keskiviikko 10. joulukuuta 2014

RAAKANAAMIO, FLUNSSA JA KESKIVARTALO

Noniin, nyt se sitten iski, flunssa nimittäin. Tai mikä lie, kurkku on ainakin ihan turvoksissa! Ehkä maailma päätti näpäyttää, nimittäin juuri eilen rehvastelin ääneen kuinka olen välttynyt perinteiseltä syysflunssalta. Oh well… Vällyjen alla ainakin tämä päivä!
Eilinen oli aikamoista haipakkaa. Kuvattiin Karita Tykän kanssa Sokoksen keskitalvella ilmestyvän Beauty Newsin kansikuva + pari videota. Halusin Karitan mukaan kuvauksiin, koska hän on kyllä sen sortin supernainen, että! Olen testaillut kesästä lähtien Karitan kirjoittaman "Raakaa ja makeaa"-kirjan herkkureseptejä, ja kiinnostunut raakaruoka-aiheesta kovasti. Nyt Karitalta on ilmestynyt toinen kirja, "Hyvää huomenta", jossa on lisää kutkuttavia reseptejä. Sain myös eilen Karitan meikkiä tehdessäni ilmaisen luennon superfoodeista, hivenaineista, antioksidanteista sun muusta, mistä Karita tietää taatusti uuden kirjallisen verran! Puhuttiin paljon myös siitä, kuinka sisäinen hyvä olo ihan oikeasti näkyy ulospäin ja vaikuttaa mm. ihon hyvinvointiin…  



Jutustelun lisäksi valmistettiin tuorekasvonaamio herkullisista iholle hyvää tekevistä raaka-aineista. Testattiin naamio tietenkin mulle! :D Pehmeä iho tuli, ja naamio oli myös syötävän hyvää, slurps. Tästä lisää ensi vuoden puolella, laitan linkkiä ja ohjeen, kun matskut on livenä Beautynews.fi-saitilla!



Kuvauksista syöksyin pää kolmantena jalkana Monnan treeneihin. Jumituin ruuhkaan sen verran pahasti, että saatiin huhkittua ainoastaan puoli tuntia. Mutta wow, mikä tehotreeni! Monna oli aiemmin päivällä kysynyt tekstarilla, että minkälaisen treenin haluaisin tehdä, ja tilasin KYYTIÄ KESKIVARTALOLLE. Sitä sain!!! Aloitettiin patterilla 5 x burpee + 1 minuutin hoover + lepo. Viisi kierrosta näitä, eli luulot pois samantien. Sen jälkeen tehtiin putkeen eri tyyppisiä vatsa- ja selkälihasliikkeitä tehokkaalla tahdilla. Kiirepäivästä, vähän huonosti nukutusta yöstä ja epämääräisestä syömisestä huolimatta tuntui, että energiaa oli kuin pienessä gallialaiskylässä! Tosin ihmettelin miksi korvat menivät lukkoon burpeita tehdessä… (Syy selvisi tänä aamuna!)
Treenin jälkeen oli väsynyt olo, ja tuntui, että pyörin ruokakaupassakin vaan puolukkana. Kun vihdoin pääsin kotiin, en halunnut mitään muuta kuin mennä kuumaan suihkuun ja nukkumaan. Tyydyin syömään puoliväkisin raejuusto-cashewpähkinä-avokado-sötkötystä, ja sammuin kuin saunalyhty. Yöllä heräilin jatkuvasti, kun välillä oli kuuma, välillä kylmä… Sitten oli niska puuduksissa ja seuraavaksi kädet. Aikaisin aamulla tunsin, että jaahas, flunssapöpö on kimpussa! Onneksi jääkaapissa on inkivääriä, chiliä ja sitruunaa joista voin tehdä tehojuomaa.

Loppuun vielä pari sanaa siitä keskivartalosta. Pyysin Odea taas kuvaamaan mun koirailua viime launataina olkkaritreenin yhteydessä. Lähiaikoina on nimittäin ollut sellainen olo, että mun asento on jotenkin väärä… Oon kovasti yrittänyt keskittyä, että saisin itseni tiputettua oikealla tavalla hartioiden väliin, kädet pysymään suorassa ja kantapäät maassa. Tähän kohtaan kuitenkin hetkeksi huomio mun oikea- tai vääräoppista Adho Mukha Śvānāsanaa tärkeämpään asiaan:
I CAN SEE MY ABS!!! :D

15.11.2014: No abs.

6.12.2014: Yes abs.
Kolmessa viikossa on tosiaan tapahtunut jotain tuolla midriff-alueella, mahtavaa. Ja sellainen loppukaneetti vielä, että paino pysyy edelleen sitkeästi tasan ja samassa lukemassa viikko toisensa jälkeen. Siksi en ole edes viitsinyt sitä tänne kirjata. Toinen vaihtoehto on, että vaaka on pimahtanut ja jumittaa tästä iäisyyteen lukemaa 61,5 kg. ;)


Photobucket

2 kommenttia: