyttyessä helmikuussa tarkistan vain uuden 24 viikon tavoitteen.

    VastaaPoista
  3. Minusta uusi kiinteytys-tavoitteesi on hyvä ajatus ja sopii loogisestikin ajateltuna hyvin jatkamaan päättynyttä laihdutusurakkaa. Ihanaa, kun et lopeta blogiasi! Olin hiukan huolissani josko lopetat, sillä blogisi on minulle yksi hurjan suuri motivaattori. :) Hm, mikä ihme se sinun porkkanasi oikein on...? Onko se jotakin oranssia ja pitkänomaista? *utelee*

    VastaaPoista
  4. No kuulostaa ihan mahtavalta. Olen todella kateellinen tuosta "raivonpuuskastasi", jonka havaitsen kirjoituksista. Tahtonainen. We can do it!

    Haluaisin huutaa samaa itsellenikin. Haluaisitko jossain vaiheessa summata avaimet onnistumiseen? Olisi kiva kuulla ne. Ihan ruokalajeja, määriä, liikuntaa ja motivointikeinoja myöten. Luulen, että se tsemppaisi meitä seuraajiasi uskomaan samalla tavalla itseemme :)

    Jatka siis. Tämä on henkireikä niin monelle muullekin, kuten kommenteista näkee!

    Ladies, we ALL can do it.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla täälläkin ollaan. Hienoa ettet lopeta kirjoittelua! Laihisraivarit oli eka blogi jonka löysin kun oma maratontreenielämtaparemonttikuntoiluni nyt syksyllä alkoi.

    Kirjoitat niin hauskasti ja motivoivasti ja omat tuloksesi motivoivat myös meitä muita jatkamaan, joten ei kun samaan malliin vaan!

    VastaaPoista