FAREWELL NEITI X JA LAIHISRAIVARIT

On tullut aika sulkea Laihisraivarit-kirja. Raivarit on nyt raivottu ja elämääni asettunut uusi vakio. En tietenkään poista tämän blogin olemassaoloa, niin rakas ja tärkeä matka Laihisraivarit on itselleni ollut. Sen sijaan jatkan eteenpäin uusi raikas tuuli purjeissani. Tervetuloa mukaan seikkailuun osoitteessa marielasarkima.blogspot.fi. Luvassa on kaikkea kauneudesta ja vähän sen vierestä. Luuultavasti aika paljonkin... ;) Nähdäänhän siellä!

Kiitos kaikille jotka olette tsempanneet ja tukeneet vuosen 2009-2016 aikana, teistä on ollut iso apu.

HENGITÄ!

Jos pitäisi nimetä yksi asia, joka on 100% läsnä vain ja ainoastaan tässä nimenomasisessa hetkessä, mikä se olisi? H-E-N-G-I-T-Y-S. Tietenkin moni muukin elintoiminto, mutta ne on kaikki riippuvaisia hengityksestä. Oon lähiaikoina pohtinut hengittämistä tosi paljon... Osittain Kundaliinijoogan pranayama-harjoitusten takia, mutta myös siksi, että vasta nyt tajuan, kuinka kokonaisvaltaisesti hengittämisen uudelleenopettelu onkaan vaikuttanut muhun.

Hengitin viime huhtikuussa Kaivarin rannassa.

Aloin tietoisesti tarkkailla hengitysrytmiäni kolmisen vuotta sitten. Olin aina luullut hengittäväni ”oikeaoppisesti”, mutta erään kurssin harjoitteiden myötä oivalsin hengittäväni liian pinnallisesti. En osannut hyödyntää keuhkokapasiteetistani kuin murto-osan, happi liikkui ainoastaan keuhkojen yläosassa, eikä koskaan päässyt kunnolla palleaan asti. Tiukoissa tilanteissa hengitin entistä nopeammin, välillä tunsin haukkovani happea kuin kala kuivalla maalla. Mä myös kävelin, puhuin, söin, kirjoitin, ajoin autoa, tein kaiken nopeasti. Suhasin menemään sellaisella sykkeellä, että pois alta risut ja männynkävyt! Ja koko ajan ajattelin, että tällainen mä olen, nopee ja näppärä, ja hyvä niin!

Peltor-päikkärit. 

Ainoa keino rauhoittaa keho ja mieli on hidastaa hengitystä. That’s a fact. Koetapa keksiä joku muu, johon ei liittyisi hengityksen rauhoittaminen! ;) Alussa tahti meinasi jatkuvasti kiihtyä, ja jouduin todella keskittymään pysyäkseni rauhallisena. Kikkakolmonen tähän oli kuulosuojaimet. Peltorit päässä kuuntelin omaa hengitystäni aluksi ainakin 10 minuuttia päivässä, yleensä ennen nukahtamista. Ei kestänyt kauankaan, kun tajusin oman rauhallisen hengityksen kuuntelemisen meditatiivisen vaikutuksen, ja aloin pitää Peltsoja mukana muuallakin kuin kotona. Se oman kehon kohina...! Jestas, miten rauhoittavaa se on. Oman itsen kuuntelu, siis ihan tällainen fyysinen, vaatii aika paljon. Monelle se voi olla yhtä haastavaa, kuin esim. oman puhe- tai lauluäänen kuuleminen.
Toinen hyvä tapa harjoitella hengityksen rauhoittamista on sen pidättäminen. En nyt meinaa sellaista lapsuuden "Kuka pidättää pisimpään niin, että otsasuoni pullistuu ja naama muuttuu siniseksi"-meininkiä, vaan rauhallista kontrollin itselle ottamista. Mä oon aloittanut tällaisella hengityskiertoharjoituksella:

- sisäänhengitys 4 sekuntia
- hengityksen pidätys 4 sekuntia
- uloshengitys 4 sekuntia
(- hengityksen pidästys 4 sekuntia) 
ja sitten taas sisään 4, pidätys 4, ulos 4, (pidätys 4).........

Tätä voi tehdä ensin pari kolme minuuttia, ihan vaan kokeilla, että miltä tuntuu. Ja vähitellen sitten pidentää aikaa esim. 10-15 minuuttiin, miksei pidempäänkin jos on tottunut meditoija. Näin mä siis opettelin hengittelemään itseni nukuksiin, kun oli kova stressi, ja teen harjoitusta siis edelleen. Jos hengitys on tosi pinnallista, tuon viimeisen pidätyksen uloshengityksen jälkeen voi jättää pois. Mutta 4:n sarja on kaikista toimivin, eli kannattaa kokeilla josko pystyykin pidättämään. Ja sitten aikoja voi vähitellen pidentää. Teen itse tätä tällä hetkellä 6-8 sekunnin palikoilla, riippuu kuinka auki keuhkot on.
Tää on sellainen mun vakkarirauhoittaja, joka toimii niin ahdistuksessa, ketutuksessa, sydänsuruissa, kuin missä tahansa muussakin mutkassa! Ja kun se mieli lähtee laukkaamaan ja hengitys sen mukana, niin keskityn laskemaan mielessäni ääneen. Kokeilkaa ja kertokaa ihmeessä kokemuksia!

Heinäkuinen hengittelyhetki laiturinnokassa Repovedellä.

Mitä nää hengitysmeditaatiohetket sitten tekevät? Se, että rauhoittuu päivittäin itsensä äärelle aktivoi parasympaattisen hermoston. Sympaattinen hermosto on siis se reagoiva, nopea, TAISTELE TAI PAKENE, ja parasympaattinen hermosto taas on se rauhoittava, tasapainottava, LEPÄÄ JA SULATTELE. Aika moni meistä vetää suurimman osan päivästä ja valitettavasti myös yöstä tuolla tetsausmodessa sympaattisen hermoston puolella...! Hengityksen tietoinen hidastaminen on johtanut siihen, että olen joutunut opettelemaan itseni kuuntelua. Kun nopeat ja räjähdysherkät pinta-ajatukset saa siirrettyä taka-alalle, alkaa niiden alta kuulua kummia. Välillä tosi kummia ja vaikeita, mutta oma hengitys on just se joka ankkuroi tähän hetkeen kaikin tavoin. Ei ole mitään hätää, sinne ajatuspinnan alle voi hyvin sukeltaa, kun vaan muistaa hengittää. Kuulostaa taas jotenkin niin yksinkertaiselta, mutta mulle toi on ollut iso oppi. Hengitys pitää mut kiinni elämässä ja just tässä nimenomaisessa hetkessä. Niin kauan kun tiedostan ton, voin hyvin tutkailla niitä ajatuksia menneisyydestä ja tulevasta. Heti, kun hengitys lähtee kiihtymään, verenpaine kasvaa, sympaattinen hermosto aktivoituu, ja historian havina tai tulevaisuuden visiot alkavatkin keikuttaa venettä. Neutraali mielentila katoaa samantien, kun hengitysankkuri irtoaa. 

Hengittelyä Helsingin kattojen yllä elokuussa.

Parasta mitä hengittäminen on mulle opettanut, on se, että voin myös antaa asioiden olla. Rauhoitun, pääsen kiinni neutraaliin mielentilaan ja hetkeen. Silloin tulee parhaimmillaan tunne isosta luottamuksesta, kaikki järjestyy kyllä. Aina ei tarvitse tonkia menneisyyden pohjamutia tai tähyillä sinne tulevaisuuteen. Oon kokenut uskomattomia euforiantunteita vaan siitä, että hengittelen, kuuntelen sitä omaa kohinaani ja annan ajatusten lipua niihin tarttumatta. Välillä on tuntunut kuinka harteilta lähtee kilokaupalla turhaa painolastia näinkin yksinkertaisella keinolla.

Vauva tupsahtaa maailmaan, ryönät ulos systeemistä, keuhkot täyteen ilmaa, ja parkaisu! Ensihenkäys. Ja lopussa toisinpäin, elämä täällä päättyy siihen viimeiseen hengenvetoon. Mä en ole aiemmin ymmärtänyt hengityksen todellista ja syvintä merkitystä. Totuus on, etten vieläkään kunnolla käsitä kuinka suuren voiman kanssa olenkaan joka ikinen hetki tekemisissä. Mutta sen olen ymmärtänyt, että hengittäminen todella ON voima ja ennenkaikkea voimavara, joka meissä jokaisessa on tehdasasetuksena. Haluan oppia hyödyntämään sitä entistä paremmin sekä kunnioittaa ja vaalia sen olemassaoloa.

Tulipa hyvä ja rauhallinen olo, taidanpa mennä hengittelemään hetkeksi Peltsat korvilla! :)

SPEAK TRUTH.

Totuuden puhuminen on yksi ihmisyyden perusasetuksista, eikö? Enkä tarkoita tälllä nyt sitä, että totuuden toinen puoli olisi valheiden kertominen. Tarkoitan omaa totuutta, sen mukaan elämistä ja toimimista. Oma totuus on mielestäni jokaisen oman sisäisen ja ulkoisen maailman välisestä vuoropuhelusta syntyvä tulkinta, jonka tulisi johdattaa meitä läpi elämän. Viitoittaa tietä tekemään oikeita ratkaisuja ja valintoja. Elämään totuudenmukaisesti. Kaiken toiminnan tulisi pohjautua nimenomaan tuohon omaan totuuteen, joka on mun mielestä elämänarvoista se kaikista tärkein. Se on oman elämän ohjenuora ja punainen lanka. 

Jokaisella meistä on jo syntyessä sisällämme totuuden siemenen ydin ja perusolemus. Tuosta siemenestä lähtee versoamaan lopullinen omaa totuutemme. Samalla siemen alkaa kasvattaa juuria syvälle sisällemme. Elämänmatkan varrella verson vahvistumiseen vaikuttaa moni tekijä, kuten kasvuympäristö ja -olosuhteet, lämpö, rakkaus, ravinto ja huolenpito... Itsen lisäksi ympärillä olevilla ihmisillä, eli omilla vanhemmilla, opettajilla, ystävillä ja sukulaisilla on varsinkin taimivaiheessa vahva vaikutus oman totuudensiemenen kasvamiseen. Parhaimmillaan ympärillä olevat ihmiset muodostavat tuki- ja suojaverkon hentoiselle taimelle auttaen sitä vahvistumaan. He ruokkivat ja ravitsevat omalla huolenpidollaan, mutta toisaalta myös rohkaisevat ja haastavat. Ja kuinka helposti tuo kasvuvaiheessa oleva pikkuriikkinen totuuden siemen imeekään itseensä kaiken mitä sille annetaan, KAIKEN! Niin rakkauden ja ravinteet, kuin myrkyt ja torjunta-aineetkin. Totuuden siemenessä ei itsessään noita jälkimmäisiä ole, vaan ne ruiskutetaan, suihkutetaan ja syötetään ulkopuolelta. (Tähän kohtaan sivuhuomiona, että ken uskoo karmaan, tietää, että siemen kantaa usein mukanaan ylimääräistä painolastia... Mutta ei mennä tähän aiheeseen tällä kertaa. )
Oma totuus siis muodostuu mun näkemyksen mukaan oman itsen sisällä olevasta ytimestä/siemenestä ja ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta siihen. Poikkeuksetta tuosta totuuden siemenestä kasvava verso imee tietyissä vaiheissa itseensä runsaasti vaikutteita ulkopuolelta. Se missä vaiheissa tämä tapahtuu säätelee sitä millaiseksi oma totuus alkaa muodostua. Se onko siemen päässyt versoamaan saaden hellää huolenpitoa niin itseltä kuin muiltakin tärkeiltä ihmisiltä, vaikuttaa vahvasti siihen kuinka paljon ja millä tavalla nuo ulkopuoliset ärsykkeet, tilanteet ja tapahtumat ruokkivat oman totuuden kasvua.

Oma totuuden siemen voi helposti myös unohtua ja hautautua itsen ulottumattomiin vuosiksi, jopa koko elämän ajaksi. Se ei kuitenkaan katoa mihinkään, vaan menee nukkumatilaan. Siihen on koodattu suojelumekanismi joka kytkeytyy päälle, kun verso alkaa imeä liikaa vaikutteita, myrkkyjä, saasteita. Siemen suojelee itseään vetäytymällä. Kytkökset eivät kuitenkaan katkea, ainoastaan niissä kulkeva informaatio ja energia vähenee. Siemenen suojelumekanismi on niin fiksu, että se ymmärtää milloin täytyy vetää liinat kiinni. Sen lisäksi, että mekanismi suojelee sitä vaurioitumasta, se estää sitä myös väsymästä. Vaikka totuuden siemenen tärkein tehtävä on pitää meidät tietoisina sen olemassaolosta, niin toisinaan tulee tilanteita, jolloin ihminen ei halua tai pysty antamaan tuolle tietoisuudelle tilaa.

Olen itse kokenut sen, kuinka jollain tavalla tietämättäni, mutta kuitenkin alitajuisesti tiedostaen yritin katkaista tuon yhteyden. Olin varma, että olen viisaampi, tiedän paremmin ja pystyn rakentamaan itse oman totuuteni. Tämä johti siihen, että oma siemeneni meni monen vuoden ajaksi hibernaatiotilaan. Hain voimaa ja energiaa ainoastaan itseni ulkopuolelta ankkuroiden onneni ja oikeastaan koko olemassaoloni mahdollisimman kauas ytimestäni. Kytkökset olivat kuitenkin olemassa ja sain niitä pitkin jatkuvasti signaaleita, jotka pyrin aktiivisesti vaientamaan. Jatkoin omavoimaistamistani repien itseäni irti ytimestäni. Mitä enemmän ja pidempään tätä tein, sitä huonommin voin. Niin fiksu tuo siemen meidän jokaisen sisällä on, että kun se huomaa vaaran kytköksien katkeamisesta, se alkaa voimistaa signaaleitaan. Ensin tulee hellävaraisia huomautuksia, jotka vähitellen voimistuvat, kunnes kasvavat täyteen voimaansa, jos niihin ei reagoi. Lopulta, jos oma resistenssi on liian kova peli vihelletään poikki. 

Poseerasin syksyllä 2012 Annalle Beauty Brunch-tapahtumassani. Äitini katsoi tätä kuvaa ja totesi etten taida olla onnellinen.

Olin kesällä 2012 lopenuupunut, huonokuntoinen ja -vointinen. Olin julkaissut edellisenä syksynä Make Up Bible-kirjani, lanseerannut Cailapin kanssa nimeäni kantavan meikkivälinekokoelman, mennyt vuodenvaihteessa näyttävästi naimisiin ja toiminut koko talven ja kevään kestäneen Suomen huippumalli haussa-tuotannon tehtäväkoordinaattorina. Muistan kuinka koin tuona kesänä voimakasta epäonnistumisen tunnetta. Miksi olin väsynyt? Miksen muka kestänyt ja jaksanut? Miksi olin onneton kun kaikki oli niin f#*king härligt?! Ystävät ja tutut kertoivat olevansa huolissaan, mikä ärsytti entisestään. Pitävätkö ne heikkona? Kesäloman jälkeen tunsin olevani entistä väsyneempi, mutta lisäsin kierroksia, otin uusia projekteja ja paahdoin menemään hymyillen, elinhän elämäni parasta aikaa! Sitten alkoi tapahtua... Olin maalaamassa uuden työtilan seinää. Kiipesin korkeilla nojatikkailla katonrajaan, kun ne yhtäkkiä lipesivät altani. Tipuin kiljuen yli kolmesta metristä selkä edellä lattiaan. Takaraivoni jäi 10 sentin päähän allani olleista kiviportaista. Selvisin säikähdyksellä ja isolla mustelmalla. Muutaman viikon kuluttua juonsin viikon mittaisen kauneustapahtuman työkenkinäni littanat ballerinat. Tuon juontorupeaman jälkeen oikea jalkani tuli yhtäkkiä niin kipeäksi, etten pystynyt kävelemään kunnolla. Jokaisella askeleella tuntui viiltävää kipua, joka oli aamulla sängystä noustessa niin kova, että jalat lähtivät alta. Kävin ortopedilla, jolta sain hierontaohjeita ja kehotuksen pysytellä erossa liian matalista ja korkeista kengistä. Kävelin puolisen vuotta pelkissä lenkkareissa...

Tämän kuvan ottamisen jälkeen kiipesin tikkaille...

No mitäs sitten kävikään? Kaaduin pahasti pyörällä ratikkakiskoihin. Seuraavaksi sain selkääni niin kovan noidannuolen, etten kyennyt seisomaan suorassa... Nämä kaikki fyysiset vaivat tietysti liittyivät toisiinsa, mutta jossain kohtaa aloin miettiä, että yrittääköhän jokin voima saada mua pysähtymään? Yritti. :) Marras-lokakuun vaihteessa oltiin ystäväni kanssa retriitillä, jonka aikana tehtyjen harjoitteiden ja tehtävien myötä tajusin, että jotain on tehtävä, ettei tilanne lipeä lopullisesti lapasesta. Hiljensin tahtia hetkeksi, kuuntelin itseäni kuukauden, jonka jälkeen totesin, että done and done, ja painoin jälleen täyttä höyryä eteenpäin. Rupesin kuvaamaan ja kirjoittamaan Hair Biblea, tuli hiusvälineitä, kirjakiertueita, tilaisuuksia ja tapahtumia... Kuulin koko ajan sisälläni varoitussignaalit, jotka entistä aktiivisemmin yritin hiljentää. Sen tuo alkuvuoden 2013 itsetutkiskelu kuitenkin teki, etten enää kyennytkään vaimentamaan hätähuutoa. Se kumisi taustalla koko ajan, vaikka pinnalla porskutin menemään minkä kerkesin. Tähän liittyy voimakkaasti myös oma kehoni, joka sai tuta kaiken tuskani. Kohtelin sitä kaltoin kaikin mahdollisin keinoin. Söin, join, en liikkunut, enkä kunnioittanut, saatika edes sietänyt itseäni ja kehoani. Samalla viestitin itseni ytimeen, että olen sen yläpuolella, en välitä, ei kiinnosta!!! Sitten tuli stoppi.

Se tuli toissakesänä. Olin niin onneton, etten oikein pysty sitä sanoin kuvailemaan. Olin onneton ennenkaikkea siksi, että tiesin koko ajan mitä tein itselleni, mutta jatkoin silti. Tajusin tuolloin, että jos en tee täyskäännöstä, tulen menettämään pelin, ja jotain vakavaa tapahtuu. Se oli niin lamaannuttavan voimakas tunne, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua. Tuosta hetkestä alkoi oma elämänmuutostaipaleeni. Lähdin heinäkuussa 2014 matkalle kohti omaa itseäni ja ydintäni, ja sillä matkalla olen edelleen. Takaisinpaluuta ei ole. :)
Oman ytimen tehtävä on viitoittaa tietä tekemään oikeita ratkaisuja ja valintoja, elämään totuudenmukaisesti. Olen saanut yhdistettyä itseni ytimeeni uudelleen, ja kuluneen kahden vuoden aikana korjaillut kytköksiä. Nyt signaalit kulkevat esteettömästi molempiin suuntiin. Olen pääsemässä pikkuhiljaa hienosyisemmälle tasolle ja alkamassa aktivoida sellaisiakin yhteyksiä, jotka ovat olleet nukkumatilassa jo vuosikausia. Uskon myös, että tästä kun etenen, niin saatan löytää ihan uusiakin kanavia, mene ja tiedä! ;) Joka tapauksessa oman totuuden tunnistaminen ja kaiken toimintani sen mukaan sovittaminen on tämän hetken tärkein tavoitteeni. 

Täytyy kuitenkin muistaa se, ettei oma totuus voi koskaan täysin vastata kenenkään muun totuutta, eikä sen ole tarkoituskaan. Kyseessä ei ole kilpailu siitä kuka tietää ja tuntee eniten, tai kenen sisäinen linkki toimii parhaiten. Kyse on siitä, että elää omaa elämäänsä totuudellisesti niin sisään- kuin uloskin päin. Kuinka usein sitä huomaakaan varovansa oman totuuden esiin tuomista jonkin tilanteen tai toisen ihmisen reaktion pelkäämisen takia. Se tapahtuu liian helposti automaationa, jopa täysin huomaamatta. Nyt kun olen käynyt tätä asiaa läpi itseni kanssa, alkaa kaava pikkuhiljaa murtua. Se, että tunnen oman totuuteni jokaisella solullani, on turvani. Huomaan heti, jos olen tekemässä jotain mikä sotii sitä vastaan ja pystyn reagoimaan ajoissa. Olen myös löytänyt rohkeutta sanoa ääneen. Se on ollut todella helpottavaa, sillä totuuden puhumisessa ei koskaan voi olla mitään väärää. Toki on hyvä pitää hoksottimet hereillä siitä miten ja missä tilanteessa voi olla totuudellinen. Hyväkin tarkoitus voi kääntyä päälaelleen, jos aika ja paikka ovat pielessä, tai ei huomioi toisesta tulevia signaaleita. Tosin varsinkin me naiset (tai ainakin minä!) ollaan kovia ylianalysoimaan, ja totuus jääkin  helposti sanomatta. Sitten se purkautuu ulos, kun ei pysty enää pidättelemään ja *BOOM*, päälaellaan taas. Hienosäätöä, hienosäätöä... Ja rohkeutta! 

Speak up. Speak wise. Speak truth.

SYNTTÄRIHUMUA JA SOKERIÖVERIT

Eilen juhlittiin Jade-kummityttöni 5-vuotissynttäreitä oikein urakalla! Päivä oli double trouble, juhlia nimittäin vietettiin kahdessa kattauksessa. Ensin sukulaiset ja kummit, ja illemmalla kaverikimara.Valmistauduin päivään kunnon aamiaisella. Tiedän kokemuksesta, että tällaiset lastenjuhlapäivät on rankkoja varsinkin vatsalle! Alle siis tuhti tuorepuuro ja kunnon munakas. Sitten päivänsankarin luo valmistautumaan... Hän tilasi itselleen rusettikamapuksen ja toivoi, että kummitäti taiteilisin omaan tukkaansa Pikku Myy-nutturan!

Sarkiman tytöt ja Mintzi.

Päiväkattauksessa oli tarjolla veljeni paakaroimaa Mariannerahkakakkua, mehevää mustikkapiirakkaa ja äidin Sikke Sumarin ohjeen mukaan tekemää manteli-oliiviöljy-sitruuna-rosmariinikakkua. Kaikkia maistelin, Siken/äidin kakku vei noista kolmesta voiton!

Mariannerahkakun koristelua.

Illalla herkuteltiin sitten Say It With A Cake -"Kakkumuijan" loihtimalla crazy-överikeijuprinsessakakulla. Oli aikamoinen!!! :D

Keijuprinsessa ihailemassa kakkuaan.

Te jotka olette mun haastatteluja joskus lukeneet, tiedätte, että aikanaan olen ollut oikea kakkuhamsteri. There was NO limit. Arki tai juhla, pistelin poskeeni palan jos toisenkin, eikä muka tuntunut missään. Eilisen päätteeksi todellakin tuntui. Päivän kokonaissaldoksi muodostui 1,5 maltillista palaa mustikkapiirakkaa, 2 palaa rosmariini-oliiviöljykakkua, maistiaispala keijuprinsessaa ja muutama laku. En ollut ähky, sillä herkuttelu onneksi jakaantui tasaisesti koko päivälle. Mutta olo kropassa oli illalla outo. En oikein osaa kuvailla sitä muuten, kuin että tuntui kummalliselta ja tasapainottomalta. Päivän aikana olin syönyt tuhdin aamupalan ja kakkujen lisäksi ainoastaan pari ruisleipäpalaa ja kaalisalaattia. Illalla kroppa selkeästi kaipasi jotain suolaista, mutta mikään ei oikein maistunut. Keitto olisi voinut olla hyvä vaihtoehto, mutta se jäi tekemättä. Päädyin lopulta pehkuihin sokerihuuruisena, päätin korjata balanssin kunnon aamiaisella pitkien unien jälkeen.

Tänne sitä kakkua!!!

Olen jutellut lastenjuhlista ja niiden tarjoiluista useamman tuttavapiirini kuuluvan äidin ja isin kanssa.   Moni on kertonut, että helposti lähtee lapasesta, tulee laitettua tarjolle jos jonkinlaista ja yleensä ihan liikaa. Yksi tuttu äiti oli kokeillut poikansa 4-vuotissynttäreillä raakaherkkuja, mutta ne eivät olleet maistuneet vieraille. On selvää, että lapset rakastavat makeaa ja synttärikemuissa saa luvan kanssa vetää överiksi. Sitten hypitään se ilta seinillä masut kipeinä... Tämä käyttäytymismalli jäi itselleni päälle pitkälle aikuisikään saakka!

Barcelonassa 2012

Kuten mainitsin, vielä pari vuotta sitten There was NO limit. Välillä meinaa vieläkin lipsahtaa, siihen liittyy useimmiten väsymys ja/tai tunnetulva. Näin kävi viimeksi ollessani työreissussa Ruotsissa ennen joulua. Tilanne: yksin hotellihuoneessa vieraassa kaupungissa seurana pahat PMS-oireet. Ratkaisu: pussillinen salmiakki Bilar-karkkeja. Lopputulema: entistä huonompi olo ja isompi itku. Parannuskeino: Pienet päikkärit, suihku ja avautumisillallinen ystävän kanssa. Vaikka periaatteessa hallitsen herkutteluni, niin edelleen tulee hetkiä, jolloin hulahtaa yli laidan ja pahasti.

Suosin nykyään nollatoleranssin sijaan kohtuutta. Tiedän paljonko on paljon ja mikä on jo ihan liikaa. En enää ole valmis kärsimään kahta päivää tukkoisesta olosta suolistossa ja vetämättömästä sekavuustilasta, jonka kunnon sokeriöverit aiheuttaa. Tämän oppiminen vaati itseltäni yli vuoden työn. Vieroittautuminen ja pään uudelleenohjelmointi alkoi kesällä 2014. Se vaati alkuun totaalisen nollatoleranssin sokerin suhteen, olin kuusi viikkoa ilman herkkuja ja alkoholia. Se kannatti, nimittäin nyt voin sanoa, että olen suht sinut sokrun kanssa. Tunnemyrskyt ja tiukat tilanteet arjessa ovat kyllä edelleen hetkittäinen kompastuskiveni. Tämän vuoden agendalla onkin sukeltaa noissa tilanteissa syvemmälle ja tunnistaa tunneherkuttelun ja -syömisen alkulähde jostain sieltä murrosiän alkuvaiheilta. Kirjoitan pian oman postauksen tästä tunteiden tukottamisesta herkuilla ja ruoalla.

Herkutteluni pysyy nykyään aisoissa, koska:

a) tiedän mitä tapahtuu kun vedän kakkua kaksin käsin
b) tunnistan sokeriövereiden oireet ajoissa
c) älyän siis lopettaa ahtamisen ajoissa
e) ymmärrän, ettei kakku lopu maailmasta kesken

Aurinkoa sunnuntaihin!

TIISTAI-ILLAN MANIFESTI

Oli talvi 2012... Melko tasan neljä vuotta sitten kirjoitin itselleni tällaisen manifestin, eli julistuksen, joka on siis Wikipedian mukaan "Julkinen periaatteiden ja aikomuksien ilmoitus, joka usein liittyy poliittisiin aiheisiin, mutta voi myös ilmaista kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita." Kun tiistai tuntuu tuskaiselta nämä auttaa ainakin mua...

Tässä lyhyet perustelut näille mun manifestiohjeille:

Naaman vääntely & irvistely
Toimii parhaiten, kun katsot itseäsi samalla peilistä, ei voi kauhean kauan ottaa itseään vakavasti! :D Rentouttaa myös mukavasti kasvojen lihakset. Tämän parina toimii hyvin hiusharjaan laulaminen (kts. alempana).

Kaakao & kynttilät
Kotoilua, romantiikkaa ja lämmintä tunnelmaa yhdistettynä kaakaon sisältämiin antioksidantteihin, rasvaan (= energiaa!) kuituihin, mineraaleihin ja herkullisen lohduttavaan makuun + tutun turvalliseen tuoksuun.

Punahuulet
Klassikko. Oman naisellisuuden ylistys. Me myself & I.

Hiljaa makoilu lattialla
Itseään ja omaa hengitystään kannattaa kuunnella. Ei ainoastaan tiistaisin, vaan joka päivä. Peltorit vielä korville, niin johan kohisee ja kovaa.

Itku, joka muuttuu lopulta hysteeriseksi nauruksi
Tuttu teinivuosilta, mutta toimii edelleen näin päälle kolmikymppisellekin. Itkeminen puhdistaa, ja kunnon hekotus rentouttaa koko kropan lihaksia, puhumattakaan hermoista. ISO SUOSITUS! Ehkei kuitenkaan joka tiistai, varsinkaan jos kotona asuu itsen lisäksi muita. Luulevat vielä hermoheikoksi... Tämän voi mainiosti yhdistää tyynyyn huutamiseen (kts. alempana).

Victor Hugon "Kurjat"
Niin hieno tarina, joka pelasti mut vuonna 2001, kun luulin että sekoan sydäntäsärkevän eroprosessin takia. Tämän klassikkoteoksen kahlatessani tajusin, että mullahan on kaikesta huolimatta asiat ihan hyvin. Reipastuin ja muutin Barcelonaan! :D

Hiusharjaan laulaminen
Tämäkin toimii parhaiten peilin edessä! Omaan hiusharjahittikimaraani kuuluvat mm. Britneyn "Everytime", Rihannan "Take a Bow" ja Roxetten "Milk and Toast and Honey". Ai niin, ja tietty Celine Dionin "All by Myself" (by Bridget Jones).

Kuva via randomlife.fi

Tanssiminen
Parasta lääkettä, huumetta, terapiaa ja sielunhoitoa ihan mihin tahansa vaivaan! Joko yksin olkkarissa, kaksin iho vasten ihoa, ryhmässä tunnilla, tai kädet ilmassa disessä! Kaikki käy, just dance!!!

Vaatekaapin siivous
Vaikka se onkin manifestissa suluissa, niin todellisuudessa asioiden järjestäminen on täydellistä terapiaa. Ainakin itse olen huomannut, että vaatteita viikatessa ja lajitellessa myös pää selkiytyy.

Majan rakentaminen
Koskaan ei voi olla liian vanha majan rakentamiseen ja siellä nukkumiseen. Myös kevyt retkeily toimii, eli sijauspatjan reunoista kiinni ja olkkariin unille! Haaveilen edelleen myös puumajasta. Ehkä sit joskus, kun omistan kesämökin!

Suunnitelma
Tiistaisin olen itse usein jotenkin eksyksissä. Omistan valehtelematta noin 20 muistikirjaa ja -vihkoa, joihin olen jo vuodesta... Ööö... Varmaan 1994 kirjannut kaikennäköisiä suunnitelmia. Osa toteutuu, osa ei, mutta tärkeintä on saada jotain joskus kirjattua ylös.

Oranssia ja pinkkiä
Nää on mun ultimate-voimavärit! Aikanaan mun käyntikortitkin oli juurikin oransseja ja pinkkejä. Kreisi väriyhdistelmä, joka saa hymyilemään.

Tuliset nuudelit
Toimii erityisesti ketutukseen ja sydänsuruihin, tulta ja tappuraa! Tässä myös vahva hiilarimeininki, eli kunnon Mama-nuudelit kehiin! Ja liemi kannattaa ryystää kulhosta kiinalaisen äänekkäästi.

Raivolenkki
Ootteko koskaan juosseet ja parkuneet samaan aikaan? Mä oon ja täysillä. Lupasin itselleni syksyllä 2014, että jos ketuttaa kovaa, lähden juoksemaan. Olen juossut pois myös sydänsuruja, työstressiä, ja yleistä tiistaitipahdusta. Ei tarvitse pinkoa pitkälle, joskus korttelin ympäri riittää. Aina on kuitenkin auttanut ja mieli ollut astetta zenimpi kotiin palattua.

Hunajaa suoraan purkista
Guilty pleasure, sokeriaaaaahhhh! Ok, ei sormella, vaan lusikalla, mutta kuitenkin! Nalle Puh-meininki ja palkintona ainakin hetkellisesti helpottava Sugar High.

Tyynyyn huutaminen
Tää on erityisesti naisille! Välillä pitää huutaa niin, että ääni särkyy. Se tekee hyvää, oikeesti. Kahdessa edellisessä kämpässä mulla oli pikkuruinen vaatehuone, jonne saatoin lukittautua tyynyn kanssa muutamaksi minuutiksi, kun maailma tuli oikein kovaa päähän. Myös sängyssä mahallaan makaaminen ja naaman tyynyyn upottaminen toimii hyvin.

Kuplat
Noniin, kaikki jotka tuntee mut, tietää, että cava on mun juoma. Rakas kummityttöni Jade tunnisti mut vielä joku aika sitten "skumppatätinä". :D Kuohuva ei mun mielestä ole pelkästään juhlajuoma, vaan nautin sitä ainakin itse milloin sattuu, myös tiistaisin. Erityisesti tiistaisin. Itselläni on yleensä demi-pullo Papet-cavaa jääkaapissa tiukkoja tilanteita ja yllättäviä vieraita varten. Piccolopullo on vaan niin... No siis pieni! ;)

TIISTAI on ollut itselleni jo vuosien ajan se viikon vaikein päivä. 

Maanantaina energiat on yleensä kohdillaan tuoreen viikon kynnyksellä. 

Keskiviikko onkin jo "pikkulauantai".

Torstai toivoa täynnä! 

Perjantaina häshtägätään #TGIF 

ja viikonloppu on, no VIIKONLOPPU!!! 

Tiistai tippuu tuonne väliin pahasti, tipahdustiistai.

Tänään ei kyllä ollut, oikeastaan päinvastoin. Aamu alkoi omalla joogaharjoituksella, sitten rauhassa aamupalaa ja töitä. Väliin mahtui salitreeni ja lounas hyvän ystävän kanssa. Iltapäivästä oli vielä Luxottican presssitilaisuus ja piiiiiiittttttkää palaveri meikkaaajakollegani Eevis Liedeksen kanssa. Oltiin niin tehokkaita, että paketoitiin yhdellä istumalla koko kauneuskevät 2016 (...ja juotiin vähän cavaa...)!

But hey, it's TUESDAY!!! :)

HEI HEI, TÄTÄ KUULUU!

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut blogia, näköjään melko tarkkaan neljä kuukautta... Mun täytyy myöntää, että on jotenkin tuntunut haastavalta kirjoittaa tämän nimiseen blogiin, en meinaan ole enää pitkään aikaan raivonnut laihistelun parissa. Oon lähiaikoina kovasti miettinyt, että pitäisiköhän perustaa kokonaan uusi blogi, vai pitää edelleen Laihisraivarit, mutta kirjoitella nimestä huolimatta hippijuttuja ja muita tarinoita tosielämästä, jotka muodostaa nykyään mun arjen. No, blogin nimihän on alusta asti ollut itseironinen!

2016 on alkanut energisissä merkeissä, on jotenkin superhyvät tunnelmat tästä vuodesta! Otetaan tähän nyt kuitenkin tällainen recap, että mitä kaikkea onkaan tapahtunut viime vuoden loppupuolella, missä menen, mitä teen, mitä mun keholle ja mielelle kuuluu?!  

Noin 56 kiloa täyttä tavaraa.

KEHO

Pääsin viime keväänä Laihisraivarit-tavoitepainooni ja siinä olen pysynyt nyt jo 10 kk ajan. Olen siis edelleen 160 cm pitkä ja painan kuunkierrosta riippuen 55-56 kg. Viime kesänä tuli muutamia ylimääräisiä kiloja, mutta ne lähtivät samantien, kun aloin taas liikkua aktiivisesti ja syödä säännöllisesti. Tuossa onkin mun hyvinvoinnin kulmakivet joista on muodostunut pysyvä vakio. Voisin sanoa, että lopullinen tasapaino löytyi ja homma asettui uomiinsa viime vuoden loppupuolella, loka-marraskuun vaihteessa.

Kuvassa yksi mun vakkaribrekkarikombo, paitsi ettei leivän päällä enää ole leikkeleitä.

RAVINTO

Mjaa, mistähän tätä alkaisin purkaa...? Ehkäpä siitä, että oon tosiaan oppinut syömään oikein ja nimenomaan oikein oman kehon ja mielen hyvinvointiin nähden. Syön pääsääntöisesti kasvisruokaa, jonkun verran myös kalaa ja mereneläviä. Lihaa en ole enää syönyt lokakuun jälkeen. Rakastan ruoanlaittoa, mutta syön jonkun verran myös ulkona. Tykkään maustamisesta ja mauilla leikittelystä. Tämä on peruja lapsuudenkodistani, isäni on aina ollut ja on edelleen hullu tiedemies keittiössä! 

Ainiin, isi jos luet tätä, niin kiitos eilisestä hienosta ahvenannoksesta!!! 

En muistanut kunnolla kiittää, kun siinä oli sitä tohinaa. Arvostan isosti. 

Ja samaan hengenvetoon kiitos, että oot tartuttanut muhun keittiöpöhköyden. :)

Meillä oli eilen dinneri ja vanhojen diojen katseluilta vanhempieni luona. Rakas ihana isukki laittoi mulle oman tosi kauniin kala-annoksen kun muut söivät lihaa.

Ja sit takaisin MUN kokkailuihin (oma juttu, paras juttu)! ;) Aamiainen on tärkeä. Mun vakioksi on muodostunut se, että aloitan aamuni aina isolla lasillisella vettä ja parilla kupillisella mustaa kahvia. Tämä tapahtuu useimmiten aikaisin aamulla, heräilen arkisin 5-7 välillä. Noin tunti, puolitoista tämän kahvirutiinin jälkeen syön brekkarin. Se on aina joku/jotkut näistä: 

- tuorepuuro, keittiössäni on ”puurobaari”, josta kasaan ainekset alle minuutissa

- lämmin puuro jonka tviikkaan pähkinöillä, siemenillä ja kuivatuilla marjoilla tai hedelmillä

- munakas, mulla on muutama bravuuri! :)

- smoothie, ostin vihdoin ennen joulua kunnon blenderin, jolla tulee niin smuuttia, että!

- 2 viipaletta paahdettua kaura- tai ruisleipää jonka päällä läjä kasviksia ja joskus juustoa

- raejuustoherkku = raejuustoa, pähkinöitä, marjoja, hunajaa, kanelia

- keitetty kananmuna + kasviksia + raejuustoa +  (+ tonnikalaa) + hedelmä

Muuten tykkään tehdä salaatteja, keittoja, erilaisia kasvissötkötyksiä ja -patoja... Uuniperunat on kans hyviä! Aika monipuolisesti kokkailen ja myös ennakkoluulottomasti kokeilen. Syötän usein ystäviäni, jotka sitten kertovat, että hitti vai huti. Oon tosi huono kirjottamaan mitään reseptejäni ylös, saatika sitten noudattamaan toisten kirjoittamia! Noissa molemmissa aion tänä vuonna petrata.

Kyytiä kalvoille Casallin putkirullailuaamussa.

LIIKUNTA

Otin viime syksyn vähän sellaisena testijaksona. Tanssin, kävin salilla, lenkillä, joogassa ja parilla eri kehonhuoltotunnilla tosi paljon. TOOOOSI PALJON! :D Halusin kokeilla, että mitkä lajit on sellaisia, jotka tuovat iloa ja energiaa mun elämään, ja mihin haluan panostaa tulevaisuudessa. Viime syksynä tanssin aktiivisesti shaktitanssia housea, klassista ja jazzbalettia. Noiden lisäksi kävin viikottain Minnan metodeissa ja Annina Ala-Mattisen kehonhuoltotunneilla sekä tein 1-2 omaa salitreeniä. Bonareina muutamat lenkit, uintikerrat ja satunnaiset ryhmäliikuntatunnit.

Tästä kokeilujaksosta on nyt sikiännyt (voiko noin sanoa...?!) sellaista, että liikkalukkariin jää: 

2 house-tuntia

2 kehonhuoltotuntia

1-2 salitreeniä

1-2 lenkkiä/uintia/jumppaa fiiliksen ja energian mukaan, eli jos jaksan ja tuntuu siltä.

Näiden lisäksi mun elämän aktiviteetteihin kuuluu  vahvasti tämä... 

Sat Nam. 

KUNDALIINIJOGINI SARKIMA

Mulle itselleni tärkein ”laji”, josta on viime vuosien aikana muodostunut yksi mun elämäni isoimmista tukipilareista on Kundaliinijooga. Olen tehnyt sitä semi-aktiivisesti neljä vuotta, mutta täydellä sydämellä ja voisiko sitä nyt sitten sanoa, että tosissaan viime vuoden tammikuusta alkaen. Oon opetellut itsekseni kyseisen joogasuuntauksen filosofiaa, hengitys-, rentoutumis- ja meditaatiotekniikoita jo vuodesta 2005 lähtien, jolloin ostin joogasta saatika kundaliinienergiasta mitään tietämättömänä Irene Hopkinsin Kundaliinijoogakirjan. (Uusittu painos ilmestynyt 2012.) Se on kulkenut mulla mukana siis jo yli 10 vuotta, osaan sen aika lailla ulkoa! Kirjahyllyyn on kertynyt vuosien varrella paljon muutakin aihetta käsittelevää materiaalia. Viime keväänä päätin, että haluan sukeltaa vielä syvemmälle ja oppia lisää. Tämä johti siihen, että aloitin syksyllä vuoden mittaisen Kundaliinijoogaopettajakoulutuksen. 

Vedin joulukuussa ensimmäisen ”kokelastuntini” Tampereella meidän opekoulutusryhmälle + mm. omalle opettajalleni. Pikkasen jännitti! Mutta hyvin se meni. Iso kiitos kuuluu joukolle ystäviäni, joiden kanssa sain treenata muutaman kerran harjoituksen vetämistä ennen tuota joulukuun tulikoetta. Sat Nam vielä kerran rakkaat ihanat. Olkkarini muuttui siis kerran viikossa joogasaliksi loppuvuoden ajan ja itseasiassa tälläkin viikolla päädyin vetämään ex temporé-joogatunnin kahdelle ystävälleni, kun vakkaritunti jolla käydään oli Loppiaisen takia lomalla! :)

Kirjoittelen tästä aiheesta vielä ihan erikseen.

MIELI

Nää mun hippitouhuilut liittyy vahvasti siihen mitä kuuluu mun mielelle. Sille kuuluu parempaa kuin koskaan. Elämäntaparemontti minkä aloitin kesällä 2014 on tullut siihen pisteeseen, että mä tosiaan olen löytänyt uuden vakion. Tästä mun projektista on ollut viime syksyn aikana parikin juttua lehdissä, toinen Me Naisissa ja toinen Ilta-Sanomissa. MN jakoi tuon mun jutun uuden vuoden kynnyksellä omalla FB-sivullaan. Otsikkona on ”Mariela Sarkima: Näin Laihdutin 12 kiloa pysyvästi”. Siihen oli joku kommentoinut, että miten voin tietää laihtuneeni pysyvästi. Jäin oikein pohtimaan tuota otsikointia ja kommenttia. Tiedättekö, mä vaan tiedän, että näin on, tunnen sen selkäytimessäni, vatsan pohjassa ja jokaisessa hermosäikeessä. Tottakai elämä heittää kierrepalloja, mutta nyt tiedän, etteivät ne tule vaikuttamaan enää samalla tavalla mun elopainon heilahteluihin, kuin miten ne vaikuttivat aiemmin. Mä olen rebootannut mun mielen, käynnistänyt koneen uudelleen ja päivittänyt käyttöjärkän. Ja näissä mun uusissa asetuksissa ei ole enää sitä bugia, joka edellistä mieltä vaivasi. Oon ollut tosi varovainen tän ajatuksen suhteen, tutkaillut sitä kaikessa rauhassa itsekseni, mutta nyt voin reippaasti ja rinta rottingilla sanoa, että näin on. Mä olen nyt se Mariela, joka oon aina syvällä sisimmässäni halunnut olla. Enkä todellakaan tarkoita ainoastaan ulkomuotoani, vaan nimenomaan sitä ydinminää. En myöskään väitä olevani valmis, vaan opettelen tässä käyttämään vanhaa konetta uusilla asetuksilla. Päivityksiä joudun taatusti tekemään vielä monta kertaa tän elämäni aikana, mutta se kuuluu asiaan.

Vanhentuneet vehkeet vaihtoon! (...paitsi, että polaroidkamera on ikuisesti über-cool!)

Hauskaa on se, että tuossa pari viikkoa sitten jouduin päivittämään mun rakkaan tietokoneeni käyttöjärkän ja läjän ohjelmia, jotta sain otettua uuden puhelimen käyttöön. Myös uuden puhelimen myötä suurin osa mun luottoappeista päivittyi. Ostin uuden puhelimen sen takia, että vanha oli niin täynnä, ettei se eivätkä siinä olleet appit enää toimineet kunnolla. En kuitenkaan pystynyt päivittämään siihen uusinta käyttöjärkkää, koska tila ei riittänyt. Juu juu, tein kuva- ja musakirjaston siivouksen, tutkailin pilvipalvelumahiksia jne. Mutta lopulta tehokkain ratkaisu oli laittaa vanha puhelin kiertoon ja ostaa uusi tilalle. Jouduin pahasti ulos mukavuusalueeltani. En alunperin olisi halunnut päivittää järkkiä enkä appeja, enkä oikeastaan edes hommata uutta puhelinta. Olin niin tottunut käyttämään vanhoja, enkä ollut valmis opettelemaan uutta, toimimaan uudella tavalla, tai edes katsomaan uutta selainnäkymää. Ahdisti koko päivitysrumba. Noh, kuinka ollakaan nyt kun olen jonkun aikaa käytellyt näitä päivitettyjä työkaluja joudun toteamaan, että WAU, aika paljon uusia hyviä ominaisuuksia niihin on kehitetty! Ei kaikki ollutkaan ennen paremmin. Niin pitkään olin jumittanut vanhoissa käyttiksissä, että nyt kun muistelen esim. niiden lempiappieni toiminnallisuuksia, ne tuntuvat suoraan sanottuna Aataminaikaisilta! :D

Mitä tästä opin? Päivittäminen ei ole pahaksi. Ei mielen, eikä teknisten laitteiden!

Ihanaa sunnuntai-iltapäivää. Mä tässä edelleen pohdin, että jatkanko Laihisraivarointia, vai perustanko ihan kokonaan uuden blogin...?

Kommentoi ihmeessä, jos sulla on joku hyvä mielipide tähän pohdintaan, tai mihin tahansa muuhunkin! 

GLORIA FASHION SHOW 2015

Viime viikonloppuna kilisteltiin ystävän kanssa Gloria-lehden muotinäytöksen 10-vuotisjuhlissa! Olin tällä kertaa mukana vieraana, edellisvuodet ovat menneet takahuoneessa meikkitiimissä. Viime vuonna homma oli meikkien osalta kokonaan vastuullani, kun suunnittelin näytösmeikit ja luotsasin Lumene-tiimiä. Tänä vuonna mallien kaunistamisesta vastasi Sensai ja iki-ihana kollegani Jenny Jansson.

Rakastan ammattiani, mutta useimmiten isot gaalat, näytökset ja tapahtumat jäävät osaltani juhlimatta hommia paiskiessa. Tottakai meikkirumban päätyttyä myös takahuoneen jengi siirtyy salin puolelle, mutta esim. viime vuoden kutsuvierasnäytöksen jälkeen olin niin hikinen ja väsyksissä, että mekossa ja korkkareissa kekkaloiminen tuntui tuskaiselta. Tänä vuonna oli ihanaa valmistautua kunnolla ja juhlia Gloriaa yöhön asti!

Avecinani oli rakas ystäväni, sparraajani ja sielunsiskoni Tytti-Lotta. Hän tuli luokseni jo iltapäivästä valmistautumaan iltaan. Etkoteltiin siis kaunistautuen, skumppaa (suihkussa) siemaillen ja hyvää musaa fiilistellen. Perjantai-ilta olikin mitä kaunein täällä Helsingissä, ja oli ihanaa ottaa alkuilta iisisti hyvässä seurassa ja laittautua nätiksi kaikessa rauhassa.

Oli kivaa seurata näytöstä tietäen millainen jättirutistus sen tekeminen on koko tiimiltä. Tänä vuonna mieleeni jäivät erityisesti Minttu Vesalan ideoimat, Thomas Klementssonin kuvaamat mustavalkofilmit joita heijastettiin catwalkin sisääntuloaukon ja koko näytöstilan ympärille. Niissä oli jotain tosi kaunista ja herkkää, tykkäsin! Vaatepuolelta tietenkin bongailin useampiakin asioita, joita muka voisin tarvita…

Tyttiksen juhla-asun ehdoton katseenvangitsija oli kengät! Hän näytti muutama viikko sitten kuvan näistä netistä bongaamistaan Pura Lopezin sulkakorkkareista ja pohti kannattaisiko ne hankkia. Vastasin, että olisi rikos jättää hankkimatta, niin kauniit ne on! Ja voi jessus, että näytti naisen sääret hyvältä niissä!!! Sääli, että meillä on eri kokoinen jalka. ;)

Ostin oman haalariasuni ja kullansävyiset korut jo viime keväänä Asos.com-verkkokaupasta. Mä olen henkeen ja vereen Asos-tyttö, olen tehnyt suurimman osan vaateostoksistani sieltä jo 10 vuoden ajan! Nytkään en siis voinut jättää haalaria hankkimatta, vaikken vielä viime keväänä tiennyt missä tulisin sitä käyttämään. Mielessä toki kävi Gloria Fashion Show, mutta tuolloin en ollut vielä varma olenko mukana meikkaamassa, vai en. Kuulin alkukesästä, ettei Lumene tällä kertaa vastaa meikeistä, joten päätin, että osallistun tapahtumaan kerrankin vieraana! :)

Hommasin iltaa varten myös uuden luomivärin. Olen ihastunut näihin Bobbi Brownin voidemaisiin Long Wear Cream Shadow -väreihin, ja toissaviikonloppuna hankin tämän upean metallinhohtoisen sävyn "Galaxy". Väristä saa ihanan laveeratun, pehmeän ja utuisen, kun sen levittää luomelle kostealla siveltimellä. Käytin levittämiseen tätä peukalon levyistä napakkaa, mutta pehmeäkarvaista sivellintä. Meikki kesti täydellisenä koko yön! :D

Kynsilakan sävyä mietin pitkään. Ensifiilis oli petroolinsininen, ja siihen lopulta päädyinkin. Suosikkilakkojani ovat Lancômen kynsilakat, sillä niissä on:

- täydellinen sivellin
- superhyvä pigmentti
- kaunis pullo
- nopeasti kuivuva ja kestävä koostumus

…pari pulloa noita lakkoja löytyy kokoelmista! ;) Tuo Gloria-kynsien sävy on  573B, "Bleu de Flore", mutten ole varma onko se enää valikoimissa. Suomen nettisivuilla näkyy vaan muutama sävy, mutta Lancôme-pisteissä tavarataloissa ja kosmetiikkakaupoissa on kyllä laajempi valikoima! Täältä ainaskin löytyy!

No niin, eli ilta oli ihan mahtava. Käytiin vielä jatkoilla Hotel Kämpissä, ja sitten unille…

Seuraavana aamuna vähän väsytti…! Ja saattoi olla myös pää hiukan kipeä. Mutta oli niin hyvä fiilis ja jotenkin keho ja mieli hyvää energiaa täynnä. Harvoin tulee nykyään ulkoiltua, joten eipä haitannut pieni dagen efter. Lähdin siis hyvillä fiiliksillä aamupäivän balettitunnille ojentelemaan ja loikkimaan.

 Mahtava viikonloppu, joka antoi superhyvät energiat tähän viikkoon!