keskiviikko 13. elokuuta 2014

TANSSIPÄIVÄ TAKANA

Voihan tanssipäivä! Aamu alkoi tosiaan balettitunnilla. Jännitin, ja koko aamupäivän koetin analysoida, että miksi ihmeessä… Totesin ettei syy ollutkaan se, että olisin pelännyt tanssituntia tai epäillyt asentojen, termien ja balettietiketin muistamistani. Aloitin siis ihan alkeista, joten mitään tanssitaustaa ei edes vaadita. Aikani mutusteltua noita jännitystuntemuksiani tajusin, että vatsanpohjan perhoset johtuivat silkasta epäuskosta. Olen niin kauan haaveillut balettituntien aloittamisesta, etten jotenkin vieläkään oikein meinaa uskoa tuon haaveen olevan nyt ihan oikeasti totta. Projektihamsterina taka-alalla jyskyttää aina ajatus: "Harrastan niin kauan kun pystyn/ ehdin/ jaksan…" Nyt tuota ajatusta ei olekaan, vaan sen tilalle on tullut tieto siitä, että MINÄ ITSE hallitsen aikataulujani. Koska olen yrittäjä ja vedän omaa firmaani, voin hyvin mennä keskiviikkoaamuisin balettitunneille, jos niin haluan. Toki välillä tulee esteitä, mutta periaatteessa en sovi esim. aamupalavereja keskiviikolle. Silloin on muuta menoa!


En oikein osaa edes kuvailla, kuinka ihanalta ja vapauttavalta tuo ajatus tuntuu. Otan aikaa itselleni. Annan aina töitä tehdessäni 110% itsestäni ja energiastani, joten tällaiset ihan omat hetket, joiden aikana joudun seisomaan selkä suorassa, ponnistelemaan ja katsomaan itseäni peilistä, tekevät todella hyvää.
Aamun starttaaminen omalla rakkaalla tanssihetkellä on parasta, mitä olen hetkeen tehnyt. (Monna muuten kirjoitteli tästä samasta aiheesta tänään, käykäähän lukemassa!)


Päivääni kuului myös yhden hyväntekeväisyysprojektin mainosklipin kuvaukset meillä kotona. Balettipuku yläosanani vetelin kuulkaa kameran edessä! ;) Kerron tästä hienosta ja inspiroivasta projektista lisää ennen syyskuun vaihdetta!


Äsken juuri äkistin iltapuhteeksi tämän päivän seinäkyykyt, 20 sekuntia meni onneksi nopeasti! Huomisaamun starttaan rauhallisella, vahvalla hengityksellä ja dynaamisilla liikkeillä. Arvauksia mitä meinaan mennä tekemään…?! EDIT: Enpä startannut, vaan tuhisin sängynpohjalla 8.15 saakka! ;)

Hyvää yötä, huomiseen.

Photobucket

5 kommenttia:

  1. Heippa,

    Mitä oot mieltä kehtaisiko tollaselle alkeistunnille lähteä kokeilemaan jos ei ole minkäänlaista tanssitaustaa? Oon kans jäykkä ku rautakanki ja olemattoman ryhdikäs, mutta baletin kokeilu on jääny kummittelemaan mieleen sitten lapsuudessa epäonnistuneen satubaletti kokeilun jälkeen :D Rohkeutta vaan en oo saanu vielä kerättyä..

    Terv. Tiia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiia! No ehdottomasti kehtaa, mukaan vaan. Ideana on nimenomaan se, ettei tarvitse olla minkäänlaista tanssitaustaa, vaan koko pakettia aletaan käydä läpi ihan perusteista alkaen. Vaikka itse olen tanssinut yhtä sun toista kuluneiden vuosien aikana, on balettitekniikka kuitenkin niin erilaista, että parasta oli aloittaa ihan alkeista. Tule ihmeessä mukaan!!! :) Tanssiopistolla, ja muillakin kouluilla on runsaasti alkeistunteja eri toimipisteissä. Tuntitarjonta on tosi runsasta, eli jalkoja pääsee ojentelemaan aamusta iltaan. :)

      Poista
    2. Kiitti vastauksesta ja rohkaisusta! :) Uskaltauduin tanssiopiston tunnille kokeilemaan ja sen kokeilun innoittamana ilmoittauduin alkeiskurssille :D

      -Tiia

      Poista
    3. Loistavaa Tiia! Ollaanko samoilla tunneilla ke-aamuissa, vai milloin käyt? Multa jäi oma tanssitunti tänään väliin, täytyy käydä korvaamassa, ja ensi viikolla sitten taas omalle tunnille! :)

      Poista
    4. Jooo ke aamun tunnille ilmottauduin :) Oli pieni ryhmä toivottavasti se silti jatkuu on noi iltatunnit paljon hankalampi saada sumplittua työvuorojen kanssa!

      -Tiia

      Poista