torstai 1. tammikuuta 2015

2015 IT IS.

Tänä aamuna on hyvät ja raikaat fiilikset! Pöytä on puhdas, samoin mieli. Uuden vuoden aloittaminen on mun mielestä aina jotenkin maagista… Parin päivän takainen synkistely on onneksi tipotiessään, meni kyllä ihan huolella sinne pms-vihkoon. :) Samoin se painonnousu! Vuoden viimeiseksi viralliseksi viikkopainoksi jäi maanantaina kirjattu 62,5 kg, mutta halusin eilen kuitenkin vielä hypätä vaa'alle, jotta näkisin sainko Suureen Suunnitelmaan pari viikkoa sitten päivittämäni tavoitteen toteutumaan!


Tässä vielä nuo kirjaamani mietinnät:

Tärkeimmät tavoitteeni, joissa olen jo onnistunut kuluneen puolen vuoden aikana, on palauttaa liikunta tärkeäksi osaksi elämääni ja oppia syömän oikein = oikea määrä kropalleni ja mielelleni sopivaa ravintoa. Olen myös opetellut, ja aika hyvin jo oppinut hallitsemaan herkutteluani. Näiden myötä toivon, että uudenvuodenaattona voin sujahtaa ketterästi uuteen kokoa 36 olevaan mekkoon ja kirjata tänne blogiin vuoden viimeisen painolukeman, joka alkaa vitosella!

Kroppa tuntui eilen aamulla selkeästi kevyemmältä ja pahin turvotus näytti olevan poistumaan päin. Huokasin helpotuksesta, kun vaaka näytti jälleen 59,5 kg, eli vuosi 2015 alkoi kuin alkoikin vitosella! Sujahdin siis eilen illalla koon 36 paljettihousuihin ja  -paitaan, ei ollutkaan mekkofiilis! (kuva asusta löytyy tuolta alempaa.)


Uudenvuodenaattoamu alkoi pitkällä treenillä Monnan kanssa. Olin kasannut meille LIHA LIIKKUU-soittolistan, ja sitä luukutettiin täysillä Märskyn HOT-alueella. Oli ihan huippuhauska vuoden viimeinen veto. Kirjaimellisesti! Aloitettiin nimittäin vetoharjoituksilla, joissa kiskoin Monnaa perässäni napakka treenikuminauha mun vyötäröllä. Välillä kiskoin loikkien, välillä juosten. Mentiin vuoroin rintamasuunta, vuoroin selkä edellä, ja sitten ristiaskelluksella kiskoen kyljille kyytiä! Karjuin Flashdance-elokuvan tunnarin tahtiin, ja uimavalvojat hymyilivät! :) Oli mielettömät energiat päällä, ja voin sanoa, että nyt tuntuu. Mutta hyvällä tavalla!


Illalla sitten juhlittiin vuoden vaihtumista railakkaissa merkeissä meillä kotona. Pidettiin kemut, joiden teema oli "La Fiesta Cubana". Tosin se ei ilmennyt mitenkään sen kummemmin, kuin muutamien juhlavieraiden asuissa ja asusteissa, koko illan jatkuneessa railakkaassa menossa, ilossa, naurussa ja tanssissa.


Pöydän ääreen kerääntyi ystäviä, sukulaisia ja kummilapsia, yhteensä meitä oli 19 iloista juhlijaa nostamassa maljoja vaihtuvalle vuodelle sekä mun ja Oskarin kolmannelle hääpäivälle. :) Tai itseasiassa juhlijoita oli 21, nimittäin kahden ystävän masujen uumenissa köllöttelee La familia extendidan, eli laajennetun perheen uusimmat tulokkaat!


Juhlapöytä notkui jos jonkinlaita herkkua! Espanjankielisistä maista tuttu uudenvuodenaaton kahdentoista viinirypäleen traditio hoitui Kodin kuvalehdestä bongaamillani herkkubruschettoilla! :) Niiden lisäksi oli viikuna-prosciuttobruschettoja, isi laittoi gratinoituja vihersimpukoita, marinoitua mustekalaa ja taskurapuja (tai jotain niiden sukulaisia) tomaattikastikkeessa, ja pääruokana veljeni laittamaa lohta, jonka päällä oli sitruunasoosia ja lisää viinirypäleitä. Tein lohen kaveriksi seesaminsiemenissä pyöräytettyjä parsoja sekä etikkamarinoituja rouskuvia porkkana-, punajuuri- ja kurkkusiivuja pinjansiementen kanssa. SLURPS! Jälkkäriksi oli jätski- ja sorbettibuffa, joka maistui erityisesti pikkuvieraille.


Meno oli melkoinen koko illan, nimenomaan kyseistenkin pikkuvieraiden toimesta. Kova sana oli keijumekot, mitkä piti saada äkkiä päälle Helinä Keiju-elokuvan katsomisen jälkeen. Onneksi Marsun varastojen kätköistä löytyy jos jonkinlaista rekvisiittaa ja aarteita! ;)


Lapset siis pukeutuivat mun mekkoihin ja lentelivät keijukaisina menemään koko illan. Sen sekaan sopi tietenkin sujuvasti tyynysota, Salama McQueen- ja poliisileikki. Sillä välin me aikuiset syötiin hyvin ja nautiskeltiin toistemme seurasta, vaikka desibelit taustalla oli aikamoiset! ;) Myöhemmin käytiin ulkona paukauttamassa parit raketit ja heiluttelemassa sädetikkuja. Sen jälkeen talo tyhjenikin vähitellen vieraista, ja kellon lyödessä puolen yön kilistettiin Oskarin kanssa kaksin meille ja vuodelle 2015.


Ihanaa, raikasta ja  uutta vuotta rakkaat Laihisraivarit-blogin lukijat ja kanssaraivoajat! Moni on kysellyt, että lopetanko bloggaamisen, kun pääsen tavoitteisiini? EN LOPETA!!! Tästä kirjoittamisesta on muodostunut mulle todellinen henkireikä, eli aion ehdottomasti jatkaa. Toivottavasti siis pysytte kyydissä jatkossakin. :) Mulla on tästä vuodesta todella hyvä kutina… Sellainen kutina, että moni asia nytkähtää eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Lähetän siis paljon hyviä energioita ja positiivisia viboja kaikille, tehdään tästä vuodesta upea!!! Mä lähden nyt vuoden ensimmäiselle juoksulenkille, luureissa DJ-kaverin tekemä Best Of 2014-soittolista, jolla viime vuoden parhaat Suomi-biisit. Tulee mielenkiintoinen lenkki!


Photobucket

4 kommenttia:

  1. Mitäpä jos hankkisit mittanauhan, jonka avulla näkisit selkeämmin mitä kehossasi oikeasti tapahtuu? Paino heittelee luonnostaankin parisen kiloa harva se päivä, mun mielestä vaaka ei ole kauhean hyvin totuutta kertova mittari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi!
      Mitäpä jos lukisit tämän postauksen, niin näkisit, että mittailen kyllä: http://laihisraivarit.blogspot.fi/2014/12/tahan-on-tultu.html
      Tykkään myös käydä vaa'alla, ja analysoida täällä blogissa sen näyttämiä lukemia! :)

      Poista
  2. Heippa! Kiitos huipusta blogista! 😊 saisko soittolistaa jakoon?! Asun Ruotsissa ja suomalaista musiikkia tulee kuunneltua liian vähän, mieluusti sitä kuuntelisin kuitenkin useammin esim juuri lenkkimusana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Noushka!
      Käyhän lataamassa Jaakon miksaus täältä: https://soundcloud.com/tapescape/suomi-jams-2014
      Toimi ERITTÄIN HYVIN lenkillä eilen! ;)

      Poista