keskiviikko 27. tammikuuta 2010

PAASTOAMISESTA


Olen merkannut välitavoitteisiini paaston helmikuun alkupuolelle. Pidin viikon mittaisen Vogelin mehupaaston samoihin aikoihin viime vuonna ja sitä edellisenä jne. Tänä vuonna paasto joutuu ikävä kyllä siirtymään vähän eteenpäin. Työkalenteri näyttää nimittäin sen verran kiireiseltä seuraavat muutamat viikot, että rauhallinen, puhdistava paasto ei välttämättä istu aikatauluuni. Olen joka vuosi tehnyt normaalisti töitä paastolla ollessani, mutta viime vuonna koin ahaa-elämyksen antaessani aikaa paastoamiselle. En aloittanut päiviäni kukonlaulun aikaan, vaan polkaisin aamut käyntiin rauhassa. Tein kävelylenkkejä ja laskeuduin sekä paaston alussa, että lopussa riittävän monta päivää.
Nyt siihen ei ole mahdollisuutta.
Toivon, että saan pidettyä vuosipuhdistukseni viikolla 8. Luin eilen Evita-lehdestä mielenkiintoisesta vihersmoothieviikosta. Ei huono vaihtoehto sekään!
Katsellaan ja kuunnellaan, mutta jossain vaiheessa ennen kevään tuloa joka tapauksessa puhdistutaan!

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti