torstai 14. elokuuta 2014

OMENA, PÄÄRYNÄ, VAI JOTAIN SILTÄ VÄLILTÄ?

Itse olen 100% OMPPU! Tai, no kuten joskus aiemmin taisin mainita, olen iän myötä onnistunut kasvattamaan myös lantionseutuani. Ehkäpä olenkin päärynäomena! :D Suurin osa ylimääräisistä kiloista ja rasvasta kertyy kuitenkin tuohon vyötärön seudulle. Vehnä- siideri- ja herkkuturvotuksissani olen pahimmillani muuttunut kunnon tynnyriksi! Seuraava kuvasarja todistaa tämän aikas hyvin.
Laihisraivarointia 2009, vasemmalta oikealle -10 kg.
Nämä kuvat ovat vuodelta 2009, jolloin aloitin tämän blogin pitämisen. Vasemmanpuoleisessa kuvassa painan 68 kg. Se on otettu juuri näihin aikoihin elokuussa, kostean ja herkullisen kesän jälkeen. Viimeisin kuva oikeassa reunassa on napattu puoli vuotta myöhemmin, paino 58 kg. I like! Kehoni näyttää siinä sulavalinjaiselta ja sopusointuiselta, siihen tähtään jälleen. Onnekseni en ollut tätä uusinta, parhaillaan käynnissä olevaa Laihisraivarointikierrosta aloittaessani ihan noin turpeassa kunnossa, eikä liikkuminen ollut täysin vieras käsite, niinkuin viisi vuotta sitten. Siitä huolimatta tiedän, että saan todellakin tehdä töitä keskivartaloni kanssa!



Kiinnostaisi kovasti kuulla kumpaan hedelmäkulhoon te rakkaat blogini lukijat kuulutte!
Laitoinkin tuohon sivupalkkiin kyselyn OLETKO OMENA, PÄÄRYNÄ, VAI JOKU MUU HERKKUHEDELMÄ? Käykäähän klikkailemassa!  Ja tähän postaukseen saa mielellään kommentoida mietteitä, eli kaikki ompun oikaisijat ja päärynän pienentäjät, kertokaa ihmeessä mikä on teille haasteellisinta oman vartalonmuodon tasapainottamisessa! Muistan joskus lukeneeni, että lantion ja reisien seutua on haasteellisempi muokata ja kaventaa, kuin omppualuetta… Comments?

Oma tämän hetken suurin Laihisraivarointihaasteeni on se, että omppumasu on kyllä pienentynyt turvotuksen poistuttua, mutta rasva on edelleen jäljellä. Vatsan alue näyttää taikinaiselta...

Kivaa päivää! :)


Photobucket

11 kommenttia:

  1. Olen omena, olen omena, olen pyöreä omena... Iän myötä ja synnytysten jälkeen tuntuu että omena on jäänyt pysyvästi vartalolle röllöttämään. Ajottain olen kyllä saanut sitä pienennettyä hiilarien välttämisellä. Hiilaripitoisen kesän jälkeen omena voi taas rehevästi ja siksipä olenkin taas jättänyt herkut ja muut höttöhiilarit minimiin. Muuten olen aikas tyytyväinen kroppaani, mutta omenassa on se haaste. Ajoittain olen tehnyt callanetics jumpaa, jonka on kehittänyt Callan Pinckney, balettitanssija taisi hänkin olla. Siinä harjoitetaan syviä lihaksia pienillä toistoilla, ei hyppelyä eikä muutenkaan rajua tempoilua vaan pieniä tehokkaita liikkeitä ja paljon toistoja. Tavoitteena sulava ja joustava kroppa ja pitäisi kyllä kiinteyttää jos jaksaa tehdä tarpeeksi... Ainakin muistan aikaisemmilta kerroilta että ryhti paranee huomattavasti kun tuota takoo. Pitänee taas aloittaa, omena istuu tiukassa...

    Zemppiterkuin Zinnia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne on ne pirun viljat ja muut nopsat hiilarit…! Callanetics kuulostaa kivalta, sen voimalla vaan ompun kimppuun!!! :D

      Poista
  2. No ihan selkeesti tätä nykyä päärynäomena. Päärynä aiemmin, siis tarkoitan, että lanteissa ja takamuksessa löytyy silloinkin kun painolukema alempana. Mutta iän myötä myös vatsanseutu on alkanut turvota. Aina se semmoinen kupumainen on ollut, mutta nykyisin se samainen taikina kuvun päällä ;). Joo ja sit yläkroppa pienempi, rinnat pienet. Aina lähtee ekana rasva yläkropasta. Esikoisen syntymän jälkeen ei haitannut raskauskilot, kun oli ryntäätkin maidosta turpeana -> kroppa sopusuhtaisempi kuin normaalisti. No joo, tasan ei käy jne. Mun pitäis saada alakropasta rasvaa pois ja yläkroppaan lihasta. Toki sitä lihasmassaa alakroppaankin tarviis. Mutta siis semmoinen paketti täällä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläkroppa tosiaan lähtee kiinteytymään ihan kiitettävää vauhtia, kun aloittaa aktiivisen treenailun. Oon siitä itse ihan tyytyväinen, sillä kauniit kädet ja pienentynyt kaksoisleuka tsemppaavat jaksamaan silloinkin, kun masua turvottaa ja kaikki nesteet tuntuvat kertyvän reisiin ja peffaan. Katselin tuossa yksi päivä omaa peilikuvaani ja mietin, että mussa on kaksi naista yhden hinnalla! Sen verran eriparia ylä- ja alakroppa vielä ovat. Peruna kerrallaan, peruna kerrallaan…! :D

      Poista
  3. o/ Päärynä tai ehkä kohta joku keila :D tissithän tässä lähtee ekana ja huomaa kyytiä :O Nyt kyllä tätä kuntoremppaa aloittaessa olin saanut melkoisen ompunkin kasattua tuohon hassusti ylävatsan alueelle. Siihen kyllä treeni ja ruokavalio alkoivat nopsaan tepsiä. Oli meinaan ruokottoman näköinen kaveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa keila-Ani! :D Eli leviät lanteet, eikö? Ootko saanut hyviä vinkkejä sen seudun kaventamissen/kiinteyttämiseen?

      Poista
  4. oon omena ,mahaa en saa millään pois,tossa se on ja röllöttää,tissit ei pienene,ainakaan paljon,mutta ennenkin laihat jalat ja pylly pienenee helposti.mulla on kanssa toi jumalaton turpoamisongelma,leipä ainakin pitäis jättää pois tai vähentää entisestään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka merituuli. Valkoisen sokerin ja jauhojen poisjättäminen on kyllä auttanut mun vyölaukun pienenemisessä ihan älyttömästi! Vierotus oli aluksi haasteellista, mutta tämän hetkinen hyvä olo, johon enää harvoin kuuluu turvonnut ja pingottunut tunne masussa, saavat pysymään erossa noista. Taikinaa on ihan omasta takaa, eli samainen "röllöttely" pitää saada vielä selätettyä liikunnan avulla! :)

      Poista
  5. Hei! Kiva, kun löysin blogisi, koska minullakin on tässä käynnissä pieni painonpudotusproggis. :) Minä näytän varmaan nyt samalta kuin sinä tuossa toisena vasemmalla olevassa kuvassa (Olen n. 172cm ja n. 71-72 klioa) ja haluaisin päästä juurikin siihen, missä olet tuossa oikealla olevassa kuvassa (68 kiloa olisi minulla sopiva - tai nyt alkuun vaikka 70). :) Olen myös ns. päärynäomena, jonka suurin ongelma on vatsa. Jäänpä seuraamaan blogiasi, ensimmäisenä ajattelin aloittaa tuon seinäkyykky-haasteen. ;) Haastetta aiheuttaa mies, joka ei liho mistään, työn teko kotona, istumatyö ja omat herkkuhimot. Myös rahatilanne vähän vaikeuttaa... terveellisempien ruokavalintojen tekemistä ja tulee helposti sorruttua soijarouhe-tomaattimurska-pasta-ruokiin (olen kasvissyöjä). Tsemppiä projektiisi, jospa minäkin saisin täältä potkua laihikseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja tervetuloa seuraamaan Laihisraivarointi-elämäntaparemonttiani :) Kiitos tsempeistä, ja samat takaisin sinne päin. Seinäkyykky tekee hyvää tietenkin lihaksille, mutta saa ainakin täällä päässä keskittymiskyvyn pingottumaan hetkeksi äärimmilleen! Se, jos mikä auttaa painonpudotusprojektissa, eli keskittyminen. Mahtavaa, että olet hengessä mukana. :)

      Poista
  6. Mä olen omena. Pienet tissit, tikkujalat ja omppumaha, tosi hyvä yhdistelmä! :) Lantion leveys on täysin sama 100 cm kuin ainakin 10 vuotta sitten ja n. 8 kg laihempana. Yksi raskauskin oli tuossa välissä. Millään ei tunnu olevan vaikutusta lantion leveyteen, mikä nyt on ihan kiva juttu, vähemmän tehtävää sillä suunnalla. ;) Kaikki vähäkin mikä tulee, tulee vatsaan. Ei ne ylimääräiset kyllä helposti siitä lähde, mutta lähtee kuitenkin kun tekee duunia sen eteen. t. Omppu

    VastaaPoista