sunnuntai 17. elokuuta 2014

DETOX-PÄIVÄ VILLA MANDALASSA

Vietin eilisen päivän puhdistuen joogan, raakaruoan ja maaseudun hiljaisuuden voimalla Villa Mandalassa Loviisassa. Olen käynyt pari vuotta sitten samaisenn hyvinvointikeskuksen "Takaisin kartalle"-viikonloppukurssilla.  (Seuraava järjestetään 10.-12.10. Suosittelen lämpimästi!) Tuo viikonloppu oli itseasiassa alkusysäys suuremmalle muutokselle, mitä parhaillaan työstän elämäni eri osa-alueilla. Syksyllä 2012 istutin siemenen, joka on itänyt mieleni sopukoissa tähän kesään saakka. Nyt se on vihdoin alkanut versota ja vahvistua. Odotan innolla mitä itsestäni kasvaakaan hyvällä hoivalla ja huolenpidolla. :)


Villa Mandalan detox-päivä oli samalla syntymäpäivä- ja läksiäislahja ystävälleni Riikalle. Hän nimittäin pakkaa parin viikon kuluttua (jälleen kerran) laukkunsa, ja muuttaa (taas vaihteeksi) pois maasta. Halusin viedä hänet pieneen seikkailuun viettämään laatuaikaa kanssani, ja samalla puhdistautumaan ja nauttimaan meille molemmille rakkaista asioista: kehon ja mielen haastamisesta, hyvästä laadukkaasta ravinnosta ja tietenkin rentoutumisesta.

Automatka-aamiaisena savukalkkuna-fetamunakasta, salaattia ja pähkinä-marja-raejuustoherkkua.
Riikka oli saanut etukäteen ohjeet pukea päälle mukavat vaatteet ja pakata mukaan uikkarit ja pyyhkeen, lopusta huolehdin minä. Laitoin meille ajomatkaa varten hyvän aamiaisen ja ison termosmukillisen kahvia, ja hain jännittyneen matkakumppanin kotoa klo 7.50.


Olin varannut ajomatkaan hyvin aikaa, kiireessä ei nimittäin kannata aloittaa detoxailupäivää! Oltiin perillä Loviisassa jo hyvissä ajoin, joten jäätiin hetkeksi pellon reunaan nauttimaan aamuauringosta, ja kuvailemaan kaunista maisemaa.







Perillä Villa Mandalassa Riikalle selvisi mistä päivässä oli kyse, tyytyväinen hymy levisi leidin kasvoille, kun hän kuuli ohjelman. :) Aamu alkoi Kirsi Tikan vetämällä dynaamisella puolentoista tunnin detox-joogaharjoituksella. Hiki virtasi sopivasti, ja treenin jälkeen janotti vietävästi! Kirsi ohjasi ihanasti, ja uskon, että myös ne kurssilaiset, jotka eivät olleet aiemmin jooganneet, pysyivät hyvin kärryillä.


Klo 11.45 päästiin nauttimaan Suvi Tikamon loihtima kolmen ruokalajin raakaruokalounas. Alkupalana oli herkkusieni-kanttarellikeittoa. Otin kuvan, mutten laita sitä tähän. To be honest: keitto oli erittäin maukasta, mutta vaaleanharmaanruskea ulkonäkö ei ollut kovin kutsuva. Yritin saada keitosta kaunista kuvaa, mutta ei. :) Sensijaan pääruoka kuvautui varsin kauniisti!


Pääruokana oli aasialaishenkistä kurkkunuudelia, jossa oli mukana mm. parapähkinää, sitruunaruohoa ja mustia seesaminseimeniä. Todella herkullista ja täyttävää! Suvi oli myös leiponut ihan mieletöntä gluteenitonta leipää, jossa oli käytetty mm. tattaria. En ole koko viikon aikana syönyt leipää lainkaan, mutta eilen kyllä otin palasen. Nam.


Jälkkärin meinasin aluksi skipata kokonaan, mutta päädyin kuitenkin maistamaan hiukan. Pähkinä-crumblen päälle oli kasattu karamelisoitua fenkolia, cashew-vaahtoa ja vadelmasorbettia. Kaikki tietenkin raakaa, detoksaavaa. Nautin jälkkäriäni varoen, sillä en halunnut herättää viikkojen työn tuloksena unille saamaani sisäistä sokerihiirtäni. Ehdoton ei tarvitse olla, mutta herkkuholistina joudun ihan tosissani olemaan varuillani, etten lipsahda Dark Sidelle.


Lounaan jälkeen lähdettiin pienelle metsäkävelyretkelle haukkaamaan happea ja ihailemaan luontoa. Metsä on todella inspiroiva ja rauhoittava elementti. Sinne matkaan mielessäni aina, kun kaipaan rauhaa ja hengähdystaukoa omista ajatuksistani. Kiivettiin Riikan kanssa meditaatiokivelle, joka on n. neljä metriä korkea siirtolohkare. Meditoin hengittelemällä metsän tuoksuja ja upottamalla katseeni ympäröivään syvään vihreyteen.





Oli myös ihanaa tutkailla, kuinka syksy alkaa vähitellen saapua. Puolukat olivat jo kypsiä, ja pihlajanmarjatkin punersivat vihreyden keskellä.




Seuraavaksi oli vuorossa Suvin vetämä raakaruokakurssi. Tehtiin pizzaa ja suklaakakkua, jotka syötäisi päivän päätteeksi iltapalana. Teen tästä aiheesta ihan oman postauksensa, sen verran on kerrottavaa… 






Nopeasti raakaruoka-aiheesta sen verran, että Raw Food – elävä ravinto tarkoittaa kypsentämätöntä, mahdollisimman puhdasta ja entsyymirikasta ruokaa. Suvi oli mm. kuivannut pizzapohjat meille valmiiksi kuivurissa, sillä uunia, paistamista, tai mitään muutakaan kypsentämismenetelmää ei käytetä. Samoin pähkinät ja siemenet oli esiliotettu, jotta pääsimme suoraan hommiin.

Riikka relaksoi ennen yin-treenin alkua.
Iltapäivän yin-joogaharjoitus alkoi klo 15.30. Olen kuullut yinistä ystäviltäni, mutten ole koskaan kokeillut sitä itse. Ideana on, että kussakin asennossa pysytään todella pitkään, ja syvän hengityksen avulla pyritään rentouttamaan ja pidentämään lihaksia. Puolentoista tunnin harjoituksen aikana tehtiin ainoastaan viisi eri aentoa. Ja nämä asennot olivat todella kaukana aamutreenin dynaamisista sotureista ja jumalatarkyykyistä! Taisin jopa torkahtaa pariin otteeseen… :)

Kuva via Villa Mandala Instagram.
Olen viime keväästä asti kärsinyt hengityksen pinnallisuudesta. Hallitsen joogassa käytettävän Ujjayi-hengitystekniikan, mutten ole saanut hengitystäni kulkemaan kunnolla pitkään aikaan. On tuntunut, kuin rintakehäni kohdalla olisi lukko, jonka läpi hengitys ei pääse nousemaan. Olen monena iltana kotona koittanut rentoutua ja saada hengitystä kulkemaan, tuloksetta. Ollaan juteltu Oden kanssa aiheesta useasti, sillä hänellä on ollut ihan sama ongelma. Tuntuu, kuin keuhkojen päällä olisi tiiliskivi. Eilinen yin-harjoitus tuli siis kuin tilauksesta! Hengitykseni kulki ihan OK, mutta tunsin koko ajan, etten saanut vedettyä ilmaa sisääni niin hyvin, kuin pitäisi. Harjoituksen loppupuolella maattiin lattialla toisella kyljellä, kädet levällään ja katse selän takana olevaan seinään päin. (…tai jotenkin noin, olin siinä vaiheessa erittäin rentoutuneessa tilassa unen ja valveen rajamailla…!) 
Kuulin kuinka Kirsin ääni kehotti hengittämään ilmaa sisään ikäänkuin vatsan kautta, antaa ilman nousta pitkin kylkiä ylöspäin ja nauttia vielä rauhallisen, lämmittävän sisäänhengityksen viimeisestä mainingista antaen keuhkojen täyttyä äärimmilleen ja rintakehän nousta kohti kasvoja. Silloin se tapahtui; keskikroppani ja rintakehäni välissä ollut lukko loksahti auki! Saatoin melkein kuulla pienen naksahdusäänen. :) Se oli ihana ja vapauttava tunne. Tuon jälkeen keuhkoni täyttyivät ilmasta äärimmilleen sisäänhengitys toisensa jälkeen, ja itselleni tuli autuas ja helpottunut olo.


Harjoituksen päätyttyä olin jokseenkin pökkeröisessä tunnetilassa. Vesi maistui jälleen… Suuntasimme Riikan kanssa rentoutumaan saunaan ja paljuun. Sinne kävellessä oli kumma tunne, ihan kuin sisälläni olisi ollut napakka seiväs, jonka varassa veltot raajat ja raskas pää yrittivät keikkua menemään. Olin todella voipunut, mutta kertakaikkisen hyvällä tavalla. Saunan lämpö teki hyvää.


Saunassa päästiin testaamaan Mádaran tuotteita. Moni olisi halunnut ostaa samantien mukaansa… Onneksi saatiin lähtiessä ihanat goodie bagit, joissa oli kosmetiikkakotiinviemisiä. :)
Meitä oli detox-päivää viettämässä parisenkymmentä retriittien kokijoina varsin erilaista naista. Paljussa turistessa kuulosti siltä, että kaikki olivat tähän detox-kokemukseen varsin tyytyväisiä.


Ilta-auringossa päästiin vielä nauttimaan aiemmin päivällä valmistamiamme herkkuja. Pika-analyysi: kypsentämätön pizzapohja ei ollut makuuni. Ehkäpä jos ruoka olisi ollut nimeltään "piiras" tai "quiche",  pää ja suu olisivat hyväksyneet pohjan paremmin. Täytteet olivat jees, mutta jäin kaipaamaan alkuperäisen ei-raakapizzapohjan rapeutta. 


Suklaakakku oli LA BOMBA. :D Söin sitä Laihisraivaroinnista huolimatta pienen palasen. (En harmi vaan napannut kuvaa iskemättömistä kakuista, mutta herkulliselta se näyttää haukattunakin.) Kuten sanottu, teen näistä ruokajutuista oman postauksensa, mutta sen verran sanon tuosta kakusta, että oli ihan mielettömän hyvää. Söin palasen, joka oli n. 1/24 kakusta. Kakut olivat 12 hengelle tarkoitettuja, mutta se, joka pystyy vetämään tuota tuhtia jöötiä ns. normikakkupalan kokoisen annoksen, niin lippu salkoon! :) Makeutta tuli kookossokerista, taateleista ja banaaneista, joten pinnalle ripoteltujen mustaviinimarjojen kirpeys ja hapokkuus olivat varsin tervetullut lisä.


Laskin tänään tuon koko kakun noin-kalorit: LA BOMBA, 6700 kcal! Hups. ;) Omalle viipaleelleni sain lukemaksi n. 280 kcal, eli siis suunnilleen saman verran, kuin keskiverto juustokakkupalassa. Tässäpä voidaan siis todeta, etteivät raakaherkutkaan ole kalorinkyttääjälle sopivia. Jos sensijaan verrataan raaka- ja normikakun ravintoarvoja, vitamiineja, jne., niin kyllä raakaversiot pesevät sokeri/jauho-vastaavat 6-0.

Hyvää matkaa maailman ääriin (jälleen kerran!), rakas palatsikoira. :)
Täytyy sanoa, että oli kyllä ihanin päivä pitkään aikaan! Iso kiitos Kirsille, Suville ja Villa Mandalan väelle, kun piditte meistä niin hyvää huolta. Kävin jo sivuilla kurkkaamassa, että mikä voisi olla seuraava kurssi, minne tulen. Ja lukijoille tiedoksi: Tämä ei ole yhteistyössä toteutettu hehkutus-postaus, vaan ihan puhtaasti onnistuneen detox-päivän jälkeisissä endorfiinihöyryissäni naputtelen omasta vapaasta tahdostani! :D

Rauhaa, rakkautta ja hyvää oloa tähän sunnuntaihin!

Photobucket

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää laatuajalta parhaimmillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä se kyllä oli. :) On mahtavaa viettää kavereiden kanssa aikaa välillä ihan toisenlaisissa ympyröissä kuin yleensä. Kyllä metsäsamoilu baarissa notkumisen voittaa! (ainakin tässä mielentilassa). :D

      Poista
  2. Kiitos ihan mahtavasta jutusta ! Ja olen täysin samaa mieltä sun kanssa päivän sujumisesta ja siitä, että ohjelma oli hyvä kokonaisuus. Oli myös ihana tavata uusia ihmisiä, niinkuin Sinut ja Riikka! Mandalassa oli minusta laadukkaasti toteutettu meininki alusta loppuun asti ; jooga, ruokaopetus ja miljöö sekä tilat olivat todella ajatuksella koottu! Kiitos! Nautin myös kovasti! Hyvää matkaa säteilevälle Riikalla hja hyvää jatkoa sinulle ja blogille- aion lukea jatkossakin :) !

    Voidaan hyvin ja Aurinkoa Syksyyn ( sitä sisäistä ainakin:) ) !!! :) <3

    Terkuin
    Kirsi Kesäniemi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kirsi! Oli tosiaan ihan mahtava päivä. Tälle viikolle tuli mielettömän hyvät positiiviset energiat, ja kuonat lähtivät kunnolla liikkeelle! Kivaa, jos jäät seurailemaan blogia, kerron Riikalle terveiset! <3

      Poista