MIKSI TARVITSEN HENGÄHDYSHETKEN?

Hengähdyshetki 1: Ibiza, Cala Comte

Odotan alkavaa viikonloppua innolla, lähdetään nimittäin Oden kanssa nauttimaan Villa Mandalan "Hengähdyshetkiä"-retriitistä. Osallistuin pari vuotta sitten samassa paikassa "Takaisin kartalle" -retriittille ja loppukesästä detox-päivään. Molemmat ovat olleet mielettömiä kokemuksia, jotka ovat antaneet lisää työkaluja kulloisenkin elämäntilanteen hallitsemiseen. Mikä on sitten tämänhetkinen elämäntilanteeni ja miksi haluan osallistua retriitille? Tarkistin juuri sähköposteista, että olen varannut tämän retriittiviikonlopun 16.9. Muistan silloin ajatelleeni, että "Nyt mennään aika kovaa, mutta kohta vielä kovempaa, kaipaan loppuvuoteen hengähdyshetken!" Tiesin jo tuolloin, että lokakuu tulee varmasti viemään mehut ja energiat, ja että loppuvuonna pääni sisällä yleensä vähän kolisee… Olin kerrankin kaukaa viisas! :) 

Hengähdyshetki 2: Barcelona, Passeig de Gràcia

Tuolloin syyskuun puolenvälin kieppeillä Laihisraivarit oli hyvässä iskussa, mutta kroppa kremppasi. Niska-hartiaseudun jäykkyydestä johtuva naaman puutuminen vaivasi ja akillesjänne oli toista viikkoa kipeä. Nyt olen noiden kremppojen suhteen jälleen samassa tilanteessa! : / Naama alkoi puutua viime viikon maanantaina, ja nyt se on jo äitynyt ärsyttävyyteen asti. Kaksi urheiluhierontakertaa ja Voice Massage varattu! Akillesjännettä kävin näyttämässä Auronissa eilen, ja sain kerrankin oikein perusteellisen tutkimuksen, ensihoidoksi terävimpään kipuun jäykkyyttä poistavan hieronnan ja kotiin mukaan todella hyvät hoito-ohjeet. Note to myself: well done! En enää odottele, että josko vaivat häviäisivät itsestään, vaan olen hakeutunut hoitoon, ja sopinut itseni kanssa noudattavani annettuja ohjeita. Mitä tulee Laihisraivarointiin, niin itseasiassa vaaka näyttää lähes grammallen samaa lukemaa, kuin 10 viikkoa sitten. Mihin tää aika on mennyt??? :) Suvantoon oon nyt ton painonpudotuksen kanssa jäänyt, mutta uskon itseeni, kyllä mä vielä täältä eteenpäin räpiköin!

Hengähdyshetki 3: Kioto, Sanbō-In 

Pari viime viikkoa on menneet kummallisessa sumussa, kirjoitinkin tästä maanantaina. Edelleen on sama fiilis; en saa kunnolla kiinni mistään. Huomaan, että suoriudun elämästäni. En siis suorita, vaan suoriudun. Tästä esimerkkinä tiistain treenit Monnan kanssa, jotka oli ehdottomasti meidän historian huonoimmat (mun osalta siis). En ollut läsnä, vaan suoritin liikkeet autopilotilla.  Rehkin menemään ja juttelin Monnan kanssa muka-mukavia. Huomasin kuitenkin jo treenin aikana, ettei ajatus ollut yhtään mukana. Niin huomasi Monnakin, ja laittoi tuossa toissapäivänä meiliä, jossa kyseli kuulumisia ja ehdotti, että alkaisin tehdä viikkoraportointia ennenkaikkea itselleni, mutta lähettäisin sen myös hänelle. Siihen kuuluisi fiilisten ja syömisten kirjaamista. Se kuulostaa tähän hetkeen tosi hyvältä, sillä olen molempien osalta eksyksissä. Mieli on sumussa, mutta niin on kyllä syömisetkin. Ei tee mieli mitään, ja siitä syystä tulee sitten syötyä mitä sattuu, milloin sattuu. Huvittavaa on se, että TIEDÄN tasan ja tarkkaan minkälaisella ravinnolla annan itselleni energiaa ja mitkä ruoka-aineet sopivat keholleni, mutten nyt vaan jotenkin jaksa! Pitäisi jaksaa, jotta jaksaisin paremmin. Paradoksi. Mutta juu, vaikka tiedänkin kaikesta muka aina kaiken, niin ehkä tässä kohtaa on hyvä ottaa tukihenkilö mukaan kuvioon, ja raportoida rehellisesti. Joten Monna, viikkoraportointi kehiin! :)

Hengähdyshetki 4: Thaimaa, The Tubkaak Resort

Tuntuu, että tuo suoriutuminen toistuu elämässäni tällä hetkellä melkeinpä kaikilla osa-alueilla. Olen yhtenä hetkenä aktiivinen ja innostunut, ja hetken kuluttua fiilis vaihtuukin sisäänpäinvetäytyväksi ja maailman musertamaksi. Ei siinä mitään, olen oppinut tässä vuosien varrella, että noin se elämänpyörä pyörii. Viime viikkoina tuo mielentilojen vaihtelu on vaan ollut niin tiivistahtista, että se on suoraansanottuna alkanut ketuttamaan. Olen tottunut siihen, että pääni toimii kaavalla "Muutama päivä pohjamudissa, sitten reipas ponnistus ja uuteen vahvaan nousuun!" En siis enää säpsähdä, jos mieli vetelee hetkeksi mustiin. Tiedän, että on aika kääntyä sisäänpäin hetkeksi, ja manata maailmaa. :) Tällaisia pohjamutakausia tulee muutaman kerran vuodessa ja ne ovat tähän mennessä aina johtaneet jonkin uuden hyvän alkamiseen. Viimeisin esimerkki on Laihisraivaroinnin uusi freshi startti kesäkuun lopulla tapahtuneen pohjamutailun päätteeksi. Nyt tilanne on ollut jo pitkään se, että mieliala heittelee päivittäin, usein jopa tunneittain. Ymmärrän, että pimeys vaikuttaa, mutta niin se on vaikuttanut kaikkina edellisinäkin vuosina! Tiedän, että sokerinsyömisellä on tekemistä tämän kanssa, mutta miksi nyt niin voimakkaasti?

Hengähdyshetki 5: Viro/Muhun saari, Nami Namasten takkahuone

Tiedostan myös, että rankka syksy on vienyt veronsa, mutta ei tää syksy ole ollut mitenkään poikkeuksellisen rankka. Itseasiassa päinvastoin! Paljon tapahtui ja olin ihan hirveän monessa mukana. Mutta kaikenkaikkiaan mulla on kuluneista kuukausista hyvä ja voimaantunut fiilis. Tottakai nyt, kun ei ole sen seitsemää projektia päällekkäin, vaan enemmän aikaa, käynnistyy päässä ja kropassa kaikenmoisia reaktioita, sitä en ihmettele. Tää sumussa tarpominen, suoriutuminen, pitävän otteen puuttuminen ja mielentilojen vaihtelu tuntuu kuitenkin jollain tapaa uudelta ja erilaiselta. Tunnistan oireet, mutten osaa sanoa mistä ja miksi oireilen. Siksipä olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Nukkua, kun nukuttaa. Herkutella, jos huvittaa. Liikkua, kun tuntuu, että keho kaipaa sitä. Kuunnella niitä mielen mielitekoja. Valitettava totuus on tällä hetkellä kuitenkin se, että mun anturit on pölyssä, eivätkä ne vastaanota kunnolla noita signaaleja. En siis useinkaan tunnista mitä kehon/mielen ihan oikeasti tekee mieli…

Hengähdyshetki 6: Helsinki, Vantaanjoen varsi

En jaksa keskittyä mielitekoihin kunnolla, saatika kuunnella loppuun asti mitä keho/mieli haluaa viestiä. Oon hätäinen: "Joo, joo, get to the point already!" Mä oon nopea ja haluan asioiden tapahtuvan rivakasti. Mulla on antennit jatkuvasti pystyssä, ja aistin maailmaa monella eri tasolla. Nyt kun ne on pölyssä, signaalit ei tule perille totutulla tehokkuudella. On siis nopeampaa jättää signaalin kuunteleminen kesken, päätellä loput ja toimia sen mukaan. Ja mikäpä olisikaan helpompaa, kuin etsiä mielen kirjastosta muistijälki samasta signaalista ja poimia käyttöön toiminta, jolla signaali on vaientunut edelliselläkin kerralla. Näin päädyn siis jatkuvasti toimimaan jonkun totutun, ennestään tutun mallin mukaan. Tää koskee ennenkaikkea syömistä, juomista ja liikkumista. Lasi skumppaa vie pois arjesta, kourallinen joulusuklaata tuo hetkellisen makeaeuforian, sitcom-maratonilla saa hauskasti aivot narikkaan!
Jaahas, sen verran tajunnanvirtana tulee tätä tekstiä, että huomasin juuri näpytelleeni tuonne ylemmäs verbin VAIENTAA. Eihän mulla ole tarkoituksena niitä signaaleja vaientaa, vaan nimenomaan kuunnella!!! Voi apua, tätä mä just tarkoitan tolla sumussa tarpomisella, aargh! Kuoppa ja kompastus. No ainakin on selvää, että tuolla pään sisällä on paljon ajatusaihioita, jotka haluavat tulla kuulluiksi. Tää kirjoittaminen on terapeuttista, ja selkeästi myös silmiä avaavaa! :D Oon naputellut nyt menemään niin pitkään, että onkohan kukaan jaksanut lukea tänne asti…? No, mä ainakin luen tän tekstin kohta kokonaisuudessaan ja katon mitä kaikkea sieltä pään sisältä onkaan tulostunut ulos!

Hengähdyshetki 7: Pohjois-Irlanti, Glenariff Forest

Mä palaan vielä lopuksi ajatukseen miksi tarvitsen Hengähdyshetken?
Ensimmäiseksi tulee mieleen juurikin tuosta äskeisestä "vaientaa-kuunnella-casesta", että mä tarvitsen hengähdyshetken ennenkaikkea kuullakseni ja nähdäkseni. Oon nyt ajautunut sellaseen vaikkua korvissa sumussa tarpomista-vyyhtiin, että… Vaellussauva ja korvien puhdistus tulevat tarpeeseen. En usko, että yksi viikonloppuretriitti ratkaisee mitään. Sensijaan uskon sen herättelevän aisteja ja opastavan oikean suunnan etsinnässä ja pian toivottavasti myös sen löytämisessä. On myös ihanaa päästä pois Helsingistä maaseudun rauhaan. Odotan innolla uusien ideoiden vastaanottamista ja harjoitteiden kokeilemista ilman, että tarvitsee itse ajatella mistäköhän alkaisin vyyhtiä purkaa. On helpottavaa päästä ajattelemaan ohjatusti.
En ole väsynyt, vaan mieli ja keho virkeänä lähden tänään iltapäivällä ajelemaan kohti Loviisaa. Toisaalta lähiaikoina olen myös joutunut tottumaan siihen, että väsy saattaakin iskeä yhtäkkiä. Retriitillä se ei haittaa. Oma huone on aina muutaman askelen päässä, eikä ohjelmaa ole tehty niin tiukaksi, etteikö pikku päikkäreitä ehtisi nukkua. Luvassa on myös hyvää, puhdasta kasvisruokaa ja huomenna illalla sauna + palju. Voi kunpa näkyisi tähtitaivas! :)

Hengähdyshetki 8: oma koti

Tähän hengähdyshetkeen on hyvä päättää marraskuu ja siirtyä viettämään joulukautta toivottavasti energisoituneena ja mieli astetta kirkkaampana.

JUOKSUVALMENNUKSESSA

Olin eilen juoksuvalmennuksessa MT Personal Trainingin Tuukan kanssa. Oli mahtavaa saada kommentteja ja vinkkejä omaan juoksutekniikkaan ammattilaiselta, ja muutenkin oli kiva juoksennella jonkun kanssa! Oon juossut elämäni aikana ainoastaan pari-kolme lenkkiä kaverin kanssa, yleensä pingon menemään itsekseni. Tykkään kovasti juoksemisen meditatiivisesta vaikutuksesta. Mutta kyllä tekee hyvää mm. hapenottokyvylle, kun rupattelee juoksun lomassa. Oikein hengittämiseen joutuu keskittymään oikein kunnolla, ettei homma mene puuskuttamiseksi, ja se on hyvää treeniä myös!

Tuukka tarkasteli ensimmäisenä juoksuni askeltiheyttä ja -rytmiä. Sen jälkeen tsekattiin askellusta ja juoksuasentoa kokonaisuudessaan. Olen kuulemma ihan oikeilla jäljillä juoksuni kanssa, mutta toki pientä hiomista tekniikkani kaipaa. Itse koin haastavimmaksi uudeksi jutuksi tuon askeltiheyden, se saisi nimittäin olla aikas tiivis. Olen tottunut pinkomaan ehkä jossain määrin harppoen, ja nyt sitten piti ruveta sipsuttamaan. Ei treenattu päkiäjuoksua, eli siinä mielessä en sipsuttanut, vaan pääsin harjoittelemaan tiheämpää askellusta. Laskettiin ihan treenin aluksi tämänhetkisen juoksuni askeltiheys, joka oli 168 askelta minuutissa. Kuulemma hyvä tiheys olisi noin 180 askelta minuutissa. Hieman jouduin tiivistämään, eli omasta mielestäni tonttujuoksemaan. Tiedättehän kuinka menee "Soihdut sammuu"-joululaulun leikki kohdassa "Tip-tap, tip-tap, tipe tipe tip-tap…!" ;)  Oikealla tiheydellä juostessa jalat pysyvät juoksun kannalta oikealla paikallaan, eli suoraan kropan alla. Kun askelet ovat isompia, juoksu saattaa muuttua harppovaksi. Silloin tulee rasitettua vääriä lihaksia ja kroppakin kuulemma väsyy nopeammin.

Tämän postauksen juoksukuvat ovat kaappauksia Tuukan eilisen treenin aikana kuvaamasta videosta. Mun mielestä tuosta ylläolevasta käy aikas hyvin ilmi pari tärkeää juttua, joihin mun täytyy kiinnittää huomiota juoksennellessa. Merkkasin ne oikein punakynällä! :)

1) juoksuasento on takakenoinen
2) askel on edelleen vähän turhan pitkä

Oltiin tässä vaiheessa treeniä jo harjoiteltu melkein tunnin ajan erilaisia itselleni uusia tekniikoita. Kun lähdin videoitavaan "koejuoksuun", huomasin kalkuloivani, muistelevani ja pyöritteleväni pääni sisällä kaikkea mitä olin oppinut. Tämä johti siihen, että tunsin olevani kuin irtopalikoista rakennettu! Kukin kehon osa yritti parhaansa mukaan suoriutua uusista haasteista…  Ei kuulemma näyttänyt pahalta, mutta tosiaan tuota takakenoisuutta ja askelmittaa täytyy työstää.

Aion ehdottomasti kokeilla uutta juoksutyyliä heti seuraavalla lenkillä. Haaveenani olisi juosta viikoittain yksi pitkä (10-15 km) ja yksi tai kaksi lyhyempää (n. 5 km) lenkkiä. Kesällä viimeksi on tullut juostua säännöllisesti, viimeaikojen juoksut on kyllä jääneet huomattavasti vähemmälle. Yksi syy tähän on oma ajankäyttöni ja ennenkaikkea sen hallinta (WORKING ON IT), mutta myös edelleen harmillisesti kipuileva akillesjänne! Se on vaivannut on/off-meiningillä syyskuun alusta asti. Sain eilen vihdoin varattua ajan alaraajaekspertille, kiitos suosituksesta Sari. Menen torstaina näyttämään oirelevaa koipeani, ja toivon saavani hyviä vinkkejä sen kuntouttamiseen. Toivon samalla, että kuntoutukseen ei kuulu juoksentelun hyllyttäminen, sillä kovasti mieleni tekisi päästä testailemaan noita Tuukalta oppimiani uusia tekniikoita ja muutenkin nautiskella juoksemisen tuomasta hyvästä olosta.

RYHTI KONDIKSEEN

Mulla on sellainen olo, että oon mennyt kasaan. Ryhti on mennyt lysyyn, enkä meinaa millään saada itseäni suoraksi. Jos katson taaksepäin kulunutta vuotta, voin rehellisyyden nimissä sanoa, että suurin osa siitä on kulunut koneella istuen. Alkuvuoden vietin melkeinpä 24/7 läppärin ääressä, kun viimeistelin Hair Biblen tekstejä. Kevään suunnittelin ja valmistelin toukokuun kirjakiertuettani ja sen ympärillä olevia tapahtumia sekä syksyn I love me -messujen osastoa. Napunapunapu, klik klik klik! Mitä kiireempi aikataulu, sitä vähemmän tulee kiinnittäneeksi huomiota työasentoon. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä jalat sylissä. Usein teen töitä myös sängyllä puoli-istuvassa asennossa loikoillen… Nykyään olo tuntuu kumaraiselta, vaikka kuinka yritän kuvitella jonkun vetävän päälaelta nousevasta narusta.
Oon nyt ruvennut kiinnittämään tähän asiaan ihan tosissani huomiota. Viime kesänä havahduin omaan näyteikkunasta heijastuneeseen peilikuvaani taluttaessani pyörää omasta mielestäni ihan ok-ryhdissä. Kuvajaiseni näytti ihan kyyryselkäiseltä mummelilta! Oikaisin itseni suoraksi, ja huomasin, että jouduin tekemään oikein kunnolla töitä näyttääkseni ryhdikkäältä. Selkää alkoi vetää ja asento tuntui yliojentuneelta. Näyteikkunasta heijastui kuitenkin työn ja tuskan jälkeen ihan normaaliryhtinen minä! Miten voi olla niin hankalaa suoristaa itsensä???

Pyysin Monnaa nappaamaan pari kuvaa viime viikolla treenin päätteeksi, jotta saisin itselleni muistutuksen oikeasta ryhdistä. Vasemmanpuoleisissa kuvissa (edestä ja sivulta) olen omasta mielestäni reippaassa ja hyvässä ryhdissä. Tämän jälkeen pysyin paikallani, ja Monna alkoi korjata asentoani. Hän ohjasti tipauttamaan olkapäät taakse (-> käteni suorenivat), supistamaan keskivartalon lihakset napakaksi ja tuomaan lantion eteen aktivoimalla pakaralihakset. Kas, lopputuloksena on ryhdikäs postyyri, vai mitä sanotte! Tämän ryhdikkyyden kun muistaisi kaikessa tekemisessä, oli se sitten kaupungilla maleksiminen, iltapuvussa ja korkkareissa keimailu, tai vaikkapa juoksulenkki!

Maan vetovoima vetää aikas lujaa alaspäin, joten paree panna vastaan! Ja tällä iällä se tuntuu tosiaan olevan entistä haastavampaa. Superhaastavaa siitä tekee ainakin omalla kohdallani kropan jäykkyys. Olen aina ollut jäykkä, mutta nykyään tuntuu siltä, että se vähäinenkin elastisuus on tipotiessään. Jooga ja venyttely auttavat, kunhan vaan muistaisi ja jaksaisi. Ennenkaikkea jaksaisi, sillä kyllä mä muistan joka päivä ajatella, että PITÄIS VENYTELLÄ… Eihän se kroppa mihinkään vetreydy, eikä ryhti suoristu itsestään! Että hommiin vaan tänkin asian kanssa. ;)

SUVANTOVAIHE

Tää on tiedättekö varmaan kahdeksas postaus, jota oon alkanut kirjoittaa viimeisen viikon aikana. Ne muut odottelee tuolla luonnoksissa… Nyt on erikoinen ajanjakso käynnissä, kaikki tuntuu jotenkin liukkaalta. Ei niinkään lipsuvalta, vaan enemmänkin siltä, että on vaikea saada kunnon otetta. Kaikki tarttumapinnat on lasia, ja mulla on kädessä villalapaset! Välillä on vaikea ajatella edes yhtä ajatusta loppuun. Jos nyt istuisin kallonkutistajan vastaanotolla kertomassa näitä tuntemuksia, diagnoosina olisi varmasti uupumus. Oon itse sitä mieltä, että kyse ei suoranaisesti ole siitä. Toki takana on tosi tiukka työsyksy, mutta en oo väsynyt. Mulla on nyt enemmän aikaa (itselleni), ja ehkä siitä syystä pää käy jotenkin tyhjää. Nyt kun ei TARVITSE ajatella mitään sen erikoisempaa, pitää monia lankoja käsissä, ja pyörittää useampaa projektia samaan aikaan, pää on päättänyt jäädä jonkinlaiseen välitilaan. Kuulen kuinka tuolla pääkopan sisällä risteilee erilaisia ajatuksia ja suunnitelmanalkuja, mutta en tartu niihin. Annan niiden poukkoilla ja jätän tarkoituksella tarttumatta niihin.

Valitettavasti huomaan, että oma hyvinvointi, eli syöminen ja liikkuminen on ainakin kuluneen viikon ajan ollut yksi noista pään sisällä pongahtelevista ajatuksista. En ole jaksanut tarttua siihenkään. Toissaviikolla tarina oli toinen, energiaa riitti, ja liikuin 7,5 tuntia. Tällä viikolla ainoat liikunnat on tulleet kahdesta PT-treenistä, that's it! Onneksi sentään oli ne kalenterissa, muuten en varmasti olisi liikkunut yhtään! Paino on taas kivunnut lukuun 62, blah. Oon päätellyt, että mun kroppa on löytänyt tästä 61-62 kg paikkeilta tän hetken mukavuuspainonsa, missä se viihtyy ihan hyvin. Hyvä puoli on se, että tällä hetkellä myös mun mieli viihtyy ihan kohtuuhyvin tässä painossa. Sen verran liikkuminen on tehnyt, että kroppa näyttää ihan hyvältä. Edelleen tuo kesällä asettamani lopullinen tavoite siintää mielessä, mutta se on jotenkin nyt sumuverhon takana. En näe niin kirkkaasti, kuin mitä kesällä näin. Oonkin miettinyt, että ehkä voin antaa mun kropan nyt kaikessa rauhassa hengailla hetken tässä painossa, eihän mulla ole mihinkään kiire! Mitä sitten, etten pääsekään tavoitteeseeni 15.12. mennessä, tai edes tän vuoden puolella. Sen tiedän, että yli 62 kg en halua vaa'an näyttävän, silloin kroppa alkaa tuntua erilaiselta, ja housut kiristelemään vyötäröllä. Olkoon siis niin, että Laihisraivareiden loppuvuosi saa mennä sumussa. Liikuntaa en meinaa vähentää, enkä myöskään päästellä herkkuhanoja auki oikein toden teolla, mutta annan itselleni nyt vähän aikaa vaan olla ja pallotella niitä pongahtelevia ajatuksiani kaikessa rauhassa.

Oon sen sortin typy, että kun saan jotain päähäni, hullua ja uskomattomaltakin tuntuvaa, niin toteutan sen. Tarvitsen vaan kunnon kimmokkeen ja oikean hetken ryhtyä rupeamaan. Olen todistanut tämän tapahtuvan kerta toisensa jälkeen nuoresta tytöstä saakka. Viime kesänä vietin lomaa ryhtymällä rupeamaan toteuttamaan elämänmuutosta. Aloin liikkua ja syödä hyvin, jätin herkut ja alkoholin pois, katsoin peiliin ja sanoin itselleni olevani kaunis. Tunsin syvää kunnioitusta itseäni kohtaan, ja halusin oppia voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin. Tämän kaiken sivutuotteena, voisiko sanoa palamisjätteenä tuli hoikistuminen. Tuolla samalla tiellä olen edelleen, vaikkakin tällä hetkellä suvantovaiheessa. Haluan olla armollinen itselleni ja kuunnella mitä mieleni tekee mieli, vaikkei se välttämättä veisikään suorinta reittiä kohti sitä aiemmin asettamaani tavoitetta. Ei se päämäärä, vaan matka, eikös niin! :) Nautitaan nyt sitten tästä matkasta kaikessa rauhassa. Kyllä mä vielä saan ne tumput pois käsistä, tartun tiukasti johonkin niistä pongahtelevista ajatuksista, ja ryhdyn rupeamaan horisontti kirkkaana!

Alkakoon tämä viikko kuitenkin reippaasti, nyt suuntaan nimittäin kohti elämäni ekoja juoksutreenejä! :)

VIIME VIIKON MIELITEOISTA JA VIIKKOPAINO

Viime viikko meni tosi hienosti, oon oikein ylpeä itestäni! Söin, nukuin, treenasin, tein töitä ja vietin vapaa-aikaa juuri sopivassa suhteessa. Muistin juoda vettä, söin tasaisin väliajoin, söin paljon kasviksia, en herkutellut. Paitsi eilen! :) Vietettiin sohvan pohjalla koko ilta, ja syötiin roskaruokaa ja joulusulkaata…  Oh well! Niin reipas olin koko viikon, ettei yksi ilta venettä kaada. Vaaka näytti tänä aamuna 61,5 kg, eli melkein kilon verran on taas paino rymissyt alas viime viikosta. On se vaan kerta toisensa jälkeen muka niin hämmästyttävää, kun jättää turvottavat ruoat ja juomat viikon varrelta veks ja lisää liikuntaa tilalle, että se ihan oikeasti vaikuttaa painoon noin vahvasti. Ja ennenkaikkea se vaikuttaa mieleen! Energiatasot on nousseet, eikä pimeys väsytä niin vahvasti kuin toissaviikolla. Edelleen saatan kellahtaa sänkyyn ennen iltauutisia, mutta enää väsymys ei tunnu niin lamauttavalta eikä ahdistavalta.

Kävin viime viikon aikana pari kertaa aamujoogassa, ja olin matolla jo viimeistään klo 6.30. Yhden kerran päädyin myös iltajoogailemaan kuvauspäivän jälkeen! Tuo on jotain itselleni ennenkokematonta. Yleensä, kun työpäivä on paketissa, mielessä ei ole mitään muuta kuin kotiin pääseminen ja relaxus maximus sohvaperunamus. Olen tosi huono esim. lähtemään salille tai jumppaan päivän päätteeksi. Tehtiin torstaina Oskarin kanssa kuvauksia TK 8-studiolla, missä toimii myös Urban Mandala-joogastudio. Pitkän päivän jälkeen tuntui ihanalta jäädä rauhoittumaan, ja samalla vetreyttämään kroppaa. Viime viikolla yllätin itseni pariinkin otteeseen olemalla reipas, ja saamalla puristettua itsestäni työpäivän päätteeksi joko nuo rauhalliset venymiset, tai kunnon hien Monnan innostamana. Myös vapaapäivänä teki mieli vähän hikoilla omaan tahtiin olkkarissa.

Tän kanssa on vielä tekemistä, en meinaa millään saada tipautettua itseäni tuonne hartioiden väliin, enkä kantapäitä pysymään maassa, tai edes käsiä suorassa… Pikkuhiljaa!

Raivarointiraivolla! ;)

Tässä vielä viime viikon sporttivartit:

ma: aamuastanga (1 h 30 min) ja iltalenkki (30 min)
ti: aamuastanga (1 h 30 min) ja illalla PT-treeni (1 h)
ke: lepopäivä
to: iltajooga, functional flow (1 h 30 min)
pe: illalla PT-treeni (1 h)
la: olkkaritreeni (30 min)
su: lepopäivä

Yhteensä n. 7,5 h liikkumista, hyvä hyvä! 

Koko viime viikon kantavana teemana oli MIELITEOT. Mielen teki mieli treenailla melkeinpä päivittäin, mutta sitten taas antaa vähän löysää eilen illalla. Meinaan jatkaa tällä viikolla noiden mielitekojen parissa, saapa nähdä minkälaisia asioita mielen tekee mieli, ja kropan siinä perässä! ;)

VATSA(MAKKARAT) ESIIN!

Vitsi minkä treenin Monna veti mulle eilen, oli ihan superhauskaa!!! :D Pelattiin arvontapeliä, johon kuului kuusi vatsaliikettä ja kuusi jalka/peffaliikettä. Sain sanoa numeroyhdistelmiä, ja Monna ilmoitti mitkä olivat noita numeroita vastaavat liikkeet. Sen muistan, että eka valitsemani combo oli 1-3, eli inkkariloikka ja taisi olla lankutus. Kumpaistakin liikettä tein aina 45 sekuntia, sen jälkeen hetken puhaltelu, ja seuraava yhdistelmä kehiin. Näin mentiin, kunnes kaikki yhdistelmät oli tehty. Sen päälle vielä Monnan valkkaamat killeri-combot minuutin vetoina! KÄÄK! Mutta siis ihan mahtavaa, nimittäin juuri tällaista kokonaisvaltaista liikkumista kroppani ja mieleni on tehnyt mieli. Kerroinkin burpee-kaipuustani maanantain postauksessa, ja jes, sain tehdä niitä eilen sydämeni kyllyydestä.

Tein eilisen treenin ajan myös siedätyshoitoa itselleni: treenasin pitkästä aikaa navan paljastavassa topissa. Sitä ei ole tapahtunut sitten heinäkuun helteiden… Kesällä tein vastaavanlaista oman kropan sietämis-siedätystä juoksemalla lenkkejä lyhyessä topissa. Lopulta ahdistus muuttui jotenkin vapauttavaksi ilmavirran tuntuessa vilvoittavana iholla. Vähän sama fiilis kuin mökkireissujen naku-uinneilla. Vaikka keskivartalosta onkin lähtenyt tosi reippaasti senttejä, olen silti tuntenut oloni pullamössöiseksi viime viikot, ja sen myötä hautautunut entistä syvemmälle väljien vaatteiden sisään. Muistoissa on syyskuun puoliväli ja Hannan häät, kun keimailin menemään nakinkuorimaisessa pitkässä, kapeassa juhlamekossa. Tuolloin uskalsin ja HALUSIN antaa huomiota kaventuneelle keskivartalolleni. Heinä-elokuun aikana senttejä lähti niin hyvin, että tuntui tosiaan siltä, että haluan päästää vyötäröni ansaitusti esille. Nythän tuo senttien lähteminen on tietenkin hidastunut, ja viime aikojen ruokailulöysäilyn myötä jo kehittyneiden lishasten päälle on tullut sitä t-y-t-i-s-e-v-ä-ä…

Itsensä soimaamisella ei kyllä saa mitään hyvää aikaan, päin vastoin. Tästä syystä meinaan jatkaa tätä siedätyshoitokampanjaani omaa keskivartaloani kohtaan, ja kohdata tytinät positiivisella asenteella! Kohtaamisia on tapahtunut eilisen PT-treenin lisäksi kahdesti tällä viikolla, nimittäin joogassa. Vanhassa kunnon Halasanassa, eli aura-asennossa pääsen tuijottamaan silmästä silmään omaa vyötärönseutuani usean pitkän ja syvän hengityksen ajaksi. Olin eilen aamulla joogailemassa, ja aurassa roikkuessani (en edelleenkään saa niitä varpaita lattiaan!) totesin, että ei se oman elämän vyölaukku enää roiku niin pahasti naamalla, kuin edellisen kerran aiheesta postatessani viime vuoden elokuussa. HAH! :D

Mulla on ollut mun inspiraatiokansiossa kesästä asti nämä kaksi kuvaa. Kova tarve navan näyttämiselle on. Vilauttelin vyötärönseutuani jo hieman Elle Style Awards -gaalassa, käy kurkkaamassa video, jossa takahuonetaltioinneista paljastuu, hmm, sanoisinko poikkitaiteellinen tyllihameen kuohkeutustekniikka! ;)

Toiveissani on täräyttää pikkujoulukaudella oikein kunnolla!!! Kasasin itselleni unelma-asun, joka ylläni tanssisin ilomielin pöydillä napa vilkkuen! :D Asukokonaisuus saattaa kyllä jäädä ainakin osittain unelmaksi, sillä noita kuvan  Jimmy Choon avokkaita ei saa enää mistään. Ehkäpä askartelen sulkakengät itse… Toppi ja hame sensijaan löytyvät varsin läheltä, helposti ja edullisesti! Nyt tarvitaan enää hyvät bileet, kuka järkkäisi?

Toppi ja hame Seppälä.

VIIKKOPAINO JA KAUHUKUVA

No niin, niinpä se paino vaan on noussut jälleen viime viikosta, mur. 62,7 kg näytti vaaka tänä aamuna. Vähän olen huolissani, mutta toisaalta voisin kyllä nyt ihan rehellisyyden nimissä kysyä itseltäni, että MIKSI? Tai siis huolissani voin olla, kunhan teen asialle jotain, mutta ihmetellä mun ei todellakaan kannata. Oon syönyt ihan mitä ja miten sattuu lähiviikot, ja jotenkin sanonut itselleni koko ajan, että "Mä palaan ruotuun ihan kohta, mut en vielä…!" Vaikken edelleenkään ole herkutellut entisten aikojen malliin, niin on kyllä sen sortin löysät taas päässeet kertymään tohon keskivartaloon, argh…! Jatkoin eilen pitkästä aikaa tuota seinäkyykkyhaastetta, ja pyysin Odea tatioimaan tuon hetken. KÄÄK! Kamala kuva, oikein säpsähdin eilen kun näin otoksen. Olin jo poistamassa sitä, mutta olkoon. Tavara tiskiin vaan, enjoy! ;)

Oon jotenkin mennyt noiden viime kuun messujen vanavedessä ihan liian pitkään, ja sen myötä päästänyt irti omista hyviksi havaituista ruodussapysymisrutiineistani. Aika on jotenkin hurahtanut, ja tuntuu, että oon ollut edellisen kerran täysillä mukana tässä omassa kuntoprojektissani joskus syyskuun puolessavälissä. Kaksi kuukautta on valunut jonnekin, näköjään mun vyötärölle! No, eipä hätää, kyllä mä tästä vielä kopin otan. Itseasiassa soitankin nyt Odelle, että saa mennä kauppaan ilman mua, ja lähden pienelle juoksulenkille. Huomenna on sitten taas aamujoogat ja iltapäivällä treenit Monnan kanssa! Juu juu, en en…!!! :) Tiedän, että moni miettii nyt siellä, että teen liikaa, ja sitten väsähdän, tai ratkean vetämään herkkuja kaksin käsin. Pyrin siihen, että ei tapahdu kumpaakaan. Mulla on nyt vaan sellanen vahva tunne, että jos ja kun tulee se MIELITEKO, kuten just nyt lenkille lähteminen, niin haluun antaa itelleni luvan painella menemään. Oon kahden kuukauden ajan sammuttanut omat mielitekoni (paitsi ne syömiseen, juomiseen ja herkutteluun liittyvät), ja oon kaivannut sitä, että pääsen toteuttamaan ja kehittämään itseäni mm. liikkumisen avulla. Oon korvannut itseni kanssa olemisen myötä syntyvää hyvää oloa noilla edellämainituilla herkutteluilla yms, enkä enää halua tehdä niin. Nyt siis pinkaisen juoksuun, tältä isumalta meinaan! Arvatkaas, oon ollut koko päivän mun aamuastangasta päälle jääneissä trikoissa ja urkkatopissa, joten ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja heijastimet takkiin kiinni! Näin se menee, eikä toi eilinen kauhukuvakaan enää sapeta niin paljon. HAH! :D Ja seinäkyykäsin muuten eilen 2 min 5 s, tänään siis luvassa lenkin jälkeen 2 min 15 s.

JOOGA-AAMU PITKÄSTÄ AIKAA

Tein eilen listaa, mihin kirjasin tämän hetkisiä mielitekojani. Kohdassa kolme luki jooga. Laitoin siis eilen illalla kellon soimaan tuttuun tapaan klo 06, ja hipsin Merimiehenkadun Hyvinvoimalaan monen kuukauden tauon jälkeen. Edellinen joogatuokio taisi olla kesäkuussa, sitä edelsi yli vuoden tauko… Eli ei ole ollut kovin aktiivista joogailuni… Sain ilahtuneen vastaanoton Riitalta, joka preparoi aamuihin maittavan raakaruokapainotteisen aamiaisen ennen omaa harjoitustaan. Sitä nautiskelin tänään oman treenini päätteeksi! Lämmin halaus tuli myös Magnukselta, Rööperin aamujoogan isännältä. Hänen opissaan pääsin Astangassa alkuun keväällä 2013, ja tänään totesin, että ihan alusta joudutaan aloittamaan jälleen. Aurinkotervehdyksen muistin hyvin, mutta siitäpä sitten alkoikin pätkiminen. :) Vaan eipä hätää, hitaasti lähdettiin palauttelemaan mieleen, mitä kaikkea siihen ykkössarjaan kuuluukaan. Sen verran oli pohkeet, takareidet ja jalkapohjat kireinä, että yhden testitervehdyksen jälkeen Magnus antoi pyöreän puukapulan käteeni ja kehotti hengittelemään ja etsimään jalkapohjan kireyksiä kapulaa jalan alla pyörittelemällä. Ai, että teki nannaa!!! Olen tehnyt tuota samaa kotona golfpallon avulla esim. seisomatyörupeaman tai pitkän lenkin jälkeen…

Kireä leidi olen, se tuli tänään todistettua! ;) Mutta eipä haittaa, muistan edellisistä joogailukerroista, että vetreytyminen lähtee tapahtumaan yllättävän nopeasti. Aamuherätys ei tuntunut tänään yhtään vaikealta, joten huomenna uudestaan. Ajatuksissani on, että saisin joogasta 2-3 kertaa viikossa tapahtuvan hyvän aamurutiinin. Vaikka Astangajooga onkin ns. voimajoogaa, niin ihanan lempeältä tuntui tämän aamun herääminen. Ja koska tänään on tiedossa kotiofficepäivä, voin hyvin verkkaroida rauhalliseen tahtiin, ja ottaa jossain välissä vaikka pienet torkut, jos siltä tuntuu!

Eilinen tunneryöpsähdys blogipostausta kirjoittaessa oli siis hyvä juttu. Vaikka pää tuntuukin ajoittain puuroiselta, ja mieleen lipsahtelee negatiivisia ajatuksia, niin  tiedän, että kaikki on ihan hyvin. En ole eksynyt polultani, vaan jatkan matkaani, tosin erilaisilla energioilla, kuin pari kuukautta sitten. Siitä syystä onkin ehkä ihan hyvä tehdä pientä päivitystä rutiineihin ja välitavoitteisiin. Edelleen haluan pudottaa painoa, mutta se ei ole pääasia. Pääasia on uuden elämäntyylin oppiminen, siinä olen jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäiset suvannot, mutkat, ja kompastuskivet on tulleet tielle, ja niistä on selvitty suht vähillä vahingoilla. Nyt on hyvä tarkastella olotilaa, ja päivittää kurssia. Luulenpa, että tuo pohdinta ansaitsee ihan oman postauksensa, joten palaan aiheeseen myöhemmin tänään, viimeistään kuitenkin huomenna.

Eilisen toinen havainto oli, että ei se rakkaus itseäni kohtaan ole minnekään kadonnut. Vahva tunne, jonka kesällä koin on yhä edelleen olemassa sisälläni, mutta nyt kaipaan apukeinoja ja lisää tukipilareita, jotten menetä kosketustani siihen tunteeseen. Olen yleensä tosi skeptinen minkäänlaisten elämäntaito-oppaiden lukijana, en tiedä miksi. Ehkä siksi, että olen pari kertaa päätynyt lukemaan jonkun tutun suosituksen perusteella sen sortin hömpää, että olen kokenut oloni höynätetyksi. Tänään päätin kuitenkin vihdoin tutustua jo viime kevään julkaisusta saakka itseäni kiinnostaneeseen Jenniemilian "Rakastan siis olen"-kirjaan. Tunnen Jennin töiden kautta, ja myöhemmin ollaan tavattu myös joogamatolla. Lueskelin tänään aamutreenin päätteeksi kirjan aloitussanoja, ja päätin tarttua haasteeseen: 30 askelta kohti sisäitä voimaa. Otan ensimmäisen askelen, eli aloitan kirjan lukemisen heti, kun tämä postaus on suhahtanut liveksi. :) Kerron miten homma etenee, jahka pääsen vauhtiin.

Valoa viikkoon!

HARMAANA MASSANA

Harmaa massa ulkona. Valo nousee hetkeksi, jos nousee. Sataa vettä, räntää, välillä vähän luntakin. Mieli vetelee mustiin… Luulenpa, etten ole ainoa, jolla on tähän vuodenaikaan saman tyyppisiä ajatuksia. En koe olevani masentunut, mutta energiat on kyllä ihan eri tasolla, kuin alkusyksystä ja kesällä. Ja taas se muka hiipi niin yllättäen! Pimeys nimittäin. Ja sen myötä kummallinen laahaava olo. Palasin eilen Jyväskylästä Helsinkiin, ja ehdin yli kolmetuntisen matkan aikana tuijotella ikkunasta aluksi lumista, kohti etelää päin puksuteltaessa vetistyvää ja harmaantuvaa maisemaa. Samalla mietiskelin valon vaikutusta treeni-intooni, ja ruokahaluuni, ja päädyin siihen lopputulokseen, että hormonithan ne taas ovat asialla. Pimeähormoni, eli melatoniini ja sen esiaste serotoniini, joka tunneaan myös onnellisuushormonina, ovat "pääsyylliset" tähän kaamosajan vetämättömään olotilaan. Olen ihmetellyt viime viikkojen aikana, miksi uni maistuu, mutta ruoka ei, ajatuksenjuoksu tuntuu hitaalta, koko ajan tekee mieli "jotain", mutta mikään ruoka-aine ei kuitenkaan tunnu tyydyttävän sen "jonkin" kaipuuta. Koen myös ajoittain turhautumista, millään ei oikein tunnu olevan mitään väliä. Innostun ja ilostun kyllä asioista, ja kun ryhdyn rupeamaa (esim. treenaamaan), saan tekemiseen kyllä puhdin päälle. Mutta sen jälkeen iskeekin sitten megaväsymys, joka voi johtaa esim. siihen, etten jaksakaan laittaa iltaruokaa, vaan tulee syötyä esim. leipää, tai haettua hampurilaisateria. Tällä viikolla on käynyt juuri noin. Sitten olen nukahtanut ennen kasia, ja tuhissut menemään aamuun asti.

Marraskuun harmautta, juna lähdössä kohti Jyväskylää perjantaina.

Kaukana ovat ne omat aikaiset aamuhetket, joista olen kertoillut aiemmin. Kello on soinut kuudelta loppukesästä alkaen, ja parhaimmillaan olen ollut niin hyvin mukana heräämisrytmissä, että silmät on räpsähtäneet auki tyyliin 10 minuuttia ennen kellonsoittoa. Viime kuun messurumban ajan tuo rytmi pysyi päällä pakosta; oli niin paljon tekemistä, että vuorokauden tunnit eivät olisi riittäneet, jos en olisi noussut hommiin viimeistään kuudelta, välillä jopa klo 05.30! Tunsin kuitenkin jo tuolloin, että kroppa ei oikeasti olisi valmis heräämään…  Ei muuta kuin tupla-annos kahvia ja kirkasvalolamppu päälle, niin sain päivät käyntiin, ja hommat tehtyä. Nyt työtahti on onneksi hiljentynyt, eikä ole pakko herätä ennen auringonnousua. Niinpä nukuin tänä aamuna klo 11 saakka! Ja olisin varmaan jatkanut pidempäänkin, ellen olisi herännyt houkuttelevaan kahvin tuoksuun… :) Ja siis huomiona se, etten eilen jaksanut katsoa Wallanderia, vaan laitettiin se nauhalle, kun alkutekstit lähtivät pyörimään klo 22.15. Iltaunia ennen olin ottanut tunnin torkut junassa välillä Jyväskylä-Tampere, ja toiset samanmoiset sohvalla ennen sänkyyn siirtymistä.

Valoa pimeyteen Boutique Hotel Yöpuussa Jyväskylässä.

Harmillisinta tässä olotilassa on kaiken puuroontuminen. Olen ollut niin onnellinen kirkkaasta mielentilasta, jonka saavutin heinäkuisen pohdintalomani aikana. Päämäärä itseni ja oman hyvinvointini suhteen oli selkeä, ja askelmerkit sen saavuttamiseen hyvin mielessä. Nyt tuntuu, että tuo tahtova ja toimiva minä on eksyksissä. Olen jopa vähän surullinen siitä syystä. Olen surullinen myös siksi, että kesällä löysin polun, joka tuntui tosi oikealta. Tuo polku oli se, että löysin ensimmäistä kertaa elämässäni todellisen armon, kunnioituksen ja rakkauden itseäni kohtaan. Pystyin katsomaan peilikuvaani, ja sanomaan itselleni ääneen, että olen kaunis, ja että uskon itseeni. Voi jestas, kyyneleet alkavat nousta silmiin, kun kirjoitan tätä…! Huuhh… Muistan tuon hetken eteisen peilin ääressä NIIN elävästi! Se oli Laihisraivareiden ensiaskel. Seisoin peilin ääressä, ja katsoin tuolloin muodotonta kroppaani. Katsoin oikein pitkään, ja näin sen kaiken taakse. Tai oikeammin sanottuna sisään. Ensimmäistä kertaa katsoin itseäni ilman, että tunsin minkäänlaista itseinhoa, syyllisyyttä, tai syytöstä, vaikka ylimääräisiä kiloja olikin kertynyt vyötärölle, lanteille ja reisiin. Tuosta hetkestä alkaen olen uskonut itseeni, ja nähnyt kirkkaana mielessä, kuinka homma etenee, rauhassa ja omalla painollaan, kuitenkin vahvalla panostuksella ja sitoutumisella. Tällä viikolla olen huomannut pyöritteleväni jälleen kerran negatiivisia ajatuksia omasta minäkuvastani, ja muutenkin koko olemassaolostani. Se tuntuu tosi kurjalta, ja nyt huomaan tästä sormieni lentämisestä näppiksellä, että nämä ajatukset on pakko saada ulos päästä. En millään haluaisi eksyä siltä ihanalta polulta, jonka kesällä löysin! Kävin äsken juuri lukemassa nuo heinäkuiset ajatukseni ja pohdintani, voi kyynelten tulvaa…!!! :) Omalla tavallaan onnenkyyneliä, sillä pääsin kiinni siihen rauhaan ja positiiviseen oloon, mikä täytti tuolloin mieleni. Ja se olo jatkui koko syksyn, aina viime viikkoihin saakka. Tuo kesällä saatu vainu on kantanut läpi tosi raskaiden työjuttujen, ja saanut jaksamaan ilman, että kroppa ja mieli ovat kärsineet. Vasta nyt tuntuu siltä, että olen eksymässä. Mutta itseasiassa nyt kun luin noita tekstejä uudestaan, totean, että enhän mä mihinkään ole eksymässä.  Aikaa on. Halua on. Uskoa ja toivoa ON! Ainoa, mitä ei tunnu olevan niin paljon, kuin tarvittaisi, on se energia. Nyt tarvitsen vaan uusia apukeinoja, kun aurinkoenergia ei enää toimi siivittäjänä.

Mystinen leidi mukana Yöpuun Naisten aamiaisella! ;)

Palaan takaisin siihen ahaa-elämykseen MIELITEOISTA, jonka sain kesällä:

"Sanalla MIELITEKO tarkoitan sitä, kun mielessä tuntuu kutina toiveesta tai halusta tehdä jotain,   
mutta keho haraa jostain syystä vastaan. Yleensähän ajatellaan, että keho haluaa jotain ja mieli haraa vastaan… Olen itseni kohdalla eri mieltä, tai sitten omalla kehollani on ihan oma mielensä! ;) Kompastun usein siihen, että mielessä herää ajatus jostain kivasta tekemisestä, mutta olen kuitenkin antanut periksi kropan jaksamattomuudelle, viitsimättömyydelle tai haluttomuudelle, ja sen myötä tukahduttanut tuon mieleni mieliteon. Nyt olen mennyt ohituskaistaa suoraan mieleen, kuunnellut sen toiveita, ja tehnyt."

Mielitekojani ovat lähiaikoina olleet:
1. tanssiminen
2. raa'at kasvikset, rouskuvat siemenet
3. jooga ja venyttely
4. kokonaisvaltaiset, isot liikkeet
5. kunnon hengästyminen

Mielitekojen toteuttaminen ei ole kovinkaan vaikeaa:
1. paluu balettitunneille ke-aamuisin, ja house & hip hop-tunneille mars!
2. varastojen täyttäminen ja valmiiksi pakasterasioihin pilkkominen
3. aamut alkakoon Hyvinvoimalassa, ainakin pari kertaa viikossa
4. Monna, saanko tilata burpeeita tiistain treeniin! ;)
5. Spurtit juoksuvarjon kanssa treenien yhteyteen, Tuukka koskas otetaan meidän ekat juoksutreffit?

Ekana tulee mieleen, että kääk, tulen väsähtämään entistä aiemmin! Mutta entäs sitten. Tätä tekee mieli, niin anna palaa tyttö!!!

Nyt lähden Messukeskukseen katselemaan eläimiä. :) PUS!

LONTOO JA LISÄKILOT

Johan on aika vierähtänyt! Yli viikko on näköjään kulunut edellisestä postauksesta…  Tuolloin olin hyvissä energoissa ja kroppa tuntui kiinteältä. No, tänä aamuna on kyllä tilanne ihan toinen. Energiat on ihan ok, mutta vaaka on pompsahtanut kammottaviin lukemiin, 63 kg, eikä kiinteydestä ole kyllä tietoakaan!

Ei kyllä mikään ihme! Palasin nimittäin eilen Lontoosta, missä vietettiin Oskarin kanssa pitkä inspiroitumisviikonloppu keskiviikosta sunnuntaihin. Tuli päästeltyä aika lailla löysää syömisten ja juomisten kanssa. Ei käyty millään pubikierroksilla, mutta muutamat lasit viiniä maistuivat kyllä kaupunkiseikkailun lomassa. Ja hyvä ruoka… Ja herkut! Päivät käynnistyivät hotellin aamiaisella, mikä ei oikeastaan ollut kovinkaan ihmeellinen. Hedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä, check, mutta sen lisäksi kyllä valitettavasti myös sitä pullamössöä… En oikeasti edes välitä paahtoleivästä, tai makeasta, kuten muffinseista aamiaisella, mutta oh well, tulipahan vedettyä!

Hotellin yhteydessä oli Third Space-kuntosali, missä käytiin treenaamassa yhtenä aamuna. Musa pauhasi täysillä, ja melkein jokainen salillaolija treenasi PT:n kanssa. Tunnelma oli hauska, ja päivä alkoi reippaasti pienellä hikoilulla. Hyvin oltaisi voitu käydä useampanakin aamuna, mutta se sitten jäi. Aamulenkkiäkin suunniteltiin. Olisi ollut hauska hölkkäillä pitkin Lontoon katuja töihinkiiruhtajien seassa, mutta sekin sitten jäi… Asuttiin tosi kivassa hotellissa Marylebonin alueella, lyhyen kävelymatkan päässä Oxford Streetin vilinästä. Meidän kortteli oli ihanan rauhallinen, ja täynnä pieniä putiikkeja sekä ravintoloita, tykkäsin!

Taidekuva.

Päätin jo Suomessa, että haluan käydä kokeilemassa Selfridges-tavaratalon Hershesons-ketjun föönausbaarin. Hiukseni saivat loivat laineet n. 25 minuutissa, hinta oli 15 puntaa (n. 19,50 €). Kävin myös Carnaby Streetin lähellä sijaitsevassa Cowshhed Spa'ssa pedikyyrissä. Siellä olen vieraillut aiemminkin, ihan mahtava hengähdyshetki ostosten ja kaupunkiseikkailun lomassa.

Meillä on alkanut Oden kanssa yksi kosmetiikkaan liittyvä työprojekti, ja Lontoonreissun tarkoituksena oli käydä hakemassa inspiraatiota suurkaupungin sykkeestä. Ennenkaikkea käytiin tutkailemassa eri meikki-, hius- ja ihonhoitomerkkien esillepanoja tavarataloissa ja kosmetiikkakaupoissa, minä tietenkin siinä sivussa tein "tarpeellisia" ostoksia! :D

Oli tosi hauska katsella kuinka varsinkin kosmetiikkaosaston Beauty Countereiden myyjät olivat täydessä työn touhussa mielettömissä maskeerauksissaan Halloween-viikonlopun kunniaksi. Mm. MAC:n ja Illamasquan sekä eri kynsibaarien työntekijät olivat aivan kammottavan upeita tehdessään Selfridgesillä asiakkaille samanlaisia calavera-meikkejä, kuin mitä olivat taituroineet omille kasvoilleen. Hetkittäin oli hämmentävää, kun puoli naamaa tekoveressä oleva myyjä tuli hymyillen kysymään "How may I help You?" :) Valitettavasti en saanut napattua yhtään kuvaa, mutta upeita olivat!

Sketch Londonin unisex-munavessa.

Harrods Terrace Afternoon Tea.

Liberty London.

Lauantaipäivä vietettiin melkein kokonaan Natural History Museumissa, se on must-kohde aina, kun käydään Lontoossa! Viikonloppuisin siellä on tietenkin ihan järkky määrä ihmisiä, mutta ei haitannut! Ei kannata säikähtää museoon kiemurtelevaa pitkää jonoa, se etenee kyllä nopeasti. Dinot jätettiin tällä kertaa väliin, sillä niiden luokse kimurteleva jono ei näyttänyt etenevän lainkaan. Kiipeiltiin kerroksiin, ja tällä kertaa vietettiin erityisesti aikaa tutkien mm. jalokivien & kristallien syntymistä. Onneksi mulla oli mun suomea puhuva personal guide, aka Oskari mukana, sain kunnon luennon eri kivilajeista!

Kahvi mukaan museon jonoon.

Naturl History Museum.

Oli kyllä ihan mahtava reissu! Nyt on inspiroiduttu, hankittu vähän joululahjoja, ja kerrytetty niitä kiloja. On aika palata takaisin siihen ajatukseen, joka mulla oli jo edellisessä postauksessa: pieni kurinpalautus, ja vyön kiristys, kiitos! Monna, jos satut lukemaan tämän, niin piiska käteen vaan tänään iltapäivällä! Viime viikolla tilasin sulta PMS-raivotreenin (toimi, raivo läks)! Tän päivän treenin teema voisi olla PLKA: Post London Kick Ass! :D