maanantai 29. joulukuuta 2014

ENITEN KETUTTAA KAIKKI

Noniin, great. Hienoa! WONDERFUL!!! Raivarit. Täysraivarit!!! Arvaatte varmaan miksi… Enpä tässä voi kauheasti tekopyhäillä ja muka-ihmetellä mistä tän päivän täyspottilukema johtuu. Ei meinaan tarvitse mennä sen pidemmälle kuin eilisiltaisen postauksen vikaan kuvaan, niin eiköhän syy "lievään painonnousuun" ole varsin selvä. Ketutus maximus.


Heräsin aamulla täysin väärällä jalalla huonosti nukutun yön jäljiltä. Olin kiukkuinen jo klo 6.00, kun kello herätti. Yritin hautautua peiton alle, mutta tunsin kuinka kiukkuisuus senkun kasvoi unisten aivojeni uumenissa. Meinasin skipata viikkopunnituksen, sillä tunsin nahoissani, ettei vaa'an lukema taatusti tulisi piristämään mieltäni. Mutta pakkohan sen päälle oli nousta, 62,5 kg!!! "Aion pysyä alle 60-kiloisena, täällä on kivaa!", julisti tämä rva Sarkima ei niin kovin kauan sitten. Bollocks!


Kasvavaan aamuketutukseen ei auttanut tuore kahvi eikä vihersmoothie. Kirjoitin aamulla ennen kuvauksiin lähtöä pitkän viestin ystävälleni, se toi hetken helpotuksen. Mutta jääkylmä auto ja liukas katu jo taas pilasivatkin kaiken. Merde, Sacré & Mille Tonnerres!!! Onneksi studiolla oli tuttu kuvaustiimi, joka ei paljoa hetkahtanut, kun kompastelin, kiroilin, tiputtelin asioita ja sain välillä itkunauruhepuleita. Olisiko pientä PMS-oireilua ilmassa, euh…? En muista koska olisi viimeksi tuntunut yhtä aikaa näin kurjalta, väsyneeltä ja kiukkuiselta, enkä kyllä yhtään tykkää tästä!


Koko joulukuun alku itsenäisyyspäivästä alkaen on mennyt uskomattomassa energiahuumassa. Nyt tuntuu, kuin tuo kolmisen viikkoa jatkunut yhtäjaksoinen ihana euforia, vapauden ja hyvänolontunne olisi loppunut viime yönä kuin seinään. Mitä ihmettä oikein tapahtui, loppuiko mun kantoraketista kertaheitolla polttoaine? Vai kärsinkö kenties jonkinlaisesta joulunjälkeismasiksesta? Hormonioireilua tää on ainakin osittain, tai sit mä oon vaan tulossa hulluksi…! Päätin joka tapauksessa antaa itselleni ja maailmalle rauhan, ja laittaa kiskan kiinni tältä päivältä. Terkut peiton alta, mä sammutan valot nyt. Toivottavasti kohdataan maailman kanssa vähän paremmissa fiiliksissä huomenna! Hyvää yötä, MUR. ;)

Photobucket

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

TAVOITTEITA ALKAVALLE VUODELLE

Joulun pyhät on vietetty, ja vuosi alkaa vedellä viimeisiään… En enää pitkään aikaan ole tehnyt ns. virallisia uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita tulevalle asetan aina. Niiden saavuttamiseksi teen tietenkin tapani mukaan Suuria Suunnitelmia! :) Nää mun suunnitelmat ja tavoitteet voi jakaa karkeasti neljään ryhmään:

1) lähitulevaisuuden napakat & nopeat täsmätavoitteet
2) pidempää työstöä vaativat uuden suunnan ja kurssin ottamiset
3) työhön, vaurastumiseen ja menestymiseen liittyvät pidemmän tähtäimen tavoitteet
4) hyvinvointiin ja henkisyyteen liittyvät lyhyen- ja pidemmän tähtäimen tavoitteet

Lähitulevaisuus tarkoittaa itselleni tällä kertaa alkuvuotta, luultavasti myös kevättä 2015. Oon jo päässyt monen tavoitteen suhteen hyvään alkuun tämän vuoden puolella, ja ensi vuoden alkumetreillä haluan laittaa uuden vaihteen silmään. Ennenkaikkea tulevan vuoden napakat ja nopeat täsmätavoitteet liittyvät mun omaan hyvinvointiin, mutta toisaalta ulottuvat myös yksityis- ja työelämään. Haluan aloittaa vuoden tavoitteiden lisäksi ihan konkreettisella tekemisellä. Oon koko tän päivän pallotellut ajatuksia, kirjoittanut asioita ylös, tutkaillut, tuumaillut, ja lopulta laatinut suunnitelman ja aikataulun!

kuva via ilovewaves.com
Lähden tammikuun lopussa Meksikoon surffia & joogaa-retriitille, JIHUU!!! :D Matkustan pitkästä aikaa itsekseni, ja vieläpä ison valtameren toiselle puolelle, ja siitä vielä seuraavan ison valtameren rannikolle! Sinkkuaikoinani ennen Oskarin tapaamista reissasin paljon yksikseni, ja oon vähän ikävöinyt sitä viime aikoina. Toissasunnuntaina päätin repäistä, ja napata itselleni viimeisen tuttujeni järjestämällä retriitillä vapaana olleen paikan. Hyvät, vahvat energiat siivittivät tähän päätökseen, ja olen hymyillyt siitä saakka kuin Naantalin aurinko. Retriitin ideana on siis se, että päivittäin harjoitellaan surffaamista ammattilaisen opastuksella, ja sen lisäksi ohjelmaan kuuluu surffia tukevaa joogaa. Can't wait! Tilasin jo muutamat uudet bikinit netistä, vanhat oli käyneet isoiksi! ;)

Olisiko tässä hyvä surffi- ja joogakampaus Meksikoon? ;)
Tammikuun täsmätavoitteeni liittyvät kehon  hyvinvoinnin kannalta nimenomaan tuonne retriitille lähtemiseen. Keskivartaloni on jo vahvistunut, mutta haluan vahvistaa corea ja tasapainoa entisestään, jotta laudalle nouseminen ja jopa sen päällä pysyminen onnistuisi muutaman viikon kuluttua! Monna tietää mun tähtäimen, ja ollaan sovittu, että treenataan tammikuun kolme ekaa viikkoa kahdesti viikossa, Tyynenmeren aallot mielessä. Jatkan myös aamujoogailua pari kertaa viikossa. Noiden lisäksi viikkooni kuuluu tanssitunteja: maanantaisin housea, keskiviikkoaamuisin balettia + mahdollisuuksien mukaan jazztanssia ja afroa. Toivon pääseväni välillä myös Motivuksen jumppatunneille, mutta en aio ottaa mitään ruuhkaa. Menen, jos on aikaa, ja jumppalukkarissa joku kiva tunti! Juoksentelua meinaan myös jatkaa aina kun siltä tuntuu, eikä akillesjänne vihoittele. Vähän kiinnostelisi myös kokeilla aikuisakrobatiaa. Vanhin kummityttöni, joka harrastaa sirkustelua, oli sitä mieltä, että voisi tehdä hyvää mun elastisuudelle. (eli ei-elastisuudelle!)
Alkuvuoden teemani on: LIHA LIIKKUMAAN!!! Nyt, kun on aikaa ja intoa, niin meinaan liikkua niin paljon kun vaan jaksan ja huvittaa! Kerrankin voin näin tehdä, niin aion kyllä ottaa kaiken ilon irti… ¡Carne Trémula Hasta la Victoria Siempre!

Iloinen munatervehdys jääkaapissa! :)
Syömisen suhteen meinaan jatkaa suht samoilla linjoilla, kuin mitä tähänkin asti, eli:
- lautaselle paljon tuoretta ja rouskuvaa
- kananmunat jatkavat suosikkinani
- siemenet, pähkinät ja erilaiset täysjyväleseet ja -hiutaleet samoin
Lihan syöntiä olen kuitenkin päättänyt vähentää, ja opetella käyttämään eri kaloja monipuolisemmin. Suolan käyttö menee mulla myös tarkkailuun… Luulen, että käytän sitä vähän turhan reippalla kädellä, haluan eroon aamuturvotuksesta ja taikinanaamasta! Tiedättekö sen naaman, kun on syönyt illalla puoli purkkia oliiveja…?! :D Näin joulun aikaan ruokavalio on ollut vähän erilainen, kuin normaalisti, ja se kyllä näkyy ja tuntuu. On meinaan tullut herkuteltua ja syötyä aikas lihaisasti. Onneksi sentään on ollut vähän liikuntaa ja ihanan piristävä Tapaninpäivän tanssi-ilta!

Tämä oli mieluisa joululahja, en français. Täytyy siis kaivaa pitkän ranskan opit jostain muistin syövereistä…!
Sain ystävältäni joululahjaksi ihanan smoothie-raamatun. Ajattelin ottaa jo huomisesta alkaen sellaisen käytännön että pyöräytän joka aamu itselleni kahvikupillisen kaveriksi hedelmä- & vihannessmoothien. Noiden lisäksi sitten tietenkin muutakin aamupalaa, mutta smoothien avulla "puoli kiloa päivässä"-vihannesmantra toteutuu todennäköisemmin, kuin pelkästään salaatteja ja lisukevihanneksia popsimalla. Vauhditan vihreänsaantiani myös kasvisruokakokkailulla, siinä haluan laajentaa repertoaariani ja osaamistani.

No sitten vielä vähän lisää konkretiaa:

- haluan pysyä alle 60 kg painolukemassa
Päivitin tuossa toissaviikolla Suurta Suunnitelmaani, ja kirjasin sinne välietapiksi 4 päivämäärän 21.1., jolloin käännän nokkani kohti Meksikoa. Haaveenani on sitä ennen avata tavoitevaatelaatikko 3, avauskoodina painolukema 57 kg. Jaa, jaa, saapas nähdä kuinka käy, jännittävää! Huomenna vuorossa joulunjälkeispunnitus, eikä ainakaan näin sunnuntai-iltana tunnu, että olisin pysynyt siellä vitosella alkavassa lukemassa. No, aamulla selviää! :)

- haluan saada viitisen senttiä nipistetyä vyötäröltä ja rinnanympäryksestä
Mulla on pari ihan mieletöntä mekkoa, joiden vetskari jää just ton verran auki. Yksi noista mekoista on mun "ikuisuustavoitemekko", joka päällä mun piti astella Elle Style Awardsin punaisella matolla v. 2011. No enpä astellut, enkä seuraavanakaan vuonna… Nyt haluaisin kovasti pukea sen päälle ystävänpäivän illalliselle la 14.2. :)

Biothermin yöselluliittivoide on ollut mulla tämän syksyn testissä… 
- haluan selättää selluliitin
Mulla on pari kohtaa sivureisissä ja peffan alla, joissa selluliitti on näkyvää. Olen kuivaharjannut ja levittänut selluliittivoiteita suht tunnollisesti noin 3-4 kertaa viikossa. Kuivaharjausherätyksestä on itseasiassa tullut ihan kiva ja miellyttävä osa aamurutiinia, mutten siltikään ole muistanut/ jaksanut/ ehtinyt, eli rehellisesti sanottuna VIITSINYT tehdä sitä joka aamu. Tästä eteenpäin viitsin!

- haluan oppia edestakaisen sukelluspunnerruksen
Nyt menee jo sukellus, mutta palauttaminen jää puolitiehen, ja lysähdän lattialle. Uskon, että sitkeällä treenaamisella opin tämän, ja liikkeen hallitsemisesta on taatusti hyötyä myös surffilaudan päälle nousussa, kun ojentajat ja keskivartalo vahvistuvat lisää!

Ei ihan vielä-päälläseisonta!
- haluan oppia nousemaan päälläseisontaan
Tämä liike oli joogaa aloittaessa itselleni täysin mahdoton. Ähisin, puhisin ja punkesin, mutten yksinkertaisesti tajunnut millä lihaksilla ja miten muka olisi mahdollista nousta pään päälle seisomaan ilman vauhtiponnistusta. Joogaohjaaja opasti ojentajien vahvistamisessa ja venyttämisessä, mutten oikein tajunnut niitäkään liikkeitä. Toissapäivänä päätin kokeilla päälläseisontaa olkkarin lattialla, eikä se tuntunutkaan enää mahdottomalta! Ojentajissa oli voimaa, samoin keskivartalossa, ja sain nostettua itseäni tosi paljon pidemmälle kuin aiemmin syksyllä. Olen satavarma, että kun jaksan treenata ja venytellä, niin ennen tammikuun loppua nousen ketterästi päälläseisontaan!

Nää kaikki edellä mainitsemani asiat on aika lailla kehoon keskittyviä. Näin saa ollakin, koska mieli seuraa kehoa. Aina kun treenaan kroppaa, treenaan samalla myös mun mieltä. Sitten on tietenkin vielä ihan erikseen pelkästään mielen harjoitukset, joihin aion keskittää voimiani alkuvuodesta myös!

Talvivaloa meidän olkkarin ikkunasta.
Heti tammmikuun alussa osallistun viikonloppukurssille, jonka aihealueisiin kuuluvat mm. energisointi ja meditaatio. Mulla on kotona myös pari hyvää kirjaa, joiden sivuille aion uppoutua ja harjoitella kaikessa rauhassa mieleni kanssa. Mulla on myös pari ihan konkreettista mielenhallintatavoitetta: oppia pitkäjänteisyyttä, yhteen asiaan keskittymistä ja hoppuilemattomuutta. Noiden kanssa oon jo päässyt alkuun, mutta kyllä ne vaativat vielä paljon työstöä. Vaikka oonkin kirjannut tiettyjä aikaan sidottuja, enemmänkin kehollisia Laihisraivarit-tavoitteita ja päämääriä Suureen Suunnitelmaani, niin mun ei onneksi tarvitse sännätä niitä kohti kieli vyön alla! Toi pitkäjänteisyyden opetteleminen koskee myös niitä.
Oon onnistunut järjestämään mun lähitulevaisuuden siten, että mulla on nyt kerrankin enemmän aikaa itselleni. Oon sopinut itseni kanssa, etten nyt syöksy suinpäin mihinkään projektiin, vaan tutkailen tilanteita vähän rauhallisempi vaihde silmässä. Toi ajatus on ihanan rauhoittava, kerrankin mulla ei ole mihinkään kiire! Se ei tarkoita, että olisin tekemättä mitään, tai että pakenisin johonkin luolaan mietiskelemään ja meditoimaan, päinvastoin! Tässä olen täysillä läsnä, mutta hetken aikaa kokonaan mun omilla ehdoilla. :)

Löysin äsken sattumalta vanhasta Ilta-Sanomien blogistani tasan tällä päivämäärällä pari vuotta sitten kirjoittamani uudenvuodenpäätöksiä-postauksen! Aika samoilla linjoilla olin ajatusteni kanssa jo tuolloin, 28.12.2012, mutta näköjään kesti 1,5 vuotta saada nuo asiat ihan tosissaan alulle. Eipä haittaa, nyt niitä toteuttelen, ja nautin tekemästäni hitaasta, mutta varmasta suunnanmuutoksesta koko loppuelämäni ajan!

Ja tänne loppuun vielä erittäin tuore kuvallinen tunnustus ja pieni loppukevennys, HUPS!


Oh well, välillä näin! ;) Muspus, ja hyvää yötä kaikille!

Photobucket

perjantai 26. joulukuuta 2014

JOULUMEININGIT JA LOHIPASTRAMIOHJE

Olemisen ihanuus, se on kyllä ollut tän joulun teema. :) Kerrankin kiireetöntä, stressitöntä meininkiä, näin sen olla pitää! Aattoaamuna heräsin aikaisin puuhastelemaan paketteja. Olin alunperin suunnitellut tekeväni joululahjoista eläinhahmoja liimaamalla pakettien kylkeen silmiä, neniä, viiksiä, yms. Mutta sitten jotenkin ajatus toisenlaisista teemapaketeista vei voiton. Halusin taiteilla paketteihin scrap book-tyyliin kuvia ja tekstejä, jotka liittyivät joko lahjan saajaan tai sen sisältöön. Niinpä leikkelin läjän vanhoja lehtiä aattoaamun alkajaisiksi, ja kehittelin erilaisia paketteja…

Tyttis, tuutko noutamaan sun paketin ja kirjekuoren tänään…? :)

Tämä mamman paketti sisälsi "sädettimen". Sain myös itse sellaisen. ;) Palaan tähän aiheeseen alkuvuodesta! 
Aattoaamupäivällä kavereita tuli syömään jolupuuroa ja katsomaan Lumiukko-elokuvia, tämä on meidän jokavuotinen perinne. Kummityttö Mimi jäi vielä iltapäiväksi meille askartelemaan, annettiin äidille ja isille hetken rauha tehdä jouluvalmisteluja…! Mimi opetteli kirjoittamaan ystävänsä, eli toisen kummityttöni Jaden nimen. Askarreltiin myös joulukissakruunu! :D

Ongenkoukku, kolmio, pullea masu ja kirjahylly = JADE.  

Jouluprinsessa.
Illalla sitten paineltiin pakettien kanssa kohti lapsuudenkotiani. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun tehtiin lähtöä, yllätin nimittäin pukin rappukäytävästä housut kintuissa! Kirjaimellisesti. Siellä se pukki vaihtoi työasua päälle, oli lähdössä kierrokselle meidän talonyhtiöön. Hän oli fiksuna ajatellut, että tulee ylimmälle kerrostasanteelle laittamaan nutun ylleen. Pukin ensimmäiset sanat olivat "Eihän teillä ole lapsia siellä?!", kun pelmahdin pahemman kerran säikähtäen rappukäytävään. Onneksi Mimi oli ehtinyt jo lähteä. Hyvät naurut saatiin pukin kanssa! ;)

"Tämä hattuhan sopii sinulle!"
Meillä kotona oli aikas perinteiset joulumenot, ruokaa, juomaa, lahjoja, lukemista, pelailua, jne. Kummityttö Jade oli innokas sovittelemaan erilaisia joulupäähineitä erityisesti Oskarin päähän! Kummisetä istui kiltisti sovitusnukkena. :D Ruokaa oli tietenkin taas koko armeijalle! Tein itse joulupöytään lohipastramia Teresa Välimäen "Hyvää joulua"-kirjasta. Marinadi oli enemmänkin Aasiahenkinen, kuin perinteisen joulun makuinen. Valmistaminen oli tosi helppoa, ja lohi maukasta.

Tässäpä ohje, jos haluatte kokeilla:


Tarvitset:
- lohifileen
- soijakastiketta
- sitruunamehua
- oliiviöljyä
- mustapippuria
- chilirouhetta
- sokeria (käytin itse kookospalmusokeria, kun ei ollut tavallista…)
- seesaminsiemeniä



Irrota kalan nahka liu'uttamalla terävää veistä lappeellaan nahan ja lihan välissä. Tee pitkiä edestakaisia sahausvetoja työntäen samalla veistä rauhallisesti eteenpäin.



Laita lohifile sopivan kokoiseen matalaan astiaan. Vuorasin itse astian kelmulla, ajattelin, että marinadissa möllöttävän lohen peitely on näin helpompaa! :)


Sekoita marinadiainekset kulhossa, ja kaada liemi lohifileen päälle.


Varmista, että marinadikastike pääsee hyvin ja tasaisesti ympäri-ämpäri lohifilettä!


Peittele lohi kelmulla, ja laita marinoitumaan jääkaappiin. Anna marinoitua vähintään pari tuntia. Oma lohipastramini lilluskeli marinadissa vuorokauden verran!

Valmis kala parrasvaloissa!
Ota lohi pois maustekylvystä. Painele ja pyyhi ylimääräinen marinadi pois pinnasta, ja paista filettä kuumalla pannulla noin puolisen minuuttia per puoli. Tarkoituksena on paistaa "pinnat kiinni", eli kypsyttää lohesta ainoastaan vajaan sentin verran pintakerroksesta. Tarjoa esim. marinoidun punasipulin kera, myös tähän löytyy ohje "Hyvää joulua"-kirjasta. :)

Kohta meille saapuu kyläilemään kummityttöni Saga. (mulla on aika paljon kummilapsia…!) Me tytöt lähdetään heilumaan ja hytkymään Afro-tunnille Motivukseen. Sen jälkeen herkuttellaan Oskarin laittamaa kanaa ja rouskuvia vihanneksia, NAM! Kuullaan taas pian.

Photobucket

tiistai 23. joulukuuta 2014

AH, JOULURAUHAA!

Jee, joululoma!!! :D Eilen oli viimeinen palaveri, ja nyt on aika uppoutua joulun tunnelmointiin. Joudun käydä vielä pyörähtämässä kaupungilla, mutta saan onneksi tehtyä tuon keikauksen täsmäiskuna! Mulla on tarkat koordinaatit mitä pitää hakea ja mistä. Eilen käytiin kaupassa ostamassa Tapaninpäivän varalle ruokaa jääkaappiin. Aatto ollaan nimittäin mun perheen kanssa ja joulupäivää vietetään Oden kotona. Perinteistä jouluruokailua, -pelailua ja -saunomista luvassa, eli Tapanina taatusti maistuu ihan tavallinen murkina! Vaikken suunnittelekaan kiskaisevani mitään jouluähkyä, niin tiedän kokemuksesta, että laatikoiden, sillien, sun muiden jälkeen himoitsen lautaseleni rouskuvaa ja vihreää.


Huomenna aamupäivästä meillä on täällä kotona perinteiset joulupuurokokoontumisajot, kun läheisimmät ystävät tulevat käymään lapsineen. Se on siis hei hulinaa muutaman tunnin ajan! :D Sen jälkeen laitan nätit vaatteet päälle, kehittelen jonkun joulukampauksen ja -meikin, ja sitten suunnataan illaksi kohti lapsuudenkotiani. Ennen puurorallia meinaan kyllä käydä juoksemassa pienen aamulenkin, toivottavasti on yhtä ihana sää kuin tänään! Saapas nähdä miten jalat jaksaa, tehtiin nimittäin eilen Monnan kanssa supertehokas loikka- & reisitreeni. Sen päätteksi Monna haastoi mut tekemään maksimimäärän burpeeita, 18 meni. Käsissä olisi vielä riittänyt voimaa, mutta jalat oli 45 minuutin reisirääkin jälkeen sen verran hapoilla, että tärinä vaan kävi…

Hiekkalumienkeli. ;)
Lopetettiin meidän jolutreeni mun toivomaan Dive Bomber -punnerustekniikkaharjoitukseen. En voi uskoa, etten viitisen viikkoa sitten saanut yhtäkään sukelluspunnerrusta tehtyä, ja nyt menee jo monta putkeen! Ode on superhyvä sukelluspunnertaja, ja on yrittänyt jeesata mua löytämään oikeaa tekniikkaa. Nykyään saan siis sukellettua hyvin, mutta voimat ei vielä riitä kropan samaa reittiä takaisin palauttamiseen. Monnan kanssa yritettiin eilen miettiä ja tutkia missä kohtaa mun tekniikka ja voima pettävät, ja miten mun kannattaisi kehittää molempia… Meinaan ottaa yhdeksi tammikuun tavoitteistani päästä ylöspäin katsova koira-asennosta takaisin lähtöasentoon, eli sinne alaspäin katsovaan koiraan. Odotan innolla myös paluuta joogamatolle ensi viikolla, sukellukset ja koirailut kehiin sielläkin! :)


Oikein ihanaa, valoisaa ja tunnelmallista joulua kaikille! Nautitaan, levätään ja syödään hyvin, eikös vaan. :) Kirjoituskärpänen on kyllä puraissut sen verran, että enköhän päivittele pyhienkin aikana kuulumisia. Nähdään ja kuullaan siis pian.

Photobucket

Ps. Tammikuun tavoitteet-postaus luvassa välipäivinä!

maanantai 22. joulukuuta 2014

VIIKKOPAINO



Jes, kuudenkympin alapuolella olen pysynyt, aamupaino tänään 59,5 kg! :) Vaikka viime- ja toissaviikolla käväisinkin lukemassa 56,8 kg, niin pikkaisen paino on noussut. Mutta kuten jo tuolloin tavoitevaatelaatikon sisältöä sovitellessani uumoilin, niin hurahtamalla tipahtaneet kilot johtuivat kipeyestä ja ruokahaluttomuudesta. Nyt oon taas syönyt hyvin ja herkutellutkin, eli painon nousu ei tullut yllätyksenä. Sen päätöksen oon kuitenkin tehnyt, että kutosella alkavaa painolukemaa en aio enää tänne kirjata!

Aurinkoa maanantaihin, valoa kohti mennään taas!!! :D

Photobucket

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

VANHAT TUTUT SUURSYÖMÄRI JA HERKKUMONSTERI

Tässäpä heti alkuun kuva-arvoitus, tai itseasiassa kaksi, mitä mahtaa olla näissä kuvissa?



No herkkujahan niissä on! Olin eilisillan yksin kotona, siivoilin, pesin pyykkiä, järjestelin vaatteita, luin blogeja, vertailin lentohintoja, puhuin Skypellä Keniassa asuvan ystäväni kanssa ja kuuntelin musiikkia. Samalla tuli vähän pupellettua… Ei ollut mikään sen kummallisempi herkkuhimo, mutta siinä ne sattuivat olemaan sopivasti käden ulottuvilla. En laskenut määrää, nautiskelin vaan! Mutta hyvin olisi voinut tuon Tobleronen syömisen jättää yhteen, max kahteen (jättikokoiseen) palaan. Tavara on meinaan sen verran tuhtia ja makeaa, että huono olohan siitä tuli…! No, milläs muulla talttuukaan suklaaöveriellotus, kuin syntisen suolaisella salmiakilla! Smart thinking, Mariela!!! :D Sellasta se on välillä. Oon kuitenkin iloinen siitä, että vedin itseni pieneen sokerihumalaan suht hyvällä omallatunnolla. En soimannut itseäni herkutteleusta, vaan ajattelin… Tai itseasiassa en ajatellut mitään. Tarkoitan siis, että suhtauduin herkkujen popsimiseen neutraalisti. En soimannut itseäni, tai laatinut suupielet suklaassa tälle päivälle "hyvitykseksi" supertiukkaa kuntorääkkiä. Aika ihana tunne. Iloinen oon myös siitä, että keho ei enää huuda sokerin perään, niinkuin aiemmin. Hyvin tosiaan olisi riittänyt (iso) pala suklaata ja pari salmiakkia päälle. Sen verran pään sisällä kuitenkin vielä pyörii sama vuosikausia vanha kela, että jostain syystä, ikäänkuin automaationa mutustelin menemään enemmän kuin edes teki todellisuudessa mieli.


Toi on sellainen asia, jonka kanssa mulla on vielä paljon töitä tehtävänä. Oon oppinut jo ihan suht hyväksi herkuttelun hallitsijaksi, mutta kun sille tielle lähden, tuolta jostain aivon mutkasta tulee vielä liian usein komento: syö lisää! Mistähän johtuu, että usein mieli tyydyttyy vasta, kun on ähky tai huono olo. En osaa lopettaa ajoissa. Ei riitä, että olen tullut kylläiseksi ruoasta tai makeanhimo on laantunut. Ihan kuin jotain puuttuisi, ja jatkan, kunnes ellottaa. Ja toihan ei ole hyvä juttu, koska huonoa fyysistä oloa seuraa melkein aina henkisesti vielä huonompi olo. Itsesyytökset ja -inho nousevat tällöin helposti pintaan, ja noidankehä pyörii aina vaan. Näin ei siis käynyt eilen, mutta on käynyt liian usein  nuoruudesta saakka. Pääni sisälle on muodostunut selkeä opittu/totuttu kaava, jota on edelleen liian "helppo" noudattaa.


Nyt kun painoa on lähtenyt, ja sen myötä vatsalaukku taatusti pienentynyt, täytyy olla varovainen, etten änge sinne liikaa kaikkea entiseen malliin! Toi on varmasti monelle pikapainonpudottajalle se todellinen haaste, mieli ei ehdi mukaan muutokseen. Nyt ajateltuna oon oikeastaan aika tyytyväinen, että jumitin siellä n. 61,5 kg:ssa sen pari kuukautta. Mä luulen, että sinä aikana ehdin tottua uuteen vähemmän energiaa tarvitsevaan ja herkkuja kaipaavaan kehooni + mieleeni. Vaikka vanhat pinttyneet tottumukset onkin edelleen läsnä, tunnistan noi tapani nykyään paremmin. Nyt huomaan, kun Suursyömäri ja Herkkumonsteri ovat pääsemässä vauhtiin, mutten ihan vielä osaa sanoa ajoissa STOP IN THE NAME OF MY CURVES! :D Olen huomannut, että noi kaksi kaverusta pääsevät livahtaaman esille jos keskityn syödessäni johonkin muuhun samaan aikaan. Saatan esim. koneella töitä tehdessäni "huomaamattani" vedellä kokonaisen pähkinäpussin! Tai jos ruokailen vaikkapa blogeja/lehtiä selaillen tai kovassa kiireessä, mieli jo seuraavassa palaverissa, tulee helposti syötyä yli äyräiden.

Herkuttelu on siis ihan ehdottoman ok, ja hyvää monipuolista ruokaa pitää syödä niin, että tulee kylläiseksi ja jaksaa. Mutta mun pitää keskittyä. Haluan, että mun annoskoot pysyy hallussa, ja että mieli alkaisi pikkuhiljaa oppia olemaan vaatimatta niitä sokeriövereitä. Mulla on siis edessä koulutuskausi! :) Vaikka kaikki onkin nyt hyvin hallussa, niin ehkäpä kuitenkin olisi syytä etsiytyä noiden mun syömiskieroutumien alkulähteille. Sellainen kutina on, että jäljet johtaa jonnekin varhaisnuoruuteen, enkä oo yhtään varma haluunko lähteä sinne kaivelemaan… Mutta koska olen päättänyt, että tää Laihisraivarointi on ihan oikeasti kokonaisvaltainen elämäntaparemontti, niin pakko kait se on! Sen verran paatuneista tavoista ja tottumuksista on kyse, että tie on todennäköisesti pitkä ja kivinen. Mutta mihinkäs mulla on kiire?! :)


Ihanaa vuoden lyhintä päivää, Yulea, Saturnaliaa, mitä näitä nyt onkaan! Aurinko on juuri noussut täällä Helsingissä ja se laskee jo vajaan kuuden tunnin kuluttua. Valoa kohti mennään taas ensi yönä klo 1.03 jälkeen, kun talvipäivä on hetkeksi seisahtanut.  

Photobucket

lauantai 20. joulukuuta 2014

TAVARA TISKIIN, VAI PITÄISKÖ SITTENKÄÄN…?

Julkaisin itsestäni toissapäivänä Instagramissa ensimmäistä kertaa ns. lihastenpullistelukuvan. Kyseessä on sama shortsikuva, jonka latasin muutaman päivän takaiseen tavoitevaatepostaukseen. Ode nappasi sen salaa, kun suin tukkaani vaateposeerausta varten. Siitä tulikin ihan hauska keskivartalokeikistely! Kuvani rinnalle laitoin "Fitspiration"-kuvan Jennifer Lopezista, Look At Those Killer Abs!!! 


Mietin tosi pitkään, että voiko näin tehdä, onko liiallista itsensä korostamista julkaista itsestään tällaisia kuvia…? Olen Instagramin suhteen varsin varovainen. Mulla on nimittäin paljon nuoria seuraajia, mm. 13-vuotias kummityttöni, enkä halua antaa vääränlaista esimerkkiä! Yleensä jaan omasta mielestäni painavaa ja/tai mielenkiintoista asiaa sisältävät Laihisraivari-postaukset virallisella FB-sivullani, toisinaan jonkun treeni- tai vaatekuvan Instassa. En suinkaan jaa somessa kaikkea mitä täällä horisen, ja olen usein jättänyt tietoisesti jakamatta mm. sellaiset postaukset, joissa on ollut tavara tiskissä, tai olen avautunut mieleni syvimmistä syövereistä. Virallista Mariela Sarkima Beauty Facebook-sivustani kuitenkin tykkää 428 FB-kaveriani, kääk…! Olen siis valmis näyttämään ja kertomaan koko muulle maailmalle täällä blogissa kaiken, mutta omien FB-kontaktien reaktiot pelottavat. Mitä ihmettä?! Tuttu, kovasti arvostamani ihana kauneustoimittaja laittoi keskiviikkona FB:ssa jakamaani muodonmuutoskuvaan kommentin, jossa sanoi, että olen rohkea laittaessani kuvasarjan kavereideni nähtäväksi. Kommentti oli erittäin positiivinen, mutta jäin kuitenkin sen jälkeen mietiskelemään miksi postaan edistymiskuvia, ja miksi niiden laittaminen tänne blogiin tuntuu nykyään suht luonnolliselta, mutta kuvien ja postausten jakaminen muualla saa sydämeni tykyttämään. Tässä kohtaa kynnyskysymys varmaankin kuuluu: pitääkö kaikki kertoa, näyttää ja jakaa?


Ironista kyllä, tämä jakamisasia lävähti naamalle uudestaan torstaina, kun juttelin treenaamisesta erään miespuolisen hyvän ystäväni kanssa. Hän heitti, että "Noh, koskas sä alat ottamaan itestäs treenin jälkeisiä pyllynpullistelu-selfieitä…?!" Hetkeksi nousi pala kurkkuun, ja taisin päästää hermostuneen naurahduksen. "Kettuileeko se?!" Olin nimittäin julkaissut itsestäni tuon postauksen alussa olevan Insta-kuvan pari tuntia ennen kyseistä keskustelua. Juttu jatkui ystäväni kommentilla fitness-headien aikaansaamasta oman kropan löytämisen ylenpalttisesta esiintuomisesta sosiaalisessa mediassa. Sieltä kuulemma tulee helposti huomiota ja lisää vettä myllyyn. Kuuntelin kauhusta kankeana, ja samalla mietin koko ajan tänne blogiin postaamiani mittailukuvia sekä juuri jakamaani edistymis/inspiraatiokuvaa. Jossain kohtaa keskustelua tajusin, ettei kyseinen ystäväni varmaankaan seuraa Instagramiani, virallista FB-sivuani, saatika tätä blogia! Hän ei taatusti tiennyt, että olen juuri tällä viikolla laittanut itseni likoon, ja hypännyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle kuvien puolesta oikein toden teolla. Jäin keskustelun jälkeen pohtimaan aihetta entisestään, pohdinta jatkui koko eilisen päivän... Miksi laitan itsestäni kuvia tänne blogiin? Miksi jaan ne Facebookissa? Haenko hyväksyntää, kaipaanko selkääntaputtelua, kalastelenko jotain…?

Oops, I did IT again!
Tämä teema on ollut lähiaikoina mielessä myös muiden bloggaajien tekstejä lukiessani. Useat ovat saaneet ilkeitä kommentteja liittyen itsensä korostamiseen, itserakkauteeen ja liialliseen omien kuvien postaamiseen. Toki mietin, että noinkohan myös oman blogini (jotkut) lukijat mahtavat ajatella…
Kun aloitin Laihisraivaroinnin pitkän tauon jälkeen uudestaan viime kesänä, päätin olla tekstien ja kuvien suhteen täysin rehellinen. Kertoa ja näyttää miltä tuntuu, no regrets! Ja syy tähän on ainakin itselleni selvä: mikään ei inspiroi ja saa jaksamaan + jatkamaan niin hyvin, kuin motivaattorit. Löysin kesällä itselleni muutaman hyvän kirittäjän bloggaajakollegoista. Lueskelin heidän ajatuksiaan tehdessäni kesälomani ajan Laihisraivarit-projektia edeltänyttä pään sisäistä pohjatyötä. Sain noista blogiteksteistä ja -kuvista lisävahvistusta ja -motivaatiota, ja nämä ihanat naiset auttoivat osaltaan projektini vahvassa startissa! (Heidät löydätte tuosta sivupalkista kohdasta "OMAT SUOSIKKIBLOGINI") Yhdestä kirittäjästä, eli Monna treenaa-blogin Monna Pursiaisesta tuli myös rakas kuntovalmentajani! Luin heinäkuussa koko hänen bloginsa läpi, jonka jälkeen tartuin puhelimeen. :D

Powerpuff Girls!!! :D
Toivon, että kuvani ja blogipostaukseni toimivat samanlaisena inspiraationa jollekin toiselle, joka painii vastaavien mielen ja kehon asioiden kanssa, kuin itse painin. Toki on kivaa saada tykkäyksiä ja kannustuskommentteja somessa, ja kivaa on myös huomata tuolta blogitilastosta, että joku joskus lukeekin näitä horinoitani! Aina sitä kuitenkin miettii, että näinköhän nämä sanat vaan soljuvat jonnekin bittiavaruuteen ilman, että tavoittavat ketään… ;) Mutta ennenkaikkea on ihanaa saada näihin postauksiin kommentteja blogin vakkarilukijoilta, tai tänne sattumalta eksyneiltä sekä tietenkin tutuilta ja tuntemattomilta muutenkin. On niin palkitsevaa kuulla, että joku on tekstieni ja/tai kuvieni myötä löytänyt inspiraation, ja ryhtynyt rupeamaan, tai saanut muuten vaan hyvän mielen! On myös ihanaa kuulla ja nähdä, etten todellakaan painiskele yksin näiden kilojeni ja ajatusteni kanssa…

Tavara tiskiin, mitä laitetaan?!
Niinpä siis aion edelleenkin postailla kuvia itsestäni, toivottavasti se on ok teille kaikille. ;) 

Jos jaksoit lukea tänne asti, ja olet jotain mieltä kuvistani tai teksteistäni, jätä ihmeessä kommentti! Jos törmätään kadulla, salilla, uimahallissa tai hevi-osastolla, saa tulla juttelemaan! Mä en pure, mutta saatan mitä todennäköisimmin jutella takaisin! :D

Kaunista lauantaita.


Photobucket

torstai 18. joulukuuta 2014

ENERGIAA PERHEESTÄ JA (VESI)JUOKSUSTA

Kyllä se energialataus vaan jatkuu, mahtavuutta! Eilisen postauksen jälkeen oli NIIN hyvät energiat päällä, että juoksin tähänastisen elämäni ehdottomasti parhaan ja vaivattomimman lenkin!  Laitoin sielukkaan soittolistan soimaan luureihin, ja lähdin pinkomaan pimenevään iltaan. Otin iisisti viime viikon flunssan jälkimainingeissa, ja muutenkin kuuntelin oloani. Hengitys, syke ja juoksurytmi pysyivät hyvin hallinnassa ja 1,5 h/ 12 km lenkki tuli lopulta tehtyä. Askel oli kevyt, ja tuntui, että olisin hyvin voinut juosta vaikka puolimaratonin. Hyvää juoksuenergiaa lisäsi varmasti myös se, että tiesin näkeväni vanhempani pitkästä aikaa. Käytiin kummityttöni Jaden kanssa hakemassa mumi ja ugi illalla kentältä. Ihanaa saada perhe koolle jouluksi!!!


Oon iloinen siitäkin syystä, että kerrankin oon saanut aloitettua joulun kaikessa rauhassa ilman kiirettä. Loppuvuodeksi ei ole enää mitään työrupeamaa tiedossa, ja päätä + kotiakin olen jo siivonnut hyvän tovin, kuten viime viikkoisessa postauksessa kerroin. ;) Tämä se on todellista joulun rauhaa. Tänään olo on vielä eilistäkin astetta seesteisempi. Monna veti meinaan iltapäivästä supertiukan vesijuoksutreenin, ja nyt oon totaalinaatti! Jostain syystä vesitreenaamiinen saa voimat ihan loppuun, mutta hyvällä tavalla. Johtuu varmasti siitä, että eri vesijuoksu, -sauvomis ja -lihastreenitekniikoissa isot reisilihakset tekevät jatkuvasti tosi paljon töitä ja kuluttavat energiaa. Samoin tietysti kädet, mutta kyllä tämänhetkinen "keitetty spagetti"-olo kertoo siitä, että energiaa on kulunut taatusti ja paljon!


Sain äsken eteeni Oskarin valmistaman Champion's Mealin; sherry-silliä, höyrytettyä perunaa, merisuolavoita, salaattia, keitettyä kananmunaa ja parmesan-basilika-sinappikuorrutettua nieriää. Ah! Päätän illan telkkaria tuijotellen ja uusia bikinejä nettishoppaillen. Tammikuussa nimittäin odottaa reissu kuuman auringon alle Atlantin toiselle puolelle! :D Siitä lisää myöhemmin! Saapa nähdä kauanko meinaan pysyä hereillä, nyt jo silmä painaa siihen malliin, että pakko kait siirtyä tästä nojatuolista sängyn pohjalle… ;)

Kauniita unia!

Photobucket

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

TÄHÄN ON TULTU

Noniin, tämän vuoden päivitetty tavoite on saavutettu, joten oli aika ottaa pitkästä aikaa mitat ja vertailukuvat! Tässäpä tämän hetkinen tilanne kuvin ja luvuin auki ruodittuna:


Tältä siis näytän tänä aamuna päivämäärällä 17.12.2014. Jotenkin vasta nyt ihan oikeasti alan tajuta mitä vajaassa puolessa vuodessa onkaan tapahtunut…!  Allaolevasta kuvasta tuo muutos näkyy vielä selkeämmin!

Vasemmalla heinäkuu, keskellä elokuu ja oikealla joulukuu 2014.
Ensimmäinen asia, joka itselleni tulee mieleen näitä kuvia katsoessa on: NUORENTUMINEN! Näyttäisi siltä, että kilojen mukana on karissut myös ikä! ;) Olen kyllä saanut viime kuukausien aikana useita kommentteja siitä, että näytän tosi nuorelta. Nykyään varaudun myös aina siihen, että joudun näyttämään Alkossa paperit. Ei haittaa, terveisin 35-vuotias!!! Vasemmanpuoleisessa kuvassa olen "kupukyyhky", joiksi hyvän ystäväni eläkkeellä oleva äiti kutsuu ikäisiään naisia. No en nyt ihan eläkeläiseltä näytä, mutta kyllä mulle tuosta kokonaisuudesta tulee vahvasti mieleen keski-ikäinen lady. Kaikella rakkaudella. :)
Keskivartaloni pienentymiseen on vaikuttanut useampi seikka, kukin vähän eri kohtaan. Noita kuvia ja tuossa alapuolella olevaa taulukkoa tutkaillessa voi todeta, että ylävatsa on lähtenyt pienentymään samantien vauhdilla. Jätin nimittäin vaalean leivän, herkut, karkit ja alkoholin pois kesällä tätä Laihisraivarointiprojektia aloittaessani. Pöhötys siis poistui. Seuraavaksi kuvioon tuli säännöllinen liikunta Personal Trainerin kanssa. Käytiin Monnan kanssa jo ensitreffeillä läpi mun tavoitteet ja ajatukset. Kerroin, että haluan keskittyä erityisesti keskivartalooni, ja löytää coreni. Keskustelun pohjalta Monna on treenauttanut mua tosi monipuolisesti, ja taustalla on koko ajan ollut keskivartalon vahvistaminen. Pääpaino treenaamisessa on ollut voima- ja painoharjoittelussa. Ollaan itseasiassa treenattu tosi vähän salilla, eniten ollaan käyty hikoilemassa Mäkelänrinteen uintikeskuksen HOT-alueella. Oon loikkinut, punnertanut, ravannut rappusia, heiluttanut kahvakuulaa, kiipeillyt seinälle, roikkunut renkaissa…
Oon saanut voimaa, ryhtiä ja lihaksia rasvan tilalle. Masun pienenemisestä sen huomaa todella hyvin, mutta toki myös noissa muissa mitoissa. Ainoa mitta joka kasvoi hetkellisesti on käsivarren ympärys. Kun alettiin treenata Monnan kanssa, käsien lihakset vahvistuivat nopeasti, mutta rasvamassa ei tietenkään ihan heti lähtenyt sulamaan. Nyt näen peilistä ja valokuvista, että haba on kasvanut hyvin, mutta samalla ympärysmitta kuitenkin pienentynyt pikkuhiljaa. Käsissä ei enää ole hirveästi rasvaa jäljellä, joten saapa nähdä lähteekö ympärysmitta toiseen suuntaan ensi vuoden puolella…


Huhhuh, rupesi kyllä hymyilyttämään, kun tänään iskin nuo luvut Excelliin. Olen kirjannut niitä ylös vihkoon, mutta vasta nyt laskin kunnolla kuinka ne sentit ovatkaan vähentyneet. Erityisen onnellinen olen vyötärön löytymisestä ja keskivartalotynnyrin pois sulamisesta! Tuo alue on ollut komapstuskivenä nuoresta asti, oon aina jotenkin ajatellut, että "Omppu mikä omppu, and there's nothing I can do about it!" Koska päähuomioni painonpudottamisen näkökulmasta on ollut nimenomaan tuon ompun pienentämisessä, päätin mittailla itseäni keskivartaloalueelta kolmesta kohtaa: kylkiluiden alta, navan yläpuolelta ja masun pulleimman kohdan, eli alavatsan päältä. Se, että olisin kirjannut ylös pelkän vyötärönympäryksen, ei mielestäni kerro koko totuutta!


Syys-, loka- ja marraskuussa en ottanut lainkaan edistymiskuvia, koska en edistynyt ainakaan kropan näkökulmasta. Sensijaan pää edistyi ja kyllä se corekin kehittyi siellä jossain kaiken alla! ;) Vaikka olin melkein kolme kuukautta painonpudotuksen suhteen suvannossa, kävin kuitenkin viikottain treenaamassa Monnan kanssa, ja haaveilin jatkuvasti lisäliikkumisesta. Opettelin syksyn aikana myös päästelemään löysää syömisten ja juomisten kanssa. Olin armollinen itselleni, mutten liian. ;) Herkkuhamsterivaara on edelleen olemassa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut tavoille!

HUOMIO: hippihöpinävaroitus!!! ;)
Tärkein juttu tässä mun Laihisraivaroinnissa on ollut itserakkaus sanan varsin positiivisessa merkityksessä. Oon vihdoin päässyt eroon itsesyytöksestä ja -inhosta sekä turhien lasikattojen kasaamisesta. Oon joka aamu seissyt kokovartalopeilin edessä ja tarkkaillut itseäni. Katsonut syvälle silmiin, ja rakastanut. Oon tutkinut kehon kurveja ja kumpuja, ja arvostanut jokaista soluani. En väkisin, vaan ihan rehellisesti, tunteella! Toki on ollut niitä aamuja, jolloin oon seissyt tuolla eteisessä, ja itku on päässyt peiliin katsoessa. Välillä on ollut vaikea rakastaa itseään, varsinkin jos pään sisällä on ollut ukkospilviä. En silti ole päästänyt irti siitä hyvästä tunteesta, ja vahvasta visiosta jonka heinäkuun helteisinä päivinä istutin itseeni. Tuolloin saatu vainu on siivittänyt tähän hetkeen saakka ja tiedän, että se siivittää pitkälle eteenpäin, toivottavasti koko elämän loppuun saakka. Se, että oon muokannut kehoani mukavammaksi elää, on myös muokannut mieltäni, vai toisinpäin?! Itseasiassa muokkasin ensin mieltäni, jotta ymmärsin sen ja kehon kuuluvan yhteen. Oon kokenut viimeisten kuukausien aikana uskomattomia euforioita, mutta toisaalta myös sumusukeltanut niin syvällä, että oon hetkittäin epäillyt itseäni ja vainuamaani suuntaa. Nyt en enää epäile.

Sydän rupesi hakkaamaan…Tähän on hyvä lopettaa tällä erää. Toivottavasti kaikki te, jotka painitte mielenne ja kehonne kanssa saatte näistä mun teksteistä voimaa ja uskoa. Nyt juuri tuntuu, että itselläni on kumpaakin runsaasti, ja toivon, että energia välittyy ja tarttuu näiltä riveiltä. :)



One love. 

Photobucket