HARMAANA MASSANA

Harmaa massa ulkona. Valo nousee hetkeksi, jos nousee. Sataa vettä, räntää, välillä vähän luntakin. Mieli vetelee mustiin… Luulenpa, etten ole ainoa, jolla on tähän vuodenaikaan saman tyyppisiä ajatuksia. En koe olevani masentunut, mutta energiat on kyllä ihan eri tasolla, kuin alkusyksystä ja kesällä. Ja taas se muka hiipi niin yllättäen! Pimeys nimittäin. Ja sen myötä kummallinen laahaava olo. Palasin eilen Jyväskylästä Helsinkiin, ja ehdin yli kolmetuntisen matkan aikana tuijotella ikkunasta aluksi lumista, kohti etelää päin puksuteltaessa vetistyvää ja harmaantuvaa maisemaa. Samalla mietiskelin valon vaikutusta treeni-intooni, ja ruokahaluuni, ja päädyin siihen lopputulokseen, että hormonithan ne taas ovat asialla. Pimeähormoni, eli melatoniini ja sen esiaste serotoniini, joka tunneaan myös onnellisuushormonina, ovat "pääsyylliset" tähän kaamosajan vetämättömään olotilaan. Olen ihmetellyt viime viikkojen aikana, miksi uni maistuu, mutta ruoka ei, ajatuksenjuoksu tuntuu hitaalta, koko ajan tekee mieli "jotain", mutta mikään ruoka-aine ei kuitenkaan tunnu tyydyttävän sen "jonkin" kaipuuta. Koen myös ajoittain turhautumista, millään ei oikein tunnu olevan mitään väliä. Innostun ja ilostun kyllä asioista, ja kun ryhdyn rupeamaa (esim. treenaamaan), saan tekemiseen kyllä puhdin päälle. Mutta sen jälkeen iskeekin sitten megaväsymys, joka voi johtaa esim. siihen, etten jaksakaan laittaa iltaruokaa, vaan tulee syötyä esim. leipää, tai haettua hampurilaisateria. Tällä viikolla on käynyt juuri noin. Sitten olen nukahtanut ennen kasia, ja tuhissut menemään aamuun asti.

Marraskuun harmautta, juna lähdössä kohti Jyväskylää perjantaina.

Kaukana ovat ne omat aikaiset aamuhetket, joista olen kertoillut aiemmin. Kello on soinut kuudelta loppukesästä alkaen, ja parhaimmillaan olen ollut niin hyvin mukana heräämisrytmissä, että silmät on räpsähtäneet auki tyyliin 10 minuuttia ennen kellonsoittoa. Viime kuun messurumban ajan tuo rytmi pysyi päällä pakosta; oli niin paljon tekemistä, että vuorokauden tunnit eivät olisi riittäneet, jos en olisi noussut hommiin viimeistään kuudelta, välillä jopa klo 05.30! Tunsin kuitenkin jo tuolloin, että kroppa ei oikeasti olisi valmis heräämään…  Ei muuta kuin tupla-annos kahvia ja kirkasvalolamppu päälle, niin sain päivät käyntiin, ja hommat tehtyä. Nyt työtahti on onneksi hiljentynyt, eikä ole pakko herätä ennen auringonnousua. Niinpä nukuin tänä aamuna klo 11 saakka! Ja olisin varmaan jatkanut pidempäänkin, ellen olisi herännyt houkuttelevaan kahvin tuoksuun… :) Ja siis huomiona se, etten eilen jaksanut katsoa Wallanderia, vaan laitettiin se nauhalle, kun alkutekstit lähtivät pyörimään klo 22.15. Iltaunia ennen olin ottanut tunnin torkut junassa välillä Jyväskylä-Tampere, ja toiset samanmoiset sohvalla ennen sänkyyn siirtymistä.

Valoa pimeyteen Boutique Hotel Yöpuussa Jyväskylässä.

Harmillisinta tässä olotilassa on kaiken puuroontuminen. Olen ollut niin onnellinen kirkkaasta mielentilasta, jonka saavutin heinäkuisen pohdintalomani aikana. Päämäärä itseni ja oman hyvinvointini suhteen oli selkeä, ja askelmerkit sen saavuttamiseen hyvin mielessä. Nyt tuntuu, että tuo tahtova ja toimiva minä on eksyksissä. Olen jopa vähän surullinen siitä syystä. Olen surullinen myös siksi, että kesällä löysin polun, joka tuntui tosi oikealta. Tuo polku oli se, että löysin ensimmäistä kertaa elämässäni todellisen armon, kunnioituksen ja rakkauden itseäni kohtaan. Pystyin katsomaan peilikuvaani, ja sanomaan itselleni ääneen, että olen kaunis, ja että uskon itseeni. Voi jestas, kyyneleet alkavat nousta silmiin, kun kirjoitan tätä…! Huuhh… Muistan tuon hetken eteisen peilin ääressä NIIN elävästi! Se oli Laihisraivareiden ensiaskel. Seisoin peilin ääressä, ja katsoin tuolloin muodotonta kroppaani. Katsoin oikein pitkään, ja näin sen kaiken taakse. Tai oikeammin sanottuna sisään. Ensimmäistä kertaa katsoin itseäni ilman, että tunsin minkäänlaista itseinhoa, syyllisyyttä, tai syytöstä, vaikka ylimääräisiä kiloja olikin kertynyt vyötärölle, lanteille ja reisiin. Tuosta hetkestä alkaen olen uskonut itseeni, ja nähnyt kirkkaana mielessä, kuinka homma etenee, rauhassa ja omalla painollaan, kuitenkin vahvalla panostuksella ja sitoutumisella. Tällä viikolla olen huomannut pyöritteleväni jälleen kerran negatiivisia ajatuksia omasta minäkuvastani, ja muutenkin koko olemassaolostani. Se tuntuu tosi kurjalta, ja nyt huomaan tästä sormieni lentämisestä näppiksellä, että nämä ajatukset on pakko saada ulos päästä. En millään haluaisi eksyä siltä ihanalta polulta, jonka kesällä löysin! Kävin äsken juuri lukemassa nuo heinäkuiset ajatukseni ja pohdintani, voi kyynelten tulvaa…!!! :) Omalla tavallaan onnenkyyneliä, sillä pääsin kiinni siihen rauhaan ja positiiviseen oloon, mikä täytti tuolloin mieleni. Ja se olo jatkui koko syksyn, aina viime viikkoihin saakka. Tuo kesällä saatu vainu on kantanut läpi tosi raskaiden työjuttujen, ja saanut jaksamaan ilman, että kroppa ja mieli ovat kärsineet. Vasta nyt tuntuu siltä, että olen eksymässä. Mutta itseasiassa nyt kun luin noita tekstejä uudestaan, totean, että enhän mä mihinkään ole eksymässä.  Aikaa on. Halua on. Uskoa ja toivoa ON! Ainoa, mitä ei tunnu olevan niin paljon, kuin tarvittaisi, on se energia. Nyt tarvitsen vaan uusia apukeinoja, kun aurinkoenergia ei enää toimi siivittäjänä.

Mystinen leidi mukana Yöpuun Naisten aamiaisella! ;)

Palaan takaisin siihen ahaa-elämykseen MIELITEOISTA, jonka sain kesällä:

"Sanalla MIELITEKO tarkoitan sitä, kun mielessä tuntuu kutina toiveesta tai halusta tehdä jotain,   
mutta keho haraa jostain syystä vastaan. Yleensähän ajatellaan, että keho haluaa jotain ja mieli haraa vastaan… Olen itseni kohdalla eri mieltä, tai sitten omalla kehollani on ihan oma mielensä! ;) Kompastun usein siihen, että mielessä herää ajatus jostain kivasta tekemisestä, mutta olen kuitenkin antanut periksi kropan jaksamattomuudelle, viitsimättömyydelle tai haluttomuudelle, ja sen myötä tukahduttanut tuon mieleni mieliteon. Nyt olen mennyt ohituskaistaa suoraan mieleen, kuunnellut sen toiveita, ja tehnyt."

Mielitekojani ovat lähiaikoina olleet:
1. tanssiminen
2. raa'at kasvikset, rouskuvat siemenet
3. jooga ja venyttely
4. kokonaisvaltaiset, isot liikkeet
5. kunnon hengästyminen

Mielitekojen toteuttaminen ei ole kovinkaan vaikeaa:
1. paluu balettitunneille ke-aamuisin, ja house & hip hop-tunneille mars!
2. varastojen täyttäminen ja valmiiksi pakasterasioihin pilkkominen
3. aamut alkakoon Hyvinvoimalassa, ainakin pari kertaa viikossa
4. Monna, saanko tilata burpeeita tiistain treeniin! ;)
5. Spurtit juoksuvarjon kanssa treenien yhteyteen, Tuukka koskas otetaan meidän ekat juoksutreffit?

Ekana tulee mieleen, että kääk, tulen väsähtämään entistä aiemmin! Mutta entäs sitten. Tätä tekee mieli, niin anna palaa tyttö!!!

Nyt lähden Messukeskukseen katselemaan eläimiä. :) PUS!