lauantai 27. syyskuuta 2014

VÄLITILINPÄÄTÖS

Miten voikaan olla näin, että vaikka on viikonloppu ja VAPAAPÄIVÄ, herään tasan samaan aikaan, kuin arkiaamuisinkin! Nousin tänään sängystä klo 05.57, ja vieläpä ilman kelloa, erikoista. Kai se on niin, että keho on löytänyt hyvän rytmin, ja pysyy siinä itsekseen… Siispä ei muuta kuin kaffet ja kirkasvalolamppu päälle,  partsin ovi auki ja raikasta aamuilmaa sisään! :)

Aurinko alkaa pikkuhiljaa kivuta nukkuvan Helsingin ylle. 
Lueskelin tuossa vähän vanhoja postauksiani, ja mietiskelin Raivarointitilannettani. Se on vallan hyvä. Uudelleenkäynnistäessäni tätä bloggailua 12 viikkoa sitten kirjasin omaa elämäntaparemonttihistoriaani ylös. Samalla hahmottelin henkistä suunnitelmaani, eli pohdin oikein tosissani, että mitä ja miksi haluan? Tämä teksti löytyy tuosta ylapalkista kohdasta Mikä Laihisraivarit? Siellä kerron näin:

Mitä seuraavaksi?

- haluan oppia kohtuutta syömisen suhteen
- haluan syödä hyvin ja oikein
- haluan hallita herkkuhimoni

- haluan ottaa liikunnan tärkeäksi osaksi elämääni 
- haluan haluta liikkua

- haluan näyttää hyvältä ihanissa vaatteissa, jotka omistan
- haluan omistaa vyötärön

- haluan pitää huolta itsestäni 
- haluan olla armollinen itselleni
- haluan voida hyvin, ja sen myötä näyttää hyvältä

Tuntuu uskomattomalta, että noiden sanojen kirjoittamisesta on vain 12 viikkoa aikaa. Muistan niitä naputellessani ajatelleeni, että joudun tekemään tosi ison ja vaivalloisen urakan, että saan pääni (ja sen myötä kroppani) muuttumaan. Tuon mietintä- ja naputtelusession jälkeen kirjasin Suuren Suunnitelmani (myöskin tuossa yläpalkissa), jossa on listattuna etenemisvauhtini ja -taktiikkani:

Tavoitteenani on tiputtaa n. 10 kg vuoden 2014 puolella. 
Tärkein tavoitteeni on kuitenkin palauttaa liikunta tärkeäksi osaksi elämääni.
Toinen tärkeä tavoitteeni on oppia syömän oikein = oikea määrä kropalleni ja mielelleni sopivaa ravintoa.
Haluan myös opetella hallitsemaan herkutteluani.

Tavoitepaino: 55-57 kg (arvioin lopullisen tavoitteen, kun olen päässyt välietappiin 3.)
Painonpudotusvauhti: ~ 500 g/ vko
Liikuntatavoite: n. 5 h/ vko

VÄLITAVOITTEET:

18.8. Etappi 1: BMI NORMAALI, PAINO 63,5 kg

15.9. Etappi 2: PAINO 61,5 kg + TAVOITEVAATELAATIKKO 1

13.10. Etappi 3: PAINO ALLE 60 kg + TAVOITEVAATELAATIKKO 2

17.11. Etappi 4: PAINO 57 kg + TAVOITEVAATELAATIKKO 3 
(+lopullisen tavoitteen arviointi)

15.12. Etappi 5: PAINO 55 kg


Laihisraivarointini kulmakivet:

- EI! herkuille
- EI! alkoholille
- EI! valkoiselle leivälle
- EI! ulkona syömiselle
- KYLLÄ! kasvisten lisäämiselle ruokavalioon
- KYLLÄ! hyville kuiduille
- KYLLÄ! säännölliselle, suunnitelmalliselle liikkumiselle

Kaikki yllämainittu on toteutunut, ja kerron itselleni tässä ja nyt: Olen ylpeä itsestäni! Huomaan, että vanha tuttu ajatusmallini "No kohta mä kuitenkin taas retkahdan", yrittää pyrkiä sivulauseeksi tuohon perään ikäänkuin automaationa, mutta olen onneksi oppinut tässä 12 viikkoa kestäneen raivaroinnin aikana vaientamaan sen. Aikaa on kulunut riittävästi, ja uskoni on vahva. Tunnen aidosti ensimmäistä kertaa elämässäni, että olen matkalla kohti pysyvää muutosta, ja uskon itseeni. Tämä varmaan kuulostaa nyt jonkun herätysliikkeeseen hurahtaneen höpinöiltä, mutta ehkäpä se vähän onkin sitä! ;) Olen aiemminkin onnistunut pääsemään tavoitteeseeni, mutta kärki on ollut väärä, ja sen takia repsahdus on todentotta tapahtunut kerta toisensa jälkeen.
Olen aiemmin muuttanut syömistottumuksiani ja tiputtanut painoani ulkonäkökeskeisesti, enkä ole ymmärtänyt mitä ihan oikeasti tarkoittaa elämäntapamuutos. Se tarkoittaa sitä, että niistä onnettomaksi ja huonovointiseksi tekevistä asioista on luovuttava lopullisesti. Itse olen tehnyt tämän nyt käynnissä olevan prosessini aikana aika isoja luopumisia mm. ihmissuhderintamalla. Rankkaa ja radikaalia, mutta välttämätöntä. Tässä muutosprosessissani ei ikävä kyllä riitä, että olen sanonut EI! kaikille noille yllä mainituille syömiseen ja juomiseen liittyville asioille… Uskon, että kaikki, jotka ovat remontoineet elämäänsä millä tahansa osa-alueella tietävät, kuinka tärkeä osa itsensä eheyttämistä ja uudelleenkoodaamista tietyistä asioista ja ihmisistä irti päästäminen on. Se on ainoa keino tehdä tilaa uusille tuulille, ja tiedän, että lisää luopumisia on varmasti vielä luvassa…

Vajaa kilo matkaa seuraavaan tavoitteeseen: paino alle 60 kg!

Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa tämä postaus aiheella "Kilon päässä etapista 2", mutta kuinka ollakaan, tästä tulikin välitilinpäätös! :) Tavoitteet todellakin toteutuvat tasaiseen tahtiin, ja se tuntuu ihanan voimaannuttavalta. Lauantaina 19.7. kirjoittamassani "Toiveita, haaveita ja tavoitteita" -postauksessa pohdiskelen ja analysoin mm. tavoitevaatelaatikoitani, mutta kirjoitan loppukaneettina näin:

"…tiedostan hyvin, että  lähes kymmenen kilon tiputtaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Varsinkin, kun tässä raivaroinnissa ei ole kyse pelkästään niistä kiloista, vaan uuden vakion opettelemisesta. Tasapainosta ja johdonmukaisuudesta."

Uusi vakio, tasapaino ja johdonmukaisuus. Vielä on töitä tehtävä sekä pään että kropan suhteen, mutta olen vahvasti oikealla tiellä. En ole vielä täysin tasapainossa, enkä varsinkaan niin johdonmukainen kuin haluasin olla, mutta uusi vakio on muodostumassa, tiedän ja tunnen sen vahvasti.


Kas, aurinko on noussut! On aika sammuttaa kirkasvalolamppu, ja lähteä tekemään pieni juoksupyrähdys tuonne aamun raikkauteen. :) Nauttikaa kauniista lauantaista, niin teen minäkin!!! Huomenna on sitten luvassa kuvakavalkadi keisarinnan uusista vaatteista, eli TAVOITEVAATELAATIKON 1 AARTEISTA! ;)


Photobucket

2 kommenttia:

  1. Vitsit, sun proggis on edennyt hyvin! Ja viimeisimmissä kuvissa oot jo niin timmi ja sporttinen - hyvä hyvä! Mä olen jo kade tuosta päättäväisyydestä ja asioiden etenemisestä, itse kun jumittelen motivaatiovajeeni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Päärynä, ja kiitokset. :) Nyt on tosiaan ollut pitkä hyvä kausi motivaation suhteen. Oikeastaan ensimmäistä kertaa mun elämässä näin vahvana. Mutta tiedän, että nämä energiat ei ole loputtomat, taatusti tulee taantumista jossain vaiheessa. Yritän prepata mieltä sitä hetkeä varten, etten lipsahtaisi sitten jonain päivänä taas Dark Sidelle… Tsemppiä alkavaan viikkoon!!! :)

      Poista