maanantai 4. tammikuuta 2010

TÄSTÄ SE LÄHTEE TAAS


Nyt on juhlat juhlittu ja herkut herkuteltu. Oli ihan mukavaa löysäillä parin viikon ajan, mutta nyt on aika palata takaisin ruotuun! Raivarointi on edennyt viikolle 22 ja painoa puntarissa 59,4 kg. Sen verran tuo loppuvuoden juhlahumu sakotti... Vaan eipä hätiä, Into ja Tarmo edelleen mukana kuvioissa.
Homma siis jatkuu viime vuoden malliin. Ainoa poikkeus on liikunnan lisääminen ja muutenkin itseni haastaminen. Jostain syystä koen, että pääsin kovin helpolla tuon syyskauden. Vaikka kohdallani kyseessä onkin elämäntapojen muutos, eikä pelkästään laihdutuskuuri, koen, etten pusertanut itsestäni läheskään kaikkea irti. Pysyttelin koko syksyn turvallisesti oman comfort zoneni sisällä.
Nyt kun painoa on jo tippunut, mutta olen edelleen 5 kg:n päässä tavoitteestani, otan piiskan käteen ja laitan lihan liikkumaan! Ja sehän onkin alkanut jo. Nimittäin eilen pingoin pakkasessa 40 minuuttia, tänään astetta lauhemmassa säässä reilun tunnin. Piiska heilui molemmilla lenkeillä loppurutistuksissa. Hoin itselleni: "Näytä mihin pystyt ___keles!!!" ja kiristin tahtia niin että lumiset puskat vilisi silmissä. Teki hyvää. Tosin eilen sorruin vielä vähän herkutteluun. Tänään olen palaanut absoluuttiseen nollatoleranssiin. Toimii minulle.

Photobucket

2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla jälleen sinusta! :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti pari kiloa tuostakin luvusta on puhdasta turvotusta, ja katoavat parin ensimmäisen viikon aikana. :) Ainakin itsellä kävi vuosi takaperin niin.

    Kadehdin muuten, että pystyt käymään ulkona liikkumassa. Täällä ties kuinka monetta päivää -30astetta pakkasta. perkeleen perkele suoraan sanottuna :D

    VastaaPoista