YKSI LEUKA, KIITOS!

Hahaa, kuinka ihanaa onkaan keksiä tällaisia hassunhauskoja monimerkityksisiä otsikoita näille postauksille! Tai en mä niitä keksimällä keksi, sanaleikit vaan tupsahtelee mieleen. Tämän päivän otsikko tupsahti siitä, että olen päättänyt opetella vetämään edes yhden leuan. Viime viikonlopusta saakka tässä perheessä on keskusteltu päivittäin leuanvedosta. Mainitsin taannoin, että Oden veli sijoittui omassa painoluokassaan neljänneksi leuanvedon SM-kisoissa tuloksella 30. Saatiin toissapäivänä instattua makkarin ovenkarmiin tanko, joten nyt lähtee! Toistaiseksi jaksan ainoastaan roikkua muutaman sekunnin tangossa. Tänään Ode ehdotti, että kokeilisin roikkua + rutistaa keskivartaloa, nostaa itseäni ylöspäin edes muutaman sentin, ja pitää siinä niin pitkään kun jaksan. Laitoin heti testiin!

Jungle Jane roikkumassa. Huulten yhteen puristaminen ja hengityksen pidättäminen luultavasti auttoivat tosi paljon tämän suorituksen onnistumisessa! ;) 

Tänään olen sopinut itseni kanssa, että teen tuon rutistusharjoitteen AINA, kun kuljen tangon alta. Se tosiaan sijaitsee makkarin ja keittiön välissä, eli joudun äkistämään itseni ilmaan ainakin kaksi kertaa päivässä! Ja kerran päivässä Ode saa mitata kuinka korkealla kynnyksestä kantapääni ovat. Nämä tulokset voisin oikein merkata johonkin… Uskon, ettei mene kauankaan, kun saan YHDEN LEUAN. :) 
Ja sitten tämän päivän otsikon kaksoismerkityksestä… Pyöräilykypärän hihna on mitä mainioin leukamittari. Sen kireys on säädetty viime kesänä sopivaksi. Hyvin ja napakasti on pysynyt hihna paikallaan myös tänä kesänä, varsinkin viime päivät, kun kypärän lisätäytteenä on ollut muhkea leijonanharjani! Eilen pesin pois nuo alkuviikolla tehdyt afrokiharat, sen verran Jörö-Jukalta nimittäin aloin näyttää… Pyöräilin illalla kotiin vanhemmiltani puhtaalla, suht littanalla tukalla, ja kas, hihna tuntuikin hieman löysältä. Aiemmin se on selkeästi pureutunut leukapussiini. Vielä en kuitenkaan lähde kiristämään hihnaa, kaksoisleuka saa sulaa ensin vähän lisää!

Seuraavaksi tämän aamun ilonaiheeseen. Ostin viime kesänä Zarasta kivat kesähousut, jotka olivat just, eikä melkein sopivat. Noh, tuossa loppukeväästä housut pingottivat vatsan päällä niin pahasti, että metalliset vyötärönauhan kiinnityshakaset vääntyivät. Tavoitevaateinvistä tehdessäni päätin kuitenkin olla laittamatta housuja syrjään, meniväthän ne kuitenkin nipin napin kiinni. En ole käyttänyt housuja koko kesänä, kunnes tänä aamuna päätin antaa niille mahdollisuuden. HAHAA, ne meinasivat tippua päältäni!!! :D Victory. 

Tämä kuva ei ehkä ole paras mahdollinen todistamaan housujen väljyyttä… Tosiasia kuitenkin on, että keskivartalokupuni on pienentynyt sen verran, että housut tipahtivat niin alas, että ne näyttivät suoraan sanottuna koomisilta. Tasapainottava yläosa (ei kuvan toppi!) kuitenkin pelasti tilanteen, ja nautiskelin hymyillen väljästä housufiiliksestä aamuisen kauppareissun ajan. Otin myös tällaisen sivukuvan, mistä näkee hyvin, että olen parista tippuneesta kilosta ja vähentyneestä turvotuksesta huolimatta pötkylämallinen, ja keskivartalon kanssa on paljon tekemistä. Peruna kerrallaan…!

Olen vuosien aikana kehittänyt mahtavan lehdenlukuasennon aamiaispöytään. Siinä röhnötän tuolilla antaen lehden nojata alareunasta masuun ja yläreunasta pöytään. How convenient! Lueskellessani tätä litteän vatsan jumppaohjelmaa päätin, että tämä lehdenlukuasento ei ole enää kauan mahdollinen! Odotan innolla sitä kertaa, kun jälleen nautiskelen aamiaista jonkun lehden parissa, hakeudun tuttuun asentoon, ja HUPS, lehti luiskahtaakin pois paikaltaan littanaa vatsaani pitkin. Tottakai voisin röhnähtää tuoliin vielä lisää, jolloin lehti pysyisi sylissä, mutten aio. Niin kauan kuin alavatsa on pullea, suon itselleni tämän asennon silloin tällöin.

Nyt jatkan toissapäivän siivousurakkaani, ja alan valmistautua viikonloppuun!