MIKSI TARVITSEN HENGÄHDYSHETKEN?

Hengähdyshetki 1: Ibiza, Cala Comte

Odotan alkavaa viikonloppua innolla, lähdetään nimittäin Oden kanssa nauttimaan Villa Mandalan "Hengähdyshetkiä"-retriitistä. Osallistuin pari vuotta sitten samassa paikassa "Takaisin kartalle" -retriittille ja loppukesästä detox-päivään. Molemmat ovat olleet mielettömiä kokemuksia, jotka ovat antaneet lisää työkaluja kulloisenkin elämäntilanteen hallitsemiseen. Mikä on sitten tämänhetkinen elämäntilanteeni ja miksi haluan osallistua retriitille? Tarkistin juuri sähköposteista, että olen varannut tämän retriittiviikonlopun 16.9. Muistan silloin ajatelleeni, että "Nyt mennään aika kovaa, mutta kohta vielä kovempaa, kaipaan loppuvuoteen hengähdyshetken!" Tiesin jo tuolloin, että lokakuu tulee varmasti viemään mehut ja energiat, ja että loppuvuonna pääni sisällä yleensä vähän kolisee… Olin kerrankin kaukaa viisas! :) 

Hengähdyshetki 2: Barcelona, Passeig de Gràcia

Tuolloin syyskuun puolenvälin kieppeillä Laihisraivarit oli hyvässä iskussa, mutta kroppa kremppasi. Niska-hartiaseudun jäykkyydestä johtuva naaman puutuminen vaivasi ja akillesjänne oli toista viikkoa kipeä. Nyt olen noiden kremppojen suhteen jälleen samassa tilanteessa! : / Naama alkoi puutua viime viikon maanantaina, ja nyt se on jo äitynyt ärsyttävyyteen asti. Kaksi urheiluhierontakertaa ja Voice Massage varattu! Akillesjännettä kävin näyttämässä Auronissa eilen, ja sain kerrankin oikein perusteellisen tutkimuksen, ensihoidoksi terävimpään kipuun jäykkyyttä poistavan hieronnan ja kotiin mukaan todella hyvät hoito-ohjeet. Note to myself: well done! En enää odottele, että josko vaivat häviäisivät itsestään, vaan olen hakeutunut hoitoon, ja sopinut itseni kanssa noudattavani annettuja ohjeita. Mitä tulee Laihisraivarointiin, niin itseasiassa vaaka näyttää lähes grammallen samaa lukemaa, kuin 10 viikkoa sitten. Mihin tää aika on mennyt??? :) Suvantoon oon nyt ton painonpudotuksen kanssa jäänyt, mutta uskon itseeni, kyllä mä vielä täältä eteenpäin räpiköin!

Hengähdyshetki 3: Kioto, Sanbō-In 

Pari viime viikkoa on menneet kummallisessa sumussa, kirjoitinkin tästä maanantaina. Edelleen on sama fiilis; en saa kunnolla kiinni mistään. Huomaan, että suoriudun elämästäni. En siis suorita, vaan suoriudun. Tästä esimerkkinä tiistain treenit Monnan kanssa, jotka oli ehdottomasti meidän historian huonoimmat (mun osalta siis). En ollut läsnä, vaan suoritin liikkeet autopilotilla.  Rehkin menemään ja juttelin Monnan kanssa muka-mukavia. Huomasin kuitenkin jo treenin aikana, ettei ajatus ollut yhtään mukana. Niin huomasi Monnakin, ja laittoi tuossa toissapäivänä meiliä, jossa kyseli kuulumisia ja ehdotti, että alkaisin tehdä viikkoraportointia ennenkaikkea itselleni, mutta lähettäisin sen myös hänelle. Siihen kuuluisi fiilisten ja syömisten kirjaamista. Se kuulostaa tähän hetkeen tosi hyvältä, sillä olen molempien osalta eksyksissä. Mieli on sumussa, mutta niin on kyllä syömisetkin. Ei tee mieli mitään, ja siitä syystä tulee sitten syötyä mitä sattuu, milloin sattuu. Huvittavaa on se, että TIEDÄN tasan ja tarkkaan minkälaisella ravinnolla annan itselleni energiaa ja mitkä ruoka-aineet sopivat keholleni, mutten nyt vaan jotenkin jaksa! Pitäisi jaksaa, jotta jaksaisin paremmin. Paradoksi. Mutta juu, vaikka tiedänkin kaikesta muka aina kaiken, niin ehkä tässä kohtaa on hyvä ottaa tukihenkilö mukaan kuvioon, ja raportoida rehellisesti. Joten Monna, viikkoraportointi kehiin! :)

Hengähdyshetki 4: Thaimaa, The Tubkaak Resort

Tuntuu, että tuo suoriutuminen toistuu elämässäni tällä hetkellä melkeinpä kaikilla osa-alueilla. Olen yhtenä hetkenä aktiivinen ja innostunut, ja hetken kuluttua fiilis vaihtuukin sisäänpäinvetäytyväksi ja maailman musertamaksi. Ei siinä mitään, olen oppinut tässä vuosien varrella, että noin se elämänpyörä pyörii. Viime viikkoina tuo mielentilojen vaihtelu on vaan ollut niin tiivistahtista, että se on suoraansanottuna alkanut ketuttamaan. Olen tottunut siihen, että pääni toimii kaavalla "Muutama päivä pohjamudissa, sitten reipas ponnistus ja uuteen vahvaan nousuun!" En siis enää säpsähdä, jos mieli vetelee hetkeksi mustiin. Tiedän, että on aika kääntyä sisäänpäin hetkeksi, ja manata maailmaa. :) Tällaisia pohjamutakausia tulee muutaman kerran vuodessa ja ne ovat tähän mennessä aina johtaneet jonkin uuden hyvän alkamiseen. Viimeisin esimerkki on Laihisraivaroinnin uusi freshi startti kesäkuun lopulla tapahtuneen pohjamutailun päätteeksi. Nyt tilanne on ollut jo pitkään se, että mieliala heittelee päivittäin, usein jopa tunneittain. Ymmärrän, että pimeys vaikuttaa, mutta niin se on vaikuttanut kaikkina edellisinäkin vuosina! Tiedän, että sokerinsyömisellä on tekemistä tämän kanssa, mutta miksi nyt niin voimakkaasti?

Hengähdyshetki 5: Viro/Muhun saari, Nami Namasten takkahuone

Tiedostan myös, että rankka syksy on vienyt veronsa, mutta ei tää syksy ole ollut mitenkään poikkeuksellisen rankka. Itseasiassa päinvastoin! Paljon tapahtui ja olin ihan hirveän monessa mukana. Mutta kaikenkaikkiaan mulla on kuluneista kuukausista hyvä ja voimaantunut fiilis. Tottakai nyt, kun ei ole sen seitsemää projektia päällekkäin, vaan enemmän aikaa, käynnistyy päässä ja kropassa kaikenmoisia reaktioita, sitä en ihmettele. Tää sumussa tarpominen, suoriutuminen, pitävän otteen puuttuminen ja mielentilojen vaihtelu tuntuu kuitenkin jollain tapaa uudelta ja erilaiselta. Tunnistan oireet, mutten osaa sanoa mistä ja miksi oireilen. Siksipä olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Nukkua, kun nukuttaa. Herkutella, jos huvittaa. Liikkua, kun tuntuu, että keho kaipaa sitä. Kuunnella niitä mielen mielitekoja. Valitettava totuus on tällä hetkellä kuitenkin se, että mun anturit on pölyssä, eivätkä ne vastaanota kunnolla noita signaaleja. En siis useinkaan tunnista mitä kehon/mielen ihan oikeasti tekee mieli…

Hengähdyshetki 6: Helsinki, Vantaanjoen varsi

En jaksa keskittyä mielitekoihin kunnolla, saatika kuunnella loppuun asti mitä keho/mieli haluaa viestiä. Oon hätäinen: "Joo, joo, get to the point already!" Mä oon nopea ja haluan asioiden tapahtuvan rivakasti. Mulla on antennit jatkuvasti pystyssä, ja aistin maailmaa monella eri tasolla. Nyt kun ne on pölyssä, signaalit ei tule perille totutulla tehokkuudella. On siis nopeampaa jättää signaalin kuunteleminen kesken, päätellä loput ja toimia sen mukaan. Ja mikäpä olisikaan helpompaa, kuin etsiä mielen kirjastosta muistijälki samasta signaalista ja poimia käyttöön toiminta, jolla signaali on vaientunut edelliselläkin kerralla. Näin päädyn siis jatkuvasti toimimaan jonkun totutun, ennestään tutun mallin mukaan. Tää koskee ennenkaikkea syömistä, juomista ja liikkumista. Lasi skumppaa vie pois arjesta, kourallinen joulusuklaata tuo hetkellisen makeaeuforian, sitcom-maratonilla saa hauskasti aivot narikkaan!
Jaahas, sen verran tajunnanvirtana tulee tätä tekstiä, että huomasin juuri näpytelleeni tuonne ylemmäs verbin VAIENTAA. Eihän mulla ole tarkoituksena niitä signaaleja vaientaa, vaan nimenomaan kuunnella!!! Voi apua, tätä mä just tarkoitan tolla sumussa tarpomisella, aargh! Kuoppa ja kompastus. No ainakin on selvää, että tuolla pään sisällä on paljon ajatusaihioita, jotka haluavat tulla kuulluiksi. Tää kirjoittaminen on terapeuttista, ja selkeästi myös silmiä avaavaa! :D Oon naputellut nyt menemään niin pitkään, että onkohan kukaan jaksanut lukea tänne asti…? No, mä ainakin luen tän tekstin kohta kokonaisuudessaan ja katon mitä kaikkea sieltä pään sisältä onkaan tulostunut ulos!

Hengähdyshetki 7: Pohjois-Irlanti, Glenariff Forest

Mä palaan vielä lopuksi ajatukseen miksi tarvitsen Hengähdyshetken?
Ensimmäiseksi tulee mieleen juurikin tuosta äskeisestä "vaientaa-kuunnella-casesta", että mä tarvitsen hengähdyshetken ennenkaikkea kuullakseni ja nähdäkseni. Oon nyt ajautunut sellaseen vaikkua korvissa sumussa tarpomista-vyyhtiin, että… Vaellussauva ja korvien puhdistus tulevat tarpeeseen. En usko, että yksi viikonloppuretriitti ratkaisee mitään. Sensijaan uskon sen herättelevän aisteja ja opastavan oikean suunnan etsinnässä ja pian toivottavasti myös sen löytämisessä. On myös ihanaa päästä pois Helsingistä maaseudun rauhaan. Odotan innolla uusien ideoiden vastaanottamista ja harjoitteiden kokeilemista ilman, että tarvitsee itse ajatella mistäköhän alkaisin vyyhtiä purkaa. On helpottavaa päästä ajattelemaan ohjatusti.
En ole väsynyt, vaan mieli ja keho virkeänä lähden tänään iltapäivällä ajelemaan kohti Loviisaa. Toisaalta lähiaikoina olen myös joutunut tottumaan siihen, että väsy saattaakin iskeä yhtäkkiä. Retriitillä se ei haittaa. Oma huone on aina muutaman askelen päässä, eikä ohjelmaa ole tehty niin tiukaksi, etteikö pikku päikkäreitä ehtisi nukkua. Luvassa on myös hyvää, puhdasta kasvisruokaa ja huomenna illalla sauna + palju. Voi kunpa näkyisi tähtitaivas! :)

Hengähdyshetki 8: oma koti

Tähän hengähdyshetkeen on hyvä päättää marraskuu ja siirtyä viettämään joulukautta toivottavasti energisoituneena ja mieli astetta kirkkaampana.