torstai 14. toukokuuta 2015

JEDIN PALUU

Kuukauden kestänyt blogitauko päättyy NYT! :D Edellinen postaus on kirjoitettu 14.4., eli päivälleen kuukausi sitten. Kirjoittelin tuolloin sokeriövereistä, mutta sitä edeltävässä postauksessa julistin juhlavasti: "On tullut aika toimia". Kuinka selkeältä tuo ajatus tuntuikaan naputellessani nuo sanat tänne blogiin huhtikuun alkupuolella. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että lausuttuani tuon tarpeen ääneen, käynnistyisikin yllättävä prosessi, joka johtaisi uupumiseen ja sen myötä mm. tähän kuukauden mittaiseen blogihiljaisuuteen. Päätös siitä, että on aika toimia sai aikaan sen, että keho ja mieli alkoivatkin aivan mielivaltaisesti heitellä kapuloita rattaisiini, mitä kummaa…? Olin omasta mielestäni saanut nuo kaverukset hyvään balanssiin. Nyt sitten päätin lähteä jälleen keikuttamaan venettä, ja sehän ei käynytkään laatuun. Kun päätin ja sanoin ääneen tuon maagisen "On aika toimia", kehoni ja mieleni jähmettyivätkin paikalleen, eivätkä olisi halunneet antaa mun edetä yhtään mihinkään! Tämä ilmeni fyysisenä ja henkisenä väsymyksenä, suoraan sanottuna uupumuksena. En muista koska viimeksi olisin ollut niin väsynyt kuin viime viikkojen aikana. Jossain vaiheessa jopa mietin, että onko tämä nyt se loppuunpalaminen, tältäkö se tuntuu? Niin väsynyt olin, että välillä itketti. Oli päiviä jolloin väsymys vähän hellitti ja ajatukset jäsentyivät hyvin, mutta vetämätön olo palasi viimeistään seuraavana päivänä takaisin. Hölläsin treenaamista. Jätin noiden vaikeiden viikkojen varrelta sali-, tanssi- ja joogakertoja väliin, jotta kroppani saisi kaipaamaansa lepoa. Nukuin päikkäreitä ja kuuntelin mielitekojani. Istuskelin kahvilla, katselin ohi kulkevia ihmisiä, vietin laatuaikaa rakkaiden ystävien kanssa, piirsin, kirjoitin ja yritin pysytellä hetkessä kiinni. Vaikka kroppa lepäsikin, mieleni myllersi koko ajan täysillä. Pääni työsti alitajuisesti jotain 24/7 ja se uuvutti entisestään. Joinain päivinä tuntui, että haluaisin vetää aivoistani piuhat edes hetkeksi irti…


Case "On aika toimia" käynnisti siis sen sortin lihamyllyn, etten ole vastaavan läpi itseäni koskaan survonut, paitsi ehkä pahimpina teinivuosina! Vai pyörinköhän viime viikot sittenkin läpi pesukoneen teholinkousohjelman…? Nyt oloni on nimittäin samaan aikaan pusertunut ja muotoa muuttanut sekä puhdistunut! :D Olen tehnyt isosti töitä itseni kanssa viime kesästä lähtien, katsonut peiliin ja käynyt piiiiitkiä keskusteluja. Joulukuussa sukelsin vielä syvemmälle, kun päätin ihan oikeasti kuunnella jokaista sisältäni kumpuavaa heikointakin signaalia ja kohdata niiden mukana tulevat tuntemukset face to face. Tämä on tarkoittanut sitä, että olen myöntänyt itselleni vaikeita asioita ja raottanut sisältäni sellaisia ovia jotka luulin lukinneeni jo aikoja sitten, tai joiden olemassaolosta en tätä ennen edes tiennyt. Talvi meni näitä tunteita ja tuntemuksia pyöritellessä, analysoidessa ja tutkaillessa. Kun kevät sitten vihdoin koitti kuukausi sitten, koin vahvasti, että tiettyjä asioita on sanottava ääneen, jotta voin suunnata itseni kanssa kunnolla eteenpäin. Tunsin sisimmässäni, että on tullut aika päättää seuraava kiintopiste ja lähteä kulkemaan sitä kohti. Tuo on vaatinut sen, että talven aikana mutustelemani mietinnät ovat viime viikkojen aikana konkretisoituneet sanoiksi, jotka ovat pikkuhiljaa johtaneet tekoihin. En voi ikuisesti pysytellä ajatusteni kanssa pääni sisällä piilossa.


Tapahtui viime viikolla: olin kärsinyt alkuviikon ajan epämiellyttävistä tuntemuksista kehossa ja mielessä. Kroppa kremppasi taas vaihteeksi, ja vanhat peikot ja pelot olivat alkaneet pyrkiä pintaan saaden oloni rauhattomaksi. Päässäni oli alkanut kyteä negatiivisia ajatuksia niinkin kevyestä aiheesta kuin oman olemassaoloni merkityksestä. Tämän prosessini alkumetreiltä saakka olen ollut sitä mieltä, että olen vainunnut jotain tärkeää. Päivien ja viikkojen kuluessa olen ymmärtänyt aina vaan selvemmin, että tuo vainu liittyy nimenomaan omaan itseeni, ydinminääni. Viime viikolla tuntui ensimmäistä kertaa kuukausiin, että olin kadottamassa tuon vainun. :( Tuntui, että kaikki se mistä olen ollut itsessäni niin ylpeä, eli kaikki tähän mennessä saavuttamani henkisen ja fyysisen minäni kehitys onkin ollut turhaa… Olin niin väsynyt väsyneenä olemiseen ja pääni viikkotolkulla jatkuneeseen tuhannen asian työstämiseen, että suoraansanottuna raivostutti. Olin kyllästynyt itseeni, ja sen myötä vanhat tutut itsekritiikki, syyllisyys, levottomuus, turhautuneisuus, ahdistuneisuus ja jopa viha alkoivat kuplia sisälläni. 
Sitten se tapahtui melkein kuin taikaiskusta. Viime viikon torstaina koin herätyksen, ja sanoin ääneen "Luovutan." Tuo ei tarkoita sitä, että olisin päättänyt luovuttaa itsestäni, prosessistani, tai kaikesta tästä ihanasta (ja vaikeasta) mitä olen käynyt läpi viime kuukaudet. Sen sijaan päätin luottaa tulevaan ja hypätä! Olen koko prosessini ajan kuvitellut meneväni virran mukana ja antavani maailman tuulien johdattaa. Todellisuudessa olen kuitenkin pitänyt lujaa kiinni ja yrittänyt kontrolloida tunteitani ja ajatuksiani. Kulhoni täytyi tulla ääriään myöten täyteen, jotta saatoin antaa sen tulvia yli reunojen. Kun tuo sitten viime torstaina tapahtui, tuntui kuin keho ja mieli olisivat laajentuneet ja harteilta olisi tippunut kilokaupalla painoa pois. Yhtäkkiä sain hapen kulkemaan, ja päässä pyörineet ajatukset alkoivat lipua rauhaksiin ulapalle. Maailma alkoi hymyilyttää, eikä ainoastaan hetken ajan, vaan nyt jo viikon putkeen! Olo on ollut viime torstaista saakka kuin vastavalmistuneella. Tunnen olevani rauhallinen ja valmis kohtaamaan tulevan. Nyt pystyn, jaksan ja haluan astua eteenpäin yhteisessä rintamassa kehon ja mielen kanssa.


Tämä tarkoittaa myös sitä, että mulla on jälleen energiaa ja intoa jakaa kuulumisiani täällä blogissa.  En tällä kertaa pyytele anteeksi tätä kuukauden kestänyttä hiljaiseloani. Tiesin koko ajan, että koittaa päivä jolloin läppärin näppis ja Bloggerin avaaminen syyhyttävät ylitsepääsemättömästi. Se päivä koitti tänään! :)

Photobucket

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin!
    Samantyyppisen mylleryksen ensiasteita käydään varmaankin täällä läpi: pohdin kaikenlaista kyllä, mutta pitäisi tosiaan päästä sanoista/ajatuksista vielä tekoihin... Joidenkin asioiden suhteen niin on onneksi jo käynyt, pikkuhiljaa aina parempaan päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos! :) Peruna kerrallaan, eikö vaan... Täällä kuullaan taas. <3

      Poista
  2. Jotenkin ihana postaus. Kolahti omaan sisimpään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Mä luulen, että aika monella on tällä hetkellä samantyyppisiä keloja käynnissä… Tai niin oon ainakin päätellyt saamastani palautteesta ja näiden mun postausten aiheuttamista keskusteluista lähipiirissä. :) Voimia sinne Suomi-neidon napaan, toivottavasti kaikki on hyvästi. <3

      Poista