torstai 24. heinäkuuta 2014

KESÄKISSANA

Huh, hellettä! Ihanaa, mutta samalla kamalaa. Toissayö meni ihan plörinäksi, en meinaan saanut unta kuin vasta joskus 03 jälkeen. Unettomuus ja levottomuus johtuivat varmaan seisovasta ilmasta, mutta osittain myös tiistai-illan lenkistä ja tramppailusta. Eilinen menikin sitten ihan nukuksissa. Aamupäivällä käytiin perheen kanssa Helsingin Luonnontieteellisessä museossa, siellä oli onneksi ilmastointi! ;)

Kesäkissa ja Giganotosaurus.

Iltapäivästä istahdettiin Oden kanssa Ravintola Toscaninin terassille. Sen verran herkuttelin, että join valkkarisoodan. Pidättäydyin kuitenkin näistä laskun kyytipoikana tulleista italialaisista tryffeliherkuista. Kauniit olivat, ja kuulemma herkulliset!


Pidin eilen päässäni eläinmuseoseikkailun kunniaksi kissankorvapantaa. Hetkittäin mietin, että onkohan se ihan soveliasta ikäiselleni rouvalle, mutta mistä kukaan ohikulkija ikääni tietää! Sitä paitsi ei kait missään ole määritelty yläikärajaa hauskojen asusteiden käyttämiselle. Viime pääsiäisenä sporttasin pitsisiä pupunkorvia…!

Mekko Selected Femme, kengät Toms, kissapanta H&M,  kassi Thaimaasta.
Eilisen asuvalintani oli jälleen haasteellinen keskivartalolle. Pötkömallinen trikoomekko ei nimittäin piilota keskivartaloa, ei sitten millään. Päätin aamulla olla välittämättä asiasta, sillä trikoomekko on maailman mukavin kesäasu. Ryhtiä piti kyllä pitää jälleen tosi napakkana, ja myönnän, että vedin vatsaa välillä sisään! Muutama kesä sitten sain useamman kerran vauvaonniteluita pitäessäni yhtä tiettyä trikoomekkoa. Tuosta on suoraansanottuna jäänyt trauma. Nuo tilanteet olivat aika noloja, kun onnittelijat tajusivat, etten ollutkaan raskaana, vaan masu pystyssä ja muutenkin turvonneen näköinen ihan muista syistä. Kyllähän se masun seutu pullotteli eilenkin, mutta ehkä tuo pötkömallinen mekko ei kuitenkaan antanut niin väärää viestiä, kuin se muutaman kesän takainen raskausmekolta näyttänyt empirelinjainen versio. Se on ollut kirppiskasassa tuosta kamalasta kesästä saakka, mutten henno luopua siitä. Syy on se, että muistan, kuinka kauniilta tunsin itseni pukeutuessani siihen keväällä 2007. Luulenpa, että kyseinen mekko ja tuntemukset sen ympärillä ansaitsevat ihan oman postauksensa, eli palaan pian tähän aiheeseen!



Takaisin eiliseen… Nukuin kotona alkuillasta kahden tunnin päikkärit sohvalla, sen verran uuvuksissa olin. Iltaruoaksi paistettiin nieriäfileet ja paahdettiin uunissa fenkolia, kesäporkkanoita ja -sipuleita. Ostin eilen saksanpähkinäöljyä, joka toimi hyvin noiden vihannesten kanssa! Mausteeksi suolaa, pippuria ja sitruunaa, ja lautasen reunalle keitetty kananmuna. Helppoa & herkullista.




Ja ah, mikä mieletön ilta taas olikaan, rakastan kesä-Helsinkiä!!! Onneksi kevyt tuulenvire kävi, eikä ilma ollut niin paksu ja raskas kuin edellisenä yönä. Viime yön nukuin mainiosti. Heräsin laittamaan ikkunan kiinni vasta 04.30, kun lokit, nuo rakkaan pääkaupunkimme kultakurkut, aloittivat joka aamuisen konserttinsa. :)

Nyt jälleen aurinkoon, zys!



Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti