maanantai 15. maaliskuuta 2010

KROPAN JA MIELEN MYRKYTYSTILA

Nyt tuli stoppi! Nimittäin mitä sattuu-syömiselle. Olen kiire verukkeenani tunkenut taas suustani alas kaikenmoista moskaa... Yäk! En myöskään ole muistanut juoda vettä tai syödä hedelmiä. Ja sitten ihmetyttää kun uni on katkonaista ja voimat eivät millään meinaa riittää. Paino sentään on pysynyt samoissa lukemissa.
Tämä aamu alkoi jo pari tuntia sitten, klo 04. Olen pian lähdössä kuvauksiin ja halusin startata päiväni rauhassa. Ensin iso kuppi vihreää teetä nesteytykseksi ja nyt sitten kulhollinen ohrapuuroa, jonka kyytipoikana auringonkukansiemeniä, mustikkaa ja omenaa. Voi miten hyvälle maistuukaan! Kyllä tällä lähtee päivä käyntiin jos millä!
Tämän viikon tavoitteena on päästä myrkytystunnelmista eroon. Olen lähiaikoina syönyt tosi paljon lihaa ja se alkaa nyt vähän tökkiä. Tämä viikko voisi ollakin kunnolla kasvispainotteinen. Samoin tuo vedenjuonnin vähyys on tuntunut ihossa. Katselin eräänä päivänä silmänalusiani, ne näyttivät ihan paperisilta. Samoin kasvojen iho muutenkin. Taidan olla muuttumassa rusinaksi!
Nyt kun ollaan kääntymässä kohti kevättä, pitää ottaa kunnon niskalenkki itsestä huolehtimisesta. Oli kiire tai ei, oma hyvinvointi on tärkeintä! Kurinpalautus tälle työmyyrälle ja johan taas unikin tuntuu ihanalta ja iho hehkuu hyvinvoivana. Eikös niin?
Photobucket

1 kommentti:

  1. Kiire on kyllä huomattu pahaksi verukkeeksi syödä huonosti. Vaikka tuskin niin kiire voi olla ettei ehdi oikein syömään. Toinen mielestäni vaikea juttu on syödä reissun päällä. Valmisruoka kun ei monestikaan ole kovin terveellistä. Kaikesta huolimatta, zemppiä! Näkyy olevan että välillä joutuu tekemään kurinpalautusta.

    kevätterkuin Zinnia

    VastaaPoista