tiistai 3. helmikuuta 2015

SURF'S UP - SURFFIKUVIA JA -ANALYYSIA

Täällä vieteteään viimeisiä tunteja Meksikossa, iltapäivällä matka jatkuu kohti Los Angelesia. Oon ollut viime päivät vatsapöpön kourissa, ja olo on edelleen hiukan voimaton. Olin toivonut pääseväni vesiin vielä ennen lentoa, mutta taitaa olla parempi nyt vaan lepäillä ja pakata rauhassa. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia viime viikon varrelta:
(All photos by Natalia Reca)



Kaksi ylläolevaa kuvaa on meidän ensimmäiseltä retriittipäivältä. Olin tosi yllätynyt, että pääsin ensimmäisillä yrittämillä laudan päälle ja sain sen jopa hallintaani. Keskittynyt ilme kyllä kertoo kaiken! Me ryhmän kokemattomat surffi-intoilijat käytiin tietenkin ensin läpi teoriaa, sitten kuivaharjoittelua rannalla, ja vasta sen jälkeen päästiin kokeilemaan taitojamme vaahtoon, eli White wateriin suht lähellä rantaa. Surffattiin isoilla, pehmeillä lonkkareilla. Kokeneemmat veti joko omilla, tai Lunazul-surffikoulun kovemmilla/pienemmillä laudoilla.


Oltiin harjoiteltu ekat päivät laudalle nousemista (Pop Up) niin, että kun vaahto osuu lautaan, tehdään kobra-asento = maataan mahallaan laudalla ja nostetaan ylävartalo kaarelle käsivarsien varassa. Sen jälkeen noustiin seisomaan niin, että takajalka (mulla oikea) ottaa ensin ison askeleen, ja vasta sen jälkeen etujalka astuu paikalleen sen eteen. Jostain kumman syystä parin päivän treenaamisen jälkeen rupesin astumaan mun etujalkaa ensin, mikä vaikeutti huomattavasti balanssin pitämistä. En myöskään millään meinannut muistaa kääntää varpaita kohti laudan reunoja, vaan etujalka sojotti jatkuvasti kohti rantaa. Mä luulen, että kun joka päivä tuli joku uusi "palikka" lisää opeteltavaa, niin mulla rupesi jotenkin falskaamaan ne alkupäivien opit. Pää on niin kummallinen! Yhtenä päivänä ketutti vedessä niin vietävästi, että päästelin ärräpäitä oikein härmäläisellä meiningillä! :D Ja negatiivinen energiahan ei tunnetusti paranna suoritusta, joten yksi päivä meni mulla ainakin ihan vihkoon.


Tää kuva on Ancloten rannalta viime viikon torstailta. Me rookiet päästiin nappailemaan ensimmäistä kertaa feissejä (Faces), eli murtumattomia aaltoja vähän kauempana rannasta. Oli ihanan pehmeää menoa, kun oltiin totuttu taistelemaan vaahdossa virtauksien kanssa, ja väistelemään rantavedessä pulikoivia perheitä. Kerrankin sai raidarta rauhassa. Kaikki saivat aaltoja, ja oli koko jengillä hymy herkässä auringontäyteisen päivän päätteeksi!

Kaikenkaikkiaan oli ihan huippuviikko! Kalle Carranza on ehkä maailman positiivisin ja kärsivällisin opettaja. Kertaakaan ei tuntunut, etten halua enää nousta laudalle uudestaan, vaikka tulikin mereltä ja laudalta turpaan, tekniikka ei toiminut ja väsytti välillä niin vietävästi. Viikko on niin lyhyt aika, että ehdin saada vasta pintakosketuksen koko lajiin. Nyt mietinkin, että minnekähän sitä kesällä suuntaisi, ettei pääsisi hyvät opit unohtumaan. Älytöntä treeniä ja lajille omistautumista surffaaminen nimittäin kyllä vaatii. Saa nähdä puraiseeko surffi joskus oikein kunnolla…! Siihen tarvitaan taatusti oma oivallus ja onnistumisen kokemus, joka syntyy sitkeän yrittämisen ja kymmenien, ellei jopa satojen tuntien harjoittelulla!

Nyt rupean pakkaamaan, kirjoittelen seuraavan kerran Ameriikan ihmemaasta! ;)

Photobucket

3 kommenttia:

  1. Ooooi!! Mulla on joku juttu lautojen kanssa, ne vetää mua puoleensa ku magneetti. Lumilauta, longboard, surffilauta... Kaikki käy. Vielä ku pääsis testailemaan tuota surffausta! En vois kuvitella mitään niin ihanaa ku viettää aikaa kaikkein rentouttavimpien juttujen kans, nimittäin meri, aallot+jonku sortin lauta. Ei ees haittais vaikka sais aluksi kunnolla turpiin :D Ehkä musta tulee isona sittenki joku vähän räjähtäneen näkönen kokopäiväsurffari eikä ensihoitaja niinku mää nyt oon aatellu. No ei ehkä sentäs, mutta musta tuntuu että oon jo vähän kaukorakastunu tuohon vesilajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nii, ja paranehan kuntoon ni voit nauttia kunnolla Ameriikan maasta! :))

      Poista
  2. Ihania kuvia ja mitä ilmeitä! ;)
    Toivottavasti vatsapöpö meni pois ja Losissa on ihanaa! <3

    VastaaPoista