No niin, viikonloppu takana! En ole ehtinyt lainkaan päivittää kuulumisiani, sillä olin ystävieni kanssa mökkeilemässä eilisen ja tämän päivän. Nyt väsyttää, sillä olimme ulkona melkein koko ajan. Paitsi tänään kun satoi, pidimme Aliasmaratonin. Kävin kotiinpäästyäni vielä juoksemassa 40 minuutin lenkin. Nyt oli jo paljon helpompaa kuin maanantaina. Liekö johtunut iPodin kuuntelusta ja tekemästäni juoksusoittolistasta... En tällä kertaa ainakaan hävennyt juosta, niinkuin alkuviikosta. Myös Naisen juoksukirjan lukeminen on antanut hyviä vinkkejä. Tänään koetin löytää riittävän hiljaisen juoksuvauhdin, jotta saisin peruskuntotasoani kohotettua. Se on hiton vaikeaa! Syke nousee koko ajan 165 tai ylikin, vaikka juoksin mielestäni etanavauhtia. No, ehkäpä se oikea vauhti ja optimisyke löytävät paikkansa jahka tässä ehdin juoksennella enemmän!
Kaikenkaikkiaan on ollut mahtiviikonloppu! Olo on hyvä ja alkava viikko ei tunnu mahdottomalta tehtävältä. Huomenna aamulla punnitus! Jaiks. Lukeman laitan sitten tuohon oikealle kilolaskuriin!
Heips!
VastaaPoistaItsekin hankin juuri Naisen juoksukirjan ja aloittelen juoksuharrastusta. Tavoitteena on osallistua ensi vuoden elokuussa Helsinki City Marathonille ja siinä samassa siis saada kunto kuntoon ;) Ja paino hallintaan (tarkoittaen siis n.-10kg)!
Minkälaisesta musiikista tykkäät ja minkälainen on iPodilla juoksulistasi? Etsin paraikaa itselleni sopivia ja motivoivia juoksubiisejä.
Oma blogini löytyy osoitteesta http://spinningharriet.blogspot.com/
(joka kylläkin siirtyy juoksuaiheisiin vasta syyskuun alussa...)
-Harriet
Hei Harriet! Nyt on soittolista lisätty! Bongaa siitä hyviä lenkkibiisejä itsellesi.
VastaaPoista