maanantai 23. helmikuuta 2015

ARJEN IHANA HARMAUS

Kavereiden some-tileillä on viime päivinä näkynyt runsaasti "Terveisiä Lonkerolasista!"-tyyppisiä päivityksiä. Ei mikään ihme, sillä sää ainakin täällä Helsingissä on ollut juurikin tuon Suomen kansallisjuoman oloinen, samea ja harmaa. Taivaan peittää tasainen pilvimassa, tuuli vihmoo luihin ja ytimiin, jalkarättejä sataa vaakatasossa, ja välillä sumu on niin sankka, ettei kadulla näe omaa kädenmittaa pidemmälle.

Räähkäsää.
Asustelen aivan Helsingin keskustassa. Meidän kämppä sijaitsee ylimmässä kerroksessa, ja näen ikkunasta pitkälle kaupungin kattojen yli. Istun usein ikkunalaudalla ja katselen harmaiden pilvien taivaalle muodostamaa taideteosta, tai kuinka sumu kietoo kaupungin aavemaiseen vaippaan. Ehkäpä tämän Katto-Kassis-romantiikan ansiosta en koe itse lopputalven Lonkerosäätä masentavana tai ahdistavana, vaan ennemminkin inspiroivana.


Oodi alkavan kevään ensikukkasille, Lumikelloille.
Helmikuun loppu, talven taitekohta on haasteellista aikaa. Onneksi valon määrä lisääntyy koko ajan ja sen tuoma energia vaikuttaa ihan selkeästi mieleen ja kehoon. Yksi mun omista lemppariajanjaksoista koittaa pian, kun mennään tästä vielä hetki eteenpäin. Kevät on jo nyt alkanut antaa tarkka-aistisille ensi merkkejä itsestään. Se kiusoittelee, mutta odotuttaa vielä saapumistaan. Ensi kuun puolella se alkaa tuntua ja näkyä jo ihan kunnolla. Jäät Helsingin edustalta lähtevät vähitellen ja pellot keskustan ulkopuolella sulavat pikkuhiljaa. Muutaman viikon kuluttua tänne betoniviidakkoon kantautuu paljaan maan ja meren juureva tuoksu. Olen jo pari kertaa haistanut ilmassa kevään, mutta tuo tuoksu on toistaiseksi vain vaimea ja vieno aavistus. Tiedän, sen vahvistuvan tulevien viikkojen aikana, ja maaliskuun iltoina kevään voi jo haistaa ihan kunnolla. 

Eilisen laiskottelusunnuntain täysharmaa asu höystettynä neonkeltaisella.
27 päivän kuluttua on Kevätpäiväntasaus, jonka jälkeen talven selkä on virallisesti taittunut. Sitten taas ihmetellään, että jestas, kun on valoisaa, ja kylläpäs se kevät taas tuli äkkiä! :D Ihmiset ryömivät esiin paksujen talvitakkien, myssyjen ja kaulaliinojen uumenista ja nuuhkivat ilmaa epäuskoisina… Tätä jokavuotista ihmettä odotellessa aion nauttia lopputalven harmaudesta ja sammutetusta väripaletista. Nyt  ilmassa on vielä vahva lopputalven melankolian ja kaihoisan odotuksen tuntu. Entä jos kevät ei tänä vuonna tulekaan…? Kutkuttavan mystistä ja ah niin romanttista! ;)

Harmaainspiraatiota.
En ole koskaan osannut sulautua harmaaseen massaan, vaikka aina ihailenkin muoti- ja lifestylebloggaajien tyylikkään monotonista sisustus- ja pukeutumistyyliä. Nautin harmaan sävyillä leikittelystä, mutta jään aina kaipaamaan sitä jotain, Je ne sais quoi…? Kotonani vierailleet, tai pukeutumis- ja meikkityyliäni seuranneet tietävät, että rakastan harmaata. Laskin juuri, että mulla on 6 erilaista harmaata kollege-puseroa + saman verran eri harmaan sävyisiä t-paitoja ja maksimekkoja…!

Aksenttivärien aateliset 2015.
En kuitenkaan osaa pysyä erossa kirkkaista sävyistä, vaikka kuinka yritän. Rakastan neon-värien yhdistämistä erityisesti harmaaseen, mutta ne toimivat mainiosti myös mustan ja valkoisen kanssa. Olen monesti ollut täysharmaisiin pukeutuneena, toinen jalka jo etuovesta ulkona, mutta kipittänyt kuitenkin vielä kylpppäriin hakemaan kirkkaan huulipunan mukaan. Oranssit on mun ehdottomia Power Lips/ meikkiaksentti-suosikkeja. Niitä multa löytyykin varastoista viitisentoista eri sävyistä. Jep, luit ihan oikein… :D Suurin osa on aktiiivisessa käytössä, mutta aina kun samoilen kosmetiikkaosastolla tarkistan, ettei millekään brändille ole tullut uusia mielenkiintoisia oransseja. Niitähän siis ei voi olla liikaa! (#kosmetiikkahamsteri)

So many shades of orange… 
Myös mun yhteistyökumppanit tietävät millä aksenttisävyllä tykkään tuunata huuleni! 
Entäs sinä, talviarjen harmautta, vai väri-iloittelua kevät mielessä?

Photobucket

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

LÄHIRETKELLÄ OMASSA OLKKARISSA & RAVINTOLA SINNESSÄ PORVOOSSA

Ollaan tänä viikonloppuna tehty lähiretkeilyä, ensin omassa olkkarissa ja eilen illalla piipahdettiin myös Porvoon suunnalla. Rakennettiin perjantai-iltana "pesä" olkkarin lattialle, eli raahattiin petauspatja, peitot ja tyynyt sohvan eteen, ja perustettiin siihen meidän viikonloppuleiri. On ollut tosi hauskaa olla yökylässä toisessa huoneessa, on tuntunut samalta kuin joskus teininä pyjamabileissä. Ollaan syöty aamiaista, katottu leffoja, luettu, bloggattu ja oltu vaan. Hupi se on pienikin hupi, vai mitä? ;) Maailman helpointa omatoimiseikkailua, suosittelen kokeilemaan!


Eilen kävin Afroilemassa iltapäivästä, jonka jälkeen hurautettiin Porvooseen Ravintola Sinneen dinnerille. Täten julistan, että se on kyllä yksi mun suosikkiravintoloista, ehdottomasti kotimaan Top 5:ssä. Käydään siellä pari-kolme kertaa vuodessa lounaalla, brunssilla tai illallisella, joka kerta on mennyt ihan nappiin! Ruoka on lähituotettua, sesongin mukaista ja usein luomua. Puhtaita makuja kivalla twistillä. Sinne löytyy nykyään myös Helsingistä Eerikinkadulta. Olen käynyt siellä lounaalla ja pari kertaa after workilla, dinneriä en ole vielä päässyt testaamaan. Kolmen käyntikerran perusteella uskallan kyllä sanoa, että homma rullaa yhtä mallikkaasti, kuin Porvoossa!

Naama näkkärillä.
No sitten eiliseen Porvoon dinneriin… Mulla on edelleen ollut koko viikon ajan kova peruna-, pasta- ja leipätarve. Sanon tässä kohtaa tarve, enkä himo, sillä koen, että se on mun kroppa, joka huutaa hiilareiden perään, ei pään tyydyttämättömät mielihyväreseptorit. Normaalisti en ole kauheasti edellä mainittujen perään, mutta nyt on reissusta paluusta saakka ollut kova hiilaritankkausvaihe päällä… 

Tyhjentynyt leipäkori.
Sinnessä leivotaan itse ihanaa leipää. Korissa oli herkkusämpylöiden lisäksi myös syntisen hyvää saaristolaisleipää. Tehokkaan tanssitunnin jälkeen mulla oli ihan mieltön nälkä, ja pistelin ruokaa odotellessa poskeen melkein koko korillisen leipää. I kid You not, koko kori meni! Sekosin jossain kohtaa laskuissa voitelemieni leipien määrästä. Pöydässä oli myös näkkäriä, mutta sen jätin rauhaan! (…paitsi piti tietenkin ottaa yksi "naama näkkärillä"-hassuttelukuva.)


Leivän puputtamisesta huolimatta alku-, pää- ja jälkiruoka menivät kaikki kaupaksi. Alkupalana nautiskelin karitsapastramia, jonka kaverina oli marinoitua selleriä, sieniä ja kapriksia. Jestas, että oli hyvää. Lautasella yhdistyivät mummolan maut raikkauteen ja savuisuuteen. Pääruokana oli kuhaa ja kasviksia, ja jälkkäriksi Tarte Tartin. Kaksi jälkimmäistä olivat myös todella hyviä annoksia, mutten valitettavasti saanut niistä hyvää kuvaa…

Alkupalan rippeet.
Lopuksi pikainen asukuva Sinnen ovella, ja sitten lähdettiin huristamaan masut pinkeinä takaisin kohti Helsinkiä ja olkkarissa odottavaa pesää. Syötiin vielä vähän karaa, katottiin pari leffaa ja valvottiin myöhään. Täydellinen lopetus lauantai-illalle!

OOTD.
Edelleen mietin, että kauankohan tämä tankkailu mahtaa kestää? Napakasti kirjoitin maanantaina, että nyt saa luvan loppua, mutta hitot… Kait voisin sanoa leipäkoreille sun muille tiukan EI:n, mutta nyt just ei tunnu, että tarvitsee. Sama juttu noiden herkkujen kanssa. Vaikka tällä viikolla suusta on mennyt kaikenlaista epäterveellistä suolaista ja makeaa, kerrankin en tunne huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Päinvastoin! Oon jotenkin uudella fiiliksellä nauttinut noista herkkuhetkistä, sillä tiedän ja tunnen kehossa ja mielessä, että vaikka annankin herkuttelulle pikkusormen, enää ei mene koko käsi!

Näyttääpäs tuolla ulkona harmaalta ja tuuliselta. Taidanpa palata vielä hetkeksi tuonne pesään…  Vedän peiton korviin ja uppoudun Uuge K:n musaselektioon + Hesariin! :)

Photobucket

lauantai 21. helmikuuta 2015

PUTKIRULLAILUA

Johan on taas viikko mennyt nopeasti… Oon ollut tosi väsynyt ja sen myötä blogin päivittäminen on jäänyt. Pahoittelut! Tämä viikko on ollut tanssin ja joogan täyteinen, olen käynyt kahdella Jazz-tunnilla, yhdellä House-tunnilla, yhdellä balettitunnilla, kahdella Kundaliinijoogatunnilla ja tänään on vielä vuorossa Afroilua. Vaikka olenkin ollut väsynyt, uskon, että kun pääsen tähän uuteen viikkorutiiniin kiinni, löydän hyvän balanssin liikkumiselle ja levolle. Mukaan rutiiniin tulee itse asiassa vielä yksi House-tunti, tanssikoulu Saiffa oli nimittäin tämän viikon talvilomalla. Nuo muut tanssitunnit käyn Helsingin Tanssiopistolla. 
Ojentelun, ryhdin pitämisen, isolaatioiden, jackingin, loikkimisen sun muun takia mun alaselkä ja jalat on olleet koko viikon aika jumissa. Oon venytellyt kotona ahkerasti, ja eilen Monna veti mulle salitreenin sijaan putkirullailutreenin!


Kerroin Monnalle, että takareidet on kireät kuin viulunkielet ja että mun terveen, eli vasemman jalan pohje tuntuu olevan totaalijumissa. (Oikea jalkani operoitiin ollessani kahden viikon ikäinen vauveli. Sen pohjelihakset ovat surkastuneet lähes olemattomiksi…) Keskityttiin siis erityisesti jalkoihin, mutta rullailtiin läpi myös selkä, kyljet ja rintalihakset, jotka ovat myös olleet tanssi- ja joogatunneilla kovalla koetuksella. Tehtiin ensin lyhyt alkulämmittely juoksumatolla, ja sen jälkeen rullailtiin n. 45 minuuttia. Aloitettiin sellaisella tasaisella, pehmeähköllä Foam Roller-rullalla, mutta reisiin ja pohkeisiin pureuduttiin vielä erikseen nystyräisellä hierontarullalla. AUUUUTS!!! :D

Kuva via putkirullaus.fi
Tuli kyllä syvät joogahenkitykset tarpeeseen käydessäni tuolla söpön värisellä nystyrämöhköllä läpi sivureisiä. En todellakaan voinut laittaa koko kehon painoa rullan päälle, vaan rullailin menemään toinen jalka maassa. Monna kertoi, että kivun tuntuminen on täysin normaalia, ja se helpottaa rullaus rullaukselta (totta!). Varsinkin lihaskalvojen kiinnityskohdat huutavat hoosiannaa nystyröiden pyörähtäessä niiden yli. Kipua ei kuitenkaan saa tuntua liikaa! Silloin lihas jännittyy, ja rullailu voi vaurioittaa lihasta. 


Nauratti tuossa äsken, kun tutkailin jalkojani… Juuri, kun surffilaudan kantamisesta aiheutunut jättimustelma lonkassa on parantunut, nyt on sitten sivureidet sinipunatäplikkäät! Saan tosi helposti mustelmia ja niiden parantuminen kestää kauan. Oh well, onneksi ei ole vielä minihamekausi. ;) Multa löytyy kotoa isohko, tasainen Foam Roll, mutten ole kauhean ahkerasti sitä käytellyt. Nyt, kun tiedän miten hyvää kehonhuoltoa rullailu on, niin ehdottomasti otan sen mukaan mun liikuntaviikkoon. Mietin myös nystyrärullan hankkimista, aloittelen nyt kuitenkin tuolla tasaisella. Jos saan pidettyä rullarutiinia reippaasti yllä, niin sitten annan itselleni luvan hankkia uuden välineen!

Kuinka paljon turkoosia on liikaa…?! ;)
Ihanaa lauantaita, pus!!!

Photobucket


maanantai 16. helmikuuta 2015

PALAILUA ARKIRUTIINEIHIN (+VIIKKOPAINO)


Jaahas, paino se vaan näyttää tippuvan, vaikka mulla on ollut reissun ja vatsataudin jälkeinen tankkaus täysillä päällä. Tänä aamuna vaaka näytti vähän vähemmän kuin viime viikolla, eli 56,8 kg. Oon tosiaan syönyt viime päivät ku hevonen. Pastaa ja leipää on mennyt, ja melkein joka aterialla on tullut santsattua. Herkuistakaan en ole kieltäytynyt… Ennen reissua musta tuntui, että aina kun oli "tankkauspäiviä", vaaka heilahti samantien ylöspäin. Nyt olen pistellut yli viikon verran poskeeni kaikkea mitä eteen on sattunut, eikä se ole vaikuttanut painoon juuri lainkaan. Voisiko olla niin, että maailman laidalla surffaillessa ja joogaillessa elin normaaliin kulutukseeni verrattuna sen verran miinuskaloreilla, että kroppa meni säästölieliekille?! Ja siihen vielä kaupanpäälisiksi kunnon vatsatauti… Nyt on vissiin sitten aineenvaihdunta lähtenyt vauhdilla liikkeelle, ja kaikki mitä oon suustani alas laittanut, on mennyt kropan hyötykäyttöön samantien. En kuitenkaan meinaa jatkaa tätä tankkausvaihetta pidempään. Eiköhän se kroppa nyt jo ala olla palautunut vajareista + aikaerorasituksesta, joten nyt on hyvä palata normaaliin arkeen!


Mitäs se loman jälkeinen arki sitten tarkoittaa? Sitä, että töitä on taas tehtävä, mutta onneksi koko tämän kevään ajan iisillä tahdilla. Päätyöllistäjäni on Sokoksen Beauty News, viime viikollakin kuvattiin kevätjuttuja! Mallina mulla oli Suvi Tiilikainen, joka ei ole ainoastaan kaunis, vaan myös kiva ja aidosti ihana. Tehdään monesti töitä yhdessä meikkaajina, esim. muotinäytöksissä, mutta nyt Suvi sai vaihteeksi olla itse meikattavana ja kuvattavana!

Liikkumisen suhteen arki tarkoittaa:
- viikoittaisia PT-treenejä Monnan kanssa
- tanssitunteja (ma: House, ti: Jazz, ke: Klassinen baletti, la: Afro)
- joogaa (ti ja/tai ke Kundaliini, niinä aamuina kun jaksan herätä, Astanga)
- olkkaritreenejä, juoksulenkkejä, salia ja uintia fiiliksen mukaan

Mulla oli kello soimassa tänäkin aamuna, olisin halunnut mennyt aamu-Astangaan. Olin kuitenkin ihan sairaan väsynyt, enkä jaksanutkaan nousta. Oon ollut reissun jälkeen aivan nuuduksissa aamuisin, toivon, että se menee pian ohi. Perjantaina treenattiin Monnan kanssa, ja sovittiin, että otetaan perjantai nyt meidän vakipäiväksi. Ennen reissua me vedettiin mun toiveesta 2 krt/vko-tehotreenikausi, mutta nyt tuntuu, että kerta viikossa riittää. Haluaisin myös mennä salille itsekseni, mutta se on jostain kumman syystä edelleen jotenkin haasteellista. Mikähän siinäkin on…? Olkkaritreenailua sensijaan on tullut harrastettua silloin tällöin, mutta mielelläni tekisin siitäkin selkeän viikoittaisen rutiinin, samoin kuin uimisesta.


Kävin eilen Märskyssä uimassa kilsan verran, ja kokeilin ensimmäistä kertaa uimahanskoja. Ollaan käytetty niitä Monnan kanssa vesijuoksutreenailun yhteydessä, mutta nyt kauhoin vauhtia rintauintiini. Kyllä teki hyvää! Veden vastus kertaantui hyvin sammakkosormien avulla, tunsin, kuinka viimeisetkin allien jäänteet saivat tehokyytiä! :D Suosittelen kokeilemaan, nimittäin myös etenemisvauhti kasvoi, ja uimatreeni tuntui tosi tehokkaalta. Sain myös (ehkä) ratkaistua potkuongelmani. Olen edellisillä uintikerroilla miettinyt miksen etene niin sulavasti kuin monet muut uimarit, ja tullut siihen lopputulokseen, että käsissäni/rintalihaksissani ei ole riittävästi voimaa, eikä potkuni ole ihan sellainen kuin pitäisi. Eilen kasvatin kauhontatehoja hanskoilla, joten pystyin keskittymään paremmin potkun hallitsemiseen. Löysin yhtäkkiä sisäreisieni lihakset uinnin aikana, ja sen jälkeen tuntui, että potkutkin alkoivat viedä kunnolla eteenpäin. Tutkailen ja testailen tätä uutta tekniikkaani, ja raportoin sen toimivuudesta! ;)


Nyt kun ei ole mitään 24/7-megatyöprojektia käynnissä, voin hyvin irrottaa aikaa monipuoliselle harrastamiselle. Oon merkannut kesäkuulle saakka viikoittaiset tanssitunnit, Kundaliinijoogat ja PT-treenit kalenteriin. Kaikkea muuta teen sitten sen mukaan miten aikaa, intoa ja kelejä on! Nyt kun kroppa on kevyempi, tuntuu, että jaksan tosi hyvin. Toki voimakin on lisääntynyt, mutta huomasin eilen illalla harjoitellessani päälläseisontaa, että kylläpä kroppa nousee ilmaan ihan eri meiningillä, kuin vaikkapa 5 kg sitten viime vuoden lopulla. Olen löytänyt ihan uusia ulottuvuuksia treenaamisesta, kun sellaiset asennot ja liikkeet, joita on ollut aiemmin hankala suorittaa, tuntuvat nyt mahdollisilta ja saavutettavilta. Enkä tarkoita ainoastaan jooga-asanoita, vaan esimerkiksi House-tanssin floor work-osuuksia ja nopeita suunnanvaihtoja, baletin tasapainoiluja ja ojennuksia, tai vaikkapa ihan vaan varpaista kiinni saamista venytellessä. Ei tule enää masu tielle! ;)

Photobucket

tiistai 10. helmikuuta 2015

- 10 KG!!! :D

No nyt on punnittu, kuvattu ja mitattu! Se on kuulkaa sellainen juttu, että tasan 10 kg on lähtenyt, since näiden Laihisraivareiden ensipostaus 1.7.2014. Vaaka näytti tänä aamuna ihan mieletöntä lukemaa: 57 kg! Me happy, VERY HAPPY!!! :D Tuolla Suuressa Suunnitelmassa lukee, että nyt saan korkata viimeisen Tavoitevaatelaatikon, jihuu! Sen lisäksi on aika arvioida tarvitseeko painoa vielä pudottaa, vai onko tässä hyvä…?

Tältä siis näytän tänä aamuna:



Ja tässä verrokiksi edelliset kuvat viime vuoden puolelta:






Ja vielä niitä mittoja:


Edelleen ne sentit on vähentyneet, mutta pariin paikkaan on tullut vähän lisää… "Ylämasuun", eli kylkiluiden alapuolelle on tullut + 0,5 cm. Syytän matkanjälkeisturvotusta ja viime päivien post-vatsatauti-tankkausta! ;) Reidet on kasvaneet jopa 2,5 cm, eli lihakset on kasvaneet Monnan rääkissä! Haukkariin on myös tullut puoli senttiä lisää. Nuo sentit on kyllä ihan kyllä puhdasta lihasta. Mun kädet ei ole koskaan näyttäneet näin linjakkailta, eli ei haittaa! :D


Tiedättekö, mä olen todella ylpeä itsestäni! Oon viimeksi ollut näin kevyt, hyvinvoiva ja onnellinen, ööö, en edes muista milloin! Sen muistan, että vuonna 2007 oon painanut edellisen kerran suunnilleen tämän verran. Silloin olin petite vääristä syistä: liikaa töitä, valvomista, onnetonta rakkautta, huonosti syömistä, jne. Riuduin pienikokoiseksi, enkä todellakaan ollut onnellinen. Nyt tilanne on toisin, onneksi! Oon tän kuluneen reilun 7 kk aikana oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan. Oon kuunnellut mieltä ja kehoa, ja löytänyt niiden välille tasapainon. Ennenkaikkea oon oppinut rakastamaan itseäni just tällaisena kuin olen. Jos joku kysyisi mikä on mun elämäntapamuutoksen onnistumisen salaisuus, sanoisin ARMO. Vaikka heti alussa asetinkin selkeät tavoitteet, en ole mennyt härkäpäisenä niitä kohti, vaan nautiskellut joka hetkestä tällä matkalla, niin nousuista kuin laskuistakin. Senpä takia tähän viimeiseen viralliseen etappiin pääseminen tuntuu toki hienolta, muttei kuitenkaan käsittämättömältä. Tämänhän mä laitoin tilaukseen viime kesänä, ja sitä saa mitä tilaa. Seuraavaksi on aika mietiskellä, että mitenkäs tästä eteenpäin? Mun ensituntuma on, että tässä painossa tunnen olevani bien dans ma peau, on hyvä olla. Kehossa on toki vielä kohtia, joita haluan vähän muokata ja muovata, mutta noin yleisesti ottaen peilistä mua kattoo ihan sikaihana kissa, BOOM! ;)



Nyt lähden nauttimaan talviauringosta!


Photobucket

maanantai 9. helmikuuta 2015

LOMALTAPALUU JA LOS ANGELES-FIILISTELYÄ

Täällä ollaan, turvallisesti takaisin kotimaassa. Paluumatka meni ihan käsittämättömän helposti. Kone lähti Losista perjantai-iltana klo 21.15. Olin kentällä hyvissä ajoin, sillä halusin syödä rauhassa ja ottaa iisisti ennen lentoa. Söin niin maittavan pihvin, että, ja päälle viellä tömäyksen suklaata. Skoolasin myös päättyvälle lomalleni Proseccolla. Masu täynnä olin ihan valmista kauraa koneeseen astuessani, ja nukahdinkin jo vajaan tunnin kuluttua lähdöstä. Mulla oli kokonaan oma penkkirivi, mutta valitettavasti käsinojia ei saanut ylös, jotta olisin voinut kellahtaa pötkölleen. Eipä haittaa, partiolainen keinot keksii. Heti kun matkustamon valot sammuivat kierähdin lattialle jatkamaan unia vaakatasossa. Siellähän siis ei todellakaan saisi nukkua, mutta ajattelin, että kyllä ne mut sitten herättävät, kun huomaavat, että vetelen sikeitä penkin alla! No, niinhän herättivätkin, kun huomasivat mun lattiallaloikoilun aamiaistarjoilun jälkeen. :D Haistoin kyllä brekkarin ja kahvin, mutta oli niin makoisat unet, etten malttanut herätä. Tuntia ennen Pariisiin laskeutumista nousin penkille istumaan, eli hyvät yhdeksän tunnin unet tuli vedettyä!
Pariisi-Hki-lentokin meni puoliksi torkkuen. Luin välillä kirjaa, välillä torkahtelin. Kotiin pääsin vähän puolenyön jälkeen la-su-yönä, ja uni maistui taas… No viime yönä ei sitten enää maistunutkaan, heräsin klo 2.30 ainoastaan kolmen tunnin torkkujen jälkeen. Pääsin takaisin unille vasta kuudelta aamulla, ja uinuin tyytyväisenä puoleenpäivään asti. Onneksi tänään ei ole mitään ihmeellisempää, voin jetlageilla kaikessa rauhassa!

Minä ja uskollinen vuokrapyöräni möksäni etupihalla.
Viime viikkojen päivitystiheys on ollut tän mun loman takia harvanlaista. Meksikon nettiyhteys oli myös tosi hidas ja alhaalla vähän väliä, joten en aina päässyt kertomaan kuulumisia, kun olisin halunnut. Los Angelesissa taas olin niin vähän aikaa, että halusin ehdottomasti hyödyntää sen ulkoilmassa. Vuokrasin pyörän, jolla painelin menemään parin päivän ajan!


Asuin The Charlie-nimisessä bungalow-hotellissa West Hollywoodissa. Jokaisessa entisaikojen filmitähtien mukaan nimetyssä huoneistossa oli oma keittiö, olo- ja makuuhuoneet sekä pieni terassi tai piha. Itse majailin kolme yötä Marlenessa. Englantilaistyyppiset pikkutalot muodostivat todella viehättävän pihapiirin, joka oli suojassa kaupungin hälyltä.




Pisin pyörälenkkini oli viime torstaina, kun poljin "kotoa" Santa Monicaan moikkaamaan siellä asuvaa kaveriani. Yhteensä reissu oli n. 35 km, aikaa kului n. tunnin verran per suunta. Viiletin pitkin Santa Monica Boulevardia mm. Beverly Hillsin ohi tukka hulmuten! Välillä pääsi polkemaan bike lanea, mutta suurin osa matkasta taittui autojen seassa. Ruuhkat olivat varsinkin takaisin päin tullessa aikamoiset, ja pyörällä pääsi liikkumaan paljon autoja ketterämmin ja nopeammin! Jonkun verran oli pyöräilijöitä, mutta Eurooppaan verrattuna vähän. Losissahan kukaan ei todellakaan kävele, vaan lyhyetkin siirtymät tehdään autolla. Se on sinänsä ymmärrettävää, nimittäin niin valtavalle alueelle kaupunki on levittäytynyt. Pyörä toimi mun mielestä myös oikein hyvin.

Uima-allasleikkejä kavereiden pihalla Santa Monicassa.
Itselleni Losin parasta antia oli aurinkoinen ja lämmin kevätsää, mutta ehdottomasti myös ruoka! Tuolla päin maailmaa voi tietenkin vetää naamaansa rasvaisia jättiannoksia, jos siltä tuntuu, mutta tarjolla on TOOOOODELLA paljon terveellistä, herkullista murkinaa. Ensimmäisenä päivänä kävelin lähikauppaani hakemaan herkullisen täytetyn croissantin ja tuoreista hedelmistä tehdyn salaatin. Toisena päivänä nukuin myöhään, ja join aamiaiseksi ainoastaan smoothien. Kolmantena päivänä menin Voguen suosittelemaan aamiaispaikkaan, ja maistoin elämäni ensimmäistä kertaa Eggs Benedict. Sen rinnalla oli salaattia ja tietenkin kahvia ja appelsiinimehua. Herkullisin lounaani oli torstain lohihampurilainen, voihan nam nam!!! Sen ja Pinot Noir-lasillisen voimin jaksoin pyöräillä 17 km Santa Monicaan. Siellä sitten syötiinkin kavereiden kanssa kunnon sushimätöt, ja taas jaksoin pyöräillä takaisin West Hollywoodiin! :D

Aamusmuuti.

Eggs Benedict à la BLD Restaurant.

Tender Greens'n lounaslohihamppari.
Viimeisenä L.A.-päivänäni kävin The Grove-ostoskeskuksessa katselemassa menoa. Oli aikas hieno, mutta eipä tullut ostettua muuta kuin yksi kirja. Se onkin ihan mieletön, kertoo hengittämisestä. Kirja ja hengittäminen saavat lähitulevaisuudessa oman postauksensa! Bongasin ostoskeskuksesta The Cheescake Factory-ravintolan. Olen käynyt jenkeissä useamman kerran, mutten ole koskaan vieraillut kyseisessä juustokakkutaivaassa. Siispä sinne, ja listalta tietenkin The Most Famous and Popular of them All, eli klassikkojuustokakku sokeriglaseeratuilla mansikoilla.

Juustokakkutehtaan suosituin annos jo yli 35 vuoden ajan: Fresh Strawberry Cheescake.

Noooo, oli ihan hyvää, mutta rehellisyyden nimissä oon maistanut parempaakin… Sieltä suuntasinkin sitten pedikyyriin korttelin päähän Satin Soles-nimiseen paikkaan, jonka taas olin bongannut Alluren verkkosivuilta! Suosittelen lämpimästi Googlailemaan muotilehtien "The Best of"-artikkeleita, olen löytänyt niiden perusteella monta hyvää ravintolaa, hotellia ja kaunistautumispaikkaa reissuillani. Eikä tuottanut pettymystä tämäkään kerta. Jenkeissähän on ihan mieletön beauty-meininki. Kynsi-, hius- ja kulmakarvapaikkoja on joka kadunkulmassa, ja niihin voi kävellä sisään ilman ajanvarausta. Kaikki paikat eivät tietenkään ole laadukkaita, mutta olen saanut hyvän pedikyyrin myös ihan vaan onneani kokeilemalla, ilman sen kummempia suosituksia. Ja ne hinnat!!! Manikyyri $25, pedikyyri $35. Nämä siis about-perushintoja.

Varpaissa Essien "Sittin' Pretty" -sävy, mitähän dudelle laitetaan…?! ;)
Omat jalkani olivat sen verran rähjäisessä kunnossa surffailun jäljiltä, että tilasin täyslaidallisen ja vähän päälle: peruspedi + kuolleen ihosolukon "tuplapoisto" (= ensin levitetään nestettä, jonka hapot ym. kemikaalit pehmentävät kovettuneen ihon. Se kaavitaan pois ja päälle tehdään vielä kunnon raspaus.) + 30 min niska-hartia- ja 30 min jalkahieronta. Tämä kaikki kesti reilun tunnin ja maksoi yhteensä $68 + tipit, eli n. $80 = 71 €. Edellinen Suomessa ottamani peruspedikyyri maksoi 110 €. Kynsien lakkaus tehtiin mun omalla lakalla (vaihtoehtoisesti olisin voinut ostaa käytettävän lakan hoitolasta), ja n. 7 minuutin kumihanskat kädessä tehty "hieronta" oli yksi epämiellyttävimmistä jalkahoitokokemuksista… Ja tämä tapahtui jalkahoitoihin erikoistuneessa Spa'ssa! Anteeksi valitus, mutta, no joo, jatkan edelleen tapaani hoitaa pedikyyrit ulkomailla. Olen toki saanut kotimaassa myös osaavaa ja miellyttävää jalkahoitoa, mutta kyllä se vaan on niin himputin kallista huvia, että harvemmin tulee käytyä.

Uusi oranssi laukku, arskat ja tavoitevaatelaatikosta esiin otetut vähän jo roikkuvat kesävaatteet.
Noniin, takaisin Amerikkaan! En juurikaan ostellut mitään sen kummempaa tältä reissulta, en oikein ollut shoppailufiiliksillä. Vaatteita mulla on niin paljon, että mitään en tarvitse, samoin kosmetiikkaa. Ostin kolme meikkivoidetta keikkapakkiin, Pradan pilottiaurinkolasit ja Gapista nahkaisen kirkkaanoranssin kevätlaukun. En oikein edes jaksanut ikkunashoppaillakaan. Sensijaan fiilistelin amerikkalaisten elämänmenoa, katselin ihmisiä ja nautiskelin kevään väreistä!

Magnoliapuu.
Kaikenkaikkiaan oli ihan huippureissu! Meksikossa oli mieletöntä ja USA toimii aina. Ennen matkaa jännitin vähän yksikseni reissamista, mutta 16 päivää itseni kanssa teki todella hyvää. Oon päättänyt ottaa tästä eteenpäin ohjelmistoon ajan viettämisen itseni kanssa matkustelun merkeissä aina silloin tällöin. Se tekee hyvää niin omalle päälle kuin parisuhteellekin.

Greippipuu.
Huomenna aamulla on luvassa viikkopunnitus ja mittojen + kuvien ottaminen. Saapa nähdä miten reissu vaikutti, vaatteet ainakin tuntuvat vähän löysiltä päällä! ;) Greippipuu ja kirkkaansininen taivas tuokoon pirteyttä tähän harmaan sumuiseen maanantaihin ja aikaerosta toipumiseen!

Photobucket

tiistai 3. helmikuuta 2015

SURF'S UP - SURFFIKUVIA JA -ANALYYSIA

Täällä vieteteään viimeisiä tunteja Meksikossa, iltapäivällä matka jatkuu kohti Los Angelesia. Oon ollut viime päivät vatsapöpön kourissa, ja olo on edelleen hiukan voimaton. Olin toivonut pääseväni vesiin vielä ennen lentoa, mutta taitaa olla parempi nyt vaan lepäillä ja pakata rauhassa. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia viime viikon varrelta:
(All photos by Natalia Reca)



Kaksi ylläolevaa kuvaa on meidän ensimmäiseltä retriittipäivältä. Olin tosi yllätynyt, että pääsin ensimmäisillä yrittämillä laudan päälle ja sain sen jopa hallintaani. Keskittynyt ilme kyllä kertoo kaiken! Me ryhmän kokemattomat surffi-intoilijat käytiin tietenkin ensin läpi teoriaa, sitten kuivaharjoittelua rannalla, ja vasta sen jälkeen päästiin kokeilemaan taitojamme vaahtoon, eli White wateriin suht lähellä rantaa. Surffattiin isoilla, pehmeillä lonkkareilla. Kokeneemmat veti joko omilla, tai Lunazul-surffikoulun kovemmilla/pienemmillä laudoilla.


Oltiin harjoiteltu ekat päivät laudalle nousemista (Pop Up) niin, että kun vaahto osuu lautaan, tehdään kobra-asento = maataan mahallaan laudalla ja nostetaan ylävartalo kaarelle käsivarsien varassa. Sen jälkeen noustiin seisomaan niin, että takajalka (mulla oikea) ottaa ensin ison askeleen, ja vasta sen jälkeen etujalka astuu paikalleen sen eteen. Jostain kumman syystä parin päivän treenaamisen jälkeen rupesin astumaan mun etujalkaa ensin, mikä vaikeutti huomattavasti balanssin pitämistä. En myöskään millään meinannut muistaa kääntää varpaita kohti laudan reunoja, vaan etujalka sojotti jatkuvasti kohti rantaa. Mä luulen, että kun joka päivä tuli joku uusi "palikka" lisää opeteltavaa, niin mulla rupesi jotenkin falskaamaan ne alkupäivien opit. Pää on niin kummallinen! Yhtenä päivänä ketutti vedessä niin vietävästi, että päästelin ärräpäitä oikein härmäläisellä meiningillä! :D Ja negatiivinen energiahan ei tunnetusti paranna suoritusta, joten yksi päivä meni mulla ainakin ihan vihkoon.


Tää kuva on Ancloten rannalta viime viikon torstailta. Me rookiet päästiin nappailemaan ensimmäistä kertaa feissejä (Faces), eli murtumattomia aaltoja vähän kauempana rannasta. Oli ihanan pehmeää menoa, kun oltiin totuttu taistelemaan vaahdossa virtauksien kanssa, ja väistelemään rantavedessä pulikoivia perheitä. Kerrankin sai raidarta rauhassa. Kaikki saivat aaltoja, ja oli koko jengillä hymy herkässä auringontäyteisen päivän päätteeksi!

Kaikenkaikkiaan oli ihan huippuviikko! Kalle Carranza on ehkä maailman positiivisin ja kärsivällisin opettaja. Kertaakaan ei tuntunut, etten halua enää nousta laudalle uudestaan, vaikka tulikin mereltä ja laudalta turpaan, tekniikka ei toiminut ja väsytti välillä niin vietävästi. Viikko on niin lyhyt aika, että ehdin saada vasta pintakosketuksen koko lajiin. Nyt mietinkin, että minnekähän sitä kesällä suuntaisi, ettei pääsisi hyvät opit unohtumaan. Älytöntä treeniä ja lajille omistautumista surffaaminen nimittäin kyllä vaatii. Saa nähdä puraiseeko surffi joskus oikein kunnolla…! Siihen tarvitaan taatusti oma oivallus ja onnistumisen kokemus, joka syntyy sitkeän yrittämisen ja kymmenien, ellei jopa satojen tuntien harjoittelulla!

Nyt rupean pakkaamaan, kirjoittelen seuraavan kerran Ameriikan ihmemaasta! ;)

Photobucket