RYHTI KONDIKSEEN

Mulla on sellainen olo, että oon mennyt kasaan. Ryhti on mennyt lysyyn, enkä meinaa millään saada itseäni suoraksi. Jos katson taaksepäin kulunutta vuotta, voin rehellisyyden nimissä sanoa, että suurin osa siitä on kulunut koneella istuen. Alkuvuoden vietin melkeinpä 24/7 läppärin ääressä, kun viimeistelin Hair Biblen tekstejä. Kevään suunnittelin ja valmistelin toukokuun kirjakiertuettani ja sen ympärillä olevia tapahtumia sekä syksyn I love me -messujen osastoa. Napunapunapu, klik klik klik! Mitä kiireempi aikataulu, sitä vähemmän tulee kiinnittäneeksi huomiota työasentoon. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä jalat sylissä. Usein teen töitä myös sängyllä puoli-istuvassa asennossa loikoillen… Nykyään olo tuntuu kumaraiselta, vaikka kuinka yritän kuvitella jonkun vetävän päälaelta nousevasta narusta.
Oon nyt ruvennut kiinnittämään tähän asiaan ihan tosissani huomiota. Viime kesänä havahduin omaan näyteikkunasta heijastuneeseen peilikuvaani taluttaessani pyörää omasta mielestäni ihan ok-ryhdissä. Kuvajaiseni näytti ihan kyyryselkäiseltä mummelilta! Oikaisin itseni suoraksi, ja huomasin, että jouduin tekemään oikein kunnolla töitä näyttääkseni ryhdikkäältä. Selkää alkoi vetää ja asento tuntui yliojentuneelta. Näyteikkunasta heijastui kuitenkin työn ja tuskan jälkeen ihan normaaliryhtinen minä! Miten voi olla niin hankalaa suoristaa itsensä???

Pyysin Monnaa nappaamaan pari kuvaa viime viikolla treenin päätteeksi, jotta saisin itselleni muistutuksen oikeasta ryhdistä. Vasemmanpuoleisissa kuvissa (edestä ja sivulta) olen omasta mielestäni reippaassa ja hyvässä ryhdissä. Tämän jälkeen pysyin paikallani, ja Monna alkoi korjata asentoani. Hän ohjasti tipauttamaan olkapäät taakse (-> käteni suorenivat), supistamaan keskivartalon lihakset napakaksi ja tuomaan lantion eteen aktivoimalla pakaralihakset. Kas, lopputuloksena on ryhdikäs postyyri, vai mitä sanotte! Tämän ryhdikkyyden kun muistaisi kaikessa tekemisessä, oli se sitten kaupungilla maleksiminen, iltapuvussa ja korkkareissa keimailu, tai vaikkapa juoksulenkki!

Maan vetovoima vetää aikas lujaa alaspäin, joten paree panna vastaan! Ja tällä iällä se tuntuu tosiaan olevan entistä haastavampaa. Superhaastavaa siitä tekee ainakin omalla kohdallani kropan jäykkyys. Olen aina ollut jäykkä, mutta nykyään tuntuu siltä, että se vähäinenkin elastisuus on tipotiessään. Jooga ja venyttely auttavat, kunhan vaan muistaisi ja jaksaisi. Ennenkaikkea jaksaisi, sillä kyllä mä muistan joka päivä ajatella, että PITÄIS VENYTELLÄ… Eihän se kroppa mihinkään vetreydy, eikä ryhti suoristu itsestään! Että hommiin vaan tänkin asian kanssa. ;)