perjantai 15. elokuuta 2014

AAMUTOILAILUA À LA MARIELA

Jos aamu starttaa yli kaksiminuuttisella räkänauruhepulilla, niin alkamassa ei voi olla mitään muuta kuin HYVÄ PÄIVÄ! :D
Heti tähän kärkeen kuva-arvoitus:


Heräsin aamulla klo 6.30. Ensimmäinen homma oli jauhaa pavut aamukahviin. Meillä on pieni käsin veivattava Hario Skerton-mylly, jonka käyttöön Ode on kehittänyt hyvän reisienvälissäpuristustekniikan. Tiesin, että yhden satsin jauhamiseen menee muutama minuutti, joten päätin viihdyttää itseäni lukemalla läpi seuraamieni blogien uusimpia postauksia.


Ei muuta kun mylly reisien väliin ja hommiin. Pyörittelin hyvällä vauhdilla, ja samalla lueskelin innolla Sarin seinäkyykkäilystä ja viiden minuutin lankutushaasteen selättämisestä. Mylly pyöri vimmatusti, ja minä mietin, että joskos alkaisin myös lankuttelemaan… Ihana vastajauhetun kahvin tuoksu alkoi leijailla nenääni. Ehdin miettiä, että tuoksuupas se tänään voimakkaalta, ja samalla katseeni laskeutui alas kohti jalkojani. Ei voi olla todellista!!! 


Olin innostuksissani ja ajatuksissani jauhanyt myllyllä menemään ILMAN SÄILIÖTÄ sillä seurauksella, että vastajauhettu kahvi oli kerääntynyt komeaksi keoksi lattialle jalkojeni väliin. Upeasti sitä oli myös pitkin pyjamanhousujeni lahkeita, hyvä Mariela! Sen verran äänekkään itkunauruhepulin sain, että Team Sarkiman toinen osapuoli joutui kampeamaan itsensä sängystä ylös, ja tulla katsomaan mitä ihmettä olkkarissa tapahtuu… Sori Oskari, hyvää rauhallista kesäloma-aamua vaan sullekin! :D


Oh well, nauru pidentää ikää, varsinkin räkänauru!!! Sain lopulta jauhettua pavut oikeaoppisesti säiliöön, ja nyt nautiskelen ihanasta veljeni maahantuomasta Cafe Burdet'n Colombia-kahvista. Sitä saa ainakin Stockalta, jos haluatte kokeilla maukasta espanjalaista kahvia. Sävykkäämpää kuin suomalainen  sumppi, muttei niin tiukkaa kuin italialainen espresso. Itse keittelen kaffeni ihan perus Moccamasterilla, joskus myös mutteripannulla.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille, ja Sari, tänään alkaa lankutus, myös Ode on messissä! ;)

Photobucket

2 kommenttia:

  1. Ei vitsi sun kanssa Mariela! Aamunaurut :D Tsemppiä molempiin haasteisiin! T. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Katsotaan mihin kaikkeen sä mua tuutkaan inspiroimaan…! ;)

      Poista