JOULU TULI VIIKON ETUAJASSA

No nyt se on tapahtunut, paino on vihdoin tippunut alle 60 kg:n. Sehän tarkoittaa sitä, että tavoitevaatelaatikko nro 2 on poksautettu auki. JIHUU!!! Olin tosi iloinen ja onnellinen sovitellessani laatikon sisältöä. Ainoastaan kahdet farkut ja yhdet housut olivat naftit, kaikki muut sujahtivat sukkana päälle. Laatikosta löytyi myös sellaisia arkistojen aarteita, joissa oli vielä hintalaput tallella, tai joihin oon viimeksi mahtunut 8-10 vuotta sitten. Voitte varmasti kuvitella sen fiiliksen, kun sovittelin menemään, ja vaatteet sopivat yksi toisensa jälkeen! Tuon laatikon ehdottomana kruununjalokivenä pidän kuitenkin näitä mustia housuja:

Olen ostanut ne vuonna 2001! Nii-in, 13 vuotta sitten!!! :D Nuo housut ovat yhdet seksikkäimmistä, jotka omistan, niissä on nimittäin ihan kick ass-leikkaus. Materiaali on paksua laadukasta, täydellisesti laskeutuvaa kangasta, lahkeet levenevät, vyötärö istuu täydellisesti, ja peffa näyttää ihan sairaan hyvältä. Oon siis viimeksi mahtunut niihin silloin joskus 2000-luvun alkuvuosina. Ah, whatta feeling! :)

Mahduin myös näihin New Yorkista kesällä 2008 ostamiini shortseihin, joita en sittemmin olekaan käyttänyt… Muistan, että silloinkin ne jo vähän kinnasivat, mutta ajattelin, että tiputan pari kiloa, niin ne varmasti istuvat täydellisesti. No, enpä tiputtanut, vaan lihosin niistä niin pahasti ulos, että pahimmillaan kyseiset shortsit eivät tulleet reisieni yli. Mutta nytpä tulivat, ja tipahtavat juuri soppelisti lantiolle. Perfection.

Arvaan, että tää kilojen nopea tippuminen on osittain flunssatoipilaana olemisen syytä. Vaaka on siis näyttänyt nyt pari päivää 58,6 kg. Kun ruoka alkaa taas maistua kunnolla, on selvää, että painokin nousee. Yritän kuitenkin pysytellä kuudenkympin alapuolella, täällä on kivaa! :) Vaa'alla hyppäämisen lisäksi on hyvä ottaa kuvia. En nimittäin ainakaan itse tajunnut, että esim. mun käsilihakset erottuu noin hyvin, näyttää kivalta. Hoikistuneen olemuksen ja "uusien" vaatteiden innoittamana haluan laittaa uuden treenivaihteen päälle heti kun olen kunnolla tervehtynyt. On tosi kova himo päästä tanssimaan, nostamaan rautaa, joogaamaan ja juoksemaan. Ei ainoastaan, eikä varsinkaan ensisijaisesti siksi, että haluaisin tiputtaa painoa ja hoikistua lisää, vaan ennenkaikkea siksi, että haluan vaalia tätä hyvää oloa. Toki haluan kiinteytyä vielä lisää. Nyt kun olen näin käsinkosketeltavasti kokenut, että se ON mahdollista, eikä oikeastaan edes vaikeaa, jos vaan saa pään ja kropan puhaltamaan yhteen hiileen, haluan haastaa itseäni puskemaan eteen- ja ylöspäin. Nyt juuri tuntuu siltä, että There's no limit, mä pystyn mihin vaan.  Mä uskon itteeni, ja tiedän, että mussa on voimaa, sisäistä ja ulkoista, ja haluan valjastaa kunnolla nää mun voimavarat käyttöön!

SUURI SUUNNITELMA PÄIVITETTY

Noniin, se on perjantai 13. päivä, onnenpäivä. Niin oon ainakin ajatellut pienestä pitäen! :) Edit: Niin, siis tänäänhän on 12.12. :D Sen kunniaksi päätin katsoa puolisen vuotta sitten laatimaani Suurta Suunnitelmaa vähän läpi ja päivittää sen tähän hetkeen. Käykäähän kurkkaamassa!

PSYKOFYYSINEN SIIVOUSRITUAALI KÄYNNISSÄ

Tätä vuotta on jäljellä enää 20 päivää. Mulla on jotenkin ihanan levollinen ja vahva olo uuteen vuoteen siirtymisestä! Tuntuu, että tää kulunut vuosi on nivonut yhteen monta jo aiemmin käynnistynyttä prosessia niin päässä, kehossa, työ- kuin yksityiselämässäkin. Vuoden viimeiset metrit on mulle aina sellaista tietynlaista tilinpäätösaikaa. Jeps, firmani tilikausi päättyy, mutta viimeistään joulun pyhien kynnyksellä käynnistyy myös jokavuotinen henkilökohtainen tilintekoni ja siihen liittyvä siivousvimma. Enkä tarkoita pelkästään kodin siivoamista, vaikka se kuulukin vahvana osana tätä psykofyysistä rituaaliani…

Käyn yleensä useiden päivien ajan läpi vuoden aikana pinoihin kertyneet muotilehdet, vaatekaapin, kellarin, maustehyllyn ja -kaapin, kuivakaapin, kirjahyllyn, työpöydän laatikot ja lokerot, jne. Samalla kun teen tuota kaikkea, tuuletan vahvasti myös pääni sisällä. Pölyjen pyyhinnän lomassa mietin mennyttä vuotta, puntaroin hyviä ja ei niin hyviä hetkiä. Samalla kuikuilen kohti tulevaa vuotta, ja mietin mitä kaikkea siltä odotan. Viimeistään uudenvuoden aattona, tai ihan viimeistään alkavan vuoden ensimmäisenä päivänä, istun itseni kanssa alas ja summaan puhtaassa kodissa tätä kaikkea! Usein olen kirjannut pohdintojani ja summa summarumeitani ylös, hahmotellut suunnitelmia ja piirrustellut mind mapeja. Tai sitten olen vaan nököttänyt cavalasi kädessä tyytyväisenä siitä, että uusi vuosi alkaa puhtaalla mielellä (lattialla)! :)

Tänä vuonna tuo siivoamis- ja tuuletusprosessi käynnistyi ennenaikaisesti, nimittäin jo kesälomani aikana heinäkuussa. Tai oikeastaan se on käynnistynyt jo pari vuotta sitten, mutta kesällä sain sovittua itseni kanssa, että nyt on vihdoin tullut aika nivoa kaikki roikkuvat irtopiuhat yhteen. Siitä saakka olen käynyt kaiken työkuhinan taustalla läpi itsekseni (ja tiettyjä juttuja täällä blogissa) niitä asioita, joita tuolla pään sisällä on pyörinyt viime vuosien aikana. Olen kirjoitellut tästä orastavasta oikean suunnan vainustani jo noista kesän ensipostauksista lähtien. En vieläkään osaa tarkalleen sanoa mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta sen tiedän, etten ole pitkään aikaan odottanut vuoden vaihtumista näin paljon, kuin nyt.

Tänään tunnen flunssaisesta olosta huolimatta, että mun ajatus on kirkas. Vaikka nenä onkin tukossa, on viime viikkojen pään sisäinen sumu hälvenemässä. En vielä sano, että se on hälvennyt kokonaan, mutta ainakin sen verran, että näen eteenpäin! :) 2014 tulee jäämään omiin historiankirjoihini vuotena, jolloin ymmärsin vihdoin kuunnella itseäni. Olen luullut kuunnelleeni koko ajan, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt mitä oikeasti tarkoittaa kuunnella. Olen aiemmin kyllä kuullut omat toiveeni ja tarpeeni, mutta olen antanut muka tärkeämpien asioiden, yleensä työ-sellaisten mennä edelle. Jatkuvasti! Nyt olen vihdoin KUUNNELLUT.
En vielä osaa laittaa sormeani tarkasti siihen kohtaan, tai edes osoittaa ihan tarkkaa suuntaa mihin olen menossa, mutta menossa olen, sen tiedän satavarmasti! Kaikista iloisin olen siitä, että me kuljetaan kehon ja mielen kanssa kohti sitä jotain yhdessä, käsi kädessä. Tuuletetaan, siivotaan, järjestellään ja putsataan kaikki yhdessä; pään sisältä ummehtuneita ajatuksia ja ajatusmalleja, siellä riittävän pitkään pyörineitä skriptejä. Samalla järjestellään yhteistä tilaa ja aikaa meille kaikille. Tämän myötä oon toivottavasti pian valmis avaamaan puhdistuneen kehon, mielen ja kodin ovet ja ikkunat apposen ammolleen, ja antamaan raikkaan ilman sekä uusien ajatusten ja ideoiden tulvia sisään! Toistaiseksi kuitenkin jatkan vielä siivoamista… :)

Pääsette lukemaan lisää tästä loppuvuoden siivousrituaalistani parin viikon kuluttua ilmestyvästä Kodin kuvalehdestä! Toimituksessa olivat saaneet vihiä, että siivoilen aina kuluvan vuoden kuonat pois alkavan tieltä, ja pyysivät mut mukaan eri tyyppisistä siivoajista kertovaan juttuun. Voin jo paljastaa, että puhuttiin henkisen siivoamisen lisäksi kodin siivoamisesta muutenkin, enkä ole sen suhteen kovinkaan mallikelpoinen kansalainen… :D Lehti ilmestyy muistaakseni tiistaina 30.12., laitan tänne sitten huutelua, kun on kaupoissa!

Ihanaa viikonloppua!!!



Ps. Tämän postauksen hassuttelukuvat on uudenvuodenaatolta 2009.

RAAKANAAMIO, FLUNSSA JA KESKIVARTALO

Noniin, nyt se sitten iski, flunssa nimittäin. Tai mikä lie, kurkku on ainakin ihan turvoksissa! Ehkä maailma päätti näpäyttää, nimittäin juuri eilen rehvastelin ääneen kuinka olen välttynyt perinteiseltä syysflunssalta. Oh well… Vällyjen alla ainakin tämä päivä!
Eilinen oli aikamoista haipakkaa. Kuvattiin Karita Tykän kanssa Sokoksen keskitalvella ilmestyvän Beauty Newsin kansikuva + pari videota. Halusin Karitan mukaan kuvauksiin, koska hän on kyllä sen sortin supernainen, että! Olen testaillut kesästä lähtien Karitan kirjoittaman "Raakaa ja makeaa"-kirjan herkkureseptejä, ja kiinnostunut raakaruoka-aiheesta kovasti. Nyt Karitalta on ilmestynyt toinen kirja, "Hyvää huomenta", jossa on lisää kutkuttavia reseptejä. Sain myös eilen Karitan meikkiä tehdessäni ilmaisen luennon superfoodeista, hivenaineista, antioksidanteista sun muusta, mistä Karita tietää taatusti uuden kirjallisen verran! Puhuttiin paljon myös siitä, kuinka sisäinen hyvä olo ihan oikeasti näkyy ulospäin ja vaikuttaa mm. ihon hyvinvointiin…  

Jutustelun lisäksi valmistettiin tuorekasvonaamio herkullisista iholle hyvää tekevistä raaka-aineista. Testattiin naamio tietenkin mulle! :D Pehmeä iho tuli, ja naamio oli myös syötävän hyvää, slurps. Tästä lisää ensi vuoden puolella, laitan linkkiä ja ohjeen, kun matskut on livenä Beautynews.fi-saitilla!

Kuvauksista syöksyin pää kolmantena jalkana Monnan treeneihin. Jumituin ruuhkaan sen verran pahasti, että saatiin huhkittua ainoastaan puoli tuntia. Mutta wow, mikä tehotreeni! Monna oli aiemmin päivällä kysynyt tekstarilla, että minkälaisen treenin haluaisin tehdä, ja tilasin KYYTIÄ KESKIVARTALOLLE. Sitä sain!!! Aloitettiin patterilla 5 x burpee + 1 minuutin hoover + lepo. Viisi kierrosta näitä, eli luulot pois samantien. Sen jälkeen tehtiin putkeen eri tyyppisiä vatsa- ja selkälihasliikkeitä tehokkaalla tahdilla. Kiirepäivästä, vähän huonosti nukutusta yöstä ja epämääräisestä syömisestä huolimatta tuntui, että energiaa oli kuin pienessä gallialaiskylässä! Tosin ihmettelin miksi korvat menivät lukkoon burpeita tehdessä… (Syy selvisi tänä aamuna!)
Treenin jälkeen oli väsynyt olo, ja tuntui, että pyörin ruokakaupassakin vaan puolukkana. Kun vihdoin pääsin kotiin, en halunnut mitään muuta kuin mennä kuumaan suihkuun ja nukkumaan. Tyydyin syömään puoliväkisin raejuusto-cashewpähkinä-avokado-sötkötystä, ja sammuin kuin saunalyhty. Yöllä heräilin jatkuvasti, kun välillä oli kuuma, välillä kylmä… Sitten oli niska puuduksissa ja seuraavaksi kädet. Aikaisin aamulla tunsin, että jaahas, flunssapöpö on kimpussa! Onneksi jääkaapissa on inkivääriä, chiliä ja sitruunaa joista voin tehdä tehojuomaa.

Loppuun vielä pari sanaa siitä keskivartalosta. Pyysin Odea taas kuvaamaan mun koirailua viime launataina olkkaritreenin yhteydessä. Lähiaikoina on nimittäin ollut sellainen olo, että mun asento on jotenkin väärä… Oon kovasti yrittänyt keskittyä, että saisin itseni tiputettua oikealla tavalla hartioiden väliin, kädet pysymään suorassa ja kantapäät maassa. Tähän kohtaan kuitenkin hetkeksi huomio mun oikea- tai vääräoppista Adho Mukha Śvānāsanaa tärkeämpään asiaan:
I CAN SEE MY ABS!!! :D

15.11.2014: No abs.

6.12.2014: Yes abs.

Kolmessa viikossa on tosiaan tapahtunut jotain tuolla midriff-alueella, mahtavaa. Ja sellainen loppukaneetti vielä, että paino pysyy edelleen sitkeästi tasan ja samassa lukemassa viikko toisensa jälkeen. Siksi en ole edes viitsinyt sitä tänne kirjata. Toinen vaihtoehto on, että vaaka on pimahtanut ja jumittaa tästä iäisyyteen lukemaa 61,5 kg. ;)

ENERGIAVIIKKO

Viime viikonlopun retriitti antoi sen verran energiaa, että olen käynyt liikkumassa tällä viikolla joka päivä. Täytyy sanoa, että olen kyllä aika ylpeä itsestäni. Maanantai oli vähän vielä tahmea päivä. Huomasin, että sumu pään sisällä alkoi jälleen sakeentua iltapäivästä, vaikka viikonlopusta olikin positiiviset vibat päällä. Päätin painella salille sumua hälventämään! Toi oli taatusti koko kuluneen viikon ratkaisevin teko. Mielen teki mieli päästä rehkimään, kuuntelin toiveen ja toteutin sen!
Onneksi menin, tuli (ylläripylläri) hyvä fiilis, orastava sumuisuus hälveni ja viikko starttasi reippaasti. Tiistaina treenattiin Märskyssä Monnan kanssa, olo oli todella erilainen kuin viime viikon treeneissä. Nyt oli sekä pää että kroppa täysillä mukana! :) Keskiviikkona kävin urheiluhierojalla. Naama puutuu nimittäin edelleen, varsinkin kun tulee välillä vähän äkistettyä ja kiristeltyä kaulajänteitä treenatessa. Silloin huomaan, että hartioiden, kaulan ja kasvojen lihakset rupeavat nykimään vasemmalta puolelta, ja joudun hölläämään. Fysio 7:n Angeelika, joka on pelastellut mua jumituksista jo usean vuoden ajan, lähti tutkimaan tilannetta. Hieronnan lopuksi hän totesi, että mun lavat on niin liikkumattomat, että nyt heti ja äkkiä pitäisi saada yläselkään kunnolla pumppaavaa liikettä aikaiseksi. Lähdin kävelemään kotiin mietiskellen, että ok, täytyypä kaivella muistin syövereistä esiin dancehall reggae- ja afrotanssituntien opit. Päätin, että illalla voisin mennä pitkästä aikaa jumppatunnille. Selailin Motivuksen keskiviikkoillan tarjontaa, ja kuinka ollakaan, illassa oli tarjolla "Booty Shake"-tunti.

Sinne siis! Ja voi jösses, vatkattiin kyllä sen bootyn lisäksi ihan koko kroppaa. Oli tosi mainio tunti, joka teki taatusti hyvää mun selälle. Tunnista innostuneena päätin mennä eilen kokeilemaan Motivuksen Dancehall-tuntia. Sekin oli mainio, tosi erilainen kylläkin kuin ke-illan vatkailu. Tunti on ihan uusi, opettajana toimii Jamaicalta kotoisin oleva Peter. Hän opetti meille erilaisia Kingstonin klubeilla suosittuja moovseja ja tanssirutiineita, kuten "Shampoo" ja "Push Away". Hauskaa ja rentoa oli, ja yläselkä pumppasi rytmien mukana menemään minkä kerkesi! :D Kokeilin eilen tuota tanssituntia ennen Motivuksen 30 minuutin mittaisen HIIT-tehotreenin, toimi sekin!

Tänään, (itseasiassa vartin kuluttua, KÄÄK!) on vuorossa salitreeni Monnan kanssa. Tää on ollut todellinen tehoviikko! Huomenna meinaan tehdä vielä jonkun treenin joko kotiolkkarissa, tai sitten jumpassa/salilla, ja sunnuntai on sitten lepopäivä. On kyllä hyvä olo kropassa, kun on joka päivä tehnyt jotain sen hyväksi. Juoksua ikävöin, mutta antaa sen akillesjänteen nyt parantua rauhassa. Vähän se on ärtynyt noista jumppa- ja tanssitunneista, mutta olen kyllä huoltanut sitä. Menen kuun puolessavälissä uudestaan Auroniin. Katsotaan mitä fyssari sanoo, täytyykö jättää askeltavaa liikuntaa vähemmälle… Toivottavasti ei, kun kerrankin oon päässyt vauhtiin! ;)

Jos tekee mieli sheikata perjantain kunniaksi, TÄÄLTÄ löytyy reilun 10 minuutin mittainen Afrobeat-kotitreeni. Näytti ihan hauskalta, vaikka taustan rummuttajasedät ei kyllä oikeesti rummuta!!! 

HENGÄHDYSHETKI VILLA MANDALASSA

Osallistuin viime viikonloppuna "Hengähdyshetkiä"-retriittille. Kirjoittelin perjantaina tuntemuksistani tästä viime aikoina vallinneesta kummallisen sumuisesta olotilastani ja analysoin samalla miksi kaipasin niin kovasti hengähdyshetkeä. Odotin retriitiltä eniten tyhjyyttä ja olematonta olemista. Odotin pääseväni pariksi päiväksi siihen ihanan autuaseen tilaan, jossa voin itse valita tartunko syötettyyn ajatukseen, vai annanko kuulemieni ideoiden ainoastaan soljua mieleni sopukoihin… Toivoin viikonlopusta jonkinlaista päämäärätöntä välitilaa, jonka jälkeen voisin kenties tarkastella uudelleen omaa tilannettani, ja toivottavasti päättää haluanko & pystynkö näkemään sumun läpi, vai jatkanko sen seassa tarpomista.

Viikonlopun aikataulu.

Omasta mielestäni tällaisten retriittien parasta antia on se, että on selkeä aikataulu jonka mukaan päivät etenevät. On myös tärkeää tietää koska syödään! :) Hengähdyshetkiviikonlopun aikataulu oli todella passeli. Runko ja rytmi oli varsin selkeä ja se oli rakennettu siten, että minkä tahansa palikan voi jättää pois, jos vaikka tekee mieli levähtää hetki itsekseen. Oma mieleni olisi ehkä kaivannut lauantaille 1,5 h luennon lisäksi esim. jonkun toisen luennon, tai itsekseen tehtävän kirjoitus/mielikuvatehtävän. Mutta ymmärrän hyvin, että monille retriitti on kauan kaivattua omaa aikaa, ja se, että saa olla itsekseen rauhassa 2 x 1,5 h yhden päivän aikana on todellista luksusta. Siksipä aikataulu oli erittäin jees.

Mielen mandala ja muistiinpanovälineet.

Retriitti alkoi perjantai-iltana Loviisan lähellä sijaitsevassa hyvinvointikeskus Villa Mandalassa. Aluksi majoituttiin huoneisiimme, minkä jälkeen kokoonnuttiin kuulemaan mistä viikonlopussa on kyse. Ohjaajana toimi Villa Mandalan toinen omistaja ja emäntä, Mia Jokiniva. Ensimmäinen ilta oli varattu arjesta irrottautumiselle mielikuvaharjoituksen ja lempeän joogaharjoituksen avulla. Päästiin hahmottelemaan omaa "Mielen mandalaa", jonka avulla päästiin tutkailemaan oman elämän eri osa-alueita akseleilla terveys, henkisyys, ihmissuhteet, seikkailu, ihmissuhteet, työ ja raha. Tein tasan kaksi vuotta sitten saman analyysin Takaisin kartalle-retriitillä. Kaivelin sunnuntai-iltana arkistoistani tuon retriitin aikana tekemäni muistiinpanot, sillä halusin vähän verrata mielentilaani syksyllä 2012 ja nyt. Tuolloin pari vuotta sitten Mielen mandalani paljasti tärkeimmäksi työstettäväksi sektorikseni HENKISYYDEN, eli koin, että tuo osa-alue elämästäni oli eniten retuperällä ja kaipasi huomiotani.
Teen tästä ihan oman postauksensa, nimittäin viime perjantaina tekemäni mandala paljastikin jotain yllättävää…! 
Ensimmäinen ilta päättyi rauhalliseen jooga- ja hengitysharjoitukseen sekä maittavaan illalliseen. Martti-kokki oli loihtinut herkullisen kasvisaterian, ja jälkkäriksi raakasuklaakakkua. Nautiskeltiin myös yrttiteestä, jossa oli mukana Martin itse keräämää, masua ja mieltä rauhoittavaa Rohtovirmajuurta (Valeriana officinalis). Unet olivatkin varsin makoisat, liekö syynä ollut iltajooga, Martin tee, maaseudun rauha, vai kenties kaikki nuo yhdessä! :)

Sumussa.

Asusteltiin Oden kanssa rengin tuvassa, ja meidän huoneen lasiovista aukeni uljas näkymä suoraan pellolle. Nappasin ylläolevan kuvan ennen lauantain aamutreeniä. Näkymä on kuin suoraan pääni sisältä! Juuri tuolta musta on tuntunut viime viikkojen ajan… Sankka, viileä sumu, jonka läpi näkyy jossain siellä kaukana epämääräisenä häämöttävä metsänraja. Katselin sekä pääni sisäistä että tuota silmieni edessä levittäytyvää näkymää lauantaiaamuna rauhallisin mielin. Sumu näytti kauniilta ja levolliselta, ja ajattelin, että hälvenee viikonlopun aikana, jos hälvenee… Ja kyllähän se hälveni heti, ainakin siksi hetkeksi, kun pääsin keskittymään aamun dynaamiseen joogaharjoitukseen. Mistään voimajoogasta ei aamutreenissä kuitenkaan ollut kyse, vaan kropan lempeästi lämmittävästä ja herättelevästä harjoituksesta, jonka tekemiseen ei tarvittu minkäänlaista aiempaa joogailukokemusta.

Muut vielä rentoutuu, minä haistoin kahvin! :)

Mia ohjasti todella selkeästi, ja asennoissa pysyttiin riittävän pitkään, jotta kunkin retriittiläisen kroppa ja mieli pääsivät varmasti mukaan. Puolentoista tunnin mittainen treeni hujahti todella nopeasti, ja loppurentoutuksen aikana huomasin, että masu kurisi mukavasti. Alakerrasta leijaileva vieno kahvin tuoksu kruunasi rentoutuksen!
Aamiaisen jälkeen oli vuorossa luento aiheena Mitä stressi on? Oli todella mielenkiintoista kuulla kuinka tätä hermoston ylikierrostilaa on mahdollista hallita kehon ja mielen voimalla. Itselleni luennosta jäi päälimmäisenä mieleen ajatus siitä, että en ole ainakaan itse pitänyt riittävän hyvin huolta omasta parasympaattisesta hermostostani, joka vastaa mm. lihasten rentouttamisesta ja veren palauttamisesta sisäelimiin. Mia kertoi myös paljon faktaa kortisolin, eli "hengenpelastajahormonin" vaikutuksesta stressaantuneessa kehossa. Mielenkiintoni herättivät myös uusimmat tutkimukset oksitosiinista sekä ajatukset lonkan koukistajalihaksen jatkuvan jännitystilan vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Oskari kiipeämässä meditaatiokivelle.

Luennon päätteeksi lähdettiin Oden kanssa pienelle happihyppelylle. Kiivettiin meditaatiokivelle, samoiltiin metsässä, tutkailtiin talviunille valmistautuvaa luontoa, ja jutusteltiin lonkankoukistajista sun muista! Tuntui hyvältä vähän purkaa ääneen luennolla kuultua. Samanmoisia ajatuksia Mian kertomat jutut meissä herätti. Aika moni asia mm. liiallisesta kortisolin erityksestä oli meille molemmille tuttua, mutta todettiin molemmat ettei asioiden tiedostaminen enää riitä. Niille on myös tehtävä jotain, jotta mieli ja keho pysyvät kunnossa! Ja ainakin omalla kohdallani toivoisin, että ne pysyisivät johdonmukaisesti ja tasalaatuisesti kunnossa. Siinä ei ole mitään järkeä, että päästää jommankumman ihan retuperälle, ja vasta sitten rupeaa miettimään, että "Tarttis tehdä jotain."

Voisiko kokonaisvaltaisesta ja jatkuvasta hyvästä olosta tulla mun uusi vakio?

Metsämattoa.

Metsäsamoilun jälkeen palattiin Villalle ja päästiinkin heti lounaspöydän ääreen. Salaatteja, porkkanakeittoa ja puolukkakakkua, slurps! Masut täynnä kammettiin koko 16 hengen porukka itsemme jälleen yläkerran luento/joogasaliin. Iltapäivän ohjelmassa oli hengitys-, keskittymis- ja meditaatioharjoituksia. Täytyy sanoa, että en kyllä muista tuosta puolentoista tunnin pätkästä mitään. Tarkoittaa siis sitä, että sain pääni hyvin tyhjäksi. Itseasiassa nyt muistankin ajatelleeni jossain vaiheessa noita harjoituksia, että mahtavaa, kerrankin keskittyminen ja rauhoittuminen on helppoa! Luulen, että viime viikkojen mielentila edesauttoi; ajatukseni kävivät jo valmiiksi hitaalla ja pään sisällä oli sumuisaa. Sumun keskellä kuitenkin oli selkeästi joku kiintopiste, jonka avulla onnistuin mielen keskittämisessä ja omaan hallintaan saamisessa.
Iltapäivän toinen "oma hetki" vietettiin huoneessa muistiinpanoja tutkaillen ja pienistä tupluureista nauttien.

Muistiinpanojen selailua ja päälle päikkärit.

Alkuillasta oli jälleen vuorossa restoratiivinen, eli palauttava ja tasapainottava, rauhallinen joogaharjoitus, ja sen päälle herkullinen kasvisillallinen. Alunperin olin haaveillut saunasta ja paljussa lillumisesta, joihin oli päivän päätteeksi mahdollisuus. Masu oli kuitenkin niin täynnä, ja mieli raukea,  että päätettiin painua pehkuihin…
Viimeisenä retriittipäivänä kroppa heräteltiin samaan tapaan kuin lauantainakin, eli dynaamisella yin&yang -joogalla ja kunnon aamiaisella. Sunnuntain luenolla syvennyttiin aiheeseen Stressi ja mielen voima. Mia valotti kuinka ajatukset vaikuttavat tunteisiin, jotka vaikuttavat tekoihin, jotka vaikuttavat ajatuksiin… Kaikki vaikuttaa jälleen kaikkeen! :)

Voimalla mielen stressin kimppuun! 

Itselleni mieleenpainuvin uusi ajatusmalli liittyi epigenetiikkaan. Voisiko omaan perinnöllisyyteen vaikuttavien geenien ylikirjoittaminen olla mahdollista…? Enpä lähde tätä aihetta sen enempää ruotimaan, sillä niin villejä ajatuksia, tutkimuksia ja alustavaa dataa Mia heitti ilmoille, että aion vähän perehtyä niihin ensin itse, ennenkuin lähden tekemään johtopäätöksiä. Tosi kiinnostavaa kuultavaa oli ja mielenkiinto tätä aihetta kohtaan heräsi.

Oskari relaksoi mun käsittelyn päätteeksi.

Sunnuntain viimeinen harjoitus oli pareittain tehtävä thai-joogahieronta, mahtavuutta! Rakastan Thai-hierontaa, ja olen myös vähän itseopiskellut sitä. Olen pienestä asti tykännyt hieronnasta niin vastaanottajan kuin antajana. Kouluttauduin Lontoossa vuonna 2002 intialaiseen päähierontaan pohjautuvaan hoitomenetelmään, jossa käytetään myös Thai-hieronnasta tuttua akupisteiden painantaa. Suoritin siihen perään myös Master of Indian Head Massage -sertifikaatin, joka oikeuttaa myös menetelmän kouluttamiseen. Työskennellessäni kampaamossa tein näitä hoitoja aktiivisesti, mutta viime vuosina aika ei valitettavasti ole riittänyt… Oli kiva saada pitkästä aikaa käyttöön muutamia uusia tekniikoita, joita voin taatusti hyödyntää, kun pääsen toivottavasti pian taas tekemään hoitoja. Oskari saa toimia harjoituskappaleena kotona! :)

Rinki.

Ennen viimeistä yhteistä ateriaa keräännyttiin vielä kertaalleen rinkiin ja kuulosteltiin kunkin retriittiläisen olotilaa. "Rauhallinen, seesteinen, voimaantunut, levollinen mieli…" Näitä ajatuksia lausuttiin ääneen vuoronperään. Kelmeä talviaurinko näyttäytyi ja valaisi ihanasti loppuiltapäivän.

Rentoutunut retriittiläinen.

Annoin retriitin ensimmäisenä iltana itselleni tavoiteintiaaninimen "Hallittu kaaos". Pääni ei ole ollut sanan varsinaisessa merkityksessä kaoottinen, vaan painotus on enemmänkin tuossa hallitsemattomuudessa, ja sen mukanaantuomassa epämääräisyydessä, sumussa, tarttumapinnattomuudessa . Sunnuntai-iltapäivänä koin rauhallisuutta ja uudenlaista päämäärätietoisuutta. En edelleenkään tiedä mikä se päämäärä on, mutta tiedän, että se on siellä. Tunsin kuinka päänsisäinen sumu oli hieman hälvennyt. Ei kokonaan, mutta sen verran, että pellon toisella puolella häämöttävä metsänraja erottui jo selkeämpänä. Sitä kohti olen nyt menossa. Tiedän, että hetkittäin sumu sakenee, ja routaisessa pellossa voi olla syviäkin kuoppia. Nyt olen kuitenkin nähnyt pellon päättyvän ja metsän alkavan! Tiedän, että siellä se on ja sitä kohti haluan matkata. Aion kulkea rauhallisin ja päättäväisin askelin, ja pysähtyä välillä tarkistamaan, että olen menossa oikeaan suuntaan. Ja kun sumu välillä hälvenee, en lähde pinkomaan täysillä kohti metsän reunaa, vaan saatakin pysähtyä ihailemaan maisemaa, ja tähyillä, josko pellolle vaikka laskeutuisi joutsenia! ;)

Villa Mandala sunnuntain talvivalossa.

Aika diipiksi meni nyt tämä teksti, mutta tältä tuntuu juuri nyt. Sain viime viikonlopun retriitiltä juuri sen mitä lähdinkin hakemaan: uusia ajatuksia ja työkaluja, vahvistusta omille hiljaisille tuntemuksilleni ja suuntavaistolleni, ja ennenkaikkea kaipaamani hengähdyshetken omista rutinoituneista tavoistani ja ajatuksistani. Tiedän, ettei parin päivän hengähdyshetki ratkaise mitään, tai tuo pelastusta, sitä en odotakaan. Sensijaan tiedän, että tuo viime viikonloppu toi vahvistusta niihin pään ja kehon sisäisiin signaaleihin, jotka ovat jo hyvän aikaa pyrkineet pintaan. Jatkan siis pellon yli kulkemista kaikessa rauhassa ja pyrin pitämään suunnan selkeänä, vaikka ajoittain nousevaa sumua on edelleen odotettavissa. :)

Lämmin kiitos kylmässä säässä.

MIKSI TARVITSEN HENGÄHDYSHETKEN?

Hengähdyshetki 1: Ibiza, Cala Comte

Odotan alkavaa viikonloppua innolla, lähdetään nimittäin Oden kanssa nauttimaan Villa Mandalan "Hengähdyshetkiä"-retriitistä. Osallistuin pari vuotta sitten samassa paikassa "Takaisin kartalle" -retriittille ja loppukesästä detox-päivään. Molemmat ovat olleet mielettömiä kokemuksia, jotka ovat antaneet lisää työkaluja kulloisenkin elämäntilanteen hallitsemiseen. Mikä on sitten tämänhetkinen elämäntilanteeni ja miksi haluan osallistua retriitille? Tarkistin juuri sähköposteista, että olen varannut tämän retriittiviikonlopun 16.9. Muistan silloin ajatelleeni, että "Nyt mennään aika kovaa, mutta kohta vielä kovempaa, kaipaan loppuvuoteen hengähdyshetken!" Tiesin jo tuolloin, että lokakuu tulee varmasti viemään mehut ja energiat, ja että loppuvuonna pääni sisällä yleensä vähän kolisee… Olin kerrankin kaukaa viisas! :) 

Hengähdyshetki 2: Barcelona, Passeig de Gràcia

Tuolloin syyskuun puolenvälin kieppeillä Laihisraivarit oli hyvässä iskussa, mutta kroppa kremppasi. Niska-hartiaseudun jäykkyydestä johtuva naaman puutuminen vaivasi ja akillesjänne oli toista viikkoa kipeä. Nyt olen noiden kremppojen suhteen jälleen samassa tilanteessa! : / Naama alkoi puutua viime viikon maanantaina, ja nyt se on jo äitynyt ärsyttävyyteen asti. Kaksi urheiluhierontakertaa ja Voice Massage varattu! Akillesjännettä kävin näyttämässä Auronissa eilen, ja sain kerrankin oikein perusteellisen tutkimuksen, ensihoidoksi terävimpään kipuun jäykkyyttä poistavan hieronnan ja kotiin mukaan todella hyvät hoito-ohjeet. Note to myself: well done! En enää odottele, että josko vaivat häviäisivät itsestään, vaan olen hakeutunut hoitoon, ja sopinut itseni kanssa noudattavani annettuja ohjeita. Mitä tulee Laihisraivarointiin, niin itseasiassa vaaka näyttää lähes grammallen samaa lukemaa, kuin 10 viikkoa sitten. Mihin tää aika on mennyt??? :) Suvantoon oon nyt ton painonpudotuksen kanssa jäänyt, mutta uskon itseeni, kyllä mä vielä täältä eteenpäin räpiköin!

Hengähdyshetki 3: Kioto, Sanbō-In 

Pari viime viikkoa on menneet kummallisessa sumussa, kirjoitinkin tästä maanantaina. Edelleen on sama fiilis; en saa kunnolla kiinni mistään. Huomaan, että suoriudun elämästäni. En siis suorita, vaan suoriudun. Tästä esimerkkinä tiistain treenit Monnan kanssa, jotka oli ehdottomasti meidän historian huonoimmat (mun osalta siis). En ollut läsnä, vaan suoritin liikkeet autopilotilla.  Rehkin menemään ja juttelin Monnan kanssa muka-mukavia. Huomasin kuitenkin jo treenin aikana, ettei ajatus ollut yhtään mukana. Niin huomasi Monnakin, ja laittoi tuossa toissapäivänä meiliä, jossa kyseli kuulumisia ja ehdotti, että alkaisin tehdä viikkoraportointia ennenkaikkea itselleni, mutta lähettäisin sen myös hänelle. Siihen kuuluisi fiilisten ja syömisten kirjaamista. Se kuulostaa tähän hetkeen tosi hyvältä, sillä olen molempien osalta eksyksissä. Mieli on sumussa, mutta niin on kyllä syömisetkin. Ei tee mieli mitään, ja siitä syystä tulee sitten syötyä mitä sattuu, milloin sattuu. Huvittavaa on se, että TIEDÄN tasan ja tarkkaan minkälaisella ravinnolla annan itselleni energiaa ja mitkä ruoka-aineet sopivat keholleni, mutten nyt vaan jotenkin jaksa! Pitäisi jaksaa, jotta jaksaisin paremmin. Paradoksi. Mutta juu, vaikka tiedänkin kaikesta muka aina kaiken, niin ehkä tässä kohtaa on hyvä ottaa tukihenkilö mukaan kuvioon, ja raportoida rehellisesti. Joten Monna, viikkoraportointi kehiin! :)

Hengähdyshetki 4: Thaimaa, The Tubkaak Resort

Tuntuu, että tuo suoriutuminen toistuu elämässäni tällä hetkellä melkeinpä kaikilla osa-alueilla. Olen yhtenä hetkenä aktiivinen ja innostunut, ja hetken kuluttua fiilis vaihtuukin sisäänpäinvetäytyväksi ja maailman musertamaksi. Ei siinä mitään, olen oppinut tässä vuosien varrella, että noin se elämänpyörä pyörii. Viime viikkoina tuo mielentilojen vaihtelu on vaan ollut niin tiivistahtista, että se on suoraansanottuna alkanut ketuttamaan. Olen tottunut siihen, että pääni toimii kaavalla "Muutama päivä pohjamudissa, sitten reipas ponnistus ja uuteen vahvaan nousuun!" En siis enää säpsähdä, jos mieli vetelee hetkeksi mustiin. Tiedän, että on aika kääntyä sisäänpäin hetkeksi, ja manata maailmaa. :) Tällaisia pohjamutakausia tulee muutaman kerran vuodessa ja ne ovat tähän mennessä aina johtaneet jonkin uuden hyvän alkamiseen. Viimeisin esimerkki on Laihisraivaroinnin uusi freshi startti kesäkuun lopulla tapahtuneen pohjamutailun päätteeksi. Nyt tilanne on ollut jo pitkään se, että mieliala heittelee päivittäin, usein jopa tunneittain. Ymmärrän, että pimeys vaikuttaa, mutta niin se on vaikuttanut kaikkina edellisinäkin vuosina! Tiedän, että sokerinsyömisellä on tekemistä tämän kanssa, mutta miksi nyt niin voimakkaasti?

Hengähdyshetki 5: Viro/Muhun saari, Nami Namasten takkahuone

Tiedostan myös, että rankka syksy on vienyt veronsa, mutta ei tää syksy ole ollut mitenkään poikkeuksellisen rankka. Itseasiassa päinvastoin! Paljon tapahtui ja olin ihan hirveän monessa mukana. Mutta kaikenkaikkiaan mulla on kuluneista kuukausista hyvä ja voimaantunut fiilis. Tottakai nyt, kun ei ole sen seitsemää projektia päällekkäin, vaan enemmän aikaa, käynnistyy päässä ja kropassa kaikenmoisia reaktioita, sitä en ihmettele. Tää sumussa tarpominen, suoriutuminen, pitävän otteen puuttuminen ja mielentilojen vaihtelu tuntuu kuitenkin jollain tapaa uudelta ja erilaiselta. Tunnistan oireet, mutten osaa sanoa mistä ja miksi oireilen. Siksipä olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Nukkua, kun nukuttaa. Herkutella, jos huvittaa. Liikkua, kun tuntuu, että keho kaipaa sitä. Kuunnella niitä mielen mielitekoja. Valitettava totuus on tällä hetkellä kuitenkin se, että mun anturit on pölyssä, eivätkä ne vastaanota kunnolla noita signaaleja. En siis useinkaan tunnista mitä kehon/mielen ihan oikeasti tekee mieli…

Hengähdyshetki 6: Helsinki, Vantaanjoen varsi

En jaksa keskittyä mielitekoihin kunnolla, saatika kuunnella loppuun asti mitä keho/mieli haluaa viestiä. Oon hätäinen: "Joo, joo, get to the point already!" Mä oon nopea ja haluan asioiden tapahtuvan rivakasti. Mulla on antennit jatkuvasti pystyssä, ja aistin maailmaa monella eri tasolla. Nyt kun ne on pölyssä, signaalit ei tule perille totutulla tehokkuudella. On siis nopeampaa jättää signaalin kuunteleminen kesken, päätellä loput ja toimia sen mukaan. Ja mikäpä olisikaan helpompaa, kuin etsiä mielen kirjastosta muistijälki samasta signaalista ja poimia käyttöön toiminta, jolla signaali on vaientunut edelliselläkin kerralla. Näin päädyn siis jatkuvasti toimimaan jonkun totutun, ennestään tutun mallin mukaan. Tää koskee ennenkaikkea syömistä, juomista ja liikkumista. Lasi skumppaa vie pois arjesta, kourallinen joulusuklaata tuo hetkellisen makeaeuforian, sitcom-maratonilla saa hauskasti aivot narikkaan!
Jaahas, sen verran tajunnanvirtana tulee tätä tekstiä, että huomasin juuri näpytelleeni tuonne ylemmäs verbin VAIENTAA. Eihän mulla ole tarkoituksena niitä signaaleja vaientaa, vaan nimenomaan kuunnella!!! Voi apua, tätä mä just tarkoitan tolla sumussa tarpomisella, aargh! Kuoppa ja kompastus. No ainakin on selvää, että tuolla pään sisällä on paljon ajatusaihioita, jotka haluavat tulla kuulluiksi. Tää kirjoittaminen on terapeuttista, ja selkeästi myös silmiä avaavaa! :D Oon naputellut nyt menemään niin pitkään, että onkohan kukaan jaksanut lukea tänne asti…? No, mä ainakin luen tän tekstin kohta kokonaisuudessaan ja katon mitä kaikkea sieltä pään sisältä onkaan tulostunut ulos!

Hengähdyshetki 7: Pohjois-Irlanti, Glenariff Forest

Mä palaan vielä lopuksi ajatukseen miksi tarvitsen Hengähdyshetken?
Ensimmäiseksi tulee mieleen juurikin tuosta äskeisestä "vaientaa-kuunnella-casesta", että mä tarvitsen hengähdyshetken ennenkaikkea kuullakseni ja nähdäkseni. Oon nyt ajautunut sellaseen vaikkua korvissa sumussa tarpomista-vyyhtiin, että… Vaellussauva ja korvien puhdistus tulevat tarpeeseen. En usko, että yksi viikonloppuretriitti ratkaisee mitään. Sensijaan uskon sen herättelevän aisteja ja opastavan oikean suunnan etsinnässä ja pian toivottavasti myös sen löytämisessä. On myös ihanaa päästä pois Helsingistä maaseudun rauhaan. Odotan innolla uusien ideoiden vastaanottamista ja harjoitteiden kokeilemista ilman, että tarvitsee itse ajatella mistäköhän alkaisin vyyhtiä purkaa. On helpottavaa päästä ajattelemaan ohjatusti.
En ole väsynyt, vaan mieli ja keho virkeänä lähden tänään iltapäivällä ajelemaan kohti Loviisaa. Toisaalta lähiaikoina olen myös joutunut tottumaan siihen, että väsy saattaakin iskeä yhtäkkiä. Retriitillä se ei haittaa. Oma huone on aina muutaman askelen päässä, eikä ohjelmaa ole tehty niin tiukaksi, etteikö pikku päikkäreitä ehtisi nukkua. Luvassa on myös hyvää, puhdasta kasvisruokaa ja huomenna illalla sauna + palju. Voi kunpa näkyisi tähtitaivas! :)

Hengähdyshetki 8: oma koti

Tähän hengähdyshetkeen on hyvä päättää marraskuu ja siirtyä viettämään joulukautta toivottavasti energisoituneena ja mieli astetta kirkkaampana.

JUOKSUVALMENNUKSESSA

Olin eilen juoksuvalmennuksessa MT Personal Trainingin Tuukan kanssa. Oli mahtavaa saada kommentteja ja vinkkejä omaan juoksutekniikkaan ammattilaiselta, ja muutenkin oli kiva juoksennella jonkun kanssa! Oon juossut elämäni aikana ainoastaan pari-kolme lenkkiä kaverin kanssa, yleensä pingon menemään itsekseni. Tykkään kovasti juoksemisen meditatiivisesta vaikutuksesta. Mutta kyllä tekee hyvää mm. hapenottokyvylle, kun rupattelee juoksun lomassa. Oikein hengittämiseen joutuu keskittymään oikein kunnolla, ettei homma mene puuskuttamiseksi, ja se on hyvää treeniä myös!

Tuukka tarkasteli ensimmäisenä juoksuni askeltiheyttä ja -rytmiä. Sen jälkeen tsekattiin askellusta ja juoksuasentoa kokonaisuudessaan. Olen kuulemma ihan oikeilla jäljillä juoksuni kanssa, mutta toki pientä hiomista tekniikkani kaipaa. Itse koin haastavimmaksi uudeksi jutuksi tuon askeltiheyden, se saisi nimittäin olla aikas tiivis. Olen tottunut pinkomaan ehkä jossain määrin harppoen, ja nyt sitten piti ruveta sipsuttamaan. Ei treenattu päkiäjuoksua, eli siinä mielessä en sipsuttanut, vaan pääsin harjoittelemaan tiheämpää askellusta. Laskettiin ihan treenin aluksi tämänhetkisen juoksuni askeltiheys, joka oli 168 askelta minuutissa. Kuulemma hyvä tiheys olisi noin 180 askelta minuutissa. Hieman jouduin tiivistämään, eli omasta mielestäni tonttujuoksemaan. Tiedättehän kuinka menee "Soihdut sammuu"-joululaulun leikki kohdassa "Tip-tap, tip-tap, tipe tipe tip-tap…!" ;)  Oikealla tiheydellä juostessa jalat pysyvät juoksun kannalta oikealla paikallaan, eli suoraan kropan alla. Kun askelet ovat isompia, juoksu saattaa muuttua harppovaksi. Silloin tulee rasitettua vääriä lihaksia ja kroppakin kuulemma väsyy nopeammin.

Tämän postauksen juoksukuvat ovat kaappauksia Tuukan eilisen treenin aikana kuvaamasta videosta. Mun mielestä tuosta ylläolevasta käy aikas hyvin ilmi pari tärkeää juttua, joihin mun täytyy kiinnittää huomiota juoksennellessa. Merkkasin ne oikein punakynällä! :)

1) juoksuasento on takakenoinen
2) askel on edelleen vähän turhan pitkä

Oltiin tässä vaiheessa treeniä jo harjoiteltu melkein tunnin ajan erilaisia itselleni uusia tekniikoita. Kun lähdin videoitavaan "koejuoksuun", huomasin kalkuloivani, muistelevani ja pyöritteleväni pääni sisällä kaikkea mitä olin oppinut. Tämä johti siihen, että tunsin olevani kuin irtopalikoista rakennettu! Kukin kehon osa yritti parhaansa mukaan suoriutua uusista haasteista…  Ei kuulemma näyttänyt pahalta, mutta tosiaan tuota takakenoisuutta ja askelmittaa täytyy työstää.

Aion ehdottomasti kokeilla uutta juoksutyyliä heti seuraavalla lenkillä. Haaveenani olisi juosta viikoittain yksi pitkä (10-15 km) ja yksi tai kaksi lyhyempää (n. 5 km) lenkkiä. Kesällä viimeksi on tullut juostua säännöllisesti, viimeaikojen juoksut on kyllä jääneet huomattavasti vähemmälle. Yksi syy tähän on oma ajankäyttöni ja ennenkaikkea sen hallinta (WORKING ON IT), mutta myös edelleen harmillisesti kipuileva akillesjänne! Se on vaivannut on/off-meiningillä syyskuun alusta asti. Sain eilen vihdoin varattua ajan alaraajaekspertille, kiitos suosituksesta Sari. Menen torstaina näyttämään oirelevaa koipeani, ja toivon saavani hyviä vinkkejä sen kuntouttamiseen. Toivon samalla, että kuntoutukseen ei kuulu juoksentelun hyllyttäminen, sillä kovasti mieleni tekisi päästä testailemaan noita Tuukalta oppimiani uusia tekniikoita ja muutenkin nautiskella juoksemisen tuomasta hyvästä olosta.

RYHTI KONDIKSEEN

Mulla on sellainen olo, että oon mennyt kasaan. Ryhti on mennyt lysyyn, enkä meinaa millään saada itseäni suoraksi. Jos katson taaksepäin kulunutta vuotta, voin rehellisyyden nimissä sanoa, että suurin osa siitä on kulunut koneella istuen. Alkuvuoden vietin melkeinpä 24/7 läppärin ääressä, kun viimeistelin Hair Biblen tekstejä. Kevään suunnittelin ja valmistelin toukokuun kirjakiertuettani ja sen ympärillä olevia tapahtumia sekä syksyn I love me -messujen osastoa. Napunapunapu, klik klik klik! Mitä kiireempi aikataulu, sitä vähemmän tulee kiinnittäneeksi huomiota työasentoon. Nytkin istun keittiön pöydän ääressä jalat sylissä. Usein teen töitä myös sängyllä puoli-istuvassa asennossa loikoillen… Nykyään olo tuntuu kumaraiselta, vaikka kuinka yritän kuvitella jonkun vetävän päälaelta nousevasta narusta.
Oon nyt ruvennut kiinnittämään tähän asiaan ihan tosissani huomiota. Viime kesänä havahduin omaan näyteikkunasta heijastuneeseen peilikuvaani taluttaessani pyörää omasta mielestäni ihan ok-ryhdissä. Kuvajaiseni näytti ihan kyyryselkäiseltä mummelilta! Oikaisin itseni suoraksi, ja huomasin, että jouduin tekemään oikein kunnolla töitä näyttääkseni ryhdikkäältä. Selkää alkoi vetää ja asento tuntui yliojentuneelta. Näyteikkunasta heijastui kuitenkin työn ja tuskan jälkeen ihan normaaliryhtinen minä! Miten voi olla niin hankalaa suoristaa itsensä???

Pyysin Monnaa nappaamaan pari kuvaa viime viikolla treenin päätteeksi, jotta saisin itselleni muistutuksen oikeasta ryhdistä. Vasemmanpuoleisissa kuvissa (edestä ja sivulta) olen omasta mielestäni reippaassa ja hyvässä ryhdissä. Tämän jälkeen pysyin paikallani, ja Monna alkoi korjata asentoani. Hän ohjasti tipauttamaan olkapäät taakse (-> käteni suorenivat), supistamaan keskivartalon lihakset napakaksi ja tuomaan lantion eteen aktivoimalla pakaralihakset. Kas, lopputuloksena on ryhdikäs postyyri, vai mitä sanotte! Tämän ryhdikkyyden kun muistaisi kaikessa tekemisessä, oli se sitten kaupungilla maleksiminen, iltapuvussa ja korkkareissa keimailu, tai vaikkapa juoksulenkki!

Maan vetovoima vetää aikas lujaa alaspäin, joten paree panna vastaan! Ja tällä iällä se tuntuu tosiaan olevan entistä haastavampaa. Superhaastavaa siitä tekee ainakin omalla kohdallani kropan jäykkyys. Olen aina ollut jäykkä, mutta nykyään tuntuu siltä, että se vähäinenkin elastisuus on tipotiessään. Jooga ja venyttely auttavat, kunhan vaan muistaisi ja jaksaisi. Ennenkaikkea jaksaisi, sillä kyllä mä muistan joka päivä ajatella, että PITÄIS VENYTELLÄ… Eihän se kroppa mihinkään vetreydy, eikä ryhti suoristu itsestään! Että hommiin vaan tänkin asian kanssa. ;)