keskiviikko 14. lokakuuta 2009

RYHDISTÄYTYMINEN


Itsesurkuttelun määrä tähän aikaan vuodesta taitaa olla vakio. Huomaan raahustavani kadulla ja miettiväni, kuinka tylsää pimeys ja räntäsade ovat. Huomaan kuinka pirteyteni ja voimavarani tuntuvat valuvan jonnekin ulottumattomiin. Olo on väsynyt ja tekisi mieli luovuttaa.

EI KÄY!

Nyt alkoi reipastuminen. Tänä syksynä en suostu jäämään omaan surkutteluuni ja voivotteluuni märehtimään. Nyt tarvitaan toimintaa. Sain tänään myös aikamoisen porkkanan aikataulussa pysymiseen. En vielä paljasta mikä se on, mutta nyt alkaa todellinen tarpominen kohti camp II:a

Näin minä sen teen:
- Aloitan punnerrushaasteen uudestaan.
- Aloitan vatsalihashaasteen kunnolla. Viimeksi se jäi pariin kertaan.
- Lisään salikäyntien määrän kolmeen/viikko. Nyt olen käynyt kerran.
- Paluu vaalean leivän ja alkoholin nollatoleranssiin 6 viikon ajaksi.
- Syön edelleen reilusti proteiinia ja kasviksia, tiputan nopeat hiilarit minimiin.
- Jos väsyttää, masentaa, ketuttaa, itkettää, epäuskotuttaa tai mitä vaan negatiivista, menen liikkumaan.

Aion olla reipas ja päästä takaisin vauhtiin. Tänään saamani porkkanan kirittämänä ja jo hyvän alkumatkan taivaltaneena,
P-Y-S-T-Y-N S-I-I-H-E-N.
Ja niin pystytte te muutkin, jotka pötkitte samassa suossa!!! :)

Photobucket

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä!
    Mullakin on punnerrukset jääneet... Vatsoja olen kyllä tehnyt, mutta en ihan sen ohjelman mukaan. Lähinnä pitkiä pitoja, lankkua ja V-asennossa. Tehokkaita nekin!

    Tsemppiä uuteen yritykseen! Odotan innolla kuulevani mikä sun porkkana on :D

    VastaaPoista
  2. Oi oi oi! =D Mikä mahtaa olla tuo oranssin värinen herkullinen porkkana...?

    Toivottavasti paljastat sen jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä. Me pystytään siihen. Piste.

    VastaaPoista
  4. Hyvä tytöt! Porkkanan paljastan kun vuosi vaihtuu! :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Punnerrushaaste otettu täälläkin vastaan :)

    VastaaPoista