ON TULLUT AIKA TOIMIA

Hei rakkaat ihanat! Piiiiiiitkä tauko ollut blogin päivittämisessä. Syitä on kaksi: 1: päivät rullailee suht samanlaisina, ja on taas tuntunut ettei muka ole mitään kerrottavaa, ja 2: oon viettänyt tosi paljon aikaa pääni sisällä ja sieltä on hetkittäin ollut tosi haastavaa tulla pois…

Kun "synnyttää itsensä uudelleen", joutuu opettelemaan monta asiaa alusta. Isoimpia konkreettisia ja fyysisiä asioista mulle on olleet kävely, hengittäminen, puhuminen ja kirjoittaminen. Enkä nyt tarkoita, että tämän muutosprosessini aikana olisin menettänyt noi taidot, mutta opettelen käyttämään niitä uudella tavalla; kävelemään rauhallisesti, mutta kuitenkin päämäärätietoisesti, hengittämään tilanteen mukaan joko syvään ja pitkään, tai voimakkaasti, energioita nostattavasti. Oon opetellut myös käyttämään ääntä uudella tavalla. Haluan, että mun sanat merkitsee jotain, joten paljon turhaa ja ylimääräistä on jäänyt pois. Toisaalta tilalle on tullut paljon asiaa, ja sitähän mulla on roppakaupalla! :D Haluun, että mun äänessä on voimaa sekä mulle itselle sisäisesti että sille joka mua kuuntelee. Ja tää kirjottaminen… Tää on lapsesta saakka ollut mulle terapiaa, keino ilmaista itseä ja kutoa pään sisällä risteilevät ajatuslangat kauniiksi kankaaksi. Musta tuntuu kuin tulostaisin ajatuksiani, kun kirjoitan. Sitähän se just nimenomaan on. Samalla ne ajatukset menee jonkun viimeisen filtterin läpi ennen kuin sormet muotoilee ne sanoiksi. Toi on mulle se terapeuttinen kohta jota opettelen hyödyntämään paremmin. Oon monesti alkanut kirjoittaa jotain, missä ei mun omasta mielestä ole ollut päätä eikä häntää. Sit kun oon lukenut mitä paperille tai tähän tietokoneen näytölle on tulostunut, yhtäkkiä kaikessa onkin ollut järkeä. Oon huomaamattani selvittänyt jonkun ajatusvyyhdin kirjoittamalla sen itestäni ulos, tota mä haluan oppia tekemään entistä enemmän. :)

Olo on tosiaan kuin vastasyntyneellä. Katselen maailmaa kiinnostuneena ja aistin ympärilläni koko ajan uutta. Treenaamisen ja tervehtyneen ruokavalion myötä kehosta löytyy jatkuvasti uusia mielenkiintoisia kohtia, joita kummastelen ja ihastelen. Oon edelleen jatkanut mun joka aamuista peilituokiota! Katselen itseäni tovin, kosketan ihoa ja tutustun uuteen ulkomuotooni. Laihisraivaroinnin ydinvaiheessa tähän rutiiniin kuului myös päivittäinen punnitseminen, sillä halusin oppia ja ymmärtää miten edellisen päivän ruoka/juoma/liikunta vaikuttaa painoon. Nyt jo tiedän mikä tekee mitäkin, ja osaan sanoa kehoni olotilasta paljonko painan. Painolla ei ole enää niinkään väliä, joten oon siirtänyt vaa'an vaatekaapin alle. Otan sen sieltä esiin, kun haluan tarkistaa tilanteen. Paino on pysytellyt edelleen siellä 55-56 välissä, tässä on hyvä. :) Ruokavalio jatkuu samanlaisena kuin painonpudotusvaiheessakin, eli mahdollisimman paljon kasviksia, siemeniä, pähkinöitä, sopivasti eläinproteiinia, vähemmän kuitenkin kuin aiemmin, jonkun verran viljatuotteita ja vähän maitotuotteita. Jumppaa ja skumppaa sopivassa suhteessa ja herkkuja hallitusti. Millekään en enää sano tiukasti EI. Oon tosi iloinen, että oon löytänyt itselleeni sopivan ruokavalion, ja oppinut nautiskelemaan hyvällä omallatunnolla ja kohtuudella.

Koko talven ajan oon jollain tapaa hibernoinut, ja pääni sisällä pohdiskellut tätä käynnissä olevaa prosessiani. Toki oon liikkunut ja puuhannut paljon mun kehon kanssa, mutta ajatuksissani oon ollut rauhaksiin pimeyden suojissa. Nyt kun kevät on ihan oikeasti koittanut (meidän katu lakaistiin ja pestiin eilen!), tuntuu, että on aika päästää myös mieli nauttimaan valosta. Avata silmät ja antaa raikkaiden tuulien virrata myös pään sisälle. Pari viime viikkoa on ollut sellainen olo, että mun päässä on käynnissä talven ja kevään välinen kamppailu, pimeyden ja valon loppuaistelu! Mieli on kaamoskauden aikana mukautunut siihen olotilaan, että saa vaan kaikessa rauhassa olla ja hissuksiin pyöritellä asioita pimeydessä, mutta nyt joku toinen voima, toinen osa mun mieltä on noussut ja on sitä mieltä, että saa talviunet riittää! Tän pidemmälle en voi enää jatkaa ajatusten pyörittelemistä, on aika ryhtyä toimimaan.

Sana TOIMIA saa mut varuilleni. Oon teillekin valottanut mun taipumusta TOIMIA 120% tehoilla. Tuosta oon vierottanut itseäni kohta 10 kk ajan. Nyt, kun keho ja mieli yhteisessä rintamassa kertovat mulle, että pitkän pohdiskelukauden jälkeen olisi jälleen aika TOIMIA, syttyy mun kojelaudan kaikki punaiset merkkivalot palamaan. Mun sisäinen hälytysjärjestelmä yhdistää samantien TOIMIA-verbin toimimiseen täysillä yli omien voimavarojen ja siinä samalla itsensä laiminlyömiseen. Alert, alert! Oon viime kuukaudet treenannut tosi intensiivisesti sekä kehoa että mieltä. Tällä hetkellä tuntuu, että keho on valmiimpi toimimaan kuin mieli. Koska ne on hyvät kaverukset ja tekee nykyään kaiken sulassa sovussa ja toisiaan tukien, niin keho on selkeästi ruvennut reagoimaan mielen hätään…
Mulla on kaksi fyysistä oiretta, jotka nostaa aina aika ajoin päänsä pintaan. Toinen on se mun vauvana leikattu kampurajalka, eli oikean jalan akillesjänne. Se oli tosi kipeä koko viime syksyn, kävin fysioterapiassa ja lepuutin sitä loppuvuoden, mutta nyt oon taas treenannut ihan normaalisti. Se kuitenkin kipeytyy varsinkin juoksusta, ja oon yrittänyt sitä huoltaa hieromalla ja venyttelemällä. Oon aina ajatellut mun oikeaa jalkaa heikkona, sillä siinä on paljon vähemmän lihaksia kuin vasemmassa, ja se on muutenkin jäykempi, jne. Oon ikäänkuin lannistanut jalan vaan kulkemaan mun mukana, en oo antanut sille mahdollisuutta näyttää voimiaan. Nyt kun tanssin aktiivisesti, tarttisin tosi paljon molempien jalkojen voimaa, ja oon päättänyt, että on aika huomioida se kunnolla. Tähän ajatukseen kiritti myös hyvän ystävän tarina omasta oikean jalan akillesjänteestään, joka ruhjoutui pyörän pinnojen välissä tosi pahasti muksuna. Lääkärit oli kuulemma sanoneet, että jalalla ei enää kävellä, ja koko kesäloma oli mennyt sairaalassa, pyörätuolissa ja kävelykepeillä. Nyt 36 vuoden iässä jalka on kuulemma jopa vahvempi kuin vasen, eikä siinä ole tuntemuksen häivääkään onnettomuudesta ja sitä seuranneesta isosta leikkauksesta… Voisinkohan itse saada vahvistettua oman oikean jalkani reippaaksi vielä tällä iällä? :)

Sit on se mun puutuva vasen puoli naamasta… Käyn edelleen hoidattamassa sitä Kirsi Vaaliolla Voice Well-terapiassa. Tilanne on ollut päällä taas useamman viikon ajan siinä mielessä, että oon huomannut esim. punnertaessa, että kaulan vasemmalla puolella, leukapielessä ja poskella alkaa tuntua tietyn tyyppistä "kutittelua", kun joudun pinnistämään viimeisillä voimillani. Toissasunnuntaina tein salilla muutamat burpeet, minkä aikana olkapää ja olkavarsi tulivat tosi kipeiksi. Tästä syystä muutettiin Monnan kanssa viime viikon PT-treeni vesijuoksuksi, ja oon pyrkinyt välttämään käsi- ja hartialiikkeitä omassa treenissäni. Paitsi sitten tanssit ja jooga… Huomasin tiistain jazz-tunnilla, että jaahas, käsien ojentelut tekevät olkavarrelle ihan yhtä pahaa kuin voimaliikkeet, ja eilen joogassa totesin, että nyt saa koobrat sun muut jäädä vähäksi aikaa. Illalla nimittäin alkoi taas kaulan ja posken puutuminen, joka on kiivennyt pään vasenta puolta pitkin kulmakarvaan saakka. Tottakai tää on ennenkaikkea fyysinen juttu, mutta mulla on vahva tunne, että homma on osittain psykosomaattinen, oire jonkinlaisesta stressitilasta…

Mulla ei todellakaan ole perinteistä duunistressiä, päinvastoin! Sensijaan mulla on varmaan päällä jonkinlainen emotionaalinen stressitila, joka oireilee mielen hätäilynä ja kehon kipuiluna. Tiedän, että on tullut aika toimia ja viedä tätä mun projektia eteenpäin, siksi varmasti reagoin. En nimittäin yhtään tiedä mikä on se seuraava vaihe mihin oon siirtymässä, mutta sen tiedän, että eteenpäin on mentävä. Oon niin tottunut tuottamaan ja pitämään kaikkia lankoja näppärästi käsissäni, että mulle on todellinen epämukavuustila tällainen tietämättömyys. Miksi nyt sitten on tietämättömyyden tila? Siksi, että tähän saakka kaikki on ollut suunnitelmallista ja päämäärätietoista. Mun päämäärät Laihisraivaroinnin suhteen voi lukea tuosta yläpalkin Suuresta Suunnitelmasta! :) Kaikki on mennyt just niinkuin kesällä kirjasin ylös, mutta entäs nyt sit….? En mä tehnyt mitään suunnitelmaa sen varalle, kun pääsen tavoitteeseeni ja oon saanut sen mitä oon tilannut! Vuosien haaveet ja unelmat on toteutuneet, mulla on tässä ja nyt kaikki mitä oon itsestäni aina halunnut. Toimiminen pelottaa, sillä en edelleenkään ole 100% varma, että oon saanut itseni vieroitettua niistä vahoista toimintamalleista. Mutta en mä voi pääni sisällekään jäädä, pakko vaan rohkeasti mennä eteenpäin, mitä ikinä siellä odottaakaan! Ei aina tarvitse olla suunnitelmaa, vai tarviiko?

Tällaisia ajatuksia tähän torstaihin. Mä lähden nyt hakemaan rakasta ystävääni Riikkaa lentokentältä, eipä voisi parempaan hetkeen tämän leidin Suomenvisiitti sattua! Riikka on nimittäin kuunnellut näitä mun hippihöpinöitä since 1989. :) Ja mä en muuten meinaa enää laittaa tänne blogiin hippivaroituksia, niinkun oon aiemmin tehnyt näiden mielen syövereiden avaamisten kanssa. Saatte lukea mun hippijuttuja sulassa sovussa treeni- ja ruokavaliotarinoiden kanssa! :D

TÄHÄN ON TULTU

Noniin, tämän vuoden päivitetty tavoite on saavutettu, joten oli aika ottaa pitkästä aikaa mitat ja vertailukuvat! Tässäpä tämän hetkinen tilanne kuvin ja luvuin auki ruodittuna:

Tältä siis näytän tänä aamuna päivämäärällä 17.12.2014. Jotenkin vasta nyt ihan oikeasti alan tajuta mitä vajaassa puolessa vuodessa onkaan tapahtunut…!  Allaolevasta kuvasta tuo muutos näkyy vielä selkeämmin!

Vasemmalla heinäkuu, keskellä elokuu ja oikealla joulukuu 2014.

Ensimmäinen asia, joka itselleni tulee mieleen näitä kuvia katsoessa on: NUORENTUMINEN! Näyttäisi siltä, että kilojen mukana on karissut myös ikä! ;) Olen kyllä saanut viime kuukausien aikana useita kommentteja siitä, että näytän tosi nuorelta. Nykyään varaudun myös aina siihen, että joudun näyttämään Alkossa paperit. Ei haittaa, terveisin 35-vuotias!!! Vasemmanpuoleisessa kuvassa olen "kupukyyhky", joiksi hyvän ystäväni eläkkeellä oleva äiti kutsuu ikäisiään naisia. No en nyt ihan eläkeläiseltä näytä, mutta kyllä mulle tuosta kokonaisuudesta tulee vahvasti mieleen keski-ikäinen lady. Kaikella rakkaudella. :)
Keskivartaloni pienentymiseen on vaikuttanut useampi seikka, kukin vähän eri kohtaan. Noita kuvia ja tuossa alapuolella olevaa taulukkoa tutkaillessa voi todeta, että ylävatsa on lähtenyt pienentymään samantien vauhdilla. Jätin nimittäin vaalean leivän, herkut, karkit ja alkoholin pois kesällä tätä Laihisraivarointiprojektia aloittaessani. Pöhötys siis poistui. Seuraavaksi kuvioon tuli säännöllinen liikunta Personal Trainerin kanssa. Käytiin Monnan kanssa jo ensitreffeillä läpi mun tavoitteet ja ajatukset. Kerroin, että haluan keskittyä erityisesti keskivartalooni, ja löytää coreni. Keskustelun pohjalta Monna on treenauttanut mua tosi monipuolisesti, ja taustalla on koko ajan ollut keskivartalon vahvistaminen. Pääpaino treenaamisessa on ollut voima- ja painoharjoittelussa. Ollaan itseasiassa treenattu tosi vähän salilla, eniten ollaan käyty hikoilemassa Mäkelänrinteen uintikeskuksen HOT-alueella. Oon loikkinut, punnertanut, ravannut rappusia, heiluttanut kahvakuulaa, kiipeillyt seinälle, roikkunut renkaissa…
Oon saanut voimaa, ryhtiä ja lihaksia rasvan tilalle. Masun pienenemisestä sen huomaa todella hyvin, mutta toki myös noissa muissa mitoissa. Ainoa mitta joka kasvoi hetkellisesti on käsivarren ympärys. Kun alettiin treenata Monnan kanssa, käsien lihakset vahvistuivat nopeasti, mutta rasvamassa ei tietenkään ihan heti lähtenyt sulamaan. Nyt näen peilistä ja valokuvista, että haba on kasvanut hyvin, mutta samalla ympärysmitta kuitenkin pienentynyt pikkuhiljaa. Käsissä ei enää ole hirveästi rasvaa jäljellä, joten saapa nähdä lähteekö ympärysmitta toiseen suuntaan ensi vuoden puolella…

Huhhuh, rupesi kyllä hymyilyttämään, kun tänään iskin nuo luvut Excelliin. Olen kirjannut niitä ylös vihkoon, mutta vasta nyt laskin kunnolla kuinka ne sentit ovatkaan vähentyneet. Erityisen onnellinen olen vyötärön löytymisestä ja keskivartalotynnyrin pois sulamisesta! Tuo alue on ollut komapstuskivenä nuoresta asti, oon aina jotenkin ajatellut, että "Omppu mikä omppu, and there's nothing I can do about it!" Koska päähuomioni painonpudottamisen näkökulmasta on ollut nimenomaan tuon ompun pienentämisessä, päätin mittailla itseäni keskivartaloalueelta kolmesta kohtaa: kylkiluiden alta, navan yläpuolelta ja masun pulleimman kohdan, eli alavatsan päältä. Se, että olisin kirjannut ylös pelkän vyötärönympäryksen, ei mielestäni kerro koko totuutta!

Syys-, loka- ja marraskuussa en ottanut lainkaan edistymiskuvia, koska en edistynyt ainakaan kropan näkökulmasta. Sensijaan pää edistyi ja kyllä se corekin kehittyi siellä jossain kaiken alla! ;) Vaikka olin melkein kolme kuukautta painonpudotuksen suhteen suvannossa, kävin kuitenkin viikottain treenaamassa Monnan kanssa, ja haaveilin jatkuvasti lisäliikkumisesta. Opettelin syksyn aikana myös päästelemään löysää syömisten ja juomisten kanssa. Olin armollinen itselleni, mutten liian. ;) Herkkuhamsterivaara on edelleen olemassa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut tavoille!

HUOMIO: hippihöpinävaroitus!!! ;)
Tärkein juttu tässä mun Laihisraivaroinnissa on ollut itserakkaus sanan varsin positiivisessa merkityksessä. Oon vihdoin päässyt eroon itsesyytöksestä ja -inhosta sekä turhien lasikattojen kasaamisesta. Oon joka aamu seissyt kokovartalopeilin edessä ja tarkkaillut itseäni. Katsonut syvälle silmiin, ja rakastanut. Oon tutkinut kehon kurveja ja kumpuja, ja arvostanut jokaista soluani. En väkisin, vaan ihan rehellisesti, tunteella! Toki on ollut niitä aamuja, jolloin oon seissyt tuolla eteisessä, ja itku on päässyt peiliin katsoessa. Välillä on ollut vaikea rakastaa itseään, varsinkin jos pään sisällä on ollut ukkospilviä. En silti ole päästänyt irti siitä hyvästä tunteesta, ja vahvasta visiosta jonka heinäkuun helteisinä päivinä istutin itseeni. Tuolloin saatu vainu on siivittänyt tähän hetkeen saakka ja tiedän, että se siivittää pitkälle eteenpäin, toivottavasti koko elämän loppuun saakka. Se, että oon muokannut kehoani mukavammaksi elää, on myös muokannut mieltäni, vai toisinpäin?! Itseasiassa muokkasin ensin mieltäni, jotta ymmärsin sen ja kehon kuuluvan yhteen. Oon kokenut viimeisten kuukausien aikana uskomattomia euforioita, mutta toisaalta myös sumusukeltanut niin syvällä, että oon hetkittäin epäillyt itseäni ja vainuamaani suuntaa. Nyt en enää epäile.

Sydän rupesi hakkaamaan…Tähän on hyvä lopettaa tällä erää. Toivottavasti kaikki te, jotka painitte mielenne ja kehonne kanssa saatte näistä mun teksteistä voimaa ja uskoa. Nyt juuri tuntuu, että itselläni on kumpaakin runsaasti, ja toivon, että energia välittyy ja tarttuu näiltä riveiltä. :)

One love. 

PSYKOFYYSINEN SIIVOUSRITUAALI KÄYNNISSÄ

Tätä vuotta on jäljellä enää 20 päivää. Mulla on jotenkin ihanan levollinen ja vahva olo uuteen vuoteen siirtymisestä! Tuntuu, että tää kulunut vuosi on nivonut yhteen monta jo aiemmin käynnistynyttä prosessia niin päässä, kehossa, työ- kuin yksityiselämässäkin. Vuoden viimeiset metrit on mulle aina sellaista tietynlaista tilinpäätösaikaa. Jeps, firmani tilikausi päättyy, mutta viimeistään joulun pyhien kynnyksellä käynnistyy myös jokavuotinen henkilökohtainen tilintekoni ja siihen liittyvä siivousvimma. Enkä tarkoita pelkästään kodin siivoamista, vaikka se kuulukin vahvana osana tätä psykofyysistä rituaaliani…

Käyn yleensä useiden päivien ajan läpi vuoden aikana pinoihin kertyneet muotilehdet, vaatekaapin, kellarin, maustehyllyn ja -kaapin, kuivakaapin, kirjahyllyn, työpöydän laatikot ja lokerot, jne. Samalla kun teen tuota kaikkea, tuuletan vahvasti myös pääni sisällä. Pölyjen pyyhinnän lomassa mietin mennyttä vuotta, puntaroin hyviä ja ei niin hyviä hetkiä. Samalla kuikuilen kohti tulevaa vuotta, ja mietin mitä kaikkea siltä odotan. Viimeistään uudenvuoden aattona, tai ihan viimeistään alkavan vuoden ensimmäisenä päivänä, istun itseni kanssa alas ja summaan puhtaassa kodissa tätä kaikkea! Usein olen kirjannut pohdintojani ja summa summarumeitani ylös, hahmotellut suunnitelmia ja piirrustellut mind mapeja. Tai sitten olen vaan nököttänyt cavalasi kädessä tyytyväisenä siitä, että uusi vuosi alkaa puhtaalla mielellä (lattialla)! :)

Tänä vuonna tuo siivoamis- ja tuuletusprosessi käynnistyi ennenaikaisesti, nimittäin jo kesälomani aikana heinäkuussa. Tai oikeastaan se on käynnistynyt jo pari vuotta sitten, mutta kesällä sain sovittua itseni kanssa, että nyt on vihdoin tullut aika nivoa kaikki roikkuvat irtopiuhat yhteen. Siitä saakka olen käynyt kaiken työkuhinan taustalla läpi itsekseni (ja tiettyjä juttuja täällä blogissa) niitä asioita, joita tuolla pään sisällä on pyörinyt viime vuosien aikana. Olen kirjoitellut tästä orastavasta oikean suunnan vainustani jo noista kesän ensipostauksista lähtien. En vieläkään osaa tarkalleen sanoa mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta sen tiedän, etten ole pitkään aikaan odottanut vuoden vaihtumista näin paljon, kuin nyt.

Tänään tunnen flunssaisesta olosta huolimatta, että mun ajatus on kirkas. Vaikka nenä onkin tukossa, on viime viikkojen pään sisäinen sumu hälvenemässä. En vielä sano, että se on hälvennyt kokonaan, mutta ainakin sen verran, että näen eteenpäin! :) 2014 tulee jäämään omiin historiankirjoihini vuotena, jolloin ymmärsin vihdoin kuunnella itseäni. Olen luullut kuunnelleeni koko ajan, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt mitä oikeasti tarkoittaa kuunnella. Olen aiemmin kyllä kuullut omat toiveeni ja tarpeeni, mutta olen antanut muka tärkeämpien asioiden, yleensä työ-sellaisten mennä edelle. Jatkuvasti! Nyt olen vihdoin KUUNNELLUT.
En vielä osaa laittaa sormeani tarkasti siihen kohtaan, tai edes osoittaa ihan tarkkaa suuntaa mihin olen menossa, mutta menossa olen, sen tiedän satavarmasti! Kaikista iloisin olen siitä, että me kuljetaan kehon ja mielen kanssa kohti sitä jotain yhdessä, käsi kädessä. Tuuletetaan, siivotaan, järjestellään ja putsataan kaikki yhdessä; pään sisältä ummehtuneita ajatuksia ja ajatusmalleja, siellä riittävän pitkään pyörineitä skriptejä. Samalla järjestellään yhteistä tilaa ja aikaa meille kaikille. Tämän myötä oon toivottavasti pian valmis avaamaan puhdistuneen kehon, mielen ja kodin ovet ja ikkunat apposen ammolleen, ja antamaan raikkaan ilman sekä uusien ajatusten ja ideoiden tulvia sisään! Toistaiseksi kuitenkin jatkan vielä siivoamista… :)

Pääsette lukemaan lisää tästä loppuvuoden siivousrituaalistani parin viikon kuluttua ilmestyvästä Kodin kuvalehdestä! Toimituksessa olivat saaneet vihiä, että siivoilen aina kuluvan vuoden kuonat pois alkavan tieltä, ja pyysivät mut mukaan eri tyyppisistä siivoajista kertovaan juttuun. Voin jo paljastaa, että puhuttiin henkisen siivoamisen lisäksi kodin siivoamisesta muutenkin, enkä ole sen suhteen kovinkaan mallikelpoinen kansalainen… :D Lehti ilmestyy muistaakseni tiistaina 30.12., laitan tänne sitten huutelua, kun on kaupoissa!

Ihanaa viikonloppua!!!



Ps. Tämän postauksen hassuttelukuvat on uudenvuodenaatolta 2009.