Itsesurkuttelun määrä tähän aikaan vuodesta taitaa olla vakio. Huomaan raahustavani kadulla ja miettiväni, kuinka tylsää pimeys ja räntäsade ovat. Huomaan kuinka pirteyteni ja voimavarani tuntuvat valuvan jonnekin ulottumattomiin. Olo on väsynyt ja tekisi mieli luovuttaa.
EI KÄY!
Nyt alkoi reipastuminen. Tänä syksynä en suostu jäämään omaan surkutteluuni ja voivotteluuni märehtimään. Nyt tarvitaan toimintaa. Sain tänään myös aikamoisen porkkanan aikataulussa pysymiseen. En vielä paljasta mikä se on, mutta nyt alkaa todellinen tarpominen kohti
camp II:a
Näin minä sen teen:
- Aloitan vatsalihashaasteen kunnolla. Viimeksi se jäi pariin kertaan.
- Lisään salikäyntien määrän kolmeen/viikko. Nyt olen käynyt kerran.
- Paluu vaalean leivän ja alkoholin nollatoleranssiin 6 viikon ajaksi.
- Syön edelleen reilusti proteiinia ja kasviksia, tiputan nopeat hiilarit minimiin.
- Jos väsyttää, masentaa, ketuttaa, itkettää, epäuskotuttaa tai mitä vaan negatiivista, menen liikkumaan.
Aion olla reipas ja päästä takaisin vauhtiin. Tänään saamani porkkanan kirittämänä ja jo hyvän alkumatkan taivaltaneena,
P-Y-S-T-Y-N S-I-I-H-E-N.
Ja niin pystytte te muutkin, jotka pötkitte samassa suossa!!! :)
