keskiviikko 23. joulukuuta 2009

PITKÄSTÄ AIKAA

No johan on ollut taukoa kirjoittelussa! Pahoittelut. Tämä loppuvuosi menee aina niin rytinällä. Huomenna on jo jouluaatto...
Tässä pikainen tilannepäivitys:

- Paino suhaa edelleen siinä 58-59 kg:n välillä
- Mahduin vihdoinkin viime keväänä ostamaani tavoitemekkoon
- Olen palannut normikokooni 36
- Olen herkutellut ensimmäistä kertaa sitten elokuun
- Aion herkutella lisää pyhinä
- Olen myös syönyt ruokavaliostani poiketen reippaammin hiilareita mm. joululaatikoiden muodossa
- En ole sortunut ahmimaan. Kerran kävi lähellä... Joulubuffetti meinasi koitua kohtalokkaaksi
- Oloni on muuten virkeä ja iloinen, mutta pimeys väsyttää aamuisin
- Odotan jo innolla vuoden vaihtumista ja normiruokavalioon palaamista

Summa summarum: 3 kiloa olisi vielä nipistettävää, jotta pääsisin laihisraivaritavoitteeseeni, 55 kg. Päätin, että nipistän loput ensi vuoden puolella. En siltikään aio porsastella ja hankkia lisäkiloja nyt loppuvuoden aikana.
Olen todella iloinen, että olen päässyt näinkin pitkälle. Aina kun seison vaa'alla ja lukema alkaa 5:lla, joudun hieraisemaan silmiäni. Vielä 4 kuukautta sitten olin 10 kiloa painavampi, enkä uskonut pääseväni niistä ylimääräisistä koskaan eroon!
Toisin kävi ja tavoitteeni uuden elämäntyylin löytämisestä on onnistunut. Nyt kun olen hieman herkutellut, huomaan todella nopeasti, kuinka esim. karkkien lisäaineet saavat minut todella nopeasti huonovointiseksi. Myös jälkiruokien sokerimäärät tuntuvat järkyttäviltä. Ei muuten, mutta sokerista vieroittautuneena ähky ja ällötys tulee yllättävän äkkiä. En enää kaipaa makeaa, ja siitäkös olen onnellinen!
Samoin noiden hiilareiden kanssa. 4 kuukautta vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneena joululaatikkokimara sai aikaan sen sortin turvotuksen ja ähkyn...! Hassua tuossa viimeviikkoisessa tapauksessa oli se, että tunnistin tuon tunteen "entisen elämäni" kylläisyydeksi. Toisin sanoen ennen söin itselleni moisen olon joka aterialla ja se oli mielestäni täysin normaalia. Huh!
Liikuntaa on ollut hyvin vähän-valitettavasti. Olen käynyt kerran viikossa salilla, that's it. Suunnittelin tuossa juuri vuoden alkuun liikkumislukkarin itselleni. Nyt kun olen pässyt pahimmista kiloistani, haluan nähdä mihin tästä kropasta onkaan! (edellisessä postauksessani uhittelin reippailusysäystä ennen joulua. Ei tapahtunut! Olen sen sijaan juonut glögiä....)

No mutta kaikenkaikkiaan positiiviset tunnelmat! Vähän herkuttelua luvassa ja sitten taas pääsen takaisin jo tuttuun ja turvalliseen kurinalaisuuteen. Uskomatonta kyllä, mutta kaipaan sitä. On hauskaa haastaa itseään ja pysyä ruodussa. Meinaan myös kevätkaudella jatkaa herkkujen nollatoleranssia...

Ihanaa joulua kaikille! Nauttikaa, levätkää, syökää, juokaa, tanssikaa ja laulakaa!

Mutta kaikkea kohtudella! ;)

Photobucket

2 kommenttia:

  1. Hei neiti X!

    Huimasti onnea saavutetuista tavoitteista: koko 36 ja tavoitemekko, aivan mieletöntä!! Onneksi olkoon.

    Myös itse kaipaan sitä tiettyä kurinalaisuutta, mutta toisaalta oikein odotan nyt näitä pyhiä tässä, kun tiedän, että ruotuun pääsee palaamaan heti vuoden 2010 alusta ja mukana on vielä silloin myös se tipaton tammikuu. Sokerista vieroittuminen on muuten pätevä keino. :) Ennemmin tekee mieli syödä suolaista. Avokin kanssa aiomme nimittäin herkutella mm. pekoni-kananmuna-paahtoleipä-aamiaisella... Kaikkea kohtuudella tänä jouluna!!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon huimasta painonpudotuksesta! Vaa'alla tunne on tuttu kun lukema näyttää jotain niin ihanan pientä verrattuna muutaman kuukauden takaisiin lukuihin. Kyllä se vaan on uskottava :) Ja kyllähän sen paremman olon tuntee sisällään, sekä vanhoja vaatteita pukiessa.

    Rauhallista joulunaikaa neiti X!

    VastaaPoista