KESÄLOMAN ALOITUS, MIETISKELYÄ

Ihanaa, kesäloma on alkanut! Tosin hieman kurjalla tavalla, nimittäin flunssalla. Vaan sepä ei haittaa, sillä säänkin ollessa alavireinen, on hyvä syy olla vaan, istua ja mietiskellä. Sitä olenkin tehnyt paljon tässä viime päivien aikana. Mietiskellyt. On ihanaa, kun meilit eivät kilahtele, tai vaikka kilahtelisivatkin, niin automaattipoissaolovastaus ilmoittaa minun olevan lomalla 4.8. saakka! :D Viisi kokonaista viikkoa joiden aikana aion mietiskellä vielä lisää... En suorita mitään sen kummempia mietiskelyharjoituksia, vaan palastelen kulunutta vuotta, ja mietiskelen millä tavalla ja millä vireellä haluan viettää loppuvuoden ja kenties ja toivottavasti koko loppuelämäni. Täytin viime viikolla 35 ja kenties siitä syystä juuri nyt tuntuu siltä, että olen tietynlaisessa taitekohdassa, ja on aika tarkistaa suunta kompassista.

Viime kevät meni 120% Hair Bible -kirjani julkaisun, ja sen myötä toteutettujen tapahtumien parissa. Viime kuukaudet ovat olleet raskaita, mutta samalla tosi ihania. Huomasin jo kevään kuluessa, että olen menossa kohti jotakin… Olenkin odottanut innolla tämän loman alkua, jotta voin istahtaa rauhassa itseni kanssa alas ja kuunnella mitä kropallani ja mielelläni on sanottavaa. Oskari viimeistelee vielä ainakin pari viikkoa yhtä kirjaprojektia (ei omaani!) + katsoo illat fudista, joten "saan" viettää laatuaikaa kaikessa rauhassa itseni kanssa.

Mulla on tästä ajanjaksosta hyvä kutina. On sellainen olo, että olen saanut vainun jostain mielenkiintoisesta, ja olen menossa vahvasti sitä kohti. Mitä se on ja mihin se liittyy, sitä en osaa vielä sanoa. Mielessä on aavistus, mutten tohdi puhua vielä mitään ääneen, ennenkuin olen tutkinut näitä päivä päivältä vahvistuvia signaaleja hieman tarkemmin. Sille aion pyhittää koko heinäkuun. Itseni kanssa keskustelulle, ajatusten pyörittelylle ja saaamani vainun vahvistamiselle. Sen lisäksi aion tavata ystäviä, hoitaa tekemättä jääneitä asioita ja olla vaan. Tuulettaa ajatuksia, ja nautiskella! Lomailla.

Ja miten kaikki tuo liittyy Laihisraivareihin? Paljonkin. Edellinen postaukseni on huhtikuun alkupäiviltä jolloin vaaka näytti 62,8 kg. Hair Bible oli juuri julkaistu, ja edessä oli tiukat kaksi kuukautta tapahtumia, haastatteluja, kirjarundia, lehtikuvauksia, jne. Keskitalvella uhosin syöväni terveellisesti ja liikkuvani ahkerasti kirjakiertueella. Toisin kävi. Lopputulos on se, että painoni on noussut tasaiseen tahtiin ylös kuluneen kolmen kuukauden aikana ja tänä aamuna vaa'an lukema oli 67 kg. No, se on semmoista. Ei selittelyjä, ei soimaamista, mutta ei kyllä myöskään antautumista. En ruodi tätä asiaa nyt sen enempää, paitsi, että tiedän, että vainuamania asian yksi ilmentymä on jatkuva painon ees-taas sahaaminen. Mutta ennen kuin ryhdyn julistamaan tavoitteita, aikatauluja, ja suunnitelmia tämän asian korjaamiseksi, pysähdyn ja kuuntelen, hengittelen hetken, ja kohtaan itseni. Lupaan kertoa mitä saan selville, mihin suuntaan ja millä keinoilla aion lähteä kulkemaan. Ja tämä ei tarkoita ainoastaan Laihisraivareita, vaan itseäni kokonaisuutena. Ulkoinen olemus on osa minuutta, mutta ennen kuin puutun siihen, haluan yhdistellä piuhat oikein sisälläni. Tukirakenteet ensin kuntoon! Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että ulkoinen olemus alkaa kohentua. En nimittäin usko, että ihmisen sisä- ja ulkopuolta voi erottaa toisistaan. Tai niitä ei kannata erottaa toisistaan! Ne kulkevat käsi kädessä hyvässä yhteisymmärryksessä, ja tekevät meistä yhdessä ehjän ja hyvinvoivan kokonaisuuden. Jos toinen ei voi hyvin, ei voi toinenkaan, niin simppeliä se on. 

Seisoin tänään alasti peilin edessä ja katselin muhkeutuneita muotojani. Ajattelin, että jaahas, näin on taas käynyt. Sen jälkeen katsoin kasvojani, ja totesin, että olenpa kaunis. On ihanaa voida sanoa ääneen omalle peilikuvalle olevansa kaunis. Tutkailin kylkieni kurveja ja hengittelin rauhassa. Päälimmäisenä mielessäni oli ajatus: rakastan. Rakastan itseäni niin paljon, että se miltä kehoni näyttää, ei tunnu ahdistavalta. Hämmästyin aika lailla tuota tunnetta, ja maistelen sitä edelleen tätä tekstiä kirjoittaessani. Se on ihana tunne. Jotenkin rauhoittava ja ajatukset kirkastava. Nyt tuntuu siltä, että se on valo joka vie eteenpäin. Se on vahva osa sitä vainua, jonka olen saanut. Aion nauttia tästä tunteesta kaikessa rauhassa ja katsoa mihin se johdattaakaan.

Voimia vaatineesta keväästä, kertyneistä kiloista ja tästä pirun kesäflunssasta huolimatta voin hyvin. Tuntuu, että nyt on oikea aika tehdä kaikki ne asiat, joista olen vuosien ajan haaveillut.