lauantai 5. lokakuuta 2013

LOMA OHI!

Molskis! Barcelonan hotellin kattoterassin uima-altaalta näkyi upea kattomaisema.
No johan on tullut taukoa blogin päivittämisessä... Lähdin sunnuntaina 22.9. pitkään odotetulle kesälomalle, ja niinhän siinä kävi, että keskityin vain ja ainoastaan en minkään tekemiseen! Seikkailin 11 päivää Espanjan auringon alla Barcelonassa, Torreviejassa ja Ibizalla. Päästelin loman aikana tosi reteästi löysää syömisten ja juomisten kanssa. Voitte vaan arvata, että cava tietysti maistui, ja tulipa kyllä myös herkuteltua muutaman kerran jätskillä sun muilla sokeripommeilla. Yllättävää kyllä paino ei heilahtanut reissun aikana ylöspäin kuin 700 grammaa, ja itseasiassa nyt se on jälleen lähtenyt tippumaan aika reipastakin tahtia. Yleensä olen ottanut lomareissuilla 2-3 kg ylimääräistä, mutta ehkä kaksi kuukautta kestäneestä oikein syömisestä, liikkumisesta ja aineenvaihdunnan vilkastuttamisesta oli tällä kertaa hyötyä. Enpäs kompastunut, vaan nyt on hyvä mieli jatkaa jälleen puhdasta, hyvää ruokavaliota, JA SITÄ LIIKKUMISTA!!!

Sellainen loma etelän auringossa... Ah! :)

Huvittavaa tuossa menneessä lomassa on se, että alunperin meillä oli tarkoitus mennä Mallorcalle, tai Ibizalle vaeltelemaan + urheilemaan. Nooooh....... Rentoiluksi meni, ja matkalaukussa mukana olleet juoksulenkkarit, urheilutopi, ja ne vaelluskengät jäivät täysin käyttämättä. Noloa. :) Toisaalta olen tosi iloinen siitä, että rentouduin, nautin, ja vietin huippulaatuaikaa rakkaan aviomieheni kanssa. Ensi viikolla alkaa nimittäin lokakuun loppuun asti kestävä työrytinä, ja sen jälkeen vetäydyn lähes täysin kirjan kirjoittamisen ja kasaamisen pariin. On ihanaa, että sain tähän väliin kunnon hengähdystauon. Tiedän, että selviän lähitulevaisuuden rytinöistä ja haasteista saamani aurinkoenergian voimalla! :)

Maanantaina sitten punnitus JA KUVAUS! Kääks............

Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti