perjantai 9. elokuuta 2013

UNETTOMAN YÖN SEURAUKSET

No niinhän siinä sitten kävi, että toissayö meni tunnin unilla!!! Yllättävää kyllä, eilinen kuvauspäivä meni hyvin, ei väsyttänyt lainkaan. Totaalinuupahdus tuli vasta illalla ruokailun jälkeen. Zippasinkin sohvalle jo 20.30 kieppeillä, ja kympin aikaan siirryin sänkyyn jatkamaan unia. Tänään heräsin seitsemältä, ja olo oli suht ok. Huomasin kuitenkin jo heti aamusta, että joku kropassa oli off balance. Lounaan jälkeen totesin, että väsyttää älyttömästi. Yritin levätä, mutta olo oli todella levoton. Tuntui, etten pysty olemaan paikoillani, vaikka koko kroppa tuntui raskaalta ja silmiä kuivasi väsymyksestä. Aivan kuin pahemmassakin jet lagissa... Olisiko niin, että tuo toissayö kostautui jälkijättöisesti. No, täytyy toivoa, että huomenna olo on taas entisellään! On meinaan treenailut jääneet eiliseltä ja tältä päivältä...!
Eilen päättyneiden Hair Bible -kesäkuvausten viimeinen ruutu: "Hiusmyrsky"!
Maistoin ja ostin tänään ensimmäistä kertaa Aloe Vera-tuotteita. Sain nimittäin niin hyvän myyntipuheen Nillalta, joka huolehtii kynsistäni. Ajattelin, että eipä Aloe Vera-ravintolisän ottaminen mukaan ruokavalioon ainakaan haittaa voi tehdä. Paitsi, että nyt juuri tuli mieleen, että voisiko ensimmäisen pussukan nauttiminen aamulla voinut vaikuttaa tämänpäivän omituiseen olooni?! No, se selviää, kun jatkan tuotteiden käyttöä ja olotilojen seuraamista! Ostin siis  ison pönikän persikanmakuista, ja muutaman pussin karpalon makuisia "Aloe 2go"-aloe-eväitä. Ne hommasin sunnuntaina alkavaa kuvausmatkaa silmällä pitäen. Lähden nimittäin ensi viikoksi Irlantiin kuvaamaan kuvia ja videota Jannalle! Ihanaa ja jännää. En ole koskaan ollut vihreällä saarella... 

Sitten vielä vähän kauneusasiaa: Käykääpä joutessanne äänestämässä omaa suosikkimeikkiänne Sokoksen sivuilla. TÄÄLTÄ löytyy neljän meikkitaiteilijan visiot loppukesän meikkityyleistä. Mukana ovat itseni lisäksi Mervi Markkanen, Suvi Tiilikainen ja Sara Murto. Meikit löytyvät myös juuri ilmestyneestä Sokoksen kauneuskuvastosta! :)

Elokuun kauneuskuvaston freesiä meikkitunnelmaa by minä!


Kuullaan taasen huomenna, toivottavasti hyvissä treeniviboissa! ;)

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti